Tapio Haapala. Jokseenkin tärkeää. Teräs, alumiini, muoviletku, kaarna, nippusiteet, värjätty vesi. 2013
Onnellinen ihminen on eheä, ainakin melkein. Kun murheista ja onnettomuuksista pääsee kuiville vesille, tuntee olevansa taas koossa. Mitä eheys siis on? Tapio Haapalan sinertävä tyyppi kuvassa enemmänkin kysyy kuin vastaa.
Kirjailija ja yleishumanisti Jari Ehrnrooth (2012) pitää eheytymispuhetta muodikkaana vouhkaamisena. ”Kaava on aina sama. Ensin oli ongelmia, etsintää ja sekavuutta, mutta sitten – ehkä terapian avulla hyväksyin itseni ja eheydyin.” Ehrnroothia raivostuttaa tämä mantra. Hän ei voi käsittää, kuinka joku voi uskotella olevansa eheä, koska säröttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan.
”Jos joku todella on ehjä, niin hänen täytyy olla messias, erehtymätön, jumaluudella voideltu, kaikkivaltias. Siis suuruudenhullu”, Ehrnrooth tykittää. Hän ajattelee, että Jumala on se, jonka avulla ”syntisen säröistä paistaa valo”.
Ehrnrootille eheys on utopiaa.
Ymmärrän, että kukaan ei voi olla täysin eheä. Silti eheyspuhe ei raivostuta, vaan ajattelen, että meillä on tarve pyrkiä tasapainoon itsen, ajatusten ja ympäristön kanssa. Tärkeintä tässä on suunta ja pyrkimys, sillä täydellistä eheyttä ei kai voi koskaan saavuttaa. Ihminen ei voi olla täydellinen.
Hän ei myöskään ole selkeä eikä ennakoitavissa, vaan muuttuu koko ajan. Vanhan tilalle tulee alituiseen uutta. Myös ristiriidat kuuluvat ihmisyyteen. Joku, johon luotat, pettää sinut. Rikollinen on mukava heppu. Pappi osoittautuu pedofiiliksi. Pullantuoksuinen koti kätkee kylmää laskelmointia. Nauravat lapset kärsivät. Kaveri käyttää hyväksi. Renttu auttaa kiperässä paikassa.
Julma ja jalo
sama talo
ihminen
on koti sen.
Eheytyminen voi olla myös parantumista. Ehkä on ajateltava niin, että sairauksista, murheista, pettymyksistä ja ahdingosta selviytyy, kun hyväksyy, että elämässä sattuu kaikenlaista. Ja tajuaa, että ihmiset nyt ovat sitä mitä ovat. Heitä, aivan vieressä eläviäkään ei voi täysin tuntea.
Kellumme elämäämme suhteellisessa epävarmuudessa.
Tämän vuoksi kannattaa – eheyden nimissä – arvostaa arvoituksellisuutta ja jättää inhimillinen monimutkaisuus ”silleen”, rauhaan, olemaan vaan. Kun kuitenkaan sitä ei voi hallita.
Sen sijaan rakkauden, avarakatseisuuden ja itsensä tuntemisen ilosanomaa kannattaa imeä itseensä. Tuntuu eheämmältä.
Kirja
Jari Ehrnrooth 2012. Tietämättä uskon. Kirjapaja. Tallinna.
Tapio Haapalan sivut. http://www.tapiohaapala.net/