Tiede korjaa itse itseään ja tieteessä vallitsee vapaa tieteellinen kritiikki, josta esimerkiksi vertaisarviointi pitää huolen. Näin usein ajatellaan ja luullaan, että sananvapaus olisi itsestään selvä asia tieteessä.
Tiede on kuitenkin yhteiskunnallista toimintaa, osa vallitsevaa kulttuuria. Politiikka, talouselämä, vahvat instituutiot ja intressiryhmät pyrkivät vaikuttamaan tutkimuksen suuntaan ja siihen, miten tutkimustuloksista keskustellaan julkisuudessa. Tästä puhui professori Esa Väliverronen 5.2.2021 Marja Sannikan ohjelmassa Tieteen ja taiteen vapaus on uhattuna | Marja Sannikka | TV | Areena | yle.fi.
Sananvapauden suitsimispyrkimyksiä ilmenee myös tutkijayhteisön sisällä. Saatetaan ajaa omia tai ryhmän etuja, painostetaan ja jopa tehdään vilppiä. Aivan kuten muuallakin yhteiskunnassa. Esa Väliverronen ja Sampsa Saikkonen käsittelevät aihetta toimittamassaan artikkelikokoelmassa Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus (Vastapaino 2020).
Tieteen vapautta ja tutkijoiden sananvapautta voidaan pyrkiä rajoittamaan myös esimerkiksi kanteluilla, rahoituksen epäämisellä, uralla tai työsuhteella kiristämisellä ja mustamaalaamisella. (Väliverronen & Saikkonen 2020, 288-289)
Esa Väliverrosen ja Sampsa Saikkosen mukaan tällaiset kontrollipyrkimykset kohdistuvat laajemmin yksittäisiin tutkijoihin kuin vain jonkin yksittäisen asian julkitulon estämiseen.
Pyrkimyksenä hiljentää tutkija
Tutkimuseettisten kanteluiden käyttäminen tietoisesti häirintätarkoituksissa tai pyrkimyksenä vaientaa epätoivottavia näkemyksiä on varsin uusi ilmiö. Näissä tapauksissa perättömien kanteluiden taustalla ei ole todellinen huoli itse tieteellisen toiminnan eettisyydestä ja rehellisyydestä, vaan pyrkimys vaikeuttaa tutkijan tai tietyn tutkimusalan toimintaa. Taustalla saattavat vaikuttaa yhteiskuntapoliittiset näkemyserot tai tieteeseen ja tutkimukseen liittyvät mielipide-erot.
Tällöin pyrkimyksenä on vaikuttaa aihetta koskevaan julkiseen keskusteluun. (Väliverronen & Saikkonen 2020, 308 )
Myös Suomessa tutkijoista on tehty tutkimuseettisiä kanteluita, joiden ensisijaisena tarkoituksena on vaikeuttaa tutkijan työtä tai mustamaalata hänen toimintaansa.
Kanteluita eli ilmiantoja voidaan naamioida hyvän tieteellisen käytännön loikkausepäilyiksi. Hyvän tieteellisen käytännön (HTK) loukkaukset jaotellaan vilppiin ja piittaamattomuuteen. Ks tarkemmin HTK-loukkaukset | Tutkimuseettinen neuvottelukunta (tenk.fi)
Esa Väliverrosen ja Sampsa Saikkosen mukaan toistaiseksi näitä tutkijoiden vaientamisyrityksiä eri keinoin on tutkittu varsin vähän.
Vähättely yrityksenä vaientaa
Julkisuudessa voi olla myös mustamaalausta ja yritystä loukata tutkijan kunniaa ja tällä tavoin pyrkiä vaientamaan häntä. Esa Väliverrosen ja Sampsa Saikkosen kokoamasta aineistossa tuli esille, että vaientamispyrkimykset liittyvät etenkin sensitiivisiin tai korostuneesti politisoituneisiin tutkimusaiheisiin.
Tutkijoiden asiantuntijuuden vähättely tai kyseenalaistaminen on yksi tapa pyrkiä suitsimaan ja rajoittamaan sananvapautta. Tutkijan pätevyyttä voidaan vähätellä. Hänen koko tutkimusalansa voidaan kiistää tai häntä mitätöidä puhumalla vihjailevasti esimerkiksi ”itseään tutkijaksi kutsuvasta henkilöstä”.
Joskus voi olla kyse myös asiantuntijuuden rajojen haastamisesta, esimerkiksi silloin, kun syntyy uusia tutkimusaloja, uusia ammatteja ja niiden myötä uutta tietoa, tutkimusmetodeja ja tietomuotoja, jotka haastavat hallitsevia käsityksiä.
