Minna Canthin näytelmä Anna-Liisa on rankkaa katsottavaa. 1800-luvun lopulla rakastettunsa jättämä, lapsenmurhaa peittelevä nuori nainen kamppailee elämästään karmean salaisuuden ja ahdistavan ympäristön ristipaineessa. Silti Tampereen Työväenteatterin musikaaliversio on saanut mukaan myös ilon. Anna-Liisalle se vihdoin koittaa, kun hän päästää irti. Vapauttaa itsensä sisäisistä kahleista, vaikka joutuikin tekonsa vuoksi vankilan kahleisiin.
Tänä aamuna sitten havahduin tunteeseen, että nyt pitää kirjoittaa ilosta.
Mistä ilo oikeastaan tulee? Ulkoinen maailmako sen tuo eteeni vai oma pääkö riemua kutoo? Sekä että. Sillä ulkoinen ja sisäinen linkittyvät toisiinsa samalla tavalla kuin ruumis ja sielu muodostavat kokonaisen ihmisen.
Ihminen voi kokea syvällistä iloa ehkä vasta sitten, kun hän on pystynyt integroimaan, sisällyttämään kärsimyksensä ja kaikki ikävät puolensakin kokonaispersoonaansa. Kuulostaa helpolta hyväksy itsensä sellaisena kuin on, mutta useimmille meistä se on työn takana. Minulle ainakin. On poistettava itse itselleen laatimia pakkoja, avattava turhia lukkoja, kohdattava oma syyllisyytensä ja murrettava suojakuoria, jotta peruspersoona/oma itse/ydinminä pääsisi loistamaan.
Tuosta loisteesta kumpuavat ilo, riemu, hyvyys ja kauneus. Ja silloin ne ovat sekä ihmisen sisällä että ulkona. Ajatellaanpa vaikka kaikkia pyhiä hahmoja, esimerkiksi Jeesusta tai Dalai Lamaa. Eikö heistä huoukin ilo ja levollisuus myös ulkoisesta olemuksesta?
Jooga – vanhaa viisausperinnettä
Ajatus ilon mielellisyydestä ja samanaikaisesta fyysisyydestä hipoo läheltä joogan filosofiaa.
Viikko sitten TV1:n Voimalassa keskusteltiin joogasta. Sen fyysiset puolet ja guru-vaara eli se, että narsistinen jooga-ohjaaja voi joskus aiheuttaa henkistä ahdinkoa ohjattavilleen, nousivat pääosaan. Kaksi keskustelijaa seisoi ohjelmassa päällään osoittamassa kuinka pitkälle joogan tiellä voi edetä. Mutta joogan taustalla vaikuttavasta ajattelutavasta, joogafilosofiasta ei puhuttu mitään. Tuohon filosofiaan kuuluu juuri henkisen vapauden ja vapautumisen periaate.
Guru-vaara on kaikessa terapeuttisessa toiminnassa. Terveys- tai muiden ongelmiensa kanssa painiskeleva ihminen voi olla hauraassa ja haavoittuvassa mielentilassa, jolloin manipuloiduksi joutumisen mahdollisuus on olemassa. Manipuloinnin riski koskee kaikkia hoitotyöläisiä ja auttajia, kuten lääkäreitä, lähi- ja sairaanhoitajia, fysioterapeutteja, pappeja jne. eli kaikkia jotka ovat asiantuntijan/neuvojan/auttajan asemassa suhteessa asiakkaaseen.
Joogafilosofiassa henkinen ulottuvuus on vähintään yhtä tärkeä kuin fyysinen. Ihmisen ymmärretään seisovan maan ja taivaan välissä. Henkisten ominaisuuksiemme ansiosta pystymme ylittämään välittömän olemisemme, mutta kehollisuutemme vuoksi olemme sidotut maailmaan. Kahdessa maailmassa/todellisuudessa eläminen on meille luontaista. Dualismia (maailman näkemistä kaksinapaisena ja vastakohtaisuuksien taisteluna) käsitellään rakentavalla tavalla.
Kasvava kiinnostus joogan filosofiaan sekä maailmalla että Suomessa ovat mielestäni osoitus siitä, että rationalistis-dualistinen ajattelu aletaan kokea puutteelliseksi. On kaipuu johonkin syvempään.
