Puut. Kuva Carita Pirttijoki.
Kansanshamanismi yleistyy maailmalla. Myös Suomessa on paljon shamanoinnin harjoittajia. Shamaanisseurassa, joka on perustettu vuonna 1994, on jo yli sata jäsentä! Se välittää tietoa ja tekee šamanismia tunnetuksi. [1]
Kansanshamanismi on samaa kuin nykyšamanismi tai kaupunkišamanismi. Se on erilaista kuin muinainen Amerikan intiaanien, Siperian tai Lapin šamanismi, vaikka filosofinen pohja onkin sama.
Šamanismi on vuosituhansia vanha yksilöiden ja yhteisöjen uskonnonomainen perinne, parannuksen ja muun ihmisen tukemisen muoto. Se nojaa käsitykseen ihmisestä psyko-fyysis-spirituaalisena olentona, joka on osa luontoa. Luonnollakin ymmärretään olevan henkinen puoli. Šamanistisen maailmankuvan mukaan kaikella on sielu ja kaikki on elävää. Kimmo Ketolan (2008) termein se on eräänlaista ”holistista kosmologiaa”, jossa ei tehdä tarkkaa rajaa hengen ja aineen välillä.
Šamanismia on harjoitettu melkein kaikkialla maailmassa. Sen muodot vaihtelevat kulttuurien mukaan, mutta ydin on samaa kaikissa kulttuureissa. Myös nykyajan šamanismin harjoittajat nojaavat muinaisen perinteen ytimeen, vaikka rituaalit ovat maailman muuttumisen myötä saaneet uusia muotoja. Eroa mnnesseen on myös siinä, että muinoin yhteisö valitsi keskuudestaan šamaanin. Monesti tyttö tai useimmiten poika tuli valituksi hyvin nuorena, jonka jälkeen hän siirtyi vanhan šamaanin oppiin. Nykyisin šamanismista kiinnostutaan useimmiten henkilökohtaisista syistä
Ydintä voisi luonnehtia henkisyyden korostamiseksi siinä merkityksessä, että ihmisen perusolemukseen kuuluu pyrkimys taivaalliseen kohoamiseen (celestial ascent Mircea Eliaden sanoin), nykykielellä voisi kai puhua myös hengellisyydestä eli siitä, että ihminen kehonsa ja mielensä hyvinvoinnin ohella tarvitsee jotain itseään korkeampaa. Maallistuneessa kiireisessä markkina-arjessa tämä voi tuntua turhalta, jopa vieraalta ja kaukaiselta.
Šamanismin suosion voi kuitenkin nähdä vastareaktiona vain aineellista arvostavalle kulