Tarkoitus ei ole kieltää kaikkea, vaan saada rekisteri hoitojen antajista ja suojella esimerkiksi lapsia ja vakavasti sairaita.
Ulla Järvi
TIedetoimittajien Liiton pääsihteeri kertoi (Yle 7.9.2021) toisenkin uutisen. Hän ehdotti että täydentäviä hoitoja ryhdyttäisiin kutsumaan kokemushoidoiksi: Ulla Järven kolumni: Puoskarilaki on huono ja ruma kutsumanimi | Yle Uutiset | yle.fi
Ulla Järvi näyttää haluavan hylätä puoskaripuheet halventavina sellaisista terveydenhuollon ulkopuolella palvelujaan tarjoavista hoitajista, joita varten on tarkoitus saada aikaan rekisteri. Tällaista ei ole kukaan aikaisemmin esittänyt julkisuudessa. Kolumnisti ei kerro, mihin lähteeseen tieto nojaa ja kuka rekisteriä ajaa eli kenen tuo tarkoitus on. Sanna Marinin hallitus ei ole tällaista tarkoitusta tai tavoitetta kirjannut hallitusohjelmaansa.
Ajatus rekisteristä, olipa se kenen tahansa, on ehdottoman kannatettava. Rekisteri erottaisi jyvät akanoista eli hoitajat, jotka tekevät ammattimaisesti ja eettisesti “kokemushoitotyötään” niistä, joille turvallisuuden ja etiikan kysymykset eivät ole tärkeitä.
Terapeuttien rekisteriönti on mainittu vuoden 2009 erimielisessä sosiaali- ja terveysmisteriön työryhmäraportissa Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti – Valto (valtioneuvosto.fi)
Osa hoitajista on jo nyt rekisteröitynyt oman yhdistyksensä, esimerkiksi akupunktiohoitajien, taideterapeuttien, vyöhyketerapeuttien, jäsenkorjaajien, joogaohjaajien jne. yhdistyksissä pidettäviin rekistereihin. Valtakunnallinen, viranomaisen ylläpitämä rekisteri, kuten Valviran ylläpitämä, tarkoittaa Norjan ja Sveitsin erimerkkien mukaisesti sitä, että riittävästi koulutetut ja eettisiin periaatteisiin omissa ammatillisissa järjestöissään sitoutuneet hoitajat rekisteröityvät yhteiskunnan ylläpitämään hoitajarekisteriin.
Siitä jokainen vaivoihinsa apua hakeva voi tarkistaa, onko hoitaja, jonka luokse on menossa, rekisterissä vai ei. Rekisteröityminen voi olla vapaaehtoista, kuten Norjassa tai tapahtua automaattisesti, jos henkilö täyttää tietyt koulutuskriteerit, kuten Sveitsissä.
Kokemuksellisuuden käänne
Täydentävät hoidot tai vaihtoehtohoidot -termit tuntuvat hiertävän erityisesti ärhäkkäimpien lääkärikunnan edustajien sanavarastoa, koska heidän mukaansa (Järven tekstiä siteeraten) joku voi erehtyä kuvittelemaan, että hoidot olisivat vaihtoehto sairauksien käyvälle hoidolle tai että lääkärin tarjoama hoito tarvitsisi jotakin täydennystä.
Käytännön elämä ja väestötutkimukset ovat osoittaneet, että Ulla Järven kokemushoidoiksi nimittämiä menetelmiä käytetään nimen omaan täydennyksenä ja lisänä tavanomaisille terveydenhuollon palveluille, mukaan lukien lääkärissä käynnit.
Mielenkiintoista on, että kansainvälisesti ja tiedeyhteisössä yleisesti käytettävä termi täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot (CAM, Complementary and Alternative Medicine) sekä uudempi, käytännön hoitomaailmaa paremmin kuvaava täydentävät ja yhdistävät hoidot (Complementary and Integrative Medicine) ovat edelleen lääkäreiden ja sitä kautta myös julkisen keskustelun pannassa. Lääkäreiden ammattikunnalla on erittäin paljon vaikutusvaltaa siihen, mitä mediassa julkaistaan tästä asiasta.
Nyt Ulla Järvi purkaa tätä pannaa, ja pohtii: “Lääkärienkin luulisi kelpuuttavan kokemushoidon.”
Kokemushoito on hyvä termi. Se arvostaa potilaan ja asiakkaan kokemusta. Terveydenhuollossa käytetään runsaasti kokemukseen nojaavia hoitomuotoja, niin lääkäreiden, sairaanhoitajien, fysioterapeuttien ja kuin muiden alan ammattilaisten arjessa. Asiakkaan yksilöllisen hoitokokemuksen on osoitettu olevan yhteydessä hoitoon sitoutumiseen ja koko hoitoprosessin onnistumiseen. Kokemus kuuluu olennaisena osana KAIKKEEN hoitamiseen, paitsi tapauksiin, joissa potilas on tajuton.
Suuri osa terveydenhuollon tarjoamista hoidoista nojaa pääasiassa kliiniseen kokemukseen ja ymmärrykseen potilaan arvostuksista ja toiveista. Täydentävistä hoidoista vielä suurempi osa on tällaisia, joissa kokemus on pääasiallinen “vaikuttava tekijä”. Ks. Keskustelu täydentävistä hoidoista Hesarissa jatkuu.
Ulla Järven erinomainen avaus ansaitsee laajempaa keskustelua kokemuksellisuuden käänteestä sote-järjestelmässä eli siitä, että asiakas, potilas näkemyksineen ja kokemuksineen nostetaan kaiken toiminnan keskiöön tilastollisiin keskiarvoihin nojaavan näytön rinnalle. Ihminen ei ole keskiarvo, vaan yksilö.