Joogan tuli – maan ja taivaan välissä

Kovasti on kohuttu QAnonista ja joogasta, hurahtamisesta ääriliikkeisiin ja salaliittoteorioista. Niitä kommentoin seuraavassa jutussani. Tässä tiivistän, mitä ajattelen joogasta ja sen filosofiasta.

Joogafilosofiassa henkinen ulottuvuus on yhtä tärkeä kuin fyysinen. Ihmisen ymmärretään seisovan sekä symbolisesti että konkreettisesti maan ja taivaan välissä.

Henkisten ominaisuuksiemme ansiosta pystymme ylittämään (”taivas”) välittömän olemisemme, mutta kehollisuutemme (”maa”) vuoksi olemme sidotut maailmaan. Kahdessa maailmassa eläminen on meille luontaista.

Tässä kirjoituksessa kurkistan pikaisesti joogan muinaisuuteen pääasiassa filosofi Giséle Siguier-Saunén ajatuksiin nojaten. Laajemmin joogan historiasta voit lukea erinomaisesta teologian maisteri Matti Rautanimen teoksesta Joogan historia (2020). Se kertoo, millaisen matkan jooga on kulkenut muinaisista ajoista nykypäivään

Joogan ihmiskäsityksen mukaan ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja spirituaalinen kokonaisuus.  Näiden eri puolien tulee olla tasapainossa, jotta ihminen voisi hyvin ja kukoistaisi.  Kun mieli on avoin ja kehon ja tunteiden voima on käytössä (”energia virtaa vapaasti”), elämä kevenee, ihminen voimaantuu ja tasapainottuu.

Nykyisin jooga lienee useimmille harrastajilleen kokonaisvaltainen psyko-fyysis-henkinen harjoitus. Joku tosin voi pitää sitä vain hyvänä jumppana, venytyksenä tai liikeharjoitteina. Toiselle se taas on meditaatiota, tapa hiljentyä ja keskittyä tähän hetkeen.

Upanisadeissa joogahengityksestä

Muinaisesta intialaisesta veda (pyhä) –tiedosta ja upanisadeista (800-200 eaa) vuosisatojen kuluessa kehittyneet jooga-harjoitukset korostavat hengityksen (monissa joogamuodoissa myös hengen) merkitystä.  Alun perin jooga onkin ollut henkinen oppi.

Hengitystä pidetään linkkinä mielen ja kehon välillä, ja sen ajatellaan toimivan apuväylänä tämän maailman ja ”toisen maailman” välillä. Tuo toinen on egomme ja arkemme ulkopuolella olevaa todellisuutta. Kahdessa maailmassa eläminen on ei-dualistista, luonnollista olemista.

Kasvava kiinnostus joogaan on osoitus siitä, että rationalistis-dualistinen (järkeä painottava kaksijakoinen) ajattelu aletaan kokea puutteelliseksi. On kaipuu johonkin syvempään. Vanhinta tunnettua ei-dualistista ajattelua edustavat upanisadit. Nämä kirjoitukset ajanjaksolta 800 – 200 eaa nojaavat tuhansien vuosien takaiseen perimätietoon Intiasta. Ne ovat monimuotoista vuorovaikutuksen opetusta, opetusta ihmisestä ja ihmisenä olemisesta maailmassa, joka nähdään suhteiden verkkona.

Juuri suhteet tekevät maailmasta elävän ja ihmisen katsotaan olevan aina yhteydessä maailmankaikkeuteen. Elämän kudosta, suhteiden verkkoa, elävöittää  lanka, joka yhdistää tämän maailman, ”toisen maailman” ja kaikki olennot. Mutta mikä on tällainen yhdistävä lanka? 

Sisäinen riitti – yhdistävä lanka

Vastausta on etsittävä joogan filosofiasta ja vedisistä (veda=pyhä tieto) riiteistä. Giséle Siguier-Sauné toteaa, että riittien ymmärtämisen kautta tulee länsimaisellekin ihmiselle ymmärretyksi myös muinaisintialaisen maailmankuvan ja sitä myötäilevän joogafilosofian ei-dualistinen ajattelu.

