Miten kysymys tietoisuuden luonteesta liittyy terveyteen, sairauteen ja ihmisen hoitamiseen? Eikö riitä, että syöt ja liikut terveellisesti? Että sairastuttuasi otat lääkärin määräämät hoidot ja lääkkeet? Mitä tässä tietoisuudella ja mielellä on tekemistä?
Ei mitään, jos pidät ihmistä mekaanisena laitteena ja terveydenhuoltohenkilöstöä huoltokorjaajina.
Mutta jos ihmiskäsityksesi mukaan olemme jotakin laajempaa ja syvempää, väistämättä kohtaat kysymyksen mielestä ja tietoisuudesta myös terveyden ja sairauden näkökulmasta. Sillä kokonainen ihminenhän elää ja sairastaa, ei vain hänen jalkansa, keuhkonsa, ihonsa tai päänsä.
Ihmeparantuminenkin on silloin ymmärrettävämpää.
Mitä tietoisuus on?
Sillä viitataan minuuden, omien aikeiden, havaintojen ja mielenliikkeiden tajuamiseen ja myös tietoon muiden ihmisten mielestä. Mieltä ja tietoisuutta käytetään tavallisesti synonyymeinä. Sielu on kolmas käsite ja sillä Lehtosen (2011) mukaan on transkendoiva, tietoisuuden ylittävä merkitys, joka voi olla mutta ei aina ole uskonnollinen. Sielun ja tietoisuuden olemus ovat edelleen arvoituksia tieteelle. Niistä on mahdotonta saada materiaalista otetta. Ne ovat jääneet määrittelykysymyksiksi tutkimukselle.
Silti ne ovat olemassa. Tietoisuuden, ympäristön ja ihmisen fysiologian välistä yhteyttä tutkitaan paljon. Selkeitä yhteyksiä fyysisten ilmiöiden, mm. aivotoimintojen, tunteiden ja mielentilojen välillä onkin havaittu.
Uusimmassa psykologian ja neurotieteiden tutkimuksessa on päädytty siihen, että tietoisuuden, aivotoiminnan ja kehon toimintojen välinen suhde ei ole kausaalinen. Siis aivokemia ei yksin selitä tunteita tai fyysisiä reaktioita. Tunteet ovat yhteydessä aivojen tilaan, mutta ei ole varmuutta siitä, kumpi on muna ja kumpi kana. Tämä johtaa tarpeeseen tutkia tietoisuutta osana ruumiin toimintaa, siis ruumiillisena ilmiönä.
Tällainen ”tietoisuuden ruumiillisuus” sisällyttää kehotuntemuksiin perustuvia, ei-sanallisia tunne- ja mielentiloja samaan tietoisuuden kokonaisuuteen, jonka perinteisesti on ajateltu koostuvan pelkästään aivotoiminnoista syntyvistä mielentiloista.
Psykologian ja neurotieteiden tutkimuksessa käydään edelleen väittelyä siitä, voidaanko ihmismieli selittää tyhjentävästi aivojen toiminnan avulla vai vaikuttaako mieli aivoihin. Uusin tutkimussuuntaus pyrkii yhdistämään nämä ja ottamaan myös kehon ja ympäristön tietoisuus-sateenvarjon alle. (Lehtonen 2011)
Entä kvanttiteoria?
Mielen ja tietoisuuden luonteesta ja suhteesta aineeseen kvanttiteoreetikot ovat esittäneet monia arvauksia, esimerkiksi sellaisen, että tietoisuus voisi olla globaalia prosessia, jota ei vielä täysin ymmärretä, mutta joka aktiivisesti luo ja muokkaa maailmankaikkeutta.
Kuten edellisessä kirjoituksessa (osa 2) totesin, oletusta mielen suorasta vaikutuksesta aineeseen kvanttiteoria ei sisällä. Teoriaa käytetäänkin varsin vapaasti mukailtuna, jos väitetään sen esimerkiksi antavan vahvistusta uskolle hoitajan ulkopuolelta virtaavan energian suorista vaikutuksista hoidettavaan.
Tässä kohdin on viitattu henkien, Jumalan tai maailmanenergian vaikutuksiin. Näille kvanttimekaniikan indeterminismi (tuloksen epävarmuus) kylläkin periaatteessa sallisi mahdollisuuden ihmisen sitä tietämättä puuttua tapahtumiin valitsemalla ihmiselle satunnaisilta näyttävistä mahdollisuuksista oikean (Kallio-Tamminen 2006). Mutta tieteelliseltä kannalta kysymys on epämääräisestä hypoteesista ja spekulatiivisesta arvauksesta.
