Vielä tullaan, Siperia!

20. päivä: Viimeinen matkapäivä, Viipuria lähestytään tihkusateessa. Tampereella paistaa aurinko ja tuulee.

Kun aamuvarhaisella lähestymme Viipuria, alkaa tuntua jo kotoiselta. Tihkusade sumentaa ikkunoita, mutta junavaunussa on lämmintä ja tuttua. Pian sanon näkemiin matkakumppaneille. Mutta mielessä elää ajatus Siperiaan palaamisesta.  Teen vielä kolmen valokuvan verran mielen matkaa Sajan-vuoristoon Tuvassa ja Hakasiassa.

Sajan, hurmaava.

Rukousliinoja Pyhällä Vuorella.

Sajan, sininen.

Nautimme vielä matkan kokemuksista ja vaihdamme ajatuksia. Keskustelemme uskonnoista. Joku sanoo, että jos kristillisyys muuttuu tiedettä toisena todellisuutena palvovaksi insinööriuskonnoksi, se ei ole enää kiinnostavaa. Toinen kertoo sukulaisensa Japanissa asuvasta pikku pojasta, joka vastaa kysymykseen ”Onko Japanissa jumala”, että Japanissa on paljon jumalaa. Pojan maailmassa Jumala ei olekaan joku yksi ja ainoa, vaan se on enemmänkin laatuominaisuus.

Puhumme ikoneista. Joku kysyy, miksi ikonit eivät ole iloisia ja hauskoja. Arvelen, että siksi, että ne ovat  pyhyyden välittäjiä. Pyhyys puolestaan on eri asia kuin hauskuus, mutta ei ole sen vastakohta. Voisi oikeastaan sanoa että pyhyys on autenttista ja syvennettyä iloa.

Kun ikonia kumarretaan, ei palvota itse kuvaa, vaan jotakin muuta –  suurempaa. Kuvan kautta ihminen voi keskittyä sisäiseen maailmaansa ja suhteeseensa pyhään.  Kuva on pyhän välittäjä mielessämme. Samaa asiaa palvelevat myös uskonnolliset liturgiat, rukoilu, shamanistiset riitit, meditaation eri lajit, joskus myös junan ikkunasta tuijottaminen, järven ulapan katselu tai saunassa istuminen. Yksinkertaista oikeastaan. Vai onko?

Sirpa soittaa

Kuninkaiden laaksossa Hakasiassa kävimme pikkuruisessa asuinhuone/toimisto/matkamuistomyymälässä, jonka nurkassa sängyn päällä huomasin shamaanirummun. Se kutsui minua, mutta kun ei ollut tarpeeksi rahaa, niin jätin ostoajatuksen ja lähdin tutustumaan Salbykskin hautakummun kulmakiviin. Rummun kutsu vain ei haihtunut ja mainitsin rahattomuudesta matkakumppaneille.

Niin sitten saatiin yhteisesti kootuksi riittävä määrä ruplia ja sain hankituksi vauhdikasilmeisen rummun. Abakanissa nostin rahaa pankkiautomaatista ja velat tuli maksetuiksi. Rummun kalvon voimakas piirros yhdistyneenä soittimen pehmeään ääneen ja joustavaan luonteeseen tekee siitä loistavan kumppanin.

Sirpa soittaa.

Teemme matkatovereiden kanssa rummutuksen minisession junassa.  Kuunnellaan rummutuksen rytmiä, annetaan ääniaaltojen väreillä kehossa ja keskitytään rentoutumiseen. Sirpa soittaa kuvausta varten.  Ja hyvin soittaakin.   Sen voi melkein kuulla kuvasta!

Ohitamme Vainikkalan, Kouvolan ja Lahden. Vaihdan Tikkurilassa Tampereen junaan. Tunnelma on erilainen kuin Siperian junassa. Mutta hyvä se on täälläkin. Siistiä ja hiljaista.

Tampereen junaan.

Kotona ollaan, pää pyörällä, sydän keveänä ja mieli kiitollisena.

Nyt se upea Siperian matka on tehty, jota kauan odotin.  Alan saman tien odottaa uutta reissua. Tampereen poutapilvien takaa pilkistelee tyytyväinen syysaurinko. Toivottaa tervetulleeksi kotiin ainutlaatuiselta taipaleelta. Tuulee virkistävästi.

Sydämelliset kiitokset joensuulaiselle Kulttuuri- ja Luostarimatkat –matkatoimistolle.

Ja tietysti Siperian matkakumppaneille.

Sinulle, blogini lukija.

Ystävälle ja tutulle.

Tuntemattomalle myös.

Jokaikiselle hyvää syksyä!

Syksyiset vaahteran lehdet.

Värikästä. Kaunista.

©Liina Keskimäki

4 thoughts on “Vielä tullaan, Siperia!

  1. Hei Pauliina ja Siperian matkatoverit! Joka päivä odotin innolla iltaan asti että blogikirjoituksesi ilmestyivät ruudulle. Kiitokset! Hyvin olet pystynyt pukemaan sanoiksi nähtyä ja koettua. Osan varmaankin jokainen meistä jakaa kanssasi ja osa oli hienosti viritettyä henkilökohtaista havainnointia ja ikiomia tuntemuksia. Kyllä meillä oli mukava porukka, asiantunteva ja ystävällinen venäläinen matkanjohtaja Ljudmila ja kuljettaja Ivan. Siperia tuli huomattavasti lähemmäksi – suorastaan liki!
    Kenties joskus tavataan – toivoo matkanjohtaja Sirpa Joensuusta

  2. Hei, Merja. Niin, hiukan haikea olo mullekin tuli, kun pistin viimeisen Siperia-postauksen. Mutta hienosta matkasta jää pitäksi aikaa ”kokemusravintoa”. Lämmin kiitos hyttitoveruudesta ja muutenkin mukavasta seurasta.

  3. Kiitos Pauliina tästä matkakertomus blogistasi! Tuli haikea olo, nyt se matka päättyi!
    Näitä tarinoita voi kyllä lukea useampaan kertaan ja sitten vaan uusia seikkailuja suunnittelemaan!
    Merja L-A

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s