Siperia 3. päivä: Siperian kolkko maine on vain osatotuus
Aamuyhdeksältä Danilovin pikkuisella asemalla tai oikeastaan raiteilla kahden junan välissä paikalliset asukkaat odottavat vihannesten, marjojen, leivonnaisten ja muiden herkkujen kanssa. Kauppa käy. Sipulit, luumut, vadelmat, salaatit, tomaatit ja kurkut vaihtavat omistajaa.
Ostamme kaali- ja sienipiirakoita ja muita herkkuja. Nälkää kolmen päivän taipaleella Moskovasta Krasnojarskiin ei tarvitse kärsiä, sillä myös junan ravintola tarjoaa maittavaa borssia ja seljankaa.
Iltapäivällä pysähdymme Balezinossa. Ja taas kauppa käy. Nyt tarjolla on valmiiksi pakattuja lämpimiä aterioita, keitettyä perunaa, pihvejä, paistettua kanaa ja muuta hyvää. Ostan tuoreita tilli-suola-valkosipuli –marinoituja avomaankurkkuja. A vot, mikä maku. Näillä ostoksilla paikalliset saavat lisätienestiä ja junamatkalaiset maukasta syötävää. Win-win. Molemmille hyvä.
Ruuan päälle kiipeän yläpetilleni ottamaan päikkärit, nokoset eli ettoset.
Junassa syömisen, seurustelun ja makoilun ohella jää aikaa lukemiseen. Meillä on mukana Siperia-kirjallisuutta ja netistä imuroitua ainestoa. Lainaamme sitä toisillemme. Siperiasta on kirjoitettu hyvin paljon, suomeksikin kohtuullinen määrä. Kuuluisat viime vuosisadan Siperian kävijät: tutkijat Matias Aleksanteri Castren ja Kai Otto Donner, pastori Johannes Granö ja hänen poikansa maantieteilijä Johannes Gabriel Granö osoittautuivat innostaviksi tuttavuuksiksi. He työskentelivät yli sata vuotta sitten niillä seuduilla joille juna meitä vie.
Siperian kolkolla maineella Suomessa on ikioma historiansa, joka liittyy siihen, että 1800-luvulla Suomesta karkotettiin Siperiaan vankeja, jotka oli tuomittu joko kuolemaan tai elinkautiseen vankeuteen. Noin puolet kuolemaan tuomitusta säästi elämänsä joutumalla tai pääsemällä Siperiaan. Matti Unkuri oli yksi heistä.
Matti Unkuri tahtoi Siperiaan
Sain luettavakseni Ulpu Takalon kuvauksen Matista, ahkerasta ja vakaasta pohjalaismiehestä, joka päätyi 1800-luvun lopulla Siperiaan tapettuaan vahingossa naapurinsa, jonka nuoreen ja kauniiseen vaimoon, Maijaan, hän oli ollut jo teini-iästä lähtien ihastunut.
Matti Unkuri ei juopotellut, rellestänyt eikä yleensä tapellutkaan, mutta kerran hän joutui miesporukassa sanaharkkaan Maijan miehen kanssa. Siitä tuli tupenrapinat eli puukot vedettiin tupesta ja tappelupukarit ajettiin pirtistä pihalle välejään selvittämään. Nujakassa Maijan mies kompastui risuihin ja Matti kaatui hänen päälleen puukko kädessä. Reisivaltimoon osunut terä teki vanhasta kilpakosijasta vainajan.
Matti joutui lusimaan elinkautista ja omasta pyynnöstään pääsi Siperiaan. Häneltähän puuttuivat toiveikkaat näkymät Suomessa vankilasta vapautumisensa jälkeen, vaikka olisi saanut armahduksenkin. Siperiassa hän eleli Omskin alueella kohtuullisen hyvää, joskin fyysisesti ja henkisesti vaativaa elämää. Parempi se kuitenkin oli kuin vankilassa istuminen. Matti meni naimisiin inkeriläissyntyisen Justinan kanssa ja sai 11 lasta.
Hän kävi kerran salaa kotiseudullaan muistelemassa menneitä. Julkisesti hän ei voinut esiintyä, koska olisi karkotettuna päätynyt vankilaan, jos viranomaiset olisivat saaneet hänet kiinni. Netistä löytyy juttua Matti Unkurista. Takatalon kirjan esittely http://siperianreissu.suntuubi.com/?cat=9
Kirja: Takatalo U (2010 ) Härmän häjyt Siperiassa. Matti Unkurin tarina. Bookwell. Jyväskylä.
Siperian sembramännyt, kapea malli.