Jeesus, Siperialainen

8. päivä.  Kun Neuvostoliitto romahti,  Nasaretilainen uudestisyntyi Siperialaiseksi.

Kuulostaa vitsiltä, mutta syvällä Siperian taigassa se on totisinta totta tuhansille ihmisille.

Automme pomppii Minusinskistä tuntikausia kapeita ja kuoppaisia teitä Aurinkokaupunkiin, Petropavlovkan kylään.  Siellä asuu ihmisiä, jotka uskovat Siperian Jeesukseen. Mikä tämä paikka oikein on?

Petropavlovka kuuluu Tiberkulin ekoyhteisöön, parinkymmenen kylän kokonaisuuteen. Se on Venäjän suurimpia uusia uskonnollisia yhteisöjä, jossa asuu noin 4000 eko-uskovaa.

Lähes 20-vuotias yhteisö

Eteläisessä Siperiassa Minusinskin kaupungissa asui 1990-luvun alussa muuan psykologiaakin opiskellut nuori mies Sergei Torop, jolla oli kokemusta työskentelystä opetustehtävissä ja poliisin palveluksessa. Yhtäkkiä 29-vuotiaana hän ilmoitti saaneensa ylhäältä viestin, että on Jeesuksen inkarnaatio, uudestisyntymä.

Tuohon aikaan monet venäläiset sosialistis-materialistisen ideologian lahottua seisoivat moraalisesti ”tyhjän päällä” ja kaipasivat henkisyyttä ja uskonnollisia kokemuksia.  Tähän arvotyhjiöön osui Sergei Toropin vakuuttava sanoma kuin kuuma veitsi voihin. Televisiossa esiinnyttyään hän sai suuren joukon seuraajia ja kolmen kuukauden kuluttua hän aloitti oman liikkeensä vuonna 1991.

Pian ostettiin Krasnojarskin eteläosista maata ja lähdettiin perustamaan ja rakentamaan uskonnollista ekoyhteisöä Tiberkul-järven liepeille. Sinne syntyneiden ekokylien henkinen isä on Opettaja, joka käyttää myös nimeä Vissarion. Hänen näkemyksensä on esitetty Viimeisessä Testamentissa.

Maittavaa kasvisruokaa

Saavumme Petropavlovkaan ja syömme maukkaan kasvislounaan. Nuoret yhteisön jäsenet hallitsevat ruuanlaiton. Maistuu ja on terveellistä.

Yhteisön isäntä, kyläpäällikkö Validimir Vedernikov kertoilee miten täällä eletään.  Täällä sitoudutaan päihteettömyyteen ja kasvissyöntiin ja noudattamaan Opettajan eli uuden Jeesuksen neuvoja ja opetuksia.

Tavoitteena on opetella ”elämään oikein” kuten kyläpäällikkö asian ilmaisi. Yhteisön jäsenet itsekasvattavat itseään ja jokaista kannustetaan avaamaan virheitään ja puutteitaan, jotta muut voivat kokemuksensa kautta auttaa väärin toimivaa korjaamaan virheensä.

Moldovasta uskonnollisen etsimisensä jälkeen ortodoksisuudesta tähän liikkeeseen siirtynyt mies painotti, että kaikki asukkaat noudattavat vapaaehtoisesti yhteisön sääntöjä, mm. joka kolmas tunti kellojen soidessa rukoushetkeä sekä muita rituaaleja.  Niin noudattaa Valdimir itsekin. Esitellessään meille kylää, hän pysähtyy ja kääntyy hiljentymään muutamaksi minuutiksi kasvot kirkkoon päin, kun kellot alkavat soida. Ylin auktoriteetti on Opettaja, jonka näkemyksiä ei kyseenalaisteta. Opettajaan luotetaan täysin.

Päivänpaistetta ja onnea  

Yhteisöstä voi poistua milloin haluaa, Vladimir kertoo. Hän ei kutenkaan osaa sanoa, kuinka paljon on ihmisiä, jotka vuosien mittaan ovat poistuneet kylistä. Ilmeisesti yhteisön jäsenistä ei pidetä kirjaa.

Lapsia kasvatetaan omissa kouluissa oman erityisohjelman mukaan painottaen kädentaitojen opettelemista ja luonnon kanssa yhteistoimintaa. Yleisen oppivelvollisuuden vaatimukia myös  noudatetaan.  Meille näytettään ison liiterin tapainen käsityöpaja, mutta emme pääse  kurkistamaan sisälle.

Petropavlovkan pyhäkön ovat rakentaneet asukkaat omin käsin. Mukana oli mm. lääkäreitä, lakimiehiä ja humanisteja, jotka opettelivat kirvesmiehen taitoja rakentaakseen kirkon. Sisustuksessa sekoittuvat kristillisyys ja idän usonnot.

Vierailemme  myös yhdessä monista yhteisön pienistä metsäkappeleista, joka muistuttaa  ortodoksista tshasounaa. Käymme katsomassa lähellä olevaa kaunista koskea. Paikallisessa matkamuistomyymälässä myydään tavanomaista turistikrääsää. Ihmettelen, kun käsitöitä on kovin vähän myynnissä, vaikka kyläpäällikkö kertoo, että täällä on paljon kädentaitajia.

Minulle jää kioskista vähemmän miellyttävä muisto, mitä vahvistaa vielä se, että kaatuessani tungoksessa myymälän erikoisella kaksitasoisella  lattialla loukkaan vasemman kyynärpääni niin, että seuraavana päivänä piti käydä kuvauttamassa se Kuraginon sairaalassa. Onneksi luita ei murtunut, vaikka käsi oli pari päivää niin kipeä, että olin iloinen kun matkatoverit avustivat laukun kantamisessa. Kiitokset kumppaneille!

Netissä paljon aineistoa

Siperian Jeesuksesta, Vissarionista eli Sergei Toropista on netissä niin paljon materiaalia, että sen läpi käymiseen kuuluisi viikkokausia. Liitän alle muutaman linkin.  Minna Kulmalan artikkeli on selkeä ja mukava lukea. Kulmala vietti kesän 2011 yhteisössä kokoamassa aineistoa antropologiseen graduunsa. Hän toteaa, että harmonian tavoittelu ja itsetarkkailu ulottuvat yhteisössä elämän jokaiselle osa-alueelle: käyttäytymiseen, ruokailuun, pukeutumiseen ja ihmisten välisiin suhteisiin. Uskovat keskustelevat alinomaa siitä, miten tehdä asiat oikein. Sitten, kun kaikki sielut ovat puhdistuneet ja ihmisistä on tullut kykenemättömiä pahuuteen, Aurinkokaupunki muuttuu Ilmestyskirjassa kuvatuksi Uudeksi Jerusalemiksi, taivaaksi maan päällä. Tulevaisuudessa materian ja hengen lakien tunteminen mahdollistaa myös kuolemattomuuden. (Kulmala 2011)

Tunnustelen ja kuuntelen mitä sisimpäni sanoo

Petropavlovkan vierailusta jää vahvat ja hämmentävät tunnelmat (muutenkin kuin loukkaantumiseni vuoksi). Ajatus Jeesuksen rakkauden ja keskinäisen kunnioituksen oppien noudattamisesta arkielämässä on eittäin hieno. Keskustelen muutaman nuoren yhteisöläisen kanssa.

He ovat hyvin sitoutuneita täällä asumiseen ja itsensä henkiseen kehittämiseen. He ovat oppimassa ja elämässä ekologisesti ja inhimillisesti oikealla tavalla. Mitä se sitten kenenkin miestestä onkaan.  Miellyttäviä nuoria.

Yhden päivän ja yön vierailu on kovin lyhyt. Siinä ehtii nähdä vain vilauksen yhteisön arjesta ja kohdata vain muutaman asukkaan. Kokonaiskuva jää väistämättä erittäin puutteelliseksi.

Kun kysyn alle kolmekymppiseltä ukrainalaistytöltä, milloin hän on suunnitellut lähtevänsä kylästä, saan vastaukseksi: ”Siis missä mielessä? En ymmärrä kysymystä?”. Hän toivoo menevänsä naimisiin ja perustavansa perheen, mutta ei liiku missään kylän ulkopuolella. Viihtyy hyvin täällä. Uskon häntä ja muitakin tapaamiani ihmisiä.

Kuitenkin jää epämääräisen outo tunne, että tässä on nyt jotakin kummallista.  Jää mietityttämään, miten näin isossa yhteisössä kaikki voi sujua niin joustavasti ja kauniisti kuin kyläpäällikkö naurussa suin esittää. Hän tosin kertoi, että ongelmiakin kohdataan, mutta että ne ratkaistaan yhdessä keskustelemalla. Mutta yhteisössähän asuu 4000 eri maalaista ihmistä! Se on kooltaan kuin suomalainen maalaiskunta, esimerkiksi Vesilahti Tampereen kupeessa.

