Kuoleman rajalla – tutkimuksia ja tulkintoja

Ruusunmarja lumessaVoiko ihmisellä olla kokemuksia kun hän on kuoleman rajalla eli kun aivot eivät enää toimi eikä sydän lyö? Voiko hän muistaa niitä palattuaan elävien maailmaan?

Kyllä voi, kertoo Leo Näreaho vastikään julkaistussa kirjassaan Kuolemarajakokemukset – tutkimuksista tulkintoihin (2015).

Valtavirtatiede ei tosin pidä tätä mahdollisena, mutta filosofian tohtori, uskonnonfilosofian dosentti, Näreaho osoittaa kansainväliseen tutkimustietoon nojaten, että kaikkina aikoina on ollut ja kaikissa yhteiskunnissa esiintyy nykyäänkin kuolemanrajakokemuksia. Niistä ei kovin laajasti keskustella, koska ne ovat hankala asia sekä kristilliselle kirkolle (vaikka Jeesuskin nousi kuolleista) että nykytieteelle.

Näreahon kirja tarjoaa seikkaperäisen katsauksen maailmalla tehtyihin tutkimuksiin ja tiiviin yhteenvedon niiden tuloksista. Empiiristä tutkimusta on tehty ennen kaikkea lääketieteen, psykiatrian ja psykologian alalla. Näreahoa ihmetyttää, että filosofit ja teologit ovat osoittaneet vain niukkaa kiinnostusta. Näin on myös Suomessa. Meillä ei ole systemaattisesti kerätty ja analysoitu kuolemarajakokemuksia.

”Ylipäätään suomalainen akateeminen maailma ei ole osoittanut kiinnostusta aihetta kohtaan. Näyttää siltä, että on niin sanotusti tieteellisempää tutkia keskiajan ihmisten mystisiä kokemuksia kuin nykypäivän kuolemanrajakokemuksia”, Näreaho sanoo. Hän arvelee, että ehkä tutkijat kokevat aiheen liian new age –tyyppiseksi ja ”rajatieteelliseksi. Tällaista leimaa viljelevät ja vahvistavat erityisesti niin sanotut skeptikot.

Kansainvälisistä tieteellisistä tietokannoista löytyy kuitenkin helposti ja runsaasti kuolemanrajakokemuksista (near-death experience eli NDE) tehtyjä tutkimuksia. Ne antavat yhdenmukaisen kuvan siitä, että ikää (kokijat ovat useammin vanhoja kuin nuoria) lukuun ottamatta ihmisen koulutus, sosiaalinen asema, sukupuoli tai muut taustatekijät eivät vaikuta rajakokemusten esiintymiseen. Länsimaissa hengenvaarallisesta fyysisestä kriisistä selvinneillä kuolemanrajakokemuksia esiintyy Näreahon mukaan kohtalaisen yleisesti.

Pitäisikö rajakokemuksista tietää enemmän? Voi olla. Tutkimustieto ei tietenkään pysty osoittamaan, että kuolemanjälkeistä tietoista elämää on, mutta se antaa tietoa ihmisestä, ruumiin ja hengen (kehon ja mielen) välisestä suhteesta. Se on ihmistutkimusta puhtaimmillaan.

Tuhti tietopaketti

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Aluksi käsitellään kuolemankokemuskirjallisuutta ja tutkimuksia. Toinen jakso sisältää kuvausta siitä, mitä kokijoille on tapahtunut kuolemisen prosessissa eli fyysisen elämän ja kuoleman rajalla. Jakso esittelee kiinnostavasti myös selitysteorioita. Naturalistis-materialististen teorioiden mukaan rajakokemusten täytyy olla poikkeustilassa olevien aivojen tuotetta. Psykologisesti ne voidaan selittää kuolemanpelolla ja kulttuurisilla uskomuksilla, jotka aivojen kautta aiheuttavat kokemuksen. Neurokemiallisesti kokemuksia on pyritty ymmärtämään aivojen happivajauksen, endorfiinien ja aivosoluihin vaikuttavien kemiallisten aineiden avulla. Neurobiologiset ja neuroanatomiset selitykset viittaavat mm. neuroniyhteyksien aktivoitumiseen ohimolohkoissa.

