Syksyä täynnä

Siperia on edelleen sisälläni.  Kolmen viikon seikkailut vaalenevat hiljalleen, mutta eivät haalistu. Reissun ydin pysyy. Se, että katselukulma muuttaa näkemystä. Siperia ei ole yksi, vaan monta.

Pihlajan marjoja.

Nyt pää on täynnä syksyä, kun luonto vaihtaa väriään.Tästä, kellastuvan haavan ja punertavan pihlajan edestä mennä viipotti eilen kettu. Se jäi hetkeksi tiukasti tuijottamaan ketunsilmillään ja hävisi vikkelästi punaruskea häntä heilahtaen metsään.

Mitä mahtoi miettiä repolainen ihmistä katsellessaan? Iso mammutti? Vihollinen? Outo olio? Ehkä kettu on jo niin tottunut ihmisiin, ettei paljon piittaa niistä.  Kukkuramäessä Urjalassa on kyllä tilaa ihmisille ja ketuille.

Peurojakin täällä on todella paljon. Ne ovat siinä mielessä ihmeellisiä, että eivät osaa pelätä autoa. Tien vieressä ne voivat jäädä ihmeissään tuijottamaan lähestyvää menopeliä. Mutta kun metsätiellä kävelee ja pellon reunassa huomaa peuran, niin sille tulee äkkilähtö pusikkoon, jos yrittääkään suunnata askeleita sen suuntaan.

Ruskean, keltaisen ja punaisen kautta metsät ja pellot käyvät vähitellen nukkumaan. Luonto rauhoittuu, vetäytyy, hiljenee ja laskeutuu talveen. Vuodenaikojen mukainen kiertokulku näyttää aina samalta ja kuitenkin se on joka hetki uusi. Tulee talvi, kevät, kesä ja syksy. Joka vuosi niiden ilmaantuminen on keskustelun arvoinen tapahtuma. Ihmetellään ja pohditaan sateita ja syysmyrskyjä, vaikka niitä tulee joka vuosi.  Luonnon kierto toistaa itseään. 

Siispä herää kysymys, onkohan luonnossa ollenkaan kehitystä?

Nykyisin puhutaan paljon talouden kasvusta ja kehittymisestä, ihmisen ja yhteiskuntien kehittymisestä. Luonnon ilmiöt muistuttavat enemmänkin ympyrää ja sen kehää. Siinä  asiat ja tapahtumat liikkuvat koko ajan, mutta eivät mene mihinkään. Jos tähän kehäideaan lisätään spiraalimaisuus, niin voidaan ajatella että spiraalissa asiat jotenkin etenevät. Kuitenkaan ei voida tietää, onko etenemissuunta juuri kehitystä. Ainakaan luonnossa.

Miljardeja vuosia sitten maailmankaikkeus oli toisenlainen kuin nyt. Entä sitten? Ihminen on itse luonut kuvitelman, että se olisi kehittynyt. Sehän on oikeastaan vain muuttunut.

Luonnossa muutosta tapahtuu koko ajan – syvässä hiljaisuudessakin. Se on hienoa, oli se sitten kehitystä tai ei.

©Liina Keskimäki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s