7. päivä. Minusinskissa ja Shushenkoen museokylässä.
Yöjunasta hotellisuihkun ja aamiaisen jälkeen hyppäämme 12-paikkaiseen mersuun. Kuski Ivan ja opas Ljudmila luotsaavat porukkamme Sajanin kierokselle kiinnostaviin maisemiin, kyliin ja kaupunkeihin.
Kymmenen päivän päästä olemme taas takaisin täällä Hakasian pääkaupungissa Abakanissa (170 000 as), jossa on erittäin hyvä arkeologinen museo. Siellä käymme Sajanin kierroksen jälkeen ennen paluumatkaamme Moskovaan.
Mutta eipäs mennä asioiden edelle. Nyt Minusinskiin, seppien kaupunkiin, Abakanista itään noin 25 kilmetriä Krasnojarskin piirin puolelle ja siitä edelleen Shushenkoeen, karkotettujen kylään! Linkistä voit katsoa Hakasian sijainnin Siperian kartassa http://liinanblogi.com/wp-content/uploads/2012/09/siperia-kartta.png
Matkalla Minusinskiin. Ivan ajaa, Ljudmila vieressä. Me suomalaiset kyydissä.
Minusinsk on kuuluisa tomaateistaan. Värikäs tori täyttyy myyjistä. Ostajia matkustaa kaukaa kaupungin ulkopuoleltakin. Ljudmilan veli työskentelee kaupungissa lääkärinä. Kun veli neuvostoaikana valmistui, hänet lähetettiin opiskelujen päätyttyä harjoittelujaksolle pieneen Minusinskiin. Paikka osoittautui niin mukavaksi, että harjoittelun päätyttyä hän jäi perheineen tänne.
Minusinskin tomaatit.
Pinkki talo Minusinskin kekustorin laidassa oli ennen varakkaan kauppiaan talo, nyt se on taidekoulu, jonka pihalla on hauskoja veistoksia.
Kun sulkee silmät pieneltä yleisrähjäisyydeltä, voi uskoa että Minusinskissa on hyvä elää. Alueella on ihanteellinen ilmasto, aurinkoisia päiviä on kuulemma enemmän kuin Sotshissa. Siksi sitä kutsutaankin Siperian Italiaksi.
Vaikka talvet ovat kylmiä, niin kesät ovat hienoja ja erittäin viljavat maat antavat runsaan sadon. Tästä kirjoitti jo Johannes Granö 1880-luvulla, jolloin hän työskenteli täällä luterilaisena pappina.
Toinen kuuluisa, tutkija Matias Aleksateri Castren on saanut jopa nimilaattansa Minusinskin etnografisen museon seinään. Castren, joka teki tutkimusmatkoja tänne 1840-luvulla, tunnetaan uralilaisten kielten tutkimuksen, etnografian ja kenttätyömatkojen uranuurtajana. Ajan hengen mukaisesti hän etsi suomalaisten alkujuuria. Myöhempi tutkimus onkin osoittanut, että suomen sukulaiskieliä puhutaan Viron ja Karjalan lisäksi juuri Siperiassa.
Suomalaisia kullankaivajia
Minusinsk oli alkujaan, 1700-luvulla seppien kylä. Kultakuume 1800-luvulla houkutteli alueelle paljon kaivajia. Kullanhuuhtomoissa tyskenteli myös suomalaisia, joita pastori Granö etsiskeli kylistä tarjotakseen näille sielunhoitoa.
Granön kirjaa “Kuusi vuotta Siperiassa” voi lukea kuin seikkailukertomusta, kun hän kuvailee, miten etsi näitä yksinäisiä luterilaisia kullankaivajien ja vankien joukosta. Minusinskin lähellä on Verhne Suetukin kylä (Ylä-Suetuk), jossa 1800-luvun lopulla oli paljon suomalaisia karkotettuja.
Minusinsk kehittyi vähitelleen kukoistavaksi kauppapaikaksi, jonka kauppahuoneissa vaihtoivat omaistajaansa kiinalaiset ja eurooppalaiset tavarat ja elintarvikkeet. Nykyisin minusinskilaiset saavat elantonsa maanviljelyksen ohella pääasiassa elintarviketeollisudesta.
Kerroin eilen, että Krasnojarskin kaduilla näkyi jonkin verran Ladoja. Liekö kaikki Suomen vanhat Ladat nyt täällä. Niitä on todella paljon.
Vihannestorin parkkipaikalla laskin että joka neljäs menopeli oli Lada.
Kun käy tästä sisään, päätyy pyhään tilaan. Minusinskin kirkko.
Kaikissa Siperin kaupungeissa on kirkko. Minusinskin kirkko on vanha ja kaunis.
Lähes kaikissa venäläisissä kaupungeissa on ollut ja on edelleenkin Leninin patsaita, vaikka kuumina 1990-luvun alkuvuosina niitä monin paikoin kadettiinkin nurin. Kuvasin Minusinskissä yksityiskohdan.
Leninin kantapää.
Lenin oli “vankina” Shushenkoessa, nykyisessä museokylässä
Yhteiskunnalle epämiellyttäviä kansalaisia, toisinajattelijoita karkotettiin Siperiaan. Kuuluisin venäläinen karkotettu oli Neuvostoliiton perustaja Vladimir Iljitsh Lenin, joka asui Shushenkoen kylässä vuosinaan 1898-1900.
Kuuluisin polittisista syistä Siperiaan karkotettu suomalainen oli vuonna 1914 sinne joutunut P. E. Svinhufvud. Hän oli karkotuksessa vuoteen 1917 Tomskin alueella.
Entisellään 1800-luvun asussa säilytetty siperialaiskylä Shushenkoe on todella harvinainen nähtävyys. Se, että se on säilynyt lähes alkuperäisessä kuosissaan johtunee juuri Leninistä. Nevostoliitossahan pyrittiin säilyttämään kaikki Leniniin liittyvä, myös tämä kyläpahanen.
Kukkaloistoa Leninin talon pihalla.
Leninistä oli näet tullut Pyhä! Sosialistinen Pyhimys! Häntä muisteltiin ja palvottiin. Se olikin neuvostoaikana tarpeen, kun sekä perinteiset luontouskonnot kuten shamanismi että ortodoksisuus oli nuijittu älyn, kehityksen ja sosialistisen suunnitelmatalouden mantran alle. Ihmiset kaikkina aikoina tuntuvat tarvitsevan jonkun/jotakin, jota rukoilla, palvoa ja ihailla. Tähän tarkoitukseen sopi hyvin Lenin.
Hänen jälkeensä tuli – huonoin seurauksin – Stalin, jonka kuoltua 1950-luvun lopulla henkilökultti pikku hiljaa mureni. Myöhemmin mureni neuvostojärjestelmäkin.
Shushenkon kylänraitti.
Lenin asui Shushenkoessa kohtuullisen mukavasti kahden huoneen ja keittiön asunnossa Nadezhda Krupskajan kanssa. Vankilaksi kylää ei voi luonnehtia, sillä siellä asui myös paikallisia hyvin toimeentulevia ihmisiä. Siellä oli mm. kauppa ja kapakka, jotka museokylä on säilyttänyt täsmälleen siinä asussa, jossa ne olivat yli sata vuotta sitten.
Karkotuksensa aikana Lenin ei saanut harrastaa julkista opetus- tai agitaatiotoimintaa ja vaikeaahan se olisi ollutkin aikana, jolloin nettiä ei ollut. Hänen ei sallittu myöskään ansaita leipäänsä lakimiehenä, vaan hän sai valtiolta pienen kuukausisumman elinkustannuksiin. Lehtiin kirjoittelua karkotus ei estänyt. Karkotusvuosinaan Lenin kirjoittikin hyvin paljon ja julkaisi artikkeleita muiden avustamana pietarilaisissa että ulkomaisissa lehdissä.
Internet- ja kännykkä-aikana olisi varmaan luotu toiset karkotussäännöt. Leninin aikaan puhelinkaan ei ollut yleinen ja kirjeen kuljetus Siperiasta Pietariin kesti viikkoja.
Samassa kylässä asui myös pietarinsuomalainen Putilovin tehtaiden työntekijä Oskar Engberg, joka karkotettiin vuonna 1897 kolmeksi vuodeksi Siperiaan luvattoman poliittisen toiminnan takia. Hän toimi Leninin ja Krupskajan häisssä sulhaspoikana.
Punainen eli pyhä nurkka.
Jokaisessa tuon ajan siperialaistalossa oli ns. pyhä nurkkaus, jota venäjäksi kutsuttiin punaiseksi nurkkaukseksi. Siihen sijoitettiin ikoni. Ikonia ei koskaan saanut sijoittaa suoralle seinälle, vaan aina nurkkaan, yleensä hyllylle, jota koristi liina.
Kutoja työssä Shusenkoen museokylässä.
Kutojan sievät kengät.
Shushenkoe ei toki ole pelkästään museokylä, vaan oikea elävä yhteisö. Sielläkin on toimiva ortodoksikirkko. Ortodoksiset ikonit ovat aika nopeasti sivuuttaneet Leninin kuvainpalvonnan kohteena.
Shushenkoen nykyisen kyläkirkon ovi.
Kirja:
Granö J (2006/1893) Kuusi vuotta Siperiassa. Helsinki. Weilin & Göös 1893. Lasipalatsi 2006.
Linkkejä:
M.A. Castren-seura http://www.helsinki.fi/jarj/macastren/
J.Granön kirjeitä Siperiasta http://www.migrationinstitute.fi/pdf/hsa/Suomalaiset_Siperiassa/Pastori_Granon_kirjeita.pdf
Oskar Engberg Leninin opissa Siperiassa Ylen elävä arkisto: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/oskar_engberg_leninin_opissa_siperiassa_18467.html#media=18471
Max Engman: Suureen itään. Suomalaiset Venäjällä ja Aasiassa http://www.migrationinstitute.fi/art/Engman.pdf