Tieteelliset teoriat ja käytännöt muuttuvat koko ajan. Muutos hegemonisessa, vallitsevassa ajattelussa voi tapahtua vain paradigman (katsantokannan) muutoksen kautta. Viittaan jälleen Kallio-Tammiseen:
Ankka-jänis -illuusio. Kuva Wikipedia.
”Jos kvanttimekaniikan tulkintaongelmat johtavat mittavaan paradigmanvaihdokseen, sen seurauksena maailma voitaisiin Thomas Kuhnin mukaan nähdä täysin uudenlaisessa valossa ja siihen reagoitaisiin eri tavalla. Kuhn havainnollistaa perustavia tieteellisiä paradigmanvaihtoja hahmontunnistuskuvalla: sama aineisto, joka aikaisemmin tulkittiin ankaksi, alkaakin nyt näyttää jänikseltä. Tällä voidaan selittää esimerkiksi se, miksi länsimainen tähtitiede alkoi havaita taivalla muutoksia vasta Kopernikuksen jälkeen. Oletus kuunylisen maailman muuttumattomuudesta oli ilmeisesti rajoittanut eurooppalaisten tähtitieteilijöiden havaintoja, sen sijaan kiinalaiset astronomit olivat nähneet uusia tähtiä ja auringonpilkkuja jo satoja vuosia aikaisemmin” (Kallio-Tamminen 2006, 211).
Huurteisia puita.
Ihmeparantumiset
Ihmisen mieliala, uskomukset sekä toiset ihmiset voivat kiistatta auttaa kehollisessa tervehtymis- ja eheytymisprosessissa. Esimerkkejä on paljon, joista tunnetuimpia lienevät Raamatussa kuvatut ihmeparantumiset. Raamatussa kerrotaan myös Jeesuksen kaukoparannuksista, esimerkiksi Kapernaumin sotapäällikön palvelijan etäparantaminen. (Matt.8:5-13). Raimo Harjulan (2011) mukaan parantumiset eivät olleet vain Raamatun symbolista kerrontaa, vaan historiallisen, tosiasiassa eläneen Jeesus-nimisen henkilön hyviä tekoja. Parantamisiin liittyi aina vahva usko ja luottamus Jeesukseen.
Deepak Chopran (1990) mukaan monet ihmeparantumiset johtuvat siitä, että mielen ja aineen yhteistyö ihmisessä nousee selittämättömästi jollekin uudelle tasolle, jolla parantuminen voi tapahtua. Tuosta noususta hän käyttää termiä kvanttihyppy (quantum leap). Kallio-Tammisen kvanttiviitekehyksen termein kyse voisi olla kvanttitilasta (tästä enemmän kvanttikirjoitusarjan osassa 2). Tätä voisi ehkä nimittää myös ruumiilliseksi tietoisuudeksi.
David Petts puhuu parantamisen lahjasta, joka on kuin valoa, joka loistaa ihmisestä hengen työn seurauksena: ”Aivan kuin lampusta loistava valo on ulkoinen todiste sen sisällä toimivasta sähköstä, hengelliset lahjat ovat ulkoinen ilmoitus Pyhästä Hengestä, joka toimii meissä” (Petts 2009, 175). Jeesuksen kerrotaan säteilleen, ja tuo sädekehä näkyy hänestä maalatuissa kuvissa pään ympärillä hohtavana aurana. Ehkä hän eli pyhässä kvanttitilassa. Pyhässä ruumiissa.
Kerroin aikaisemmin brasilialaisesta Pyhän Ignatiuksen Talosta, Casasta. Siellä parantaja Joaon lisäksi kerrotaan mm. Jeesuksen ja parantajapyhimys Dominicuksen (joka eli noin vuosina 1170-1211) osallistuvan ihmisten hoitamiseen. Casalaisen käsityksen mukaan pyhimykset voivat ruumiillistua nykyisiin parantajiin, kuten Joaoon ja näin he parantavat siis ajasta ja paikasta riippumatta. On siis omaksuttu käsitys ajasta, paikasta ja ruumista riippumattomasta tietoisuudesta, jossa pyhimysten henget vaikuttavat. Tuntuu erikoiselta. Silti ihmisiä virtaa Casaan koko ajan.