Näreaholle nämä naturalistis-materialistiset selitykset eivät riitä. Hän esittää useita kysymyksiä, joihin teoriat eivät pysty antamaan vastausta. Mainitsen tässä niistä kaksi:

”Kuinka henkilöllä voi olla rajakokemuksen aikana ilmeisen paikkansapitäviä havaintoja fyysisestä ympäristöstä, vaikka hänen aistinsa eivät toimi?”

”Kuinka henkilöllä voi olla selkeä mentaalinen tila samaan aikaan kun hänen sydämensä on pysähtynyt ja (vähintäänkin) aivojensa kuorikerros on lamaantunut?”

Kuolemanrajakokemuksessa on kysymys tajunnasta, mielestä ja tietoisuudesta. Naturalisti ei pysty selittämään, miten  tietoisuus syntyy aineesta. Ei siis oikeasti tiedetä, syntyykö se siitä. Naturalistisista lähtökohdista ei pysytä ymmärtämään kuolemanrajakokemustakaan.

Mitä vaihtoehtoja on asian selittämiseksi?

Metafyysinen katsomus – kosminen tietoisuus

Ensiksikin Näreaho muistuttaa, että ”aivot tuottavat tietoisuuden” –näkemys on yksi filosofinen teoria, jota ei tieteellisesti ole osoitettu todeksi. Kuitenkin se on nykyisessä aivotutkimuksessa yksi perusoletus.

Vaihtoehdoksi kirjoittaja on hahmotellut metafyysisen katsomuksen, joka jättää tilaa kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuudelle olematta silti ristiriidassa tieteen tulosten kanssa.

Tämä, kosmisen tietoisuuden teorian esittely on kirjan kiinnostavinta antia. Sen lähtökohta on, että tietoisuus on perustava, ”primitiivinen” ilmiö. Sitä ei voi hävittää eikä palauttaa materiaalisiksi tiloiksi. Aivoja tutkimalla ei voi paljastaa tietoisuutta. Aivojen tilojen ja mielentilojen välillä on kylläkin yhteyttä (korrelaatiota), mutta syys-seuras –suhde (kausaalisuus) on vielä epäselvää. Toisin sanoen ajatukset, tunteet ja mielialat voivat vaikuttaa aivojen tilaan. Kuten myös aivoihin vaikuttamalla saadaan aikaan mielentiloja.

Kun ajatellaan, että tietoisuuden piirteet kuuluvat alun perin maailmankaikkeuteen ja sen kehityskulkuun yhtä aidosti kuin materiaaliset asiat, niin tietoisuuden kehkeytyminen (emergoituminen) maailman kehitysprosessien myötä tulee ymmärrettäväksi.

Näreaho nimittää kosmista tietoisuutta Jumalaksi (ei kuitenkaan Raamatun Jumalaksi). Tämä Jumala kokee kaikki maailman prosessit ”sisältä päin”. Jumala ei voi kokea tai havaita mitään itselleen ulkopuolista, koska sellaista ei ole. Maailman tapahtumat ja objektit – ihmisetkin – itse asiassa ovat Jumalaa; ne tapahtuvat Jumalassa. Tällaisen, panenteistisen näkemyksen mukaan kosmos, myös kaikki me ihmiset, olemme osa Jumalaa, mutta Jumala on kuitenkin samanaikaisesti enemmän kuin me. Ihmisellä esimerkiksi voi olla epätosia uskomuksia maailmasta, joita Jumalalla ei voi olla.

