Professori Seppo Vainion puhe Arto Nybergin haastattelussa 10.1.2021 loppui siihen, mistä sen oikeastaan olisi suonut alkavan. Mutta suora lähetys on suora lähetys. Ohjelma-aika loppui professorin toteamaan: ”Meidän yhdessä projektissa FET OpenMindGap tutkimme mielen ja kehon suhdetta eli mieli ei ole enää erillinen kehosta, vaan se niinku puhuu yhdessä näiden nanosysteemien kautta”, Seppo Vainio totesi. Haastattelu on Arto Nybergin ohjelman 10.1.2021 lopussa.
Mieli ei enää ole erillinen kehosta.
Kysymykseen uskon ja tieteen suhteesta Seppo Vainio vastasi metafyysisellä pohdinnallaan: “.. . nyt itse asiassa mulla on semmoinen teoria, että luominen tapahtuu tuolla taivaassa siltä osin, että nää vesikkelit, veden pisara.., nanojärjestelmät on mukana siinä, me tutkitaan Markku Kulmalan kanssa, että tavallaan se luomisen ja valon symboliikka, että itse asiassa pystytään aika hyvin tieteellisesti lähestymään, eli tiede on kyllä mahtavasti edennyt…”.
Tässä tietoa Seppo Vainion tutkimusprojektista Mielen ja kehon yhteistoimintaa avataan tieteen uusin keinoin | Oulun yliopisto
Vuonna 2014 professori vertasi filosofisissa pohdinnoissan nanopallojen toimintaa sinfoniaorkesterin partituuriin. Pallojen kautta soluun valuva ”sävellys” säätelee solun sinfoniaorkesterin instrumenttien ääntä vaikuttamalla moneen asiaan samanaikaisesti. Hänen kansantajuinen kirjoituksensa on julkaistu lehdessä Takoja 2/2014. Siinä hän pohdiskelee ”näkymättömän maailman” tasoa ja viittaa mm. ”elämän henkeen” eli siihen ihmisyyden tasoon, joka ei sovi arkiseen materia-käsitykseemme. Kirjoitin tästä jutussa Superpositio ja nanopallot.
Valtavirtaparadigma
Nykyisin on tapana ajatella, ainakin yleisesti tiedeyhteisössä, että reduktiivinen materialismi on sama asia kuin ”tieteellinen maailmankuva”. Ikään kuin kuuluu kannattaa ”aine on ensin” -näkemystä tieteellisyyden takeena. Toiselta nimeltään näkemystä voi nimittää fysikalististiseksi naturalismiksi. Tämä teoria ymmärtää kaiken olevaisen (=kaikkeudessa olevan) aineeksi, materiaksi, jolla on fyysikaalinen muoto. Näkemyksen mukaan kaikkeuden synty, alku tai kehkeytyminen (niin pitkälle kuin siitä uskaltaa jotakin sanoa) on jotenkin alkanut materiaalisesti ja siitä sitten evoluution myötä on syntynyt nykytodellisuutemme, koko maailmankaikkeus pienine ja isoine ilmiöineen.
Mitään sielua, elämän henkeä, transsendenssia tai muuta materiasta riippumatonta asiaa ei vallitsevassa paradigmassa eli vallitsevassa “tieteellisessä maailmankuvassa” vielä ole olemassa, tai jos ehkä onkin, niin se on materian tuotetta. Ikään kuin materian liikehdinnän tulosta. Sielu ja mielikin ovat pelkistyneet vain molekyylien, atomien ja kvarkkien leikiksi.
Voi se olla näin, mutta voi se olla toisinkin. Täyttä varmuutta ei ole eikä sitä ehkä löydytään. Liekö edes tarpeellista.
Hard problem, kova pähkinä eli se, että materialismi ei ole tähän mennessä pystynyt eikä ole vahvoja viitteitä, että tulevaisuudessakaan pystyisi, ratkaisemaan tietoisuuden ongelmaa oman paradigmansa kehikossa, ei tunnu materialistista ajattelua häiritsevän. Varsinkaan populistiskeptikkoja se ei tunnu lainkaan hämmentävän. Materiausko on monilla vahva.
Kuitenkaan tietoisuutta ei mitenkään, millään metodilla, pystytä palauttamaan (redusoimaan) aineeseen. Ei näet ole olemassa tietoisuuden kudosta, solua tai Higgsin bosonia eivätkä aivot ole sama asia kuin tietoisuus. Emergenssi ja korrespondenssiteoria yrittävät tulla toimeen kovan pähkinän kanssa, mutta eivät selitä mielen ja kehon tai tietoisuuden ja aineen välistä suhdetta. Ei tietoisuutta selitä myöskään kristinusko tai panteismi.
Järkevin tiedossani oleva selitys on Bernardo Kastrupin esittämä teoria kirjassa The idea of the world. A multi-disciplinary argument for the mental nature of reality 2019. Seppo Vainion teoria on myös mielenkiintoinen.
