Tuntemattomat tulevat tutuiksi

19. päivä.  Lauantai, toiseksi viimeinen reissupäivä.  Kahvilassa Arbatilla Moskovassa.

Siperian retki lähenee loppuaan. Kyselen itseltäni, avartaako matkustaminen. Vastaus riippuu siitä, mitä avartumisella ymmärretään. Jos se on sitä, että voi listata ja pisteyttää turismi-portfolioonsa mahdollisimman monia maanosia, maita ja paikkoja, niin vastaus on kyllä. Mutta jos avartuminen tarkoittaa oppimista ”ihmisemmäksi” niin vastaus on kyllä vain jos matkalla täydentyy, laajenee tai syvenee ihmisenä.

Reissussa tuntemattomien kanssa tavallisesta poikkeavissa, joskus hankalissakin olosuhteissa, elämään tulee joka tapauksessa perspektiiviä. Avartavaa näkökulmaa tarjoaa neljän hengen ahdas junan hytti, jossa ollaan päiväkausia yhdessä vieraiden ihmisten kanssa. Houkutteleva maailmankolkka, Siperia sitoo meitä yhteen.  Siperia yhdistää ja matkan lopussa emme enää olekaan niin vieraita kuin alussa tuntui.

Siperialaisen villahuivin kudosta.

Samalla kuitenkin olen ajatuksineni yksin. Osan päänsisäisestä puheestani päästän ulos, jaan hetkittäin sopivina annoksina elämääni. Kommentoin tapahtumia, kerron itsestäni, kulutan aikaa keskustelemalla.

Ja kun kuuntelen muiden tarinoita, aina opin heiltä paljon. Tajuan elämää menemällä muiden nahkoihin, imemällä juuri meneillään olevaa kertomusta ja sen merkitystä puhujalle. Jokainen meistä tälläkin matkalla on luonut omaa elämäntarinaansa kertoessaan kokemaansa muille.

Muilta opin paljon

Kaikki se, mitä joku toinen minulle sanoo, miten hän ilmehtii, elehtii tai liikkuu, on kiinnostavaa. Se on osa itseäni. Tässä maailmankaikkeuden mielessä jokainen kohtaamani ihminen on minua, me olemme yhtä, vaikka elämmekin eri yksilöinä ja tulkitsemme elämää kukin omalla tavallamme. Koko maailmaan laajennettuna ykseys, tai oikeastaan ykseyden tunne, kattaa kaikkeuden: ihmiset, luonnon, kasvit, eläimet ja kaikki oliot.

Tässä on kyse maailmasuhteesta eli siitä mikä on oma suhteeni ympäröivään näkyvillä ja näkymättömänä olevaan ja  millaiseksi sen itse haluan luoda. Jos tämä suhdepaketti (minä-muut-luonto-jumaluus-tuntematon) jää ihmisessä jotenkin puutteelliseksi, hän ei oikein tahdo löytää paikkaansa tällä telluksella. ”Joskus sitä jää ajelehtimaan omaan elämäänsä”, totesi hyvä ystävättäreni kerran näitä asioita pohtiessamme. Joku ajelehtii kauan, toiselle selkenee nopeammin.

Maailman kirkkaus

Herään aamulla sisäiseen ääneeni: ”Oman maailman kirkkaus ja läpinäkyvyys”. Onkohan se muistuma Pyhän Vuoren kokemuksestani Tuvassa? Voi olla. Jättäydyin hetkeksi äänen virittämään herkän utuiseen, mutta kuitenkin selkeään ja vahvaan olotilaan. Annan sisäisen tiedon valua uudestaan kaikuna itseeni auttamaan ja tukemaan sitä osaa, sitä minuuden puolta, joka on haavoittunut ja ajelehtii orpona täällä maailmassa.  Kirkas ja vahva puoleni tasapainottaa sitä pientä ja heikkoa, harhailevaa osaani.  Kumpikin on yhtä totta minussa. Ja kaikissa meissä, arvelen.

Jaroslavlin rautatieasema.

Tulemme Jaroslavliin. Täältä on enää neljän tunnin matka Moskovaan. Asemarakennus on keltainen. Toinen yleinen asemarakennusten väri on tällä matkalla ollut vihreä, kuten Omskin ja Taigan asemat.

Taksilla Arbatille

Moskovassa raahaamme matkalaukut säilytykseen ja lähdemme kahdella taksilla Arbat-kadule, joka on yksi Moskovan historiallisia katuja.  Tänään on kaupungin syntymäpäivä ja ihmisiä  liikkeellä  hyvin paljon konserteissa ja tapahtumissa kaduilla ja puistoissa.  Juhlapäivän liikennejärjestelyt keskustassa aiheuttavat isoja ruuhkia Bulevardi-kehätielle, jossa taksimme  yrittää puikkelehtia päämääränään Arbat, kahviloiden kävelykatu.  Juutumme ruuhkaan puoleksi tunniksi.

Kahvilassa Arbatilla. Tiramisu.

Arbatilla väen paljous tuntuu rauhallisen Siperian jälkeen kummalliselta. Piipahamme kahvilassa nauttimassa herkkuja. Valitsemme tiramisua  ja lettuja vadelmahillolla. Maistuvaa.

Kahvilassa Arbatilla. Lettuja ja vadelmahilloa.

Orenburgin huivi

Etsimme kaupan, jossa myydään aitoja ja alkuperäisiä Orenburgin villahuiveja. Olen käyttänyt niitä vuosikausia lämmikkeenä, pehmikkeenä  ja kevyenä päiväunipeittona. Huivi on laadukas eikä kutita ihoa kuten monet villavaatteet.

Ostan kaksi sisarilleni ja yhden itselleni. Ajattelin antaa ne joululahjaksi, mutta saa nyt nähdä, maltanko pitää niitä kaapissa siihen asti. Voi olla että sisaret saavat ne jo aikaisemmin.   Orenburgin itsehallintoalue  on Siperiassa, Etelä-Uralilla. Sen  eteläinen rajanaapuri on Kazakhstan.

Orenburgin huivi on ohut, kevyt, iso ja lämmin.

Jos aiot joskus hankkia tällaisen huivin, niin varmista, että tuotteessa on valmistajan merkki.  Tarjolla on nimittäin runsaasti malleja, jotka muistuttavat alkuperäistä, mutta ovat laadultaan paljon huonompia.

Ihanaa, että  ehdimme pistäytyä Arbatin huivikaupassa. Vanha Orrenburgini on nimittäin jo kovin kulahtanut. Uuden otan heti käyttöön. Talvikin pian tulossa.

Palaamme rautatieasemalle metrolla, koska se on tällaisena ruuhkapäivänä ehdottomasti nopein kulkuväline Moskovassa.  Seuraavan yön nukumme Tolstoi-junassa, ja  aamulla olemme Suomessa.

Kiitokset

Käännän pian reissuvihkoni viimeisen sivun. Kiitän lämpimästi kaikkia Siperian matkalla mukana olleita, niitä joiden kanssa jaoin junan hytin ja Ivanin autokyydin sekä niitä, jotka seurasivat matkablogiani.  Mutta huomenna vielä tapaamme.

Huomiseen!

Linkit

Arbat- kadusta on kirjoitettu paljon. Siitä on tehty monta lauluakin. Pidän erityisesti tästä Bulat Okudzhavan itse esittämästä Arbat-laulusta.  http://www.youtube.com/watch?v=hZoaCinTeGk.  Äännitteessä on videokuvaa nykyisestä Arbatista.  Laulun sanat venäjäksi ja englanniksi löytyvät täältä http://russmus.net/song/3781.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s