Suo siellä, vetelä täällä

Leveitä pitkospuita on helppo kävellä.

Leveitä pitkospuita on helppo kävellä.

Kesäretki 2.

Torronsuolla ei kannata luiskahtaa pitkospuilta. Voi nimittäin pudota suonsilmäkkeeseen eikä sieltä yksin, ilman apujoukkoja ylös pääse. Lankut ovat kuitenkin leveät, joten suurta varaa ei ole. Torronsuo on yksi Etelä-Suomen suurimpia soita. Se sijaitsee Tammelassa, Forssan lähellä.

Tässä kansallispuistossa kulkija kokee upeita suofiiliksiä, joita sävyttävät avarat maisemat, käkkyräiset matalat suomännyt ja siellä täällä pilkottavat kosteikkopaikat ja maaston väriläikät.

Värikästä.

Värikästä.

Kalevalassa Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon, josta nuori mies pääsi ylös vanhemman avustamana vasta luvattuaan sisarensa Ainon Väinämöiselle vaimoksi. Siitä ei hyvää seurannut.  Aino ei halunnut Väinämöistä.

Lakat ovat vielä raakoja.

Lakat ovat vielä raakoja.

Suo on kiehtova, mutta myös pelottava. Siellä kasvaa maukkaita suomuuraimia (hilloja, lakkoja), mutta niitä ei tavanomaisesti mennä poimimaan yksin. Suolle kun ei ole hyvä eksyä.  Kukaan ei rakenna taloaan suolle tai edes sen viereen.

Vaikka suo voi olla vaarallinen, se on ekologisen tasapainon vuoksi tärkeä paikka. Nykyään ei soita enää kuivatetakaan maanviljelystä varten.

P1050333

Pitkospuujakson jälkeen vaellamme P:n kanssa metsään ja käymme entisellä graniittipegmatiittilouhoksella nauttimassa louhoskahvit.

Näpsäkkä kahvipöytä.

Näpsäkkä kahvipöytä.

Tarjoilupöydäksi löytyy louhimisesta yli jäänyt graniittipitoinen sileäpintainen kivenmurikka. Siinä kahvimuki pysyy hyvin pystyssä. Palaamme samaa reittiä parkkipaikalle. Kolmen tunnin kävelyretki virkisti. Suosittelen kaikille suonystäville.

Mitä jutun otsikoksi laittamani ”Suo siellä, vetelä täällä” oikein tarkoittaa? Sitä, että jokin paikka tai asia on outo ja hankala ratkaista tai ylittää. Tai että teitpä niin tai näin, lopputulos on sama. Sananlaskuissa suo on monesti ollut kielteisten asioiden symboli. Siihen liittyy epämukavuutta ja tuonpuoleisuutta. Ihmisiä haudattiin tai heitä hautautui suohon.

Koska suolla ei ole ollut mainittavaa käyttöarvoa, siitä ei juuri ole säilynyt myönteisiä sananparsia. Suksi suolle esimerkiksi merkitsee, että häivy tai että nyt puhut jotakin totuuden vastaista ja järjetöntä.

Mutta ajat muuttuvat. Nykyisin Torronsuo on helppo ylittää ja se herättää myönteisiä luontotunteita.

Suo-sananparsia on koonnut Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry http://www.elore.fi/arkisto/2_98/hak298.html

Torronsuosta tietoa täältä.

Kolmas kesäretkeni suuntautuu Astuvansalmen kalliomaalauksille, josta seuraavassa jutussa.

P1050294