Aamu levittäytyy pehmeästi eliselle turvehoitoiholle. Uskomushoidon ansiosta oloni tuntuu ihanan rentoutuneelta ja soluissani virtaa savusaunan virittämä elämän syke. Terveellisesti ja energisoiden.
Suomalaiset tietävät kokemuksesta ja muistamalla oman historiansa, että sauna on hyväksi niin ruumiille, sielulle kuin ihmissuhteillekin. Sitä pidetään yleisesti terveellisenä, vaikka yhtään ainoaa kontrolloitua kaksoissokkokoetta ei maailmassa ole tehty saunan terveysvaikutuksista. Eikä voidakaan tehdä, koska saunan muotoista lumetta ei ole olemassa. Lääketutkimuksissahan ihmiset saavat lumelääkettä eli valelääkettä. On vaikea kuvitella millainen olisi valesauna, paikka, johon ihmiset menisivät saunomaan, mutta jossa ei olisi löylyä! Tai että saunoja ei tietäisi olevansa saunassa.
”Miinan savusaunaan jäävät huolet ja vaivat. Turve rentouttaa ja poistaa stressiä”, lupaavat Miinan savusaunan nettisivut.
– Entäs jos stressi ei poistukaan? Mihin voin valittaa tehottomasta hoidosta”?
Oli miten oli. Päätän kuitenkin lähteä savusaunaan edistämään terveyttäni.
– Onkohan tämä nyt sitä huuhaata? Uskomushoitoa? Puoskarointia? Vai ainoastaan viihdettä? Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistelemassa lakiesitystä täydentävien hoitojen (joita jotkut nimittävät uskomushoidoiksi) valvonnasta. Lakkautetaanko Miinan savusaunakin?
Pitää mennä, ennen kuin se suljetaan. Uteliaisuuttani vielä tsekkaan, mitä internetin viitetietokannat Medic ja Medline tuovat hakusanoilla ”sauna” ja ”health”. Tulos on 73 artikkelia, mutta vain muutama koskettelee saunan tervehdyttäviä vaikutuksia. Listalla on tutkimuksia mm. palovammoista ja seksityöntekijöistä. Tuorein katsaus vuodelta 2011 kuitenkin toteaa, että saunaterapiasta saattaa olla hyötyä monille, esim. kroonisia sairauksia poteville, väsymysoireyhtymästä sekä riippivuuksista kärsiville.
Puupaneelit ja -penkit
Kopioin tähän kappaleen Crinnionin (2011) artikkelista ihan vain siksi, että rupesi niin kovasti hymyilyttämään. No, voi saunaa näinkin kuvata, tieteellis-teknis-asiallisesti:
When the term “sauna” is used in the medical literature without any modifiers (e.g., infrared), it generally refers to the Finnish steam sauna. This sauna uses a wood-paneled room with wooden benches and a radiant heater that keeps the temperature between 70 and lOOT (158-212°F) with a face level temperature of 80-90°C (176- 194°F). Steam is produced by pouring water over heated rocks. Generally enough steam is produced to create a humidity of 50-60 g H^O vapor/M^. Standard length of a Finnish sauna is 5-20 minutes in the sauna, followed by cold immersion (swim or shower) and a period of room temperature recovery before repeating. In a single sauna session, this pattern is repeated 2-3 times. Dry-heat saunas are essentially the same as Finnish steam saunas; however, the room used is dry so steam is not produced. The procedure for these saunas is also roughly the same as that described for Finnish steam saunas. (Crinnion 2011, p.215)
Miinan turvelöylyt
Ajan S:n kanssa Miinan pihaan. On rauhallista. Astumme tupaan, jossa haiskahtaa työteliäisyyden henki.
On siivottu ja ikkunaverhot laskeutuvat nätisti. Mutta koska päästään saunaan?
Kökötän pienen naisryhmän kanssa lauteilla. Aluksi varpaat tuntuvat viileiltä. Huiskaisen vettä kiukaalle, joka suhahtelee omia viestejään. Mitä miettimistä lie silläkin. Pehmeä höyry työntyy nenään. Varpaatkin lämpenevät. Kuumennumme kaikki.
Joku rohkea ja karaistunut, kuten S, pulahtaa välillä hyytävään jokeen. En voi käsittää. Täytyy olla joko kauhean masokistista tai sitten supisuomalaista, kun tykkää tuollaisesta. Huh! Tai jotain jota en ymmärrää. Varmaan niin. Toivon.
Ja varmaan myös S palaa pian savusaunan lämpöön.
Taas on hyvän kuumaa löylyissä. Ollaan vaan tässä. Puhutaan niitä näitä. Miina tuo kulhollisen aitosuomalaista turvetta, jota levitämme reisiin, vatsalle, olkapäihin, käsivarsiin. Hän puhuu jotakin turpeen hyödyistä. Hieromme sitä ihoon. Lisää turvetta ja lisää leppoisia löylyjä.
Käperryn pehmeään puheensorinaan – ja turpeeseen. Taputtelen sitä ihollani ja tunnen olevani elossa. Olo on ruhtinattarellinen. Sitten pestään, huuhdellaan ja nautitaan yrttijuomaa.
Siirrytään salaatille.
Kuppauksen ihanuus
Nyt se vasta alkaa. Saadaan perivanhasuomalaista kuppausta. Jos ei ihan sarvesta verta imien, niin kuitenkin kunnollisia kumipampuloita käyttäen. Verettömässä liukukuppauksessakin on kuulemma tehoja.
S menee. Vaikka varoittelen.
Näyttää pahalta. Mutta kun S tulee sieltä ulos, hän sanoo, että tuntuu hyvältä! Etenkin jälkeen päin.
Ennen vanhaan, kansanparannuksen aikaan, sanottiin, että kuppaus ajaa pahan veren pois ihmisestä. Tämä kuppaus oli veretön. Ajelemme S:n kanssa kotiin. Hän miettii, että varmaan se paha veri on lähtenyt virtuaalisesti pois, kun on niin hyvä olo.
Niin on minullakin, joka valitsin terapiasesssiosta vain saunan ja turpeen. Turvemuija nukkui hyvin ja näki paljon unia.
Aamulla kuuntelen netissä Yle Areenan Historian ääniä – Kansanlääkintä-ohjelman. Siinä tutkija Antti Heresniemi pohtii kiehtovasti erilaisten parannusperinteiden merkitystä terveydenhuollossa ja toivoo suhteellisuudentajua ja laajakatseisuutta kansanlääkinnän ja täydentävien hoitojen rinnakkainelossa koululääketieteen kanssa.
Saunaterapia on tehokasta. Ilman turvettakin.
Artikkeli
Crinnion WJ 2011. Sauna as a Valuable Clinical Tool for Cardiovascular, Autoimmune, Toxicant induced and other Chronic Health Problems. Alternative Medicine Review Volume 16, Number 3, 215-225.
Linkit
Miinan savusauna. http://www.miinansavusauna.fi/index.php
Yle Areena. Historian ääniä. Kansanlääkintä. http://areena.yle.fi/radio/1659316
©Liina Keskimäki