Huuhaanvihaajan varjo ja täydentävät hoidot

Lintu

Moni ”uskomushoitojen” kriitikko on kiltti ihminen. Hän voi olla työpaikkansa mukava veikko ja hellyttävä linnunpönttöjen ripustelija. Hänellä voi myös olla synkentävä varjo. Se on ”huuhaanvihaajana” näyttäytyvä naamio, ärhäkkää, mutta toivotonta taistelua käyvän ihmisen  maski. Vihollinen tosin on heikosti tunnistettavissa, mutta se näyttää häälyvän kaikkialla.

Huuhaanvihaaja työskentelee ehkä tutkijana asiallisesti ja tieteellisesti. Mutta kun hän alkaa parantaa maailmaa, hän nakkaa kasvojensa eteen naamion. Ilme vaihtuu ja ääni muuttuu. Maski toimii.

Naamiohuveissa ei tarvitse näyttää itseään. Silti saa huomiota, kunhan heittäytyy tarpeeksi reipaspuheiseksi klovniksi ja esittää tarpeeksi räväköitä mielipiteitä – olkoonkin, että kieli poskessa ja mielikuvituksellisia metaforia käyttäen. Tässä tarvitaan näyttelijän lahjoja.

Hyviä klovneja on harvassa, varsinkin tiedeklovneja.

Kirjoitukseni ydin ei koske huuhaan vihaajien persoonaa, heidän varjoaan eikä eikä tiedeklovneriaa, vaan täydentäviä hoitoja. Niillä tarkoitan hoitomuotoja, joita virallinen terveydenhuoltojärjestelmä ei käytä ja useimmiten ei edes hyväksy.

Tämä laaja terveyden edistämisen ja hoitamisen alue kattaa erilaisia ravitsemusterapioita, keho-mieli –hoitoja, spirituaalista hoitamista ja taideterapioita. Mukana on vakavasti otettavaa ihmisten auttamista, mutta valitettavasti myös pelkää taloudellisen edun tavoittelua, jossa asiakkaan etu joskus unohtuu. Käyttäjiä on lähes kolmannes aikuisista (Lindeman 2011, Wahlstöm ym 2008)

Kommentoin tässä kirjoituksessa kahta asiaa: väitettä typerästä kansasta ja uskomushoitoja (HS 29.5.2015). 

Typerän kansan teoria

”Niin roisia roskaa ei levitetäkään, ettei siihen katiskaan joku tarttuisi”. Tämä väite nojaa teoriaan typerästä kansasta, joka uskoo mitä sille syötetään. HS:n kirjoituksessa Markku Myllykangas päivittelee, kuinka on mahdollista, että Tiedebarometri 2013 osoitti ihmisten pitävän kansanparantajia kyvykkäinä. Useampi kuin kaksi viidestä (43%) aikuisesta suomalaisesta kertoi uskovansa, että kansanparantajilla on tietoja ja taitoja, joita lääketieteellä ei ole (Tiedebarometri 2013) .

Kysymyksessä on tutkimustulos. Se kertoo, millaisia mielikuvia ihmisillä on kansanparantajista suhteessa lääketieteeseen. Kansanparantajista ei tosin nykyään juuri puhuta, joten ei ole varmuutta siitä, miten kyselyyn vastanneet tulkitsivat parantajan. Hänet voidaan mieltää vanhan kansan viisaaksi kylänmuoriksi tai –vaariksi, joka auttoi ihmisiä aina tarvittaessa. Hänet voidaan tulkita myös nykyajan täydentäväksi hoitajaksi.

Oli miten oli, ihmiset ovat sitä mieltä, että näillä lääketieteellistä koulutusta saamattomilla kansalaisilla on jotakin sellaista annettavaa, mitä ”tieteellinen” hoitaminen ei suo. Voisiko tässä olla jotakin, joka onkin juuri näin todellisessa elämässä? Vai onko niin, että kansa on niin tyhmää, että se ei tiedä, että kansanparantajalla ei voi olla tietoja ja taitoja, joita lääketieteellä ei olisi? (Hassua muuten että tutkimuskysymyksessä verrataan ihmisiä – kansanparantajia ja instituutiota – lääketiedettä! Aika epäsuhtaista, sillä lääkärithän eivät ole tiedettä eivätkä tutkijoita, vaan käytännön parannustyötä tekeviä miehiä ja naisia).

Jos kansanparantajien taitoja kunnioittavia ihmisiä tai täydentäviä hoitajia nimitetään pölkkypäiksi – kuten HS:n kirjoituksessa tehdään – ollaan tekemissä arvoarvostelmien kanssa: yhdenlaiset mielipiteet ovat viisaiden ja toiset tyhmien mielipiteitä, yhdenlainen hoitaminen on viisasta, toinen typerää.

