Keskustelu täydentävien hoitojen vaaroista

Maljakot punasävyssä.

Maljakot punasävyssä.

Keskustelu täydentävien hoitojen vaaroista velloo taas julkisuudessa vilkkaana. ”Us­ko­mus­hoi­dois­sa pii­lee ku­vi­tel­ma, et­tä lää­ke­tie­teen har­joit­ta­jat, hei­tä kou­lut­ta­vat yli­opis­tot ja val­vo­vat vi­ran­omai­set muo­dos­tai­si­vat maail­man­laa­jui­sen pa­han­tah­toi­sen sa­la­lii­ton, jo­ka ei ha­lua po­ti­lai­den käyt­tä­vän eri­tyi­sen te­hok­kai­ta ja tur­val­li­sia me­ne­tel­miä. Näi­tä taas käyt­täi­si­vät tie­teen ul­ko­puo­lel­la ope­roi­vat yk­si­tyi­sy­rit­tä­jät”, toteaa Hannu Lauerma Hesarin mielipidesivulla 16.4. 2013.  Riina Simonen vastaa kirjoitukseen tämän päivän Hesarissa  ja muistuttaa, että  länsimaisessa lääketieteessäkin on paljon uskonvaraista.

Minusta  täydentävät hoidot ja lääketieteelliset hoidot eivät ole vertailukelpoisia. Ne eivät ”kilpaile” samassa sarjassa eikä niihin pidä soveltaa samoja kriteereitä.  Lääketiede on ansainnut paikkansa tieteellis-teknisen terveydenhuollon kärjessä. 

En mene hoidattamaan tulehtunutta umpisuolta, pahasti kalkkiutunutta olkapäätä tai luunmurtumaa refleksologille, vaan menen lääkäriin. Tietysti. Mutta  kun olen toipumassa esimerkiksi leikkauksesta tai muusta rankasta hoidosta, voin mennä vyöhyketerapeutin tai muun täydentävän hoitajan vastaanotolle. Siellä empaattinen psyko-fyysinen läsnäolo ja hoito auttavat mieltäni ja kehoani tervehtymisessä. Voin käydä vastaanotolla myös laataamassa tyhjentyneitä energia-akkujani. Tarkoitan tässä energialla psyykkistä, fyysistä ja spirituaalista tasapainoa, vahvuutta ja hyvinvointia.

Täydentävien hoitojen teoreettinen tausta eli hoitofilosofia perustuu yksinkertaistetusti esitettynä siihen, että ihminen käsitetään kokonaisuudeksi, jossa ”kaikki vaikuttaa kaikkeen” eli mieli, tunteet ja keho nähdään pitkälti samantasoisina ilmiöinä. Lääketiede tieteenä perustuu tutkimukseen, jonka arvostetuimpana juttuna nykyään pidetän kaksoissokkokoetta. Siihen ei kokonaisvaltainen ajattelu sovellu. Ongelmia syntyy, jos lääkärit tarjoavat avuksi vain tieteeseen perustuvia parannusmenetelmiä samalla kun potilaat kaipaavat ennen kaikkea hoitamista ja hoivaa.

Samat poterot

Olen seurannut muutamia vuosia melko aktiivisesti julkista keskustela täydentävistä hoidoista Suomessa. Näyttää siltä, että samoissa poteroissa ollaan kuin vuosia sitten. Hannu Lauerma ja muut vastustajat tuohtuvat ”uskomushoitojen” vaaroista ja puolustajat yrittävät vedota siihen, että myös lääketiede perustuu pitkälti uskomuksiin, kuten siihen, että tautiin kuin tautiin määrätään lääke (Simonen Hesari 18.4.)

Olisi todellakin jo aika keskittyä olennaiseen eli tavallisiin ihmisiin, niihin, jotka kokevat saavansa apua täydentävistä hoidoista sekä niihin, joille ne ovat olleet haitallisia. Tuoretta suomalaista tutkimustietoa hyödyistä ja haitoista ei ole olemassa.

Lauerman väitteillä hoitojen vaarallisuudesta ei ole tutkimuksellista pohjaa. Hänen praktiikassaan Psy­kiat­ri­sessa van­ki­sai­raa­lassa  esiin tulleet ääritapaukset  ”kol­me yr­tein tai ho­meo­pa­tial­la hy­vin ak­tii­vi­ses­ti´hoi­det­tu­jen´ psy­koot­tis­ten po­ti­lai­den te­ke­mää hen­gen­riis­toa” (Hesari 16.4.2013) lienevät poikkeuksia. Samalla tavoin voisin itsekin väittää, että  täydentävät hoidot ovat hyödyllisiä, koska itse olen niistä hyötynyt ja koska lähipiirissäni on kolme henkilöä, joita lääkäreiden tarjoamat palvelut eivät ole riittävästi auttanet, mutta  täydentävät hoidot ovat olleet avuksi.

Tällaiset perustelut evät kuitenkaan riitä sosiaali- ja terveysministeriön työryhmälle, joka on jo vuosia valmistellut lakiluonnosta täydentävienhoitojen valvomiseksi.

Myöskään Lauerman esittämä salaliittoteoria (kuvitelma, että lääkärit muodostaisivat maailmanlaajuisen pahantahtoisen liiton) ei taida ihan pitää paikkaansa.  

Tiedossani oleva tutkimustieto täydentävien hoitojen käytöstä osoittaa, että hoitoja käytetään tavallisimmin  lääketieteellisen hoidon lisänä (ei vaihtoehtona tai lääkärivastaisesti),  terveyden edistämiseksi, kehon ja mielen tasapainon tukemiseksi ja yleisen hyvinvoinnin lisäämiseksi.  (Meriläinen 1993, Sointu 2006 ja 2011, Johnson et al 2012).  Minusta nämä ovat hyviä ja kannatettavia asioita.

Voi olla, että näkemyserot johtuvat siitä, että Lauerma kiinnittää huomionsa homeopatiaan ja luontaistuotteisiin/-lääkkeisiin, minä taas olen kiinnostunut ennemmän kosketushoidoista, niiden psyko-fysiologisista vaikutuksista ja käyttäjien niin myönteisistä kuin kielteisitäkin kokemuksista.

Tutkimuksia

Meriläinen P., Vaskilampi T., Vartiainen E., Koskela K, Viinamäki H., Mäntyranta T.1993 Suomalaisen väestön virallisten ja epävirallisten hoitomuotojen rinnakkaiskäyttö vuosina 1982 ja 1992. Teoksessa vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992, s. 79-93. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3.

Johnson PJ, Ward A, Knutson L, Sendelbach S.  2012. Personal Use of Complementary and Alternative Medicine (CAM) by U.S.Health Care Workers. Health Services Research. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22092295.  DOI: 10.1111/j.1475-6773.2011.01304.x

Sointu E 2006. The search for wellbeing in alternative and complementary health practices. Sociology of Health & Illness Vol. 28 No. 3, 330–349

Sointu E 2011. Detraditionalisation, gender and alternative and complementary medicines. Sociology of Health & Illness Vol. 33 No. 3, 356–371