Joogafilosofiassa tunnetaan käsite sisäinen riitti. Ulkoisia riittejä tehdään aina mekaanisesti, mutta sisäisessä riitissä olennaista on siihen liittyvä tietoisuus, jossa keskiössä on hengitys. Käsite sisäisestä riitistä on syntynyt muinoin kritiikiksi hindulaisuuden ulkoisten riittien  ja uhritoimitusten oikeaoppiselle suorittamiselle.  Joogan synty on siten osa uskonnollista ja filosofista liikehdintää muinaisessa (1000-350 eaa) Intiassa.

Huomion kiinnittäminen hengityksen ilmavirtaan ottaen (sisään hengitys) ja antaen (ulos hengitys) laajentaa kokemustietoisuutta itsestä ja maailmasta.  Hengityksen ilmavirran kanssa työskentely, sen tarkkailu, johtaa yhteyteen jonkin sellaisen kanssa, jota en ymmärrä, joka on muuta kuin minä itse. Näin voimme pyrkiä irrottautumaan itsekeskeisestä ego-tietoisuudesta. Se auttaa kurkottamaan sekä itseä laajemmalle että itsessä syvemmälle. Olemme ikään kuin matkalla hengityksen tarpeesta ”ilmavirran taiteeksi”. 

Tarve muuttuu toiveeksi suuremmasta elämästä, korkeammasta ja hienovaraisemmasta kokemuksesta. Rituaalit tarjoavat pohjan transsendessille, kohoamiselle, jota voidaan kuvata myös tavanomaisesta poikkeavaksi ”ylimaallisuuden” kokemiseksi. Jotkut puhuvat uskonnollisesta kokemuksesta tai ihmettelevästä haltioitumisesta. Tässä mielessä rituaalia transsendenssin saavuttamiseksi voi verrata sokkeliin talon rakennuksessa. Ensin rakennetaan sokkeli ja sitten vasta talo. Ensin harjoitetaan riittiä ja sitä sitten seuraa kokemus.

Tunnemme hyvin kristilliset riitit jumalanpalveluksissa (kuten ehtoollisleivän ja -viinin nauttiminen, jotka symboloivat Kristuksen ruumista ja verta). Tuntemattomampia ovat muinaiset, joogankin perustana olevat vediset riitit, joissa tärkeitä ovat ihmistä, tämänpuoleista, tuonpuoleista ja kaikkia olentoja yhdistävät seikat: Agni, Prana ja Atman (Tuli, Elämän energia, Itse).

Joogafilosofian mukaan rituaalien symbolit (esimerkiksi tuli) viedään ihmisen sisälle ja näin ruumiista tulee temppeli eheyttäville rituaaleille. Monien kulttuurien myyteissä rituaalista tulta edustavat kultainen alkio tai kosminen muna. Se symboloi sitä, että kaikki syntyy eli kaikki luominen avautuu tilassa, joka nousee ensimmäisestä alkuperästä. 

Ihmiselle olemassa olevaksi tuleminen on siis sama kuin tuleminen singotuksi alkulähteestä (ensimmäisestä alkuperästä) moninaisuuden maailmaan. Alkulähteestä etääntyminen puolestaan nostaa tunteen ihmisen yhteyden katkeamisesta lähteeseen ja johtaa hajoamisen ahdistukseen siitä, että ei ole enää kiinni elämänlangassa. Kiinnostavaa on, että materialistisessa ”tässä maailmassa” alkuräjähdys tulkitaan ensimmäiseksi ”alkuperäksi”, josta evoluutioteorian mukaan aineellinen maailmamme alkoi pikku hiljaa kehkeytyä nykyiseen muotoonsa.

Joogan tuli, Agni viittaa konkreettisessa maailmassa siihen, että tuli eli palavan nuotion liekit savukiehkuroineen yhdistävät fyysisesti maan ja taivaan. Sisäisesti tuli tarkoittaa joogafilosofiassa hengitystä ja/tai henkeä. Nekin yhdistävät maan (fyysinen keho) ja taivaan (”tavallisen” tietoisuuden ylittävä kokemus).

Upanisadeissa sanotaan, että ihmisellä on yksi toive: päästä puutteesta, pahasta ja kuolemasta. Puute on huonommuuden tunnetta siitä, että ei ole tarpeeksi, ei ole ehjä ja kokonainen. Paha on toimintaa, joka vie kohti yhteyden menetystä.  Puute ja paha heijastavat ja kertovat yhteyden katkeamisesta. Ilman yhteyttä alkulähteeseen ihminen jää erillisyydessään tuntemaan hajoamista ja ahdistusta.