Olisikin tärkeää ymmärtää, mitkä ovat ne asiat, jotka koetaan hyödyllisiksi kansanparantajan tiedoiksi ja taidoiksi. Kansanparantajilla ja täydentävillä hoitajilla on varmaan itsellään näkemys tästä, kuten myös asiakkailla. Tutkimustietoa ei ole. Tässä olisi hieno aihe terveystutkimukselle.

Ajattelen, että typerän kansan teoria on väärä.

Sitä pitäisi tutkia ja testata tarkemmin. Ehkä ihmisillä on jokin järjellinen syy vastata kyselyyn niin kuin he vastasivat. Minua kiinnostaa selitys, ei se, onko vastaus lääketieteellisen näkökulman mukaan oikea vai väärä. Jos kerran melkein puolella kansalaisista on suhteellisen positiivinen kuva kansanparantajista, lääketiedeinstituutiolla on itsetutkiskelun ja pohdinnan paikka. Olisiko ehkä jotakin opittavaa?

Sitä paisti olipa kansa miten typerää tahansa, se on kuitenkin meidän oma suomalainen kansamme. Minä, sinä ja huuhaanvihaajakin, olemme osa sitä. Meidän kaikkien olisi hyvä ymmärtää toisiamme paremmin. Se edistää terveyttä, koska lisää harmoniaa ja vähentää turhaa vastakkaisuutta meidän suomalaisten välillä.

Uskomattomia uskomuksia

Toinen toistuvasti esille noussut kummajainen on ”uskomushoito”. ”Vaihtoehtohoitojen sijasta pitäisi puhua uskomushoidoista”, joiksi HS:n kirjoituksessa määritellään hoidot, joiden tehoa ei ole todistettu tieteellisin kokein. Kirjoittaja on oikeassa todetessaan, että vaihtoehtohoidot eivät useinkaan ole vaihtoehto viralliselle terveydenhuollolle. Tutkimusten mukaan eivät olekaan.

Siksi olisikin osuvampaa puhua täydentävistä hoidoista. Termi kuvaa parhaiten niiden nykyistä käyttöä muun hoidon täydennyksenä. Se on myös vähiten tunnelatautunut myönteisesti tai kielteisesti. Hoitoihin ei turvauduta, jotta korvattaisiin lääkäripalvelut esimerkiksi vakavissa sairaustapauksissa, vaan ne ovat yleensä lisä ja täydennys. Usein täydentäviä menetelmiä käytetään myös terveyden edistämiseksi, ei vain vaivojen ja ongelmien hoitoon. (WHO 2013, Hoenders ym.)

”Uskomushoito” kuvaa kahdella tavalla virheellisesti täydentäviä hoitoja.

Ensiksikin, termi itse perustuu luuloon tai luulotteluun, että kaikki lääketieteelliseksi nimetyt hoitomuodot olisi osoitettu kliinisin kokein tehokkaiksi. Näin ei ole. Siksi uskomushoito-sanaa eivät nykyään hyväksy monet lääkäritkään. He ymmärtävät, että läheskään kaikkia hoitomuotoja ei ole tutkittu tai tulokset eivät tue uskomusta hyödyistä.

Arvostettu lääketieteelinen tutkimusjulkaisu British Medical Journal BMJ selvitti, kuinka suuri osa terveydenhuollon käyttämistä hoitomuodoista on tutkittu kliinisin kokein. Tulos oli yllättävä: vain 35 prosenttia hoidoista oli sellaisia, joilla oli vahvaa tieteellistä näyttöä. Noin puolet hoitomuodoista kuului joukkoon ”vaikutus tuntematon”.

Evidence based medicine

Aiheesta tarkemmin viime syksyn kirjotuksessani https://liinanblogi.com/2014/10/31/tiedehoitaminen-usko-ja-huuhaa/.

Niinpä jos kaikki hoitotavat, joiden tehoa ei ole todistettu lääketieteen kultaisen standardin eli kliinisen satunnaistetun kokeen menetelmällä, luokitellaan uskomushoidoiksi, silloin yli puolet virallisen terveydenhuollon käyttämistä hoitomuodoista ovat uskomushoitoja. Näin ollen termi ei pysty erottelemaan virallisia ja täydentäviä sen perusteella, onko hoitoja tutkittu vai ei.

Tähän liittyy myös kysymys plasebosta eli lumeesta eli uskon vaikutuksesta eli tunnelmaefektistä eli hoivavaikutuksesta. Täydentävien hoitojen on väitetty perustuvan plaseboon. On tunnettua, että paranemiseen liittyy aina uskoa, uskomusta, plaseboa. Sen osuus kaikessa parantumisessa on moneen kertaan osoitettu tieteellisesti.

