Ei tarvinnut olla ennustaja tajutakseen, että Anni Kytömäki voittaa jonain päivänä kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Nyt hän sen voitti kirjallaan Margarita.
Kultarinta-esikoisromaanista kirjoitin kuusi vuotta sitten: “Tämä on paras pitkään aikaan lukemani suomalainen romaani. Kevytsiipinen, voimakaslentoinen, hyvin shamaanihenkinen.” Metsä suojelee lapsiaan, Kultarinta
Olisin halunnut Anni Kytömäen voittavan Finlandian jo Kultarinnalla. Sai hän silloin toki Tulenkantaja-palkinnon ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.
Tuoreessa Elonkehä-lehdessä (3/2020, artikkelikuvassa) Anni Kytömäki kertoo kirjailijaksi kasvamisestaan ja luontosuhteestaan. Kultarinnan myötä hän kertoo vihdoin päässeensä sellaiseen taloudelliseen asemaan, että metsien ostaminen suojeltaviksi kävi mahdolliseksi. Margarita vahvistaa tätä suuntausta.
Kultarinta kolahti minuun niin voimakkaasti, että laitan tähän vielä sen, miten kirjan kuusi vuotta sitten koin: “Saan Kytömäen tekstistä vahvistusta vakaumukselleni, että metsässä minun ei tarvitse paeta omaa elämääni silloinkaan kun tunnen olevani eksyksissä itseltäni. Puut, pensaat ja pusikot siloittavat taivaltani ja antavat sille uuden suunnan, toisen ulottuvuuden. Ne hoitavat minua pyhyydellään. Metsän hyötykäyttö on muutakin kuin puiden kaatoa. Metsässä, sen tuoksussa ja tunnelmassa on terveyden lähde.“
Margaritassa on lisäksi naiseuden ulottuvuus vahvasti läsnä. Kirjailija käsittelee myös rankkoja asioita ja menneen ajan työläis- ja keskiluokkaisnaisen elämän kriisivaiheita syvällisesti ja inhimillisyyden sävyttämänä. Siinä samalla tulee käsitellyksi osuvasti mieheyttäkin.
Metsä, luonto ja ihmisen kohtuullinen paikka osana luontoa kuuluvat Anni Kytömäen kirjojen ydinpohdintaan. Loistavaa, metaforista, henkevää, viihdyttävää ja koskettavaa.
Onnittelut Annille, metsänaiselle!