Kieli muovaa käsityksiä ja uskomuksia

Maamme kaksi suurinta päivälehteä kirjoituksissaan  HS19.9.2017  “Käytetyn kielen valinta on tasa-arvoteko” ja  AL 16.9.2017  “Aamulehti ottaa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit” ottivat kantaa sukupuolittuneisiin sanontoihin ja neutraaliin kielenkäyttöön.  Sukupuolen näkökulmasta harhaanjohtava ammattinimike lakimies on lehtiteksteissä jatkossa juristi ja eduskunnan puhemies on puheenjohtaja.

Sama neutraaliuden logiikkaa on syytä soveltaa entistä laajemmin  myös erilaisista hoitoalan ammateista ja hoitomuodoista kirjoitettaessa.

Kieli on mahtava voima

Se ei ainoastaan kuvaile ja jäsennä todellisuutta, vaan se myös luo sitä. Journalistisilla sanavalinnoilla on vaikutusta, kuten HS pääkirjoituksessaan tänään toteaa.

Sukupuolittuneet ammattinimikkeet ovat hyvin vanhaa perua, joten on ymmärrettävää, että jotkut ihmiset haluavat pitää niistä kiinni. Toisaalta yhteiskunnan, arvojen ja ihmisten elämismaailman muutos johtaa väistämättä siihen, että kielikin muuttuu. Puhumme nykyisin aivan eri tavalla kuin puhuimme muinoin.

Tietoista mielipiteen muokkausta

Kielen avulla pyritään myös tietoisesti muokkaamaan ihmisten käsityksiä. Politiikan ja mainonnan retoriikka on juuri kielellä vaikuttamista. (Kuvatkin voidaan ymmärtää “kieleksi” eli tietynlaisiksi tavoiksi viestiä, siis viestinnän muodoiksi).

Osuva esimerkki kielen muokkaavasta vaikutuksesta on termi ”uskomushoito”. Se näkyy edelleen silloin tällöin julkisuudessa.  Sana on negatiivisesti latautunut ja sillä viitataan huuhaaseen eli hölynpölyyn, tehottomiin, mutta samanaikaisesti myös potentiaalisesti vaarallisiin, kavahdettaviin hoitomuotoihin. Sanaa on perusteltu sillä, että uskomushoitojen tehoa ja turvallisuutta ei ole varmistettu tieteellisin menetelmin.

Tässä yhteydessä tieteellinen yhdistetään biolääketieteeseen ja uskomushoidot määrittyvät kielenkäytössä kaikeksi sellaiseksi hoitamiseksi, joka ei sisälly nykyiseen viralliseen terveydenhuoltojärjestelmään.  Tässä ajattelussa lähtöoletus on, että terveydenhuollossa  virallisesti käytettävät hoidot muka olisivat kaikki tieteellisesti tutkittuja ja näin ne siis erottuisivat selkeästi vain uskomuksiin nojaavista ja/tai tehottomista hoidoista. Tällainen oletus on kyllä mahdollinen, mutta tutkimusnäyttö ja käytäntö eivät sitä tue.

Uskomushoito-termiä ei käytetä tieteellisessä tutkimuksessa juuri sen huonon erottelukyvyn ja epämääräisyyden vuoksi. Nimittäin jos kaikki sellaiset nykyisin käytössä olevat hoitomuodot, joista ei ole biolääketietellisin sokkoistetuin kliinisin kokein tuotettua tutkimusnäyttöä tehosta, luettaisiin uskomushoitoihin, sinne päätyisi suuri joukko terveyskeskuksissa, lääkärikeskuksissa ja sairaaloissa käytettäviä hoitomuotoja.

Moni ei tule tätä ajatelleeksi vedotessaan tieteellisen näytön puutteeseen osoittaessaan sormella terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolisia auttamisen muotoja. Lisäsekoituksen keskusteluun tuo se, että  terveydenhuolto, joka on käytännöllistä ja poliittista toimintaa, usein  samastetaan lääketieteeseen, mikä on tieteellistä toimintaa.

Olen kirjoittanut uskomushoito-käsitteestä aikaisemminkin tässä blogissa. Hakusanalla “uskomushoidot” löytyy artikkeleita. Pitkän tutkiskelun ja pohdinnan jälkeen minusta näyttää siltä, että “uskomushoito” on professiopoliittinen termi, ei eri hoitomuotoja pätevästi erotteleva, puhumattakaan että itse käsite olisi tieteeseen nojaava eli tieteellisesti perusteltavissa.

Uudistaako Duodecim sanastoaan?

Aamulehden ja Helsingin Sanomien  ulostulon tapaan on odotettavissa, että  uudistuvan terveydenhoidon myötä myös Lääkäriseura Duodecim ajantasaistaa sanastolautakuntansa sanavalintaa harhaanjohtavasta neutraaliksi ja vastaamaan nykytodellisuutta tutkimusnäytön suhteen. Duodecim-seura päätti vuonna 1995, että englanninkielinen  termi complementary and alternative medicine CAM kääntyy suomen kielellä termiksi uskomushoito. Oikeasti CAM on suomeksi täydentävä ja vaihtoehtoinen hoito (tai lääketiede). Minusta ”hoito” on osuvampi ja jos tieteestä puhutaan, niin puhuttakoon täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen tutkimuksesta tai CAM-tieteestä.

Käytännön arkikielessä paras sana on täydentävät hoidot, koska se kuvaa erinomaisesti sitä, millä tavoin kansalaiset hoitomuotoja, jotka toimivat suurimmaksi osaksi (mutta ei kokonaan)  terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella, käyttävät. Osasta hoitomuodoista on paljon tutkimusnäyttöä, joten tutkimusnäytön olemassa olo tai sen puute ei erottele pätevästi epävirallisia hoitoja virallisista. Monista hoidoista ei ole tutkimuksia ollenkaan, joten niiden tehosta ei voida sanoa yhtään mitään. Ne voivat olla tehokkaita tai tehottomia.

Neutraali kielenkäyttö arvostaa kansalaisia. On hyvä muistaa, että vähintään kolmannes suomalaisista käyttää täydentäviä hoitomuotoja  muun hoidon tukena ja lisänä tai terveytensä edistämiseksi.

Ammattitaitoiset tiede- ja terveystoimittajat eivät enää suosikaan sävyttynyttä ja harhaanjohtavaa uskomushoito-sanaa, vaan puhuvat joko täydentävistä hoidoista tai täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista.

Uusi (Suomessa, muualla jo yleinen) termi on yhdistävä lääketiede/yhdistävä terveydenhoito (intergative medicine/integrative health care). Hammaslääkäri Kati Sarvela kirjoitti vuosi sitten siitä Uudistuva terveydenhoito -blogissa Mikä ihmeen integratiivinen lääketiede.