Moni todistaa parantuneensa ja eheytyneensä. Miten se on mahdollista? Ovatko parantumiset sattumanvaraisia suuressa ihmisjoukossa? Lepoko auttoi uupunutta ja sairasta? Kvanttitila? Vai lume eli placebo? Vai oliko kyseessä ihan tavanomainen spontaani paraneminen? Tätä ei Casassa ole tieteellisesti tutkittu, vaikka se on toiminut Brasiliassa jo kymmeniä vuosia ja siellä on vieraillut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Terveydenhuoltojärjestelmien näkökulmasta Casa on marginaalinen ilmiö, mutta terveyskulttuurien ja paranemiskokemusten näkökulmasta se on kiinnostava ja tärkeä. Ehkäpä joku tutkimusryhmä vielä kiinnostuu asiasta.
Placebo kunniaan!
Lumeesta eli placebosta on olemassa runsaasti nykylääketieteen tutkimusta. Se osoittaa että parantuminen on aina psyko-fyysis-henkinen asia. Placebo-vaikutusta on kaikessa hoitamisessa, niin lääkäreiden, sairaanhoitajien kuin luontaishoitajien työn tuloksissa. Lume on määritelty tehottomaksi hoidoksi, joka kuitenkin vaikuttaa. On tunnettua, että ihminen voi kokea tervehtyvänsä syömällä ”lääkettä”, jossa ei ole mitään vaikuttavaa ainetta. Jopa placeboleikkausten on todettu parantavan vaivoja. Miten tämä on mahdollista?
Usko auttaa ja kosketus ja myötätunto parantavat, kun ihminen saa tukea tervehtymisuskolleen ja alkaa luottaa sisäiseen eheyteensä. Jeesuksen parantamistyön placebo-luonteesta keskustellaan paljon, mutta tieteellistä näyttöä tästä ei ole. Tiedetään, että Jeesus paransi, mutta mikä hänen toimissaan oli parantavaa, pyhä henki, placebo vai joku muu, on vielä epäselvää. Raimo Harjula siirtääkin asian selvittämisen lääketieteelliselle antropologialle.
Onko niin, että juuri ihmisen sisäinen maailma ja hänen uskomuksensa ovat tärkeitä tervehtymisessä? Jos näin on, tämä pitäisi ottaa vakavammin huomioon terveyden- ja sairaanhoitoa kehitettäessä, kuten myöskin psykologian ja täydentävien hoitojen hyödyntämisessä laajemmin terveyden- ja sairaanhoidossa.
Nyt placeboa pidetään jotenkin epämääräisenä ylijäämänä. Lääketieteellisissä tutkimuksissa se nähdään harmillisena seuralaisena, jonka vaikutus pyritään tutkimusasetelmin eliminoimaan.
Oikeastaan placebo pitäisi nostaa kunniaan ihmisiä hoidettaessa! Olisi hyvä laajentaa hoitamisen näkökulmaa niin, että muutkin kuin materiaaliset, mitattavat asiat saavat ansaitsemansa arvon. Mikään ei myöskään estä ihmisiä ja yhteiskuntia kehittämästä terveydenhoitoaan (muutakin kuin mielenterveyden hoitoa) ihmisen sisäisen maailman suuntaan.
Tietoisuus, tuntemukset, mieliala ja henkiset olotilat ovat nimittäin olennaisia hoidettaessa myös fyysisiä vaivoja. Siltä suunnalta saattaisivat löytyä uudenlaiset ratkaisut korkean teknologian lääketieteen rinnalle ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin parantamisessa.
Ns. tehoton voikin osoittautua tehokkaaksi, sillä se mikä ei nykytieteen maailmassa kohtaa vastakaikua, voi olla syvässä sopusoinnussa ihmisen sisäisen totuuden ja omien parantavien voimien kanssa. Tästä voi olla kysymys silloin, kun täydentävät hoidot (vaihtoehtohoidot) osoittautuvat tehokkaiksi.
Spekulaatiosta faktaksi
Spekulatiivisista arvauksista ja epämääräisistä hypoteeseista voi ajan oloon tulla empiirisiä teorioita ja jopa perustavia ennakko-olettamuksia. Toisaalta, kuten Kallio-Tamminenkin toteaa, vaikka monet mystiset uskomukset voidaan hylätä hölynpölynä, meillä ei ole varmuutta siitä, etteikö sellaisia olisi myös nyt tosiksi uskottavien ennakko-oletusten joukossa.
Terveyden- ja sairaanhoidossa on lukematon määrä tällaisia tosiksi uskottuja olettamuksia, jotka ovat ajan oloon muuttuneet jopa päinvastaisiksi. Auringon valon terveellisyys on tästä hyvä esimerkki. Kun vielä muutama vuosikymmen sitten pidettiin terveydelle hyödyllisenä saada mahdollisimman paljon auringon valoa, nyt sitä haitallisena (syöpäriski) tulee välttää. Sama koskee voita ja maitoa.
