Vielä tullaan, Siperia!

20. päivä: Viimeinen matkapäivä, Viipuria lähestytään tihkusateessa. Tampereella paistaa aurinko ja tuulee.

Kun aamuvarhaisella lähestymme Viipuria, alkaa tuntua jo kotoiselta. Tihkusade sumentaa ikkunoita, mutta junavaunussa on lämmintä ja tuttua. Pian sanon näkemiin matkakumppaneille. Mutta mielessä elää ajatus Siperiaan palaamisesta.  Teen vielä kolmen valokuvan verran mielen matkaa Sajan-vuoristoon Tuvassa ja Hakasiassa.

Nautimme vielä matkan kokemuksista ja vaihdamme ajatuksia. Keskustelemme uskonnoista. Joku sanoo, että jos kristillisyys muuttuu tiedettä toisena todellisuutena palvovaksi insinööriuskonnoksi, se ei ole enää kiinnostavaa. Toinen kertoo sukulaisensa Japanissa asuvasta pikku pojasta, joka vastaa kysymykseen ”Onko Japanissa jumala”, että Japanissa on paljon jumalaa. Pojan maailmassa Jumala ei olekaan joku yksi ja ainoa, vaan se on enemmänkin laatuominaisuus.

Puhumme ikoneista. Joku kysyy, miksi ikonit eivät ole iloisia ja hauskoja. Arvelen, että siksi, että ne ovat  pyhyyden välittäjiä. Pyhyys puolestaan on eri asia kuin hauskuus, mutta ei ole sen vastakohta. Voisi oikeastaan sanoa että pyhyys on autenttista ja syvennettyä iloa.

Kun ikonia kumarretaan, ei palvota itse kuvaa, vaan jotakin muuta –  suurempaa. Kuvan kautta ihminen voi keskittyä sisäiseen maailmaansa ja suhteeseensa pyhään.  Kuva on pyhän välittäjä mielessämme. Samaa asiaa palvelevat myös uskonnolliset liturgiat, rukoilu, shamanistiset riitit, meditaation eri lajit, joskus myös junan ikkunasta tuijottaminen, järven ulapan katselu tai saunassa istuminen. Yksinkertaista oikeastaan. Vai onko?

Sirpa soittaa

Kuninkaiden laaksossa Hakasiassa kävimme pikkuruisessa asuinhuone/toimisto/matkamuistomyymälässä, jonka nurkassa sängyn päällä huomasin shamaanirummun. Se kutsui minua, mutta kun ei ollut tarpeeksi rahaa, niin jätin ostoajatuksen ja lähdin tutustumaan Salbykskin hautakummun kulmakiviin. Rummun kutsu vain ei haihtunut ja mainitsin rahattomuudesta matkakumppaneille.

Niin sitten saatiin yhteisesti kootuksi riittävä määrä ruplia ja sain hankituksi vauhdikasilmeisen rummun. Abakanissa nostin rahaa pankkiautomaatista ja velat tuli maksetuiksi. Rummun kalvon voimakas piirros yhdistyneenä soittimen pehmeään ääneen ja joustavaan luonteeseen tekee siitä loistavan kumppanin.

Teemme matkatovereiden kanssa rummutuksen minisession junassa.  Kuunnellaan rummutuksen rytmiä, annetaan ääniaaltojen väreillä kehossa ja keskitytään rentoutumiseen. Sirpa soittaa kuvausta varten.  Ja hyvin soittaakin.   Sen voi melkein kuulla kuvasta!

Ohitamme Vainikkalan, Kouvolan ja Lahden. Vaihdan Tikkurilassa Tampereen junaan. Tunnelma on erilainen kuin Siperian junassa. Mutta hyvä se on täälläkin. Siistiä ja hiljaista.

Kotona ollaan, pää pyörällä, sydän keveänä ja mieli kiitollisena.

Nyt se upea Siperian matka on tehty, jota kauan odotin.  Alan saman tien odottaa uutta reissua. Tampereen poutapilvien takaa pilkistelee tyytyväinen syysaurinko. Toivottaa tervetulleeksi kotiin ainutlaatuiselta taipaleelta. Tuulee virkistävästi.

Sydämelliset kiitokset joensuulaiselle Kulttuuri- ja Luostarimatkat –matkatoimistolle.

Ja tietysti Siperian matkakumppaneille.

Sinulle, blogini lukija.

Ystävälle ja tutulle.

Tuntemattomalle myös.

Jokaikiselle hyvää syksyä!

©Liina Keskimäki