Päivitys 13.3.2021: Lisään tähän linkin uuteen Kuvajaisia -blogiin, jota seuraan. Juha Kuvajainen pohtii erinomaisessa kirjoituksessaan Tämäkään tarina ei ole tosi – Kuvajaisia “tieteellistä maailmankuvaa” ja tarinoita, jotka vaikuttavat kollektiiviseen käsitykseemme todellisuuden luonteest. Hän kirjoittaa:
“Luonnontieteellisellä maailmankuvalla on omat ontologiset lähtökohtansa – esimerkiksi että vain aineellinen on todellista – niin kuin on Raamatunkin maailmankuvalla Jumalasta maailman luojana. Kumpaakaan ontologista lähtökohtaa ei voi sen paremmin todistaa kuin kumotakaan, sillä emme tiedä objektiivisesti, onko ainoastaan aineellinen todellista tai onko jokin perimmäinen alkusyy, kuten Jumala, olemassa. Tässä mielessä ne ovat molemmat vain tarinoita, joista kumman tahansa voimme omaksua oman maailmankuvamme pohjaksi. Filosofian kielellä ne ovat molemmat vain metafyysisiä olettamuksia eivätkä siten totuuksia. Käsitys todellisuudesta on kuin onkin ainoastaan käsitys, eikä yksikään käsitys ole yhtä kuin lopullinen totuus; siksi tieteellisen maailmankuvan pohjana olevaa objektiivisuuteen ja ontologiseen materialismiin perustuvaa todellisuuskäsitystäkin voi (ja tuleekin!) pitää vain tarinana – olkoonkin, että tarina on monessa suhteessa parhaasta päästä.”
Luonto sisältää elämää: Itsensä kloonaavat oliot, sukupolvien kierrolla ja perimän muuntumisella selviytyvät muuttuvissa olosuhteissa. Tuntoaisti saa aikaan refleksin. Jos raajaan sattuu, se vedetään heti pois ihan selkäydintoimintona. Eliö, joka pystyy aistimaan ympäristöä sekä tietämään oman ruumiinsa sijainnin siinä, saa etua selviämiseen.
Näkökentässä oleva kohde (vihollinen, ruoka tai lisääntymiskumppani) saa aikaan vaistonvaraisen toimintaketjun. Toiminta etenee vaihe vaiheelta tilanteen havaintojen ohjaamana.
Aistit antavat koko ajan tietoa ympäristöstä ja omasta tilasta. Näistä aivot suodattavat tietoiselle tasolle kulloinkin korkeimmalle priorisoitua tietoa. Tietoisuus on siis aisteilla havaitun tilannekuvan seuraamista.
Jo 550 milj. vuotta sitten kehittyneen eliöt, eli ’esi-isämme’, omasivat alkeellisen tietoisuuden.
Aivot muodostuvat miljardeista neuroneista, joista lähtee yhteys muihin neuroneihin. Neuronit muodostavat moduuleja, jotka ovat erikoistuneet teittyyn tehtävään. Moduulit ovat yhteydessä toisiinsa ja muodostavat (hierarkisen ja takaisinkytketyn) verkoston. Aivoissa on vasen ja oikea lohko ja silmät ovat kytkeytyneet eri lohkoihin. Henkilöillä, joilla aivolohkojen välinen yhteys on tuhoutunut, on kaksi eri minää. Näillä aivolohkoilla on jopa erilainen moraalikäsitys.
Kun aivot tuhoutuvat, myös mieli/minä/tietoisuus tuhoutuu.
Tietoisuus on siis evoluution tuotos, asuu aivoissa ja koostuu pohjimmiltaan alkeishiukkasista.
Lähde: Michael Gazzaniga: Tietoisuus vaisto, kuinka aivot synnyttävät mielen.
Martti, “Tietoisuus on siis evoluution tuotos, asuu aivoissa ja koostuu pohjimmiltaan alkeishiukkasista.”
Tuon näkemyksen mukaan tietoisuus on siis redusoitavissa alkeishiukkasiksi. Mahtaako empiiristä näyttöä olla siitä, miten alkeishiukkasista muodostuu tietoisuus. Epäilen. Refleksit ja vaistot eivät mielestäni kuvaa tietoisuuden olemusta. Sen olemuksesta ei taida vallita yksimielisyyttä. On kylläkin oiva teoria tuo esittämäsi.
Harmikseni tuo teoria on Gazzanigan eikä minun. Tietoisuus ei ole redusoitavissa alkeishiukkasiksi, mutta suunta toisinpäin syntyy. Mitä tahansa partikkelia kun kasataan noin 20 tuhatta kpl, syntyy jotain hämmästyttävää uutta, jota ei voinut mitenkään aavistaa noita kappaleita tarkasteltaessa.