Aivojen roolin Näreahon teoriassa voi kuvata heijastajaksi. Jos oletetaan, että on olemassa mittaamaton kosminen tietoisuus, silloin aivot yksilötasolla heijastaisivat tätä tietoisuutta/Jumalaa. Aivot pitävät siis yhteyttä henkilön fyysisen elämän ja kosmisen tietoisuuden välillä.

Kirjoittaja sanoo: ”Tietoisuus ei ole yksilöaivojen korkeampi organisaatiotaso (kuten filosofi ja neuropsykologi Antti Revonsuo on todennut Näreahon mukaan), vaan aivot ja fyysinen maailma ovat kosmisen tietoisuuden, kenties, alempi organisaatiotaso!”

Lopulta tullaan kysymykseen, tukeeko kosmisen tietoisuuden teoria yksityisen ihmisen kuolemanrajakokemuksen ei-materialistista selittämistä?

Tukeehan se, sillä jos näkemys hyväksytään, on mahdollista ajatella, että henkilö voi nähdä kuoleman jälkeen kaikki elämänsä tapahtumat objektiivisesti, jumalallisesta näkökulmasta. Henkilön perspektiivi laajenee ja hän voi ymmärtää toimintansa vaikutukset.

Koska Jumalaan/kosmiseen tietoisuuteen ei voi sisältyä mitään harhaista, ihmisen on kuoleman jälkeen luovuttava epätosista uskomuksistaan, harhaluuloistaan ja moraalisesti vääristä käsityksistään, jotta hän yksilönä voisi olla yhteydessä Jumalaan.

Talvea kuusessa

Lempeyttä, rakkautta, viisautta

Tämä sopii siihen, että monet kuolemanrajakokemuksen läpikäyneet ovat muuttuneet. Heistä on tullut rakastavampia, ymmärtäväisempiä, lempeämpiä ja viisaampia. Tähän viittaavat myös esimerkiksi suomalaisen Matti Kiviluodon kokemukset, joista hän kertoi viime keväänä TV-haastattelussa. Samassa ohjelmassa selosti kokemuksiaan myös elokuussa 2014 kuollut Marja Rehn. (Inhimillinen tekijä 21.3.2014, linkki alla).

Tästä puhui myös psykiatri C.G. Jung, joka kuolemarajakokemuksensa aikana tunsi leijailevansa jossakin korkealla maailmankaikkeuden sylissä ja näkevänsä elämän laajasti ja kirkkaasti. ”Tämä on ikuista autuutta, tätä ei voi mitenkään kuvata, tämä on aivan liian ihmeellistä”, hän kirjoitti kokemastaan elämäkertateoksessaan (Jung 1992) . Koko ympäristö näytti lumotulta. Oli kukkien koristamia vuoria ja juhlavia hääseremonioita. Hän tunsi pyhyyden läsnäolon. Jung kertoo kokemuksen olleen kaikkein valtavinta, mitä hän koskaan oli läpikäynyt. Samanlaisia muistumia on monilla kuoleman rajalta palanneilla, esimerkiksi Eben Alexanderilla, jota edellinen kirjoitukseni käsitteli.

Näreahon kehittämän teorian mukaan on siten loogisestii mahdollista ajatella, että kuolemanrajakokemukset ovat kokemuksia ruumiillisen kuoleman jälkeisestä todellisuudesta. Tuonpuoleinen, transsendenttinen maailma on näet  toisenlainen tietoisuuden muoto.

Kirjat

Leo Näreaho. Kuolemanrajakokemukset – tutkimuksista tulkintoihin. Kirjapaja. Helsinki 2015.

C.G. Jung. Unia, ajatuksia, muistikuvia. WSOY. Juva. 1992 (Alkuperäinen teos saksaksi v.1961).

TV Inhimillinen tekijä. Kuolemanrajakokemus muutti elämän. Vieraina Matti Kiviluoto, Marja Rehn ja tutkija Leo Näreaho. http://areena.yle.fi/tv/2152923. Poistuu Areenasta  11.3.2015.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s