12. päivä. Paimentolaiset ja vuoren rinteet kuuluvat yhteen.
Aamu kurkistaa jurtan ovesta. Yöilma on yhtä raikasta kuin Siskon hirsiaitassa Kangasniemellä. Mutta yöt ovat pimeitä. Kattoikkunasta siilautuu virkistävä valo.
Aurinko toivottaa huomenta jurtan asukille.
Valoa kattoikkunasta.
Nousen vastaanottamaan päivää. Jurtan edessä liehuu värikkäitä rukous- ja toivomusliinoja. Ne varjelevat, suojelevat ja auttavat toiveiden toteutumisessa.
Värikkäitä rukousnauhoja jurtan edustalla.
Koristeellisia ja värikkäitä nauhoja ja kangassuikaleita näkyi jo heti Tuvan rajapyykillä ja sen jälkeen siellä täällä vuoristossa. Pikku hiljaa alkaa pitää aivan luonnollisena, että puiden oksiin tai puukehikoihin kiinnitetään kangassuikaleita. Kohta varmaan itsekin ripustelemme niitä.
Olenina jurtassaan.
Turistien jurttakylän lähellä asuu Olenina vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Jurtta ei kuitenkaan ole heidän ainoa asuntonsa, vaan heidän käytössään on huoneisto myös kaupungissa. Lasten koulunkäynnin kannalta se on välttämätön.
Perhe viettää paimentolaiselämää ja kasvattaa lehmiä, lampaita, sikoja ym. Muutama koirakin on sekä kameli. Maassa, jonka pinta-alasta 80 % on vuoristoa, paimentolaisuus on luonnostaan näihin olosuhteisiin kehittynyt elinkeino. Jurtan saa nopeasti pystyyn, joten asuinpaikan vaihtaminen laidunmaiden mukaan on helppoa.
Nauravainen Olenina yhdessä pikku veljensä kanssa pitää huolta pihapiirin vasikoista ja koirista sekä niityllä vuoren kupeessa lounastavista possuista, kun vanhemmat ovat muun karjan mukana kauempana vuoristossa.
Lehmiä laaksossa.
Oleninan pikkuveli kamelin selässä jurtan pihalla.
Vasikoita aitauksessa.
Pikku veli, Tuvan cowboy!
Olenina katsoo tulevaisuuteen ja näkee kauas.
Sajanin vuroristomaisema.
©Liina Keskimäki