Tanssija Jani Kokki josta Iltasanomat on viime aikoina kirjoitellut, on lehden mukaan valinnut itse kuinka hän hoitaa paksusuolensyöpäänsä. Hän kieltäytyi leikkauksesta ja sytostaattihoidoista ja keskittyy ravitsemukseen. Siihen hänellä on oikeus. Jokaisella on.
Itse luultavasti valitsisin asiantuntijalääkäreiden ehdottamat hoidot, mutta hoitaisin sen lisäksi itseäni monin muinkin tavoin. Sanon luultavasti, koska ihminen tekee todellisen valinnan vasta todellisessa tilanteessa.
Ajattelen niin, että lääketieteellinen ja ravitsemuksella hoitaminen eivät ole toisiaan pois sulkevia. Niitä voi soveltaa samanaikaisesti. Monet näin toimivatkin.
Onko sytostaateista kieltäytyminen siis vaihtoehtohoitoa?
Eilen illalla Ajankohtaisessa kakkosessa Anna Sofia Nevanlinna, Luontaislääketieteen Keskusliiton puheenjohtaja kertoi hyvin ja asiallisesti, että ihmisellä täytyykin olla vapaus valita, millaisiin hoitoihin hän turvautuu sairastuessaan. Hän myös muistutti, että luontaishoitajana ei itse lähtisi parantamaan syöpää. Hän totesi, että luontaishoidot soveltuvat erityisen hyvin terveyden edistämiseen.
Ymmärrän tämän siten, että esimerkiksi lääketieteellisiä hoitoja saava syöpäpotilas voi oikein hyvin käyttää lisänä, niiden rinnalla sellaisia täydentäviä hoitoja, jotka tukevat hänen kehonsa ja mielensä hyvinvointia ja vahvistavat hänen omia luonnollisia parantavia voimiaan. Syöpähoidot ovat näet joskus aika rankkoja.
Kaikkien sairaiden, myös syöpää sairastavien terveyttä voidaan tukea, myös muin kuin vain lääketieteellisin keinoin.
Lääkäri ja dosentti Simo Räisänen, itsekin syövästä tavanomaisin lääketieteellisin hoidoin parantunut, kertoi ohjelmassa, että lääketiede tuntee varsin hyvin millaiset kunkin syövän paranemisennusteet ovat. Aika paljon syöpiä voidaan parantaa. Kiitos siitä lääketieteen kehitykselle.
Vaikka Räisänen vastustaakin täydentäviä hoitoja (jotkut puhuvat luontaishoidoista, toiset vaihtoehtohoidoista ja kolmannet virheellisesti uskomushoidoista), hän myönsi, että terveydenhuoltojärjestelmällä olisi opittavaa täydentäviltä hoidoilta siltä osin, että potilaalle annettaisiin enemmän aikaa. Nykyisin terveyskeskuksen päivystyksessä lääkärillä on potilaalle aikaa keskimäärin kymmenen minuuttia!
Siinä ei empatian kukka ehdi kehkeytyä edes nuppuun eikä potilaan ja lääkärin keskinäisen ymmärryksen vilja heilimöidä. Potilaat siirtyvät kuin liukuhihnalta lääkärin käsistä johonkin muualle, laboratorioon, sairaanhoitajan luo tai kassalle. Tässä onkin sote-uudistukselle haastetta.
Ajankohtaisohjelman toimittaja kysyi hiukan provosoivasti, että ollaanko nyt syövän lääketieteellisessä hoidossa uskomusten varassa, kun kaikkia ei pystytä parantamaan. Räisänen vastasi napakasti, että ei olla. Olen samaa mieltä. Ei terveydenhuoltojärjestelmä pysty parantamaan kaikkia sairauksia tai ratkaisemaan kaikkia ihmisen ongelmia. Ei siltä pidä odottaa mahdottomia. Jotkut sairaudet ja ongelmat ovat jääneet tieteellekin mysteereiksi. Tällaista elämä on.
Syöpäpotilas tarvitsee kaiken mahdollisen hoidon, myös apua luontaishoidoista.
Joo… outo nimi. “Uskomushoitokritiikkiä viisaille”. Väistämättä käy mielessä, että ymmärtääköhän kirjan kirjoittaja, että ydinuskomuksillamme on keskeinen merkitys kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissamme. Vaan toki pitäisi kritisoida, vasta kun on lukenut kirjan! Kieltämättä meikäläisessäkin kirjan nimi herättää nostaa kriittisen puolen minua takajaloilleen.