Vanhinta tunnettua ei-dualistista ajattelua edustavat upanishadit, tuhansien vuosien takaiseen perimätietoon nojaavat kirjoitukset Intiasta ajanjaksolta 800 – 200 eKr. Ne ovat monimuotoista vuorovaikutuksen opetusta, opetusta ihmisestä ja ihmisenä olemisesta maailmassa, joka nähdään suhteiden verkkona. Juuri suhteet tekevät maailmasta elävän ja ihmisen katsotaan olevan aina yhteydessä maailmankaikkeuteen. (Siguier-Sauné 2011)
Elämän kudosta, suhteiden verkkoa, elävöittää lanka, joka yhdistää tämän maailman, ”toisen maailman” ja kaikki olennot. Mutta mikä on tällainen yhdistävä lanka? Vastaus johtaa matkalle joogan filosofiaan ja vedisiin (veda=pyhä tieto) riitteihin. Riittien ymmärtämisen kautta tulee länsimaisellekin ihmiselle ymmärretyksi myös muinaisintialaisen maailmankuvan ja sitä myötäilevän joogafilosofian ei-dualistinen ajattelu. (Siguier-Sauné 2011)
Joogafilosofiassa tunnetaan käsite sisäinen riitti. Ulkoisia riittejä tehdään aina mekaanisesti, mutta sisäisessä riitissä olennaista on siihen liittyvä tietoisuus, jossa keskiössä on hengitys. Käsite sisäisestä riitistä on syntynyt muinoin kritiikiksi hindulaisuuden ulkoisten riittien ja uhritoimitusten oikeaoppiselle suorittamiselle. Joogan synty on siten osa uskonnollista ja filosofista liikehdintää muinaisessa (1000-350 Ekr) Intiassa. (Broo 2010)
Hiihtäjän varjo.
Joogassa sisäinen riitti tukeutuu hengitykseen ja sen rytmiin. Keskittyminen hengityksen ilmavirtaan ottaen ja antaen laajentaa kokemustietoisuutta itsestä ja maailmasta. Hengityksen ilmavirran kanssa työskentely, sen tarkkailu, johtaa yhteyteen jonkin sellaisen kanssa, jota en ymmärrä, joka on muuta kuin minä itse.
Keskittyneen hengityksen ja sen ilmavirran avulla voimme irrottautua itsekeskeisestä ego-tietoisuudesta, mikä auttaa kurkottamaan sekä itseä laajemmalle että itsessä syvemmälle. Näin ollaan matkalla hengityksen tarpeesta ”ilmavirran taiteeksi”. Tarve muuttuu toiveeksi suuremmasta elämästä, korkeammasta ja hienovaraisemmasta kokemuksesta. Rituaalit ovat pohja transsendessille (ylimaallisuuden kokemiselle). Tässä mielessä rituaalia (transsendenssin saavuttamiseksi) voi verrata sokkeliin talon rakennuksessa.
Kristilliset riitit
Tunnemme hyvin kristilliset riitit jumalanpalveluksissa (kuten ehtoollisleivän ja -viinin nauttiminen, jotka symboloivat Kristuksen ruumista ja verta). Tuntemattomampia ovat muinaiset joogankin perustana olevat vediset riitit, joissa tärkeitä ovat ihmistä, tämänpuoleista, tuonpuoleista ja kaikkia olentoja yhdistävät seikat: Agni, Prana ja Atman (Tuli, Elämän energia, Itse).
Joogafilosofian mukaan rituaalien symbolit (esimerkiksi tuli) viedään ihmisen sisälle ja näin ruumiista tulee temppeli eheyttäville rituaaleille. Tuli, jota monien kulttuurien myyteissä edustavat kultainen alkio/kosminen muna, symboloi sitä, että kaikki syntyy eli kaikki luominen avautuu tilassa, joka tulee ensimmäisestä alkuperästä. Näin ihmiselle olemassa olevaksi tuleminen on tulemista singotuksi alkulähteestä moninaisuuden maailmaan. Alkulähteestä etääntyminen synnyttää ihmisen yhteyden katkeamisen ja johtaa hajoamisen ahdistukseen siitä, että ei ole enää kiinni elämänlangassa. Upanishadeissa sanotaan, että ihmisellä on yksi toive: päästä puutteesta, pahasta ja kuolemasta.
Puute on huonommuuden tunnetta siitä, että ei ole tarpeeksi, ei ole ehjä ja kokonainen. Paha on toimintaa, joka vie kohti yhteyden menetystä. Nämä kertovat yhteyden katkeamisesta alkuperään. Ihminen jää erillisyydessä ahdistuksen suohon. (Siguier-Sauné 2011)
Mutta kun ihminen oivaltaa oman yhteytensä tähän maailmaan, ”toiseen maailmaan” ja kaikkiin olentoihin hän voi eheytyä ja käsittää itsensä palaseksi ikuisuutta. Siitä voi syntyä ilo.