Kriittinen palaute jostain tutkimuksesta tai siihen liittyvästä julkaisusta ei automaattisesti ole uhka sananvapaudelle. Päin vastoin, siinä on kyse tutkimuksen tai tutkimuksia käsittelevän julkaisun virheiden ja puutteiden raportoimisesta. Tällainen kritiikki itse asiassa auttaa perusteltujen, joskus myös uudenlaisten näkemysten nousemista keskusteluun.
Kaikkea tutkijoiden esittämää kritiikkiä toistensa tuotoksista ei siis voi pitää sananvapauden kaventamisyrityksenä, koska kritiikki kuuluu tieteeseen ja kriittinen keskustelu on tärkeä osa akateemista keskustelua.
Haastavia ajattelutapoja ja pelkoja
Tutkijoiden keskinäinen kontrolli voi kuitenkin muodostua ongelmalliseksi, mikäli muita tutkijoita pyritään aktiivisesti vaientamaan siksi, että he haastavat tieteenalan paradigmaattisia ajattelutapoja tai tuovat julkisuuteen tieteellisesti päteviä, mutta alan konsensusta haastavia tutkimustuloksia. (Väliverronen &Saikkonen 2020, 301)
Esa Väliverronen ja Sampsa Saikkonen toteavat, että tieteen vapautta ja tutkijoiden sananvapautta voidaan pyrkiä rajoittamaan perättömien kantelujen lisäksi myös esimerkiksi rahoituksen epäämisellä, uraan vaikuttamisella, ja työsuhteella kiristämisellä.
Tavanomainen vaikutus tällaisista kontrollipyrkimyksestä on tutkijoiden itsesensuuri: he luopuvat tutkimusaiheesta tai julkaisemisesta tai he vaikenevat julkisuudessa koska pelkäävät kielteisiä seurauksia.
Sananvapauden rajoitukset ovat omiaan kaventamaan myös tutkimuksen monialaisuutta. Esimerkiksi rasismin tutkimus on tabunomainen aihe (Väliverronen ja Saikkonen 2020, 285). Älykkyyserojen tutkimuskaan ei tunnu olevan suotavaa. ETM, tiedetoimittaja Osmo Tammisalo kysyy Miksi älykkyyseroja (ei) saa tutkia? | Tiedepolitiikka (journal.fi)
Onko CAM-ala tabu?
Näkemykseni on, että myös täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen (CAM = Complementary and Alternative Medicine) ja yhdistävän lääketieteen (Integrative Medicine) tutkimus on jonkinlainen tabu.
Suomen yliopistoissa CAM-hoitojen kliinistä vaikutustutkimusta ja kansanterveystutkimusta tehdään erittäin vähän, vaikka kansalaisten tiedetään tutkimusten mukaan käyttävän näitä melko paljon ja saavan hoidoista myös apua (Vuolanto ym. 2020; Täydentävien ja vaihtoehtoisten (CAM) hoitojen käyttö Suomessa | Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti (journal.fi). Yleisiä tutkimusten mukaan ovat jooga, mindfulness, kiropraktiikka, akupunktio, vyöhyketerapia ja kansanparannus. Muutkin, kuten jäsenkorjaus, rentoutus- ja eri perinnehoidot saattavat olla yleisiä, mutta tutkimustietoa Suomesta ei ole.
Täydentäviin hoitojen alati lisääntyvästä kansainvälisestä tutkimuksesta ei myöskään ole suotavaa puhua valtavirtamediassa (mainstream media). Niinpä esimerkiksi viime päivinä Ylen Kulttuuricocktail-ohjelmassa on puhuttu harhaanjohtavasti huuhaasta, kun on viitattu CAM-hoitoihin, joista on tutkimustietoa Ylen yllättävä avaus: Tiede ja häpeä. HS ja AL puolestaan päivittelivät, että vaihtoehtohoidot tekisivät elämästä liian hyvän Vaihtoehtohoidoista ”liian hyvä elämä”.
Samaan nippuun tutkittujen täydentävien hoitojen kanssa on niputettu aivan muita asioita, kuten yksisarviset, noidat, ennustajat, hopeavesi ja mustasalva. Onko tiede päässyt unohtumaan terveydenhoitoa koskevassa journalismissa?
Lähde
Väliverronen Esa & Saikkonen Sampsa: Tutkijoiden kokemuksia tieteen vapauden ja sananvapauden uhkista, Teoksessa Väliverronen E & Saikkonen. Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus. Vastapaino 2020, s. 283-317.
