Edellisessä postauksessa pohdin, onko luonnossa kehitystä ja taisin tulla päätelmään, että siellä on ennen muuta alituista muodon muutosta. Keväästä syksyyn vaahteran lehdet kehittyvät hennon vihreistä räiskyvän punakeltaisiksi. Ilman niitä elämä olisi harmaampaa. Vaahteran lehdet eivät lisää talouskasvua. Silti ne ovat erittäin hyödyllisiä. Ne lisäävät hyvinvointia esteettisen ilon ja kauneuden kautta.
Luonnon kokeminen ja sen herättämät aistimukset ja tunteet ovat tärkeitä ihmiselle.
Ihminen syntyy, kasvaa kuka missäkin kasvuympäristössä lapsesta aikuiseksi, sitten vanhukseksi, ja lopulta tietystikin kaikki me kuolemme. Ennemmin tai myöhemmin. Siinä välissä on ihmisen fyysinen, biologinen elämä.
1800-luvun alun hautakivi lehtien peitossa.
Voi olla, että ruumiin kuoleman jälkeenkin persoona jää jollakin tavalla elämään, vaikka tätä ei tiede ole todistanut. Ja koska se ei sitä tutkimusmenetelmien puutteen vuoksi pystykään todistamaan, tämä ”mahdollinen todellisuus” on jäänyt kovan tieteen ulkopuolelle, uskon asiaksi. Samalla tavoin ihmisen kokemukset ja sisäinen maailma saavat nykytieteessä aika vähän huomiota.
Toisin oli ennen. Kaikkien filosofien isä Sokrates oli erikoinen tyyppi. Nykyäänkin maailman huippufilosofit, eri koulukuntien johtajat siteeraavat häntä ja nojaavat hänen ajatuksiinsa, vaikka Sokrates ei koskaan kirjoittanut yhtään mitään. Muut aikalaiset ovat kirjoittaneet Sokrateen keskusteluista ihmisten kanssa ja hänen julkisista esiintymisistään. Ja edelleen lähes 2500 vuoden kuluttua häneen viitataan.
Sokrates opetti ihmisiä kyselemällä. Hän kuljeskeli sekä hallitsijoiden, oppineiden ja erityisesti tavallisten kansalaisten parissa ja keskusteli heidän kanssaan. Hän pyrki tavoittamaan keskustelukumppaninsa näkökulman ja kokemusmaailman, mutta ei päsmäröinyt eli tuputtanut omia ideoitaan ja tietojaan toiselle.
Taustalla oli ajatus, että aikuinen ihminen on se mikä on. Hän ei voi kehittyä muuksi kuin omaksi itsekseen. Siksi se, mitä tämä oma itse tietää ja kokee on olennaisinta. Sokrates kyseli. Hän ajatteli, että tieto on piilevänä kaikissa ihmisissä, ja kysymysten ja vastausten avulla voidaan auttaa keskustelukumppania kaivamaan itsestään ulos tarpellinen tieto ja tällä tavalla ihminen tulee ”opetetuksi”.
Sokrates auttoi ihmistä selventämään omia kokemuksiaan ja niihin liittyviä ajatuksiaan. Sokraattista menetelmää käyttämällä taitava opettaja voi opettaa oppilaansa ajattelemaan itse.
Ihmisessä oikeastaan on jo valmiina kaikki todellinen, merkitseviä asioita koskeva tieto. Sitä ei tarvitse kaataa häneen ulkoa. Ihminen löytää sen – itselleen tärkeimmän – joka tapauksessa. On vain tuettava tätä löytämistä.
Tieto siis on jo minussa. On tutkisteltava itseä: kuka olen, mitä tarvitsen, mitä haluan, miten suhtaudun muihin ihmisiin, mitä saan, mitä annan. Tarvitsen sellaista kasvatusta ja kehitystä, joka tukee omaksi itseksi tulemista. Tämä on tärkeää senkin takia, että ”minä” olen viime kädessä itseni paras kaveri. Se, joka on aina läsnä. Kiperimmässäkin tilanteessa.
Juuri tämän vuoksi on hyvä olla läsnä itselleen ja olla rakastava ja lempeä itselleen. Tämä on viisautta, ei itsekeskeisyyttä. Se on tie itsensä ymmärtämiseen. Vasta tämän jälken voi ymmärtää toisia ja aidosti suhtautua rakastavasti muihinkin ihmisiin.
Peili kertoo, mutta mitä?
Omaksi itsekseen tuleminen vaatii jonkin verran kurinalaisuutta. Jos nimittäin aikoo valita itseensä tutustumisen tien, silloin pitää käytännössä tutustua itseensä. Teoretisointi ei auta. Tämän olen oppinut käytännössä, omasta elämästäni. Tutustuminen ei aina ole niin helppoa ja hauskaa kuin äkkiseltään luulisi. Mutta palkitsevaa se on. Mitä enemmän olen sinut tämän tyypin kanssa, jonka nahoissa elän, sitä enemmän eheydyn ja avaudun elämälle. Onnellistun.
On katsottava itseään peilistä mahdollisimman rehellisesti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Se mitä näkyy on minä, joka kannattaa hyväksyä sellaisenaan. ”Sellaisenaan” on juuri vaikein kohta, koska meillä ihmisillä on taipumusta liioitteluun hyvässä ja pahassa. Ollaan joko surkimuksia tai supereita eikä kumpikaan näistä vastaa todellisuutta. Joskus viisas opastaja on tarpeen itsen etsinnässä.
Itseään on joskus vaikea ymmärtää, koska ihminen on monessa suhteessa mysteeri. No, vaikka ei aina ymmärräkään, kannattaa silti suosia myötätuntoa. Lempeyden ja itseensä uskomisen päälle kun on joka tapauksessa helpompi rakentaa elämässään hyvää kuin ankaruudelle ja ehdottomuudelle.
Jokainen itseensä tutustumisen polulle astunut havaitsee jossain vaiheessa, että omaksi itseksi tuleminen on elämän kestävä prosessi. Valmiiksi en tule koskaan, vaikka olenkin hyvä jo tällaisena. Minussahan on jo kaikki hyvä ja tieto, Sokratesta lainatakseni. Silti olen luonnon tavoin alituisessa muutoksessa. Uusiudun joka vuosi, joka kuukausi, joka päivä, joka hetki. Muutos, pysyvyys ja kehitys sisältyvät samaan pakettiin.
Ajatella, miten mahtava paketti.
Ihan ihmetyttää tämä mysteeri!
Kirjoja
Itsetuntemuksesta on julkaistu runsaasti kirjoja. Tommy Hellstenin teokset ovat hyviä. Esa Saarisen kirjassa Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin on tiivis ja selkeä esitys Sokrateesta. (WSOY, Juva 1986).
Linkki
Brittifilosofin blogissa tutkijan ajatuksia Sokrateesta. http://apostatescientist.wordpress.com/2012/09/30/day-305-first-reactions-to-socrates/
©Liina Keskimäki