Vaihtoehtohoidot Helsingin Sanomien verkkojutuissa

Huuhaata, potaskaa, hölynpölyä? Millaista on keskustelu täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista mediassa? Tulevatko erilaiset näkemykset esiin? Kuuluuko käyttäjien ääni?

Median välittämää julkista kuvaa täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista ei juuri ole tutkittu. Viestinnän opiskelija Roosa Savo tarttui tähän tunteita nostattavaan aiheeseen äskettäin valmistuneessa Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan pro gradu -tutkielmassaan ”Huuhaahoitoon hurahtaneet” Vaihtoehtohoidot Helsingin Sanomien verkkojutuissa (helsinki.fi).

Uudenlaisia näkökulmia avaavassa Roosa Savon tutkielmassa selvitettiin maamme suurilevikkisimmän, riippumattomana markkinoidun päivälehden, Helsingin Sanomien verkkojuttuja, jotka sijoittuivat ajalle 1.1.2018–22.11.2020. Tutkielmassa selvitettiin, miten verkkojutuissa kehystettiin vaihtoehtohoitoja ja minkälaisia terveys- ja sairauskäsityksiä jutuissa ilmenee.

Tuloksena neljä kehystä: Vaarallista, huijausta, yhteistyötä, inhimillistä  

Tutkielman, jolla on varsin provosoiva alaotsikko ”Huuhaata, potaskaa ja hölynpölyä”, lähtökohtana oli Roosa Savon mukaan ajatus, että terveysjournalismi rakentaa käsityksiä siitä, mitä sairaus ja terveys ovat.

Tässä rakentamistyössä journalismilla on paljon suhteellista valtaa. Roosa Savo ei suoraan analysoi valtakysymystä (eli sitä, kenen näkemykset tulevat eniten esille), mutta tutkielman tulokset kertovat kyllä myös tästä. Journalismi heijastaa mielipideilmastoa, mutta se myös luo yleistä mielipidettä. Esimerkiksi se vaikuttaa käsityksiin siitä, mitkä ja millaiset tavat hoitaa terveyttä ja sairautta ovat enemmän suotavia ja millaiset taas vähemmän suotavia. Se kehystää käsityksiä tiedosta eli siitä, mitä tieto on ja kenen tuottamaa tietoa pidetään yhteisössä pätevänä. Media on yhteiskunnallinen toimija muiden instituutioiden, kuten politiikan, ammatillisten intressiryhmien, tiedeyhteisön, liike-elämän ja viranomaisten kanssa. Kansalaisillakin on median kautta jonkinlainen ääni.

Journalismin tuotteet kuten verkkojutut ovat toimitustyön käytännöissä ja kulttuurisessa kontekstissa muodostuneita ”tulkintapaketteja”, joissa kehystetään aihe ja tuotetaan käsiteltävään aiheeseen merkityksiä, Roosa Savon tutkielmassa vaihtoehtohoitoihin liittyviä merkityksiä.

Tutkielman aineisto koostui 72:sta HS:n verkkojutusta. Vaihtoehtohoitoja tutkittiin osana yhteiskunnallista terveys- ja sairauskäsitysten merkityskamppailua.

Tutkielman tuloksiksi tuli neljä tapaa, joilla vaihtoehtohoitoja kehystetään tutkituissa HS:n jutuissa. Vaarallisuuden kehyksessä (25 juttua) vaihtoehtohoidot esitetään riskien, uhan ja sääntelyn kautta. Huijauksen kehyksessä (25 juttua) ne liitetään laajempaan keskusteluun ”huuhaan” leviämisestä. Yhteistyön kehyksessä (13 juttua) vaihtoehtohoidot esitetään mahdollisena apukeinona lääketieteelliselle hoidolle. Inhimillisyyden ja henkisyyden kehyksessä (8 juttua) ne näyttäytyvät henkisyyden ja elämän merkityksellisyyden kontekstissa.

Vaihtoehtohoitojen käyttäjien ääni ei kuulu

Äänessä ovat tutkielman mukaan eniten lääketieteen edustajat ja terveysviranomaiset. Vaihtoehtohoitojen tarjoajat ja niiden käyttäjät saavat vain vähän tilaa. Jutuissa näkyy tieteellinen maailmankuva, jossa sairauksien hoitamisen tulee perustua tutkittuun tietoon. Kautta linjan esiin nousee kysymys vaihtoehtohoidoista bisneksenä.

”Juttujen moraalinen viesti on se, että sairaiden ihmisten rahastaminen epätieteellisillä vaihtoehtohoidoilla on väärin. Tulokset ovat linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan biolääketieteelliset terveys- ja sairauskäsitykset saavat mediassa hegemonisen roolin. Vaarallisuuden, huijauksen ja yhteistyön kehyksissä terveys määrittyy suhteessa lääketieteeseen ja auktoriteetteihin. Neljännessä, inhimillisyyden ja henkisyyden kehyksessä terveys esittäytyy yksilön kokemuksellisuuden kautta murtaen vallitsevia käsityksiä.”

Roosa Savon gradu on tuore tuulahdus, joka kuvaa havainnollisesti poteroihin jähmettynyttä julkisesta keskustelua täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista. Taulukossa alla on kuvattu tiivistetysti kuhunkin tulkintakehykseen kuuluvia piirteitä Helsingin Sanomien vaihtoehtohoitoja koskevissa verkkojutuissa. Kuvio on Roosa Savon gradun sivulta 53.

Mielenkiintoista Roosa Savon tutkielman tuloksissa on, että vaihtoehtohoitojen vaarallisuus näyttäytyy niin voimakkaasti Helsingin Sanomien journalismissa.

Tutkimustieto ei nimittäin tue täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen vaarallisuusväitteitä, eikä HS:n jutuissa viitatakaan tutkimuksiin, jotka osoittaisivat, että täydentävät ja vaihtoehtoehtoiset hoidot olisivat käyttäjälleen vaarallisia. “Tieto” tule muualta kuin tutkimuksista. Se ei tule myöskään viranomaiselta, sillä viranomaisen mukaan ”Vaihtoehtohoitomenetelmiin ei ole yleensä katsottu liittyvän ainakaan merkittäviä suoria potilasturvallisuusriskejä”. Näin todetaan vaihtoehtohoitojen lainsäädäntötarpeita selvitelleessä sosiaali- ja terveysministeriön raportissa Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:17 (valtioneuvosto.fi) s. 43.

 Vakiintuneiden terveyspalvelujen viivästymisestä täydentävän hoidon vuoksi ei myöskään ole luotettavaa tutkimusnäyttöä. Ks. myös Monipuolista tietoa kuluttajille.

Helsingin Sanomien verkkojuttujen ja tutkimustiedon välillä näyttäisi vallitsevan jonkinlainen ristiriita. Tässä onkin terveystutkijoille ja mediatutkijoille työsarkaa. Onkohan kysymys käsitesekaannuksesta?