Kun ihminen ei ole ehyt, hän on levoton. Miksi ihminen on levoton? Upanishadien mukaan syy on siinä, että hän kantaa sisällään hajaannuksen tunnetta. Koska kaikki maailmankaikkeudessa on tehty ”samasta kankaasta”, samasta lähteestä, jokaisessa ihmisessäkin on kätkettynä ensimmäinen alkuperä. Sisäinen repeämisen tunne liittyy juuri tähän alkuperän kadottamiseen. Sen voi kokea myös kuoleman pelkona.
Riittien eleet, sanat, tila ja aika voidaan kutoa yhteen ja näin luoda yhteydet maan ja taivaan ja jumaluuden välille. (Siguier-Sauné 2011) Joogaharjoituksissa nämä ovat erilaisia hengityksen ja keskittymisen tapoja ja muuttuvia kehon asentoja.
On kuitenkin muistettava, että arkiseen elämäämme kuuluu myös vastakohtaisuuksia. Ne voidaan elää repivänä, kuluttavana kaksinaisuutena, mutta ne voidaan nähdä myös kutsuna luoda yhteyksiä. Tämä, dualismin voittaminen, juuri on riitin tehtävä.
Yhteys šhamanimiin
Tuli on siinä riitissä keskeinen elementti. Fyysisenä ilmiönä tuli muodostaa pystyakselin, jossa energia liikkuu maan ja taivaan välillä. Tuli on elementti, joka pitää yllä ja yhdistää polariteetteja, maata ja taivasta, ihmis- ja jumalaista maailmaa.
Taivaan ja maan erosta syntyy kolmas ulottuvuus, keskitila joka sallii energian kulkea ihmisten ja jumalien välillä. Läsnäolollaan ja liekeillään tämä tila muistuttaa, että on tärkeää pitää tila avoimena. Tuli on lanka, joka joogafilosofian mukaan rytmittää elämää, yhdistää tämän ja tuonpuoleisen maailman ja kaikki olennot. Tuli on myös valoa. Keskitila, kun se on vapautunut tila, sallii kaiken virtaamisen. Se on myös hengityksen paikka. Se on tärkeä tila, sillä jos keinotekoisesti maan ja taivaan väli täytetään jollakin, ei ole tilaa hengittää, ei kommunikoida sellaisen kanssa, jota emme voi hallita tai johon emme voi tarttua. (Siguier-Sauné 2011) Näin estyy pyhyyden kokemus. Ja sitä kautta myös ilo.
Kiinnostavaa on, että šamanismin periaatteet ja riitit juontuvat joogafilosofiaan. Suomalaisessa šamanismissa eri tilat ovat alinen, keskinen ja ylinen.
Piipun takaa nousee aurinko.
Dualismin hämmennys
Psykologisesta näkökulmasta dualismissa kyse on siitä, kuinka ihminen voi rakastaa itseään ja samalla myöntää ja nähdä itsessään negatiivisia ja tuhoavia piirteitä, joita meissä kaikissa joka tapauksessa on. Pierrakos (1969) puhuu dualistisesta hämmennyksestä ihmisen sisällä eli siitä, että ihmisellä on taipumus tulkita omat ikävät persoonallisuuden piirteensä koko persoonaksi ja näin katsoa itseään tuomitsevin silmin, rakkaudettomin silmin.
Ihminen jämähtää omaan rajallisuuteensa eikä pysty näkemään elämää moninaisena, hyviä ja vähemmän hyviä puolia sisältävänä ja maailmaa ja itseään sen osana alati muuttuvana ja laajenevana. Pysähtyneisyys tappaa ilon, jonka elämän mittaamaton muutoksen ja laajenemisen potentiaali ihmiselle voisi suoda.
No, elämän ilon on kai pakko aika ajoin supistua pieneksi pisteeksi, josta se muuttaa sitten muotoaan kasvaakseen uudeksi, vielä valoisammaksi iloksi. Sen aika on nyt käsillä. Kevät.
Lähteet
Broo, Måns, toim. (2010) Patanjalin joogasutra. Joogan filosofia. Gaudeamus. Helsinki.
Pierrakos Eva (1969) Self-Esteem. Lecture No 174. By The Pathwork Guide. http://www.awakentruth.org/lectures/174.html.
Siguier-Sauné, Gisèle (2011) Conscience du Souffle, Présence à soi, Présence au monde. Esitelmät Suomen joogaopistossa 27.6.-2.7.2011. Esitelmät ”Tietoisuus ilmavirrasta, läsnäolo itsessä, läsnäolo maailmassa I-III” julkaistu Suomen Joogalehdessä 3 ja 4/2011 ja 1/2012.