Shamaanikonferenssi 2. päivä
Ryhmä shamaankonferenssin osallistujia. Kuva otettu kirjaston ikkunasta.
Noin sadasta shamanismikonferenssin osallistujasta suurin osa on brittejä, mutta mukana on kolmen suomalaisen lisäksi ihmisiä ainakin Australiasta, USA:sta, Kanadasta ja Saksasta. Saattaa olla muualtakin. En tiedä, ei saatu osallistujalistaa. Tämä on pienen budjetin tapahtuma, jossa kohdataan muita shamanoijia pääasiassa workshopeissa eli työpajoissa.
Gaunts Housen kirjastossa on kunnioitettava kokoelma vanhoja Ensyclopedia Britannicoita, sanomalehtiä nidottuna valtaviksi nahkaselkäisiksi kirjoiksi ja muuta entisen herraskartanon kirjallisuutta.
Työpajoja pidetään Gaunts House -kartanon kirjastossa, tanssisallissa tai muissa kauniissa tiloissa sekä erillisessä uudisrakennuksessa, jossa koko porukan yhteiset tilaisuudet järjestetään päivittäin.
Ballroom Gaunts Housessa.
Erilaisista workshopeista on vaikea valita, kun tarjolla on niin paljon mielenkiintoista. Menen aloittelijoiden Shamanic Journeying -ryhmään, vaikka en ole aloittelija. Ajattelen, että englanniksi homma voi olla hankalampaa ja kannattaa aloittaa siitä, minkä jo tunnen. Suurin osa osallistujista osoittautuukin kokeneiksi ”matkalaisiksi”. Eikä kieli tuota mitään ongelmaa, onneksi.
Valmistaudumme ja lähdemme matkaan joutuisasti. Osa matkalaisista istuu tuoleilla, osa makaa lattialla. Rummutus alkaa ja johdattaa ryhmän siihen todellisuuteen, mikä kullekin matkalaiselle sillä hetkellä on tarpeen.
Shamaanimatka tarkoittaa siirtymistä kehon, mielen, rummutuksen, tanssin tai musiikin avulla toisenlaiseen todellisuuden tilaan kuin on normaali päivätajuntamme. Ollaan ikään kuin unen ja valveen välitilassa, mutta tietoisena. Siinä, avoimessa mielen tilassa ilmaantuu tapahtumia, näkymiä, tuntemuksia ja olotiloja, joita ei yleensä ole tavallisessa arjessa. Näitä tiloja voi sitten tarkastella normaalitietoisuudessa ja oppia uutta itsestään.
Matkalla rumpu ja oma mieleni kuljettavat minut ensin aliseen ja sieltä sujahdan huomaamatta yliseen. Matkalla tapahtuu paljon kaikenlaista jännittävää. Kirjoitan ne muistivihkooni matkalta palattuani. Yksi asia kiinnittää huomiota. Lampailla tuntuu taas olevan paljon sanottavaa. Ne tulevat mukaan matkaani. No, eilisen pienen lammasseikkailun jälkeen tämä ei tietenkään yllätä.
Mutta tämän reissun viesti on, että lampaalla on sielu!
Miten niin pienessä päässä ja niin pienissä aivoissa voi olla sielu, sanoo rationaalinen minä. Se toinen minä, se oikeampi, pysyy vaiti. Ei sano kerta kaikkiaan mitään. Jättää minut outoon epävarmuuden tilaan. Että lampaalla sielu?
Kaiken lisäksi eläin ilmoittautuu uudeksi voimaeläimekseni. Ymmällään oloni vain vahvistuu. Yksi merkittävä voimaeläimenihän on metsän uljas ja kaunis ilves, joka tarvittaessa tappaa ja syö lampaan. Pitääkö minun nyt luopua ilveksestäni kokonaan ja mennä lammaslaumaan.
Annan kehoni tasoittua ja mieleni tehdä rauhassa työtään matkan jälkeen. Lopulta ongelma ratkeaa. Lammas on merkki siitä, että jälleen on oltava valmis johonkin muutokseen. Elämän virrassa mikään ei pysy koskaan samana ja paikallaan, vaan liikkuu, aaltoilee ja vaihtuu koko ajan.
Miksiköhän minun on niin vaikea hyväksyä lammasta voimaeläimekseni? Olenko itse pyhittänyt itseni suhteessa lampaaseen (=luontoon) ja kuvittelen suurempien aivojeni vuoksi itseni paremmaksi ja ylemmäksi kuin lammas on? Oletanko hallitsevani luontoa?
Kysymykset ovat aiheellisia ja koskettavat ehkä muitakin kuin minua. Nykyään puhutaan paljon talouskasvusta, organisaatioista, järjestelmistä ja managementista. Elämän hallinta ja itsensä markkinointi ja johtaminen ovat tämän päivän mantroja. Niitä hokemalla uskotellaan, että saavutetaan onnen avaimet: rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa sekä elämän tasapainoa.
Moni muukin kuin lammas tietä, että kuvitelma on harhaa. Ihmisen onni kun ei löydy ulkoa, vaan sisältä. Vahvan ja trimmatun kehon sisällä saattaa piillä onneton sisin. Sitä eivät markkinavoimat mitenkään auta.
Nyt tiedän, että lammas voimaeläimenäni seisoo niiden arvojeni rinnalla, jotka ohjaavat minua puolustamaan ja suojelemaan haurasta ja haavoittunutta osaa ihmisessä, sekä itsessäni että muissa. Siihen tarvitaan enemmän sydäntä kuin aivoja. Lampaan pieni pää huutaa bää-äää-äää. Ja minun sydämeni suurenee. Otan kiitollisena vastaan lampaani.