Miten Yle puhuu täydentävien hoitojen tutkimuksesta?

Sovittelujournalismin hankkeessa (2016-2018) etsittiin keinoja hankalaksi koettujen aiheiden rakentavaan käsittelemiseen mediassa. Yksi teemoista oli täydentäviä ja vaihtoehtohoitoja koskeva kiistely julkisuudessa. Tampereen  yliopiston toteuttamaa hanketta kuvataan kirja-artikkelissa Sovittelujournalismin keinoin vaikeiden aiheiden kimppuun (Hautakangas, Vuolanto & Ylikoski 2020).

Toimittaja ja tutkija Matleena Ylikoski teki täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja koskevan radio-ohjelman ja verkkojutun Ylelle. Tampereen yliopiston tutkija, dosentti Pia Vuolanto oli yksi radion keskusteluohjelman asiantuntijoista.

Radio-ohjelman valmistelussa ja sen aikana toimittaja korosti avointa vuoropuhelua tutkijan, toimittajan ja muiden ohjelmaan osallistuvien välillä. Ohjelma ja verkkojuttu olivatkin mielestäni tasapainoisia.

Matleena Ylikosken mukaan haastateltavia oli käsittämättömän vaikea löytää ohjelmaan, jonka aihe oli lääketieteen ja täydentävien ja vaihtoehtohoitojen kivulias suhde. Jutun tekoa varten hän muun muassa osallistui seminaariin, joka käsitteli syöpää sairastavien käyttämiä vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitoja. Paikalla olleista useista lääkäreistä kukaan ei suostunut esiintymään ohjelmassa omalla nimellään.

Toimittajan oli vaikea aluksi ymmärtää tätä, mutta perehdyttyään aihepiiriin tarkemmin hänelle selvisi, kuinka moninainen ristiriitojen ja ongelmien kenttä näiden hoitotraditioiden ympärille on muodostunut.

Journalismi saattaa entisestään lisätä ongelmallisuutta ja ristiriitaisuutta. Jos itse journalismissa ajatellaan, että juttuun saadaan särmää ja kiinnostavuutta, kun asetetaan osapuolet jyrkästi toisiaan vastaan, silloin itse asiassa vahvistetaan vastakkainasettelua. Tällöin nekin haastateltavat, jotka yrittävät tarkastella aihetta neutraalisti, voidaan journalistisin keinoin sysätä jompaankumpaan eli vastustajien tai puolustajien leiriin.

Tällainen toiminta vähentää osapuolten halua lausua yhtään mitään hankalista asioista.

Se että journalismi toimii polarisaation vauhdittajana, on mielestäni huolestuttavaa ja aliarvioi rankasti journalismin yhteiskunnallista tehtävää. Usein toisteltu mantra ”journalismi on olemassa lukijoitaan varten” tarkoittaa mielestäni sitä, että journalismin tehtävänä on tiedonvälityksen kautta vahvistaa demokratiaa, rauhaa ja ihmisoikeuksia, ei suinkaan kaivaa juoksuhautoja.

Matleena Ylikoski (Hautakangas, Vuolanto ja Ylikoski 2020, 39)

Keinotekoinen vastakkainasettelu

Kirja-artikkelissa Sovittelujournalismin keinoin vaikeiden aiheiden kimppuun (Hautakangas, Vuolanto & Ylikoski 2020) Pia Vuolanto kertoo kokemuksiaan myös toisesta Ylen haastattelusta. Toimittaja teki Ylelle verkkojutun, jossa hän rakensi  keinotekoisesti vastakkainasettelun terveydenhuollon palvelujen ja vaihtoehtohoitojen välillä. Vastakkainasettelu synnytettiin niin, että tutkijan sanomisia asetettiin vastakkain vaikutusvaltaista yhteiskunnallista toimijaa edustavan henkilön  sanomisten kanssa. Toimittaja tuotti sen tietoisesti käyttämällä retorisia keinoja. (Hautakangas, Vuolanto & Ylikoski 2020)

Vuolanto kertoo kirja-artikkelissa ilmeisesti toimittaja Helmi Nykäsen verkkojutusta 5.11.2018 Tutkija: Pelko saa lääkärit vaikenemaan uskomushoitojen käytöstä – ”Se on sellaista maan alla olemista.  https://yle.fi/uutiset/3-10484603 

Heti kirjoituksen alussa julkaistaan Lääkäriliiton kielteinen kanta uskomushoitoihin.

 Sen jälkeen Tampereen yliopiston tutkija Pia Vuolanto” toteaa jutussa: ”Lääkärit pitävät salassa uskomushoitojen käytön, koska pelkäävät kollegoidensa nuivaa suhtautumista ja lääkärinoikeuksiensa menettämistä”.

Kirjoituksen lopussa todetaan: ”Juttua täsmennetty 5.11. klo 9:31: Jutussa oli käytetty uskomushoitojen rinnalla myös termiä vaihtoehtohoidot, mutta kyseinen termi on nyt poistettu jutusta.” (Lihavointi minun).

Termivalinnalla toimittaja tuotti voimakkaan polariteetin Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäen  ja tutkija Pia Vuolannon välille.

Juttua ”täsmentäessään” hän poisti tutkijalta lupaa kysymättä tutkijan itse nimeämän, vähemmän leimaavan termin vaihtoehtohoito ja korvasi sen lääkäreiden ammattiliiton suosimalla termillä uskomushoito, vaikka Pia Vuolanto kertoo: ”Otsikkoon oli valittu uskomushoidot, vaikka olin erityisesti painottanut, että sitä ei kannata käyttää (Hautakangas, Vuolanto & Ylikoski 2020, 35).

