En ole moottoripyörä

Koira ja moottoripyörä

Bono-koira tykkää motskarikyydistä.

Jos olisin moottoripyörä, traktori, sähkövatkain tai tietokone, minua voisivat hoitaa konemekaanikot ja -insinöörit. Mutta koska minussa on mekaanisten osien lisäksi myös mieli ja henki, haluaisin, että nekin otettaisiin huomioon, kun kohtaan auttajiani. Toivoisin myös, että lääkärini ja muut hoitajani ymmärtäisivät tunteitanikin – pelkoja ja toiveita – ja osaisivat myötäelää kärsimyksessäni.

Menen piakkoin magneettikuvaukseen. Toivon, että minua ei kohdella siellä koneena. Ymmärrän, että vaivojeni tutkimusprosessissa ei kovin paljon empatiaa ehkä liikene, mutta odotan kuitenkin että tulen kohdatuksi kokonaisena ihmisenä, en vain elimenä, jota minussa kuvataan.

Tänään pappi Hannu Varkki kommentoi taannoista Markku Myllykankaan haastattelua (HS 28.5.2015) kirjoituksessaan Ihmistä ei voi korjata kuin konetta.

Olen Varkin kanssa samaa mieltä, vaikka hän käyttääkin kirjoituksessaan perusteettomasti termiä ”uskomushoito”.

Kysymys täydentävien hoitojen paikasta yhteiskunnassa kaipaakin ratkaisua. Epäselvä tilanne johtuu osittain siitä, että täydentävien hoitojen taustalla oleva ihmiskäsitys poikkeaa modernin teknisen nykylääketieteen tavasta ymmärtää ihminen. Jälkimmäistä kuvaa valaisevasti konemetafora, joka pitkälti määrittelee, millaiseksi käytännön terveydenhuolto muodostuu.

Menen lääketieteellisen magneettikuvaukseen, en refleksologille tai kalevalaiselle jäsenkorjaajalle selvittämään terveysongelmaani. Mutta jos ongelma pystytään diagnosoimaan ja aloitetaan lääketieteellinen hoito, voi olla että tukihoidoksi ja kehon itseparannuksen tehostamiseksi käytänkin jotakin täydentää hoitoa. En vielä tiedä. Aika näyttää. Jos vaivalleni ei löydy lääketieteellistä syytä tai hoitoa, mitä todennäköisimmin etsin hoitoa muualta.

Ajattelen, että lääketieteeseen perustuvaa parannustyö ja täydentävät hoitomuodot eivät ole toisilleen vastakkaisia. Ymmärrän ne ”sekä että” -näkökulmasta, en ”joko tai ” -vinkkelistä. Kummallakin on oma paikkansa.

Oletus kehon itseparantavista voimista sotii teknistynyttä hoitotapaa vastaan. Konemetaforaa sovellettaessa on selvää, että ihminen koneena ei voi parantaa itseään tai itsensä osia. Kone ei myöskään tunne, puhutaanko sille empaattisesti vai analyyttisesti tai kosketetaanko sitä kylmästi vai rakkaudellisesti. Kone ei tunne eikä tunnista.

Konemetafora näkee ihmisen molekyylikoneena: ”Kone” kehittyi ilman päämäärää ja tarkoitusta sattuman kautta evoluutiossa nykyiseen muotoonsa. Koneeseen ei liity erityistä elinvoimaa, vaan sen perustana on DNA. Ihmiskeho vertautuu nanokokoisten monialayhtymien teollisuusalueeksi, työmaaksi, jossa molekulaariset kojeet rakentavat ja purkavat erilaisia elementtejä sekä torjuvat työmaalle pyrkiviä vieraita molekyylikoneita, kuten viruksia ja bakteereja. Tässä näkemyksessä ihmisen itsetietoisuus on sidoksissa aivoaineeseen ja tietoisuus on prosessi, jota määrittää hermosignaalin pulssinleveys. (Enqvist 2013)

Mallia sovelletaan biolääketieteissä, kuten molekyylilääketieteessä. Käytännön terveydenhuollossa se on omimmillaan erikoissairaanhoidossa. Sen sijaan se sopii huonosti yleislääketieteeseen ja hoitotieteeseen. Ei se oikein istu myöskään perusterveydenhuoltoon, psykiatriaan ja terveyden edistämiseen.

Yksinkertaistetussa konemallissa menetetään jotakin hyvin olennaista omassa ympäristössään elävästä yksilöstä. Arjessamme kulkevat aina biologisen kehon rinnalla muut elämäämme vaikuttavat asiat: historiamme, sisäinen todellisuutemme, muut ihmiset, tunteet, havainnot, mielenliikkeet, tietoisuus ja elämän henkinen ulottuvuus.

Jos halutaan nähdä kokonainen, elävä ja tunteva ihminen, ei riitä, että molekyylikoneiden komplekseja mittaillaan eri tarkkuustasoilla. Ihmistä, hänen terveyttään, sairauttaan ja hoitamistaan on tutkittava periaatteellisesti ja laadullisesti eri tavalla. Fysiikka ja biologia eivät ole riittäviä.

Sama koskee hoitamista. Kehon osien tekninen hoitaminen ei ole riittävää ihmisen kokonaishoitamisen kannalta. Siinä tarvitaan periaatteellisesti ja laadullisesti erilaista otetta – sellaista, jossa myös mieli, henki ja jopa transsendenttiset ihmisen ulottuvuudet ovat läsnä. Useiden täydentävien hoitojen ihmiskuva pitääkin sisällään fyysisen kehon lisäksi yhtä tärkeinä hoitamisen kohteina psyykeä, henkeä ja ympäristöä. Siksi näitä hoitoja ja niiden terveysvaikutuksia kannattaisi tutkia Suomessakin. Näin hoitamisen ja terveyden edistämisen mahdollisuudet lisääntyisivät.

Lähteet

Hannu Varkin mielipidekirjoitus  HS 9.6.2015 Ihmistä ei voi korjata kuin konetta.

Enqvist, Kari. 2013. Ei toivoa, ei toivottomuutta. Teoksessa Pelkonen, R., Huttunen, M. O. & Saarelma, K. (toim.) Sairaus ja toivo. Kustannus Oy Duodecim. Bookwell Oy. Porvoo. 207-212.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s