Levoton ihminen etsii alkulähdettä

Kun ihminen ei ole ehyt, hän on levoton. Miksi, kysyy Giséle Siguier-Sauné?

Hänen mukaansa upanisadeista on ymmärrettävissä, että syy on siinä, että ihminen kantaa oikeastaan aina sisällään hajaannuksen tunnetta. Koska kaikki maailmankaikkeudessa on tehty ”samasta kankaasta”, samasta lähteestä, jokaisessa ihmisessäkin on kätkettynä ensimmäinen alkuperä. Sisäinen repeämisen tunne liittyy juuri tähän alkuperän kadottamiseen. Sen voi kokea monin eri tavoin, esimerkiksi kuoleman pelkona.

Riittien eleet, sanat, tila ja aika voidaan kutoa yhteen ja näin luoda riittien avulla yhteydet maan ja taivaan välille.  Joogaharjoituksissa nämä ovat erilaisia hengityksen ja läsnä olon tapoja ja muuttuvia kehon asentoja. Kun harjoittaja sitten oivaltaa oman välittömän olemisensa (”tämä maa-ilma”, ”maa”) yhteyden ”toiseen maa-ilmaan” (taivas) ja kaikkiin olentoihin, hän voi eheytyä ja käsittää itsensä palaseksi ikuisuutta, kokonaisuutta, kaikkeutta ja elämää yleensä. Tämä oivallus ja sen vaaliminen tasapainottavat, vapauttavat ja tuovat iloa.

On kuitenkin muistettava, että arkiseen elämäämme kuuluu myös vastakohtaisuuksia ja tummia elämänlankoja, pimeitä puolia. Ne voidaan tulkita repiväksi, kuluttavaksi kaksijakoisuudeksi, mutta ne voidaan nähdä myös kutsuna luoda yhteyksiä. Tämä, dualismin voittaminen, juuri on riitin tehtävä Giséle Siguier-Saunén kuvaaman joogafilosofian mukaan.

Samanismi ja jooga

Joogalla on yhteyksiä myös kotoiseen kalevalaiseen samanismiimme. Tutkija Irma Korte kertoo kirjassaan Samaanin sampo, että joogisia meditaatioharjoituksia tehdessään syvä sisään päin kääntymien tuotti hänelle kokemustiloja, joilla hänen mielestään oli yhteyksiä suomalais-karjalaisten kansanrunojen maailmaan. Tätä kautta hän yhdisti Kalevalan samanistiseen perinteeseen ja sitä myötä joogisiin traditioihin. Lue lisää.

Samanismissakin liikutaan luontevasti kolmen eri ”maailman” (ylinen, alinen ja keskinen) välillä, eikä ristiriitaa koeta reaalitodellisuuden ja ”maailmojen” välillä. Siperiassa on, tai ainakin oli aikoinaan, mustaa ja valkoista samanismia, mutta samaa, luontoa ja luonnonvoimia kunnioittavaa samanismia ne silti ovat. (Hakusanoilla shamanismi ja samanismi löytyy kirjoituksia Liinanblogista).

Artikkelikuva Nikolai Roerich: Agni jooga. Kuvattu Tampereelle 14.10.2020 Nikolai Roerich Rauha kulttuurin kautta-näyttelyssä .

Linkin lisäys 3.11.2020 Kooste joogakirjoittelustani lokakuussa 2020 Joogasta ja jooganopettajista

Lähteet

Broo, M. (toim.) 2010. Patanjalin joogasutra. Joogan filosofia. Gaudeamus. Helsinki.

Korte, I. 2020. Samaanin sampo. Gummerus. 1. painos 2007.

Rautaniemi, M. 2010 Joogan historia Suomessa. Ananda 1: 39–41.

Rautaniemi M. 2020 Joogan historia. Erakkomajoista kuntosaleille. Basam Books 2020. 1.painos 2015.

Siguier-Sauné, G. 2011. Conscience du Souffle, Présence à soi, Présence au monde. Esitelmät Suomen joogaopistossa 27.6.-2.7.2011.  Esitelmät ”Tietoisuus ilmavirrasta, läsnäolo itsessä, läsnäolo maailmassa I-III” julkaistu Suomen Joogalehdessä 3 ja 4/2011 ja 1/2012.