Psykiatrian professori Allen Frances totesi huhtikuussa 2015 Helsingin yliopistossa pitämässään ylidiagnostiikkaa ja ylilääkitystä koskevassa luennossa, että ”paras koskaan keksitty lääke on plasebo”. Useimmissa tautitapauksissa plasebon vaikutus on noin 30 prosenttia hoitamisesta. Vaikka ihmiselle annetaan lumehoitoa (joskus se on lääke), samoja biologisia ilmiöitä alkaa tapahtua henkilön kehossa kuin jos hän söisi oikeaa lääkettä. Kun ihminen luottaa, uskoo ja on vakuuttunut paranemisestaan, se monesti vaikuttaa häneen myös fysiologisesti, totesi Allen Frances.

Näin ollen noin kolmannes virallisesta hoitamisesta on tavallaan uskon asiaa. Onko tässäkin kyse uskomushoitamisesta? Tässä suhteessakin ”uskomushoito”-termi on kykenemätön erottelemaan virallista ja täydentävää hoitamista.

Plasebo on virallisessa terveydenhuollossa hyväksytty ja tietoisesti käytetty keino. Olisikin syytä tutkia, mikä on plasebo-vaikutuksen fysiologinen mekanismi ”oikeissa” hoidoissa ja mikä se on täydentävissä (”uskomus”) hoidoissa. Plasebosta saattaisi paremmin ymmärrettynä tulla suuri opettaja ja se voisi lopulta saada kunniapaikan hoitamisen historiassa. Tämä lienee vain ajan kysymys, sillä mielen ja ajattelun vaikutusta kehollisiin reaktioihin tutkitaan jo aika paljon.

Inhimillistä tiedettä

Toiseksi, uskomushoito-termi viittaa siihen, että se, mitä ei ole tutkittu olisi muka aina ja automaattisesti tehotonta. Todellisuudessa on niin, että jos hoitomuotoa ei ole tutkittu, niin ei voida tieteellisen tutkimuksen perusteella sanoa mitään sen vaikutuksista. Sen sijaan kertyneen kokemuksen perusteella voidaan sanoa jotakin. Nämä tiedon lajit vain ovat erilaisia.

Puhe uskomushoidoista asettaa virheellisesti uskon ja tieteen vastakkain oletuksena, että tieteessä ei ole uskoa, on vain tosiasioita. Tai vaikka uskoa ja asenteita olisikin, uskotaan, että ne pystytään eliminoimaan tieteellisen metodin avulla. Tämä on kovin idealistinen oletus.

Se pitää sisällään ajatuksen tieteen arvovapaudesta ja kyvystä korjata itse itseään. Pitkällä, vuosisatojen aikaperspektiivillä näin onkin. Kunakin historiallisena aikana tiede kuvaa maailmaa soveltamalla erilaisia, tuon ajan teorioita ja tutkimusmetodeja.

Tieteen metodein pyritään tuottamaan paras mahdollinen, sivistynyt ja perusteltu arvaus maailmasta.

Tiede instituutiona on aina arvosidonnaista sekä lähtöoletuksiltaan, teorioiltaan että metodeiltaan. Siihen vaikuttavat kunakin historiallisena aikana dominoivassa asemassa oleva maailmankuva. Vallitsevassa lääketieteessä se on nykyisin materialistinen käsitys todellisuudesta (= Aine on kaiken olevaisen perusta ja alkusyy. Tietoisuus ja muut mielen ilmiöt nähdään toissijaisina ja oikeastaan vain materian tuotteina).

Myös terveyspolitiikka, rahoittajien sekä tutkijoiden henkilökohtaiset intressit ja uskomukset vaikuttavat siihen, mitä ja miten tutkitaan.

Tutkimus on inhimillistä toimintaa ja tutkimustulokset kertovat vain osan – tosin erittäin tärkeän osan elämän todellisuudesta. Mutta vallitsevan tieteen – myös parantamista koskevan tieteen – ulkopuolellakin on oikeaa todellisuutta. Sen tutkiminen odottelee vielä esiintuloaan. Täydentävien hoitojen tutkimusta käsitellään ensi syksynä Tampereen yliopiston CAM-tutkimusseminaarissa. Tervetuloa.

Täydentäviä hoitoja ovat voimakkaimmin vastustaneet lääketieteilijät ja käytännön lääkärit, mikä selittyy sillä, että täydentävien hoitojen maailmankuva poikkeaa vallitsevan lääketieteen kuvasta. Ihminen hahmotetaan eri tavalla ja siksi hoitamisen ”tekniikka” ja ”tulokset” ymmärretään eri tavoin. Tämä selittää myös sen, että lääketiede ei ole kiinnostunut tutkimaan täydentäviä hoitoja. Niitä pidetään teoreettisesti ”mahdottomina”, koska useimmiten ne eivät sijoitu materialistiseen maailmankuvaan ja siitä johdettuihin teorioihin.

