Onnen apiloita.
Markku Ojasessa on jotakin samaa kuin punk-buddha Markus Uku Laitisessa, josta kirjoitin aamulla. Heissä on muutakin samankaltaista kuin etunimi. He ovat kumpikin olleet koulukiusattuja, professori Ojanen oli lisäksi köyhissä oloissa kasvanut sotaorpo. Kumpikin on selviytynyt vaikeista asioista ja onnellistunut.
Laitinen on nuori, zen-mielinen kapinallinen, Ojanen eläköitynyt ei-niin-kapinallinen, mutta samaa hengenvirettä heissä on.
Hesarin haastattelussa (HS Tänään 5.5.2013) Ojanen puhuu uudesta kirjastaan Murra onnellisuuden esteet. En ole vielä lukenut sitä, mutta lehtikirjoituksen perustella kirja näyttää pyrkivän kumoamaan tiukkaan juurtuneita luuloja suomalaisten onnettomuudesta verrattuna muihin kansoihin ja uskomusta huonosta itsetunnostamme.
Tutkimuksiin vedoten Ojanen väittää, että suomalaisilla on itseluottamusta, itsearvostusta ja optimismia. Emmekä kadehdi enemmän kuin muutkaan. Tässä se nyt kuullaan: Suomalaiset ovatkin yksi maailman onnellisimmista kansoista!
Ehkäpä nyt alamme pikku hiljaa uskoa hyvää itsessämme, niin yksilöinä kuin kansakuntanakin.
Viisaus on viisautta
oli se vanhaa tai uutta
Ojasen resepti onnellisuuden saavuttamiseksi noudattaa pitkälti muinaista itämaista viisautta. On viljeltävä ystävällisyyttä, oltava kiitollinen elämän hyvistä asioista ja tuettava ja kannustettava toisiamme.
Kyse on siis myötätunnosta ja positiivisesta asenteesta elämään. Juuri tästä puhuu Markus Uku Laitinenkin kuvatessaan zen-ajattelun läpäisemää elämäänsä.
Edistyksen eturintamassa lippuja liehutellessa nämä ihmisyyden perusasiat saattavat unohtua. Meillä, tai siis minulla, kun on niin kova kiire saavuttaa, suorittaa ja menestyä. Olla mukana kehityksessä ja kasvussa. Päteä, räplätä viestintävempaimien kanssa ja verkostoitua. Ei ole aikaa tajuta onnellisuutta.
On se kumma, että vanhat hyvät periaatteet hautautuvat uusnippeli-elämäntaitoniksien alle. Kuitenkaan tärkeät asiat onnen metsästyksessä eivät ole muuttuneet vuosisatojen tai vuosituhansienkaan aikana.
Hyvä, että nämä kaksi selviytyjää naputtelivat kirjansa muistuttamaan perusasioista.
Laatimaansa onnellisuusmittaria itseensä soveltaessaan Ojanen huomasi olevansa tavallinen, keskimääräinen suomalainen. Hän sai sadasta onnellisuuspinnasta seitsemänkymmentä. Kouluarvosanalla siis seiska. Eli aika onnellinen.
Varmaankin yhtä onnellinen kuin Arto Paasilinnan Onnellinen mies. Se on kevyttä ja hupaisaa luettavaa.
Taustaa
Melko onnellinen mies. Markku Ojasen haastattelu. Toimittaja Arja Aho. HS 5.5.2013.Linkki haastatteluun.
Paasilinna Arto 2006, Onnellinen mies. WSOY. Juva
Laitinen Markus Uku 2013. Katujen ZEN. Like Kustannus. Otavan Kirjapaino. Keuruu