Arto Annila: Kaiken maailman kvantit esittää aivan upean teorian: Meillä on maailmankaikkeudessa alunalkujaan vain fotoneita (yksinkertaisimpia valokvantteja). Kun niitä yhdistellään eri tavoilla, löytyy hyvin stabiileja kvarkkeja, jotka jäävät eloon ja muut yhdistelmät hajoavat. Kvarkit liittyvät toisiinsa lujalla sidoksella vain tietyillä tavoilla ja muodostavat alkeishiukkasia. Alkeishiukkasista muodostuu aineiden atomeja, jotka ovat stabiileimpia rakenteita näistä kappaleista. Eri atomit muodostavat pysyviä kemiallisia aineita. Mm. pitkiä hiiliketjuja, jotka laskostuvat hyvin monimutkaisesti. Jo tämä vaihe pystyy tuottamaan elämää. Kukaan ei ikipäivänä pystyisi esittämään fotonin nähtyään, mitä kaikkea siitä voi muotoutua. Näistä kehittyy edelleen mm. neuroverkkoja, joiden toiminta on meille täysi mysteeri, miten se synnyttää tietoisuuden. (Edellinen postaus kertoo miksi.) Mutta niin se vaan teki.
Juuri kaikki nämä henkiset jutut pyörivät tämän tomumajan syövereissä. Ja koska tomumaja on yhtä mielen kanssa, molemmat kokevat muutoksen, jos toista muuttaa. Eli sielu vaikuttaa ruumiiseen ja päinvastoin.
Entinen biofysiikan professori Arto Annila edustaakin vielä aika harvinaista tieteiden rajoja ylittävää, jonkinlaista kokonaisvaltaista tieteellisetä näkemystä. Kaiken maailman kvantit on minustakin hieno kirja, jossa Annila mm. kertoo havainnoistaan ja vaikeudestaan toimia akateemisessa yhteisössä, jossa tavanomaisesta fysiikan valtavirrasta poikkeava tutkimus ei ollut suotavaa. Gazzanigan kirjaa en tunne.
“Juuri kaikki nämä henkiset jutut pyörivät tämän tomumajan syövereissä”. Hienosti sanottu!
Mind over matter! Mieli on ennen materiaa, materialisoitumista, tiheämpää värähtelyä… materia ei synnytä mieltä tai tietoisuutta vaan päinvastoin.
“Mind over matter! Mieli on ennen materiaa, materialisoitumista, tiheämpää värähtelyä… materia ei synnytä mieltä tai tietoisuutta vaan päinvastoin.”
Annilan mukaan tyhjiö on fotoniparien värähtelyä, mikä seikka ei ole ristiriidassa havaintojen kanssa.
Ja fotoneista saadaan kasattua koko maailmankaikkeus hänen mukaansa, eikä sekään ole ristiriidassa havaintojen kanssa. Näinollen ‘tietoisuus’ kyllä synnyttää materian. Mutta samalla ‘tietoisuus’ osoittautuu fotoneiksi, eli materiaaliksi joka värähtelee.
Hmm…
Mielestäni uskottavin selitys on: Aistit antavat koko ajan tietoa ympäristöstä ja omasta tilasta. Näistä aivot suodattavat tietoiselle tasolle kulloinkin korkeimmalle priorisoitua tietoa. Tietoisuus on siis aisteilla havaitun tilannekuvan seuraamista. Eli tapahtumista, ei rakenteita.
Tarkoitin ja tarkoitan yksinkertaisimmillaan, että materia, “kehittyneinkään materia, kuten aivot” eivät synnytä tietoisuutta tai “korkeimmillaan” henkeä, mikä onkaan paras termi siitä käyttää? … koska tietoisuus on muuttuvaa, kehittyvää, mutta tietoisuuden “ydin” sanotaan sitä nyt vaikkapa Hengeksi, ei kehity eikä muutu, se vain ON.
TiinaHannele. Pystyykö esittämäsi teoria selittämään sen, että yhdellä henkilöllä (jonka aivolohkojen välinen kanava on tuhoutunut,) on kaksi erillistä minää eli ‘henkeä’? Ja näillä on vieläpä vastakkaiset moraaliarvot. Ennen kanavan tuhoutumista henkilöllä oli vain yksi minä/’henki’.
En osaa sanoa tosiaankaan; Onko se tarpeellistakaan? Tosin se Henki mitä tarkoitan, on enemmän kuin minä ja siinä mielessä eri kuin minä aineellisessa mielessä (keho): Se on Minä / Self henkisessä mielessä, eli Henki, jonka jaamme myös muiden kanssa, mutta joka on silti yksi ja jakamaton.
Sinänsä jännä ilmiö, että moraaliarvotkin ovat erilaisia (esimerkkiisi liittyen), jos ajattelemme vasemman ja oikean aivopuoliskon määritystä “kokonaisvaltaiseen” ja toisaalta matemaattiseen / analyyttiseen asioiden käsittelytapaan. Ajattelisin, että ko. ilmiössä on kuitenkin kyse “alemman minän” jakautumisesta, ei Hengen, joka on yksi ja joka ei voi jakautua.