Lääketiede instituutiona on hyvin voimakas ja sen edustajilla on paljon myös poliittista ja taloudellista valtaa määritellä, mitä pidetään tieteenä ja tieteellisenä. Valtaa on jopa niin paljon, että se ulottuu muillekin tieteen aloille ja näin se pyrkii laajemmin määrittämään, millainen tutkimustieto hoitamisesta ja sen tuloksista on asianmukaista ja oikein hankittua.

Fysiikka, kemia, biologia, kokeet ja havainnointi ovat nykyisen näyttöön perustuvan, objektiivisen lääketieteen hallitsevaa tarinaa. Sen logiikka menee näin: Fysiikka selittää todellisuuden perimmäisen luonteen. Kemia, joka selittää aineen ominaisuuksia, voidaan palauttaa fysiikkaan. Biologia puolestaan palautuu kemiaan, ja lääketiede biologiaan, kemiaan ja fysiikkaan.

Sairauksien ymmärtämisessä tarvitaan tämän, ei aivan ongelmattoman logiikan mukaan pääasiassa biologiaa ja fysiikka. Mutta arjessamme kulkevat aina biologisen kehon rinnalla muut elämäämme ja terveyteemme vaikuttavat asiat: historiamme, sisäinen todellisuutemme, muut ihmiset, tunteet, havainnot, mielenliikkeet, tietoisuus ja elämän henkinen ulottuvuus. Jos nämä poistetaan tutkimuksen kokonaisuudesta, saadaan puutteellinen kuva.

Toisin sanoen tutkimustieto riippuu siitä, millaiseen todellisuuskäsitykseen ja teoriaan tutkimus nojaa ja miten tietoa on kerätty, tuotettu ja raportoitu. Tutkimustieto rakentuu aina joko julkilausuttujen tai julkilausumattomien perusolettamusten varaan.

Jos halutaan nähdä kokonainen, elävä ja tunteva ihminen, ei riitä, että elimiä, kudoksia ja soluja tutkitaan erikseen tai että hoidon vaikutusta mitataan vain biologisella tasolla. On tutkittava periaatteellisesti, teoreettisesti ja laadullisesti eri tavalla. Fysiikka ja biologia ovat tärkeitä, mutta eivät riittäviä. Tämä pätee myös hoitamiseen.

Plasebo on hyvä esimerkki siitä, kuinka voimakkaasti ihmisen uskomukset, odotukset ja ei-aineelliset asiat voivat vaikuttaa parantumiseen. Näitä asioita ei ole syytä sivuuttaa sen kummemmin tutkimuksessa kuin hoitamisessakaan.

Uskomuksia hoitamisen osana ei ole mahdollista kieltää, vaikka niin haluaisikin. Ne kuuluvat inhimilliseen elämään sekä kaikkeen hoitamiseen.

Lähteitä

Myllykankaan haastattelu Helsingin Sanomissa 28.5.2015.

Wahlström, M., Sihvo, S., Haukkala, A., Kiviruusu, O., Pirkola, S. & Isometsä, E. 2008. Use of mental health services and complementary and alternative medicinein persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand 2008, 118:73–80.

Lindeman, M. 2011. Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health 26 (3): 371-382.

Tiedebarometri 2013. http://www.tieteentiedotus.fi/tiedebarometri.html

WHO 2013. World Health Organization 2013. http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf

Hoenders, R. H. J., Appelo, M. T., van den Brink, E. H., Hartogs, B. M. A. & de Jong, J. T.V.M. 2011. The Dutch Complementary and Alternative Medicine (CAM) Protocol: To Ensure the Safe and Effective Use of Complementary and Alternative Medicine Within Dutch Mental Health Care. The Journal of Alternative and Compementary Medicine, 17 (12), 2011: 1197–1201.

Allen Frances puhui Helsingin yliopistossa ylidiagnostiikasta 1.4.2015. https://www.youtube.com/watch?v=cvWCpDG6XAg

Frances, A. 2015. ‘Diagnosisgate’ Deconstructed and Debunked. The Huffignton Post 6.3.2015. Blogikirjoitus: http://www.huffingtonpost.com/allen-frances/diagnosisgate-paula-caplan_b_6818644.html.

Päivitys 4.3.2018: Kirjoituksen alkuosaa on muutettu. Olen poistanut Markku Myllykangasta koskevat satiiriset kommentit epäasiallisina. Ne eivät edistä hyvää keskustelua. Jatkossa pyrin kirjoituksissani kohdistamaan satiirini, jos siihen ylipäänsä on tarvetta,  ainoastaan  asioihin tai esitettyihin väitteisiin,  en kehenkään yksityiseen henkilöön.