Eivät taida pelkät keskustelut riittää konfliktitilanteissa. Ja osa asukkaista on vielä ulkomaalaisia, siellä on kuulemma yksi suomalainenkin.

Ihailtavaa,  jos kaikki sujuu kitkatta.  Kokemus yhteisöistä on kuitenkin osoittanut, että tasapainon löytäminen monien eri ihmisten ja asioiden välillä on hyvin haasteellista. Vaikein on yksityisyyden ja yhteisöllisyyden välinen raja. Kuinka paljon ongelmiaan voi yhteisölle avata? Mikä on ikiomaani ja mikä jaettavaa?

Uskon enemmän yhteisökonkari Peter Harperia  kuin kyläpäällikköä. Harper kuvaa kokemuksiaan henkisen ekoyhteisöelämän epäonnistumisista mm. näin: ”Spirituaalinen ulottuvuus on nähtävästi piilossa jossain puskissa. En ole löytänyt sitä vieläkään. Järjestömme on jotenkin aggressiivisesti maallinen”. Tarkemmin katso linkeistä alla.

Opettaja tavattavissa sunnuntaisin

Itseään Opettajaa emme tavanneet. Hän asuu toisessa kylässä vartioidussa talossaan toisen vaimonsa ja seitsemän lapsensa kanssa. Hänet tapaa yhteisön jumalanpalvelusseremonioissa sunnuntaisin. You Tubesta löytyy hänestä kymmeniä, ehkä satojakin videoita. Niissä Sergei  näyttää siltä lempeäkasvoiselta Jeesukselta, jonka näemme monien suomalaiskirkkojenkin alttaritauluissa.

Pitkään valkoiseen tai punaiseen kaapuun pukeutuneena liehuvakiharainen tumma ja sirokasvoinen Jeesus-Vissarion ilmestyy juhlaseremonioihin. Hän astuu rauhallisesti alas vuorenrinteeseen rakennettuja portaita  puhujatasanteelle aukion eteen.  Ihmisjoukko, suurin osa valkoisiin sonnustautuneena ottaa hartaana vastaan opettajan siunauksen. Vaikuttavaa.

Viimeinen Testamentti – kohti aurinkoa

Aurinko, valoisa tulevaisuus ja sädehtivä elämä vaatimattomasti, luonnonmukaisesti ja moraalisesti oikein ovat johtavat periaatteet kylässä, jonka tienviitassakin aurinko symboloi positiivista elämänvoimaa. Liike on julistautunut  kattamaan kaikkien muiden uskontojen (buddhalaisuuden, hindulaisuuden, kristinuskon ja islamin) opit. Se pitää itseään kehittyneempänä uuden ajan (new age) uskontona.

– Uuden Opettajan  aika on tullut jatkaa edellisen Jeesuksen työtä, joka ei saanut sitä maallisen toimintansa aikana valmiiksi. Nyt on meneillään laaja tietoisuuden muutos, joka tarvitaan maailma pelastamiseksi. Vain muuttamalla suhdettamme luontoon ja muhin ihmisiin positiiviseksi ja oikeaksi, voimme pelastaa elämän, Vladimir kertoo.

Kyläpäällikkö piti meille pienen esitelmän myös rakkauden luonteesta, jonka hän tulkitsi lähinnä parisuhde – ja perhenäkökulman kautta. Kuulimme, että on ”biologista eli luonnollista, esteettistä sekä ystävyydellistä rakkautta”, joita kaikkia tarvitaan hyvässä perhe-elämässä. Liikkeessä jaotellaan selkeästi miesten ja naisten työt ja roolit, jotka ovat ne perinteiset ”mies raksalle, nainen keittiöön”. Niinpä niin.

Viimeiseen Testamenttiin on koottu kaikki opetukset. Teos on saatavissa netistä venäjäksi, osia myös englanniksi käännettynä.  Se on  melko sekava kooste eri uskonnollisten liikkeiden opinkappaleita.

Saksalainen tsasounan vartija

Metsän keskellä  sembramäntyjen katveessa seisoo kappeli, jossa tapaan Hermanin, entisen liikemiehen Saksasta.  Hermanista heijastuu jotakin poikamaisen arkaa. Aluksi hän on varautunut, mutta alkaa hissukseen kertoilla kokemuksiaan siperialaisessa yhteisössä.