Ennen kananmunia kehotettiin syömään, nyt välttämään. Ennen vältettiin kosketusta allergisen reaktion aiheuttajaan, nyt allergioita hoidetaan siedättämällä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Emme todellakaan tiedä, mitkä tällä hetkellä tosiksi julistetut opit kääntyvät huomenna harhaksi. Ja mitkä huuhaana pidetyt opit tosina pidettäviksi.
Vaikka spekulatiivisia arvauksia ei ainakaan heti voi todentaa oikeiksi millään kokeella, ne eivät välttämättä ole haitallisia ja merkityksettömiä, vaan voivat osoittautua kehitystä eteenpäin vieviksi näkemyksiksi. Esimerkiksi energiahoitojen perushypoteesi ihmisessä olevasta ja häntä ympäröivästä monikerroksisesta energiakentästä on muinaisintialaista perua ja nykytieteellisesti todentamaton ilmiö. Teoreettisesti, spekulatiivisesti arvaten ja kvanttiviitekehystä soveltaen se voisi olla mahdollinenkin varsinkin, mikäli tunne-energiakin lasketaan kvanttitilaksi. Aika näyttää, mikä osoittautuu todelliseksi ja mikä spekulaatioksi.
Monissa läntisissä teollisuusmaissa, kuten Suomessa, klassinen lääketiede ei hyväksy lääketieteellisen todellisuuden rinnalle mitään muita todellisuuksia, vaan ajatus ihmisestä, sairauksista ja niiden parantamisesta ennalta määritellyn ajattelumallin ja siihen perustuvan todistusaineiston perusteella nähdään ainoaksi tavoiteltavaksi ja oikeaksi suuntaukseksi. Tätä mallia kutsutaan nykyisin näyttöön perustuvaksi lääketieteeksi (evidence-based medicine) Äärimmilleen vietynä tämän paradigman mukaan muut mahdolliset todisteet hoitojen vaikuttavuudesta nimetään placeboksi, ei-tieteelliseksi, ei-näyttöön perustuvaksi ja siten ei-tavoiteltavaksi.
Muinaiset viisaudet korkean teknologian rinnalle?
On hämmästyttävää, että vallitseva terveysajattelu hylkää täysin esimerkiksi muinaiset itämaiset käsitykset ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä ja pitää niitä alkeellisina historian jääntein. En halua palata menneeseen maailmaan, mutta minusta olisi järkevää, että vuosituhansia vanhoista viisauksista myös nykyaika ottaisi oppia (esimerkiksi joogan ja meditaation käyttö terveyden edistämisessä). Nykyisenlainen tieteellinen ajattelu, esimerkiksi lääketiede, on vain muutaman vuosisadan ikäinen. Tuntuu epätodennäköiseltä, että kaikki ihmisen hoitamiseen liittyvä viisaus olisi kerääntynyt juuri näihin viime vuosisatoihin ja viime vuosikymmenien teknologiseen hypetykseen.
Sitä paitsi on hyvä muistaa, että vaikka hoitaminen ei aina perustuisikaan tieteellisiin faktoihin, vaan todentamattomiin hypoteeseihin, ns. spekulatiivisiin arvauksiin, se voi silti vaikuttaa ihmiseen myönteisesti, mutta ehkä eri syistä kuin spekulatiivinen teoria olettaa. Hoitotuloksen ja asiakkaan saaman avun kannalta ei tietenkään ole kovin merkityksellistä, onko teoria todennettavissa vai ei. Merkityksellistä on käytäntö ja ihmisen saama apu.
Lähteitä
Chopra D (1990) Quantum healing. Exploring the Frontiers of Mind/Body Medicne. Bantam Books. New York.
Chopra D (2009) Salaisuuksien kirja. InPrint. Riika.
Harjula R (2011)Jeesus – mies myyttien takana. Tammerprint. Tampere.
Kallio-Tamminen T (2006) Kvanttilainen todellisuus. Fysiikka ja filosofia maailmankuvan muovaajina. Yliopistopaino. Helsinki.
Lehtonen J (2011). Tietoisuuden ruumiillisuus. Mieli, aivo ja olemassaolon tunne.Bookwell. Porvoo.
Petts D (2009) Raamattu ja parantaminen. Gummerus. Jyväskylä.
Hankikanto. Carita Pirttijoki.