Huuhaata, potaskaa, hölynpölyä? Millaista on keskustelu täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista mediassa? Tulevatko erilaiset näkemykset esiin? Kuuluuko käyttäjien ääni?
Median välittämää julkista kuvaa täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista ei juuri ole tutkittu. Viestinnän opiskelija Roosa Savo tarttui tähän tunteita nostattavaan aiheeseen äskettäin valmistuneessa Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan pro gradu -tutkielmassaan ”Huuhaahoitoon hurahtaneet” Vaihtoehtohoidot Helsingin Sanomien verkkojutuissa (helsinki.fi).
Uudenlaisia näkökulmia avaavassa Roosa Savon tutkielmassa selvitettiin maamme suurilevikkisimmän, riippumattomana markkinoidun päivälehden, Helsingin Sanomien verkkojuttuja, jotka sijoittuivat ajalle 1.1.2018–22.11.2020. Tutkielmassa selvitettiin, miten verkkojutuissa kehystettiin vaihtoehtohoitoja ja minkälaisia terveys- ja sairauskäsityksiä jutuissa ilmenee.
Tuloksena neljä kehystä: Vaarallista, huijausta, yhteistyötä, inhimillistä
Tutkielman, jolla on varsin provosoiva alaotsikko ”Huuhaata, potaskaa ja hölynpölyä”, lähtökohtana oli Roosa Savon mukaan ajatus, että terveysjournalismi rakentaa käsityksiä siitä, mitä sairaus ja terveys ovat.
Tässä rakentamistyössä journalismilla on paljon suhteellista valtaa. Roosa Savo ei suoraan analysoi valtakysymystä (eli sitä, kenen näkemykset tulevat eniten esille), mutta tutkielman tulokset kertovat kyllä myös tästä. Journalismi heijastaa mielipideilmastoa, mutta se myös luo yleistä mielipidettä. Esimerkiksi se vaikuttaa käsityksiin siitä, mitkä ja millaiset tavat hoitaa terveyttä ja sairautta ovat enemmän suotavia ja millaiset taas vähemmän suotavia. Se kehystää käsityksiä tiedosta eli siitä, mitä tieto on ja kenen tuottamaa tietoa pidetään yhteisössä pätevänä. Media on yhteiskunnallinen toimija muiden instituutioiden, kuten politiikan, ammatillisten intressiryhmien, tiedeyhteisön, liike-elämän ja viranomaisten kanssa. Kansalaisillakin on median kautta jonkinlainen ääni.
Journalismin tuotteet kuten verkkojutut ovat toimitustyön käytännöissä ja kulttuurisessa kontekstissa muodostuneita ”tulkintapaketteja”, joissa kehystetään aihe ja tuotetaan käsiteltävään aiheeseen merkityksiä, Roosa Savon tutkielmassa vaihtoehtohoitoihin liittyviä merkityksiä.
Tutkielman aineisto koostui 72:sta HS:n verkkojutusta. Vaihtoehtohoitoja tutkittiin osana yhteiskunnallista terveys- ja sairauskäsitysten merkityskamppailua.
Tutkielman tuloksiksi tuli neljä tapaa, joilla vaihtoehtohoitoja kehystetään tutkituissa HS:n jutuissa. Vaarallisuuden kehyksessä (25 juttua) vaihtoehtohoidot esitetään riskien, uhan ja sääntelyn kautta. Huijauksen kehyksessä (25 juttua) ne liitetään laajempaan keskusteluun ”huuhaan” leviämisestä. Yhteistyön kehyksessä (13 juttua) vaihtoehtohoidot esitetään mahdollisena apukeinona lääketieteelliselle hoidolle. Inhimillisyyden ja henkisyyden kehyksessä (8 juttua) ne näyttäytyvät henkisyyden ja elämän merkityksellisyyden kontekstissa.
Vaihtoehtohoitojen käyttäjien ääni ei kuulu
Äänessä ovat tutkielman mukaan eniten lääketieteen edustajat ja terveysviranomaiset. Vaihtoehtohoitojen tarjoajat ja niiden käyttäjät saavat vain vähän tilaa. Jutuissa näkyy tieteellinen maailmankuva, jossa sairauksien hoitamisen tulee perustua tutkittuun tietoon. Kautta linjan esiin nousee kysymys vaihtoehtohoidoista bisneksenä.
”Juttujen moraalinen viesti on se, että sairaiden ihmisten rahastaminen epätieteellisillä vaihtoehtohoidoilla on väärin. Tulokset ovat linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan biolääketieteelliset terveys- ja sairauskäsitykset saavat mediassa hegemonisen roolin. Vaarallisuuden, huijauksen ja yhteistyön kehyksissä terveys määrittyy suhteessa lääketieteeseen ja auktoriteetteihin. Neljännessä, inhimillisyyden ja henkisyyden kehyksessä terveys esittäytyy yksilön kokemuksellisuuden kautta murtaen vallitsevia käsityksiä.”
Roosa Savon gradu on tuore tuulahdus, joka kuvaa havainnollisesti poteroihin jähmettynyttä julkisesta keskustelua täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista. Taulukossa alla on kuvattu tiivistetysti kuhunkin tulkintakehykseen kuuluvia piirteitä Helsingin Sanomien vaihtoehtohoitoja koskevissa verkkojutuissa. Kuvio on Roosa Savon gradun sivulta 53.
Mielenkiintoista Roosa Savon tutkielman tuloksissa on, että vaihtoehtohoitojen vaarallisuus näyttäytyy niin voimakkaasti Helsingin Sanomien journalismissa.
Tutkimustieto ei nimittäin tue täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen vaarallisuusväitteitä, eikä HS:n jutuissa viitatakaan tutkimuksiin, jotka osoittaisivat, että täydentävät ja vaihtoehtoehtoiset hoidot olisivat käyttäjälleen vaarallisia. “Tieto” tule muualta kuin tutkimuksista. Se ei tule myöskään viranomaiselta, sillä viranomaisen mukaan ”Vaihtoehtohoitomenetelmiin ei ole yleensä katsottu liittyvän ainakaan merkittäviä suoria potilasturvallisuusriskejä”. Näin todetaan vaihtoehtohoitojen lainsäädäntötarpeita selvitelleessä sosiaali- ja terveysministeriön raportissa Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:17 (valtioneuvosto.fi) s. 43.
Vakiintuneiden terveyspalvelujen viivästymisestä täydentävän hoidon vuoksi ei myöskään ole luotettavaa tutkimusnäyttöä. Ks. myös Monipuolista tietoa kuluttajille.
Helsingin Sanomien verkkojuttujen ja tutkimustiedon välillä näyttäisi vallitsevan jonkinlainen ristiriita. Tässä onkin terveystutkijoille ja mediatutkijoille työsarkaa. Onkohan kysymys käsitesekaannuksesta?
Roosa Savon tutkielma osoittaa sen, että Hesari käyttää pelkopohjaista propagandaa kirjoittaessaan täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista. Kun 50 kirjoitusta 72:sta perustuu vaarallisuuden tai huijatuksi tulemisen pelkoon,osoittaa se selvästi, mikä on Hesarin juttujen kirjoittamisen motiivi. Koska STM valmistelee parhaillaan hallitusohjelmassa olevan täydentävien hoitojen rajoittamista, niin tälläiset kirjoitukset tulevat varmasti lisääntymään.
Pauli, voi olla noinkin. Mutta journalismin julkilausuttu motiivihan on kuitenkin puolueettoman ja riippumattoman tiedon välitys ajankohtaisista aiheista.
Mikä motiivi medialla voisi olla nostaa tutkittujen ja hyödyllisiksi todettujen täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen (esim. akupunktio, kalevalainen jäsenkorjaus, jooga, mindfulness ja monet muut) vaarallisuusväitteet etusijalle? Mikä motiivi mahtaa olla siinä, että tällaiset virheelliset vaarallisuusväitteet esitetään, kuten Roosa Savo tutkielmassaan mainitsee, niputtamalla? Eli niputetaan tutkitut hoitomuodot kaikkien mahdollisten, hyvin erikoistenkin asioiden kanssa samaan joukkoon?
Esimerkiksi hopeavesi esitetään tämän kiinnostavan gradun mukaan Hesarin jutuissa varoittavana esimerkkinä, jonka takia niin sanottu puoskarilaki pitäisi muka ottaa uudelleen valmisteluun. Minun on vaikea ymmärtää, miten tällainen ajaisi lehden lukijoiden tai ylipäänsä kansalaisten terveyden, hyvinvoinnin ja valinnanvapauden etua. Lääkäri-kansanedustaja Mia Laihon (kok) tekemässä puoskarilakiesityksessä ei oteta mitään kantaa tähän mediassa kauhisteltuun hopeaveteen tai ylipäänsä aineisin tai valmisteisiin, joita kuka tahansa voi ostaa kaupasta, kuten voi ostaa Kodin Putkimiestäkin. Laihon lakiesitys koskee ainoastaan rajoituksia erilaisten, myös pitkälle koulutettujen hoitajien, ammattilaisten, oikeuksiin auttaa ja hoitaa tiettyjä ihmisryhmiä, kuten suurta joukkoa kroonisesti sairaita tai muita Laihon esityksessä haavoittuviksi ryhmiksi luokiteltuja väestöryhmiä.
Ei Hesari, ollakseen riippumaton julkaisu, mitenkään voi tällaista hölynpölyä tukea. Tässä täytyy olla jokin väärinkäsitys tai tietämättömyys taustalla.
Olisko ehkä niin, että täydentäviä hoitoja koskevat, myös kansalaisjärjestö Skepsis ry:n maallikkojäsenten julkisessa huuhaapuheessaan esittämät, tutkimuksin perustelemattomat vaarallisuususkomukset nojaavat siihen, että jostain syystä ei ole tutustuttu näiden hoitomuotojen tuottamiin tutkittuihin terveyshyötyihin. Muutoin en ymmärrä toimintaa ollenkaan.