Herman Trüdinger tuskastui bisneselämän pinnallisuuteen sen jälkeen kun hänelle oli ilmaantunut vakavahkoja terveysongelmia (olivatkohan ehkä liian työpaineen tuomia?). Herman asui jonkin aikaa Saksassa yhteisössä, joka alkoi kehittyä ikävään suuntaan.  Yhdellä yhteisön jäsenellä olivat ”parantavat kädet”  ja niillä hän auttoi monia. Johto alkoi kehitellä ajatusta palvelujen myymisestä. Hermanin arvomaailmaan tällainen kaupallistaminen ei sopinut ja hän jätti porukan.

Saatuaan kuulla Petropavlovkasta, hän päätti tulla katsomaan ja niin siten jäi tänne. Herman elää vaatimattomasti, käy sovittuina öinä valvomassa kappelissa ja noudattaa yhteisön sääntöjä.  Hän kertoo elävänsä täällä onnellisena ja tasapainoisena. Hänestä on ikävää, jos ulkopuoliset arvostelevat yhteisöä. Herman vaikuttaa aitouskoiselta.

Vierailusta jää paljon sulateltavaa ja mietittävää sekä monia kysymyksiä. Arvostan Hermanin ja tapaamieni nuorten valintaa. Toivon myös, että jos asuminen aika tiukkojen sääntöjen ohjaamana käy epätyydyttäväksi, heillä on rohkeutta lähteä muulle.

Nettivideoista käy ilmi, että Tiberkulin yhteisön jättäneet ovat kokeneet sen rajoittavaksi ja pinnalliseksi. Sinne muuttoa suunnittelevan kannattaisi varmaan haastatella myös sieltä pois lähtenyttä. Siten säästyy turhilta yllätyksiltä.

Tämäntyyppisiä yhteisöjä on ympäri maailmaa. Suomessakin on lukuisia, tosin väljempiä, ekoyhteisöjä, joissa usein vietetään suhteellisen tasapainoista elämä. Se on vaihtoehto tehokkuutta, rahaa ja julkisuutta ihannoivalle arvomaailmalle. Ihan hyvä vaihtoehto.

Siperian Jeesus –liikkeessä sen sijaan suurin kysymys kuuluu: Miksi Opettajan roolin ottanut  Vissarion ei itse elä kuten Jeesus eli? Jeesus opetti ja eli koko ajan opetuslastensa ja kansan parissa. Vissarion on linnoittautunut taloonsa vartijoiden taakse ja esiintyy silloin kun hänelle sopii. Siinä on vissi ero. Nasaretilaisen yhteisössä ei myöskään ollut kyläpäällikköä, joka junailee ulkomaalaisten talokauppoja paikallisten viranomaisten kanssa.

Kaiken kaikkiaan Petropavlovka on mielenkiintoinen, mutta herättää ristiriitaisia tunteita. Kaksikymmentävuotiaan yhteisön ilmapiirissä taitaa häivähtää pienoisia kyllästymisen merkkejä. Mitä sitten tapahtuu kun nyt 51-vuotias Opettaja jättää paikkansa?

Vissarion: ”Olkaa puhtaita ajatuksissanne, tehkää hyviä tekoja, älkää tuhotko mitään ilman syytä.”

Linkkejä

Vissarionin virallinen sivu venäjäksi.  Päivitetty  elokuussa 2012     http://www.vissarion.ru/index.htm

Marketta Hornin kokemuksia hänen blogissaan  http://dissidentti.org/vissarioninhenkinenekokyla.html

Peter Harper: Kokemuksia ekokylän perustamisesta http://dissidentti.org/kokemuksiaekokylanperustamisesta.html

Minna Kulmala. Taivas löytyy Siperiasta. Voima 2/2012 s. 33-35. http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2012/numero-2/taivas-loytyy-siperiasta

Viimeinen testamentti osittain käännetty englanniksi https://sites.google.com/site/vissariontestament/

Ekoyhteisössä ystävät ovat lähellä. Minun tarinani. Ilona  17.8.2006 11:11    http://www.iltalehti.fi/ilona/200608174959438_in.shtml

Videoita

Jesus of Siberia Martin Himelin haastattelu englanniksi. http://www.youtube.com/watch?v=K8oKD66yXCg

Kaunis  9 minuutin mainosfilmi yhteisöstä, joka tosin vaikuttaa  mielestäni  liian imelältä kuvatakseen kylien todellisuutta  sellaisena kuin se arkeaan elää.  http://www.youtube.com/watch?v=ATFTZGDiP-0

Amerikkalaisen toimittajan kokoama  ohjelma  Vissarionin yhteisöstä yhttp://www.youtube.com/watch?v=ATFTZGDiP-

 

©Liina Keskimäki