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen ammattilaiset itse pitävät uskomushoito-termiä heidän ammattejaan halventavana. Sanaa ei käytetä tieteellisessä kirjallisuudessa. Se on lääkäriyhdistys Duodecimin lääkärien sanakilpailun tuloksena otettu ”suomennos” termille ”Complementary and Alternative Medicine”, mikä on suomeksi täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. KsUskomushoitojen ihmemaa – Liinanblogi.

Juttu oli Vuolannon mukaan rakennettu siten, että hän tutkijana ensin sanoi jotakin ja sitten lääkäreiden ammattiliiton edustaja kumosi tai ainakin voimakkaasti vähätteli tutkijan lausumaa. Pia Vuolanto kertoo kokeneensa tilanteen hyvin hankalaksi, sillä jutussa tutkijan uskottavuus asetettiin kyseenalaiseksi. (Hautakangas, Vuolanto & Ylikoski 2020)

Suunniteltua keskustelun retoriikkaa

Vastakkainasettelu näytti suunnitellulta eikä siitä ollut kerrottu tutkijalle ennen haastattelua.  Tästä seurasi, että tutkija joutui tietämättään ja keinotekoisesti julkiseen ”keskusteluun” erimielisen henkilön kanssa.

Kuitenkaan tutkija ei haastattelua tehtäessä edes tiennyt, että toinen jutun haastateltava olisi tällainen erimielinen eikä hänelle kerrottu, kuka toinen haastateltava on tai mitä tahoa hän edustaisi.

Siten tutkija ei pystynyt mitenkään varautumaan. Asetelma oli vääristynyt.

Asiallisessa väittelyssä molemmille osapuolille pitää antaa samat mahdollisuudet ja kummankin osapuolen kuuluu olla tietoinen siitä, missä asiayhteydessä he tietojaan ja käsityksiään kertovat. Erityisen tärkeää tasapainoisuus on käsiteltäessä yhteiskunnallisesti merkittäviä, mutta kiistanalaisia täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja, jotka koskevat suurta väestöosaa. Vuolannon tutkijaryhmän tutkimuksen (2020) mukaan valtaosa suomalaisista (itse tai joku perheenjäsen) on joskus elämänsä aikana käyttänyt tai kokeillut jotakin täydentävää hoitomenetelmää.

Tässä journalistisessa jutussa tutkijan sanominen tupattiin jälkikäteen ikään kuin dialogiin, mutta lopputulos oli tutkijan näkemyksen mukaan harhaanjohtava. (Hautakangas, Vuolanto & Ylikoski 2020).

Oliko ”hyvin sanottu”?

Mielestäni jokainen lukija ilman erityistä retorista analyysia tai journalismikriittistä otettakin tajuaa, että tässä kirjoituksessa todella kyseenalaistettiin tutkijan lausumat: https://yle.fi/uutiset/3-10484603

Pia Vuolanto valitti jutusta toimittajalle, minkä seurauksena toimittajan esimies soitti ja pahoitteli tapahtunutta, mutta ei myöntänyt, että toimittaja olisi tehnyt mitään virhettä. Esimiehen mielestä kirjoituksessa ainoastaan tuotiin esiin eri tavoin ajattelevia tahoja. (Hautakangas, Vuolanto & Ylikoski 2020)

Mielestäni tässä ei ollut kysymys eri tavoin ”ajattelevista” tahoista, vaan täysin eri lähtökohdista asiaa tarkastelevista ihmisistä: oli ammattiliiton edustajan mielipide ja tutkijan tieteeseen perustuva näkemys. Tällainen keinotekoinen vastakkainasettelu olisi voitu välttää. Se ei ole eikä voi olla ainoa journalistinen keino lisätä lukijoiden kiinnostusta.

Onko Ylen linja kahdessa vuodessa muuttunut uskomushoito-puheessa? Se jää tutkijoiden selvitettäväksi.

Vastikään Ylen kumppaneineen käynnistämä Hyvin sanottu -hanke  auttanee sovittelujournalismin hengessä parantamaan keskustelukulttuuria hankalista aiheista.

Pohdittavaa

  • Milloin viimeksi näit tai kuulit mediassa jotakin myönteistä täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista?
  • Onko silmiisi osunut neutraalisti täydentävistä ja vaihtoehtohoidoista ja niiden tutkimuksesta kertovaa journalismia?
  • Entä kielteisesti kertovaa?

Lähteet

Mikko Hautakangas, Pia Vuolanto ja Matleena Ylikoski. Sovittelujournalismin keinoin vaikeiden aiheiden kimppuun. Kirjassa Viheliäs tiede ja muita vaikeita uutisia (toim. Mari Heikkilä ja Tuukka Tammi). Vastapaino 2020, 33-55.

Vuolanto, P., Kemppainen, L., Kemppainen, T., & Nurmi, J. (2020). Täydentävien ja vaihtoehtoisten (CAM) hoitojen käyttö Suomessa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti57(1). https://doi.org/10.23990/sa.80288

Päivitys: Juttua on täsmennetty 20.2.2021 klo 10.00. Toisen väliotsikon jälkeen neljännen kappaleen loppuun on lisätty kaksi virkettä. ”Erityisen tärkeää tasapainoisuus on käsiteltäessä yhteiskunnallisesti merkittäviä, mutta kiistanalaisia täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja, jotka koskevat suurta väestöosaa. Vuolannon tutkijaryhmän tutkimuksen (2020) mukaan valtaosa suomalaisista (itse tai joku perheenjäsen) on joskus elämänsä aikana käyttänyt tai kokeillut jotakin täydentävää hoitomenetelmää”. Lisätty myös lähdeviite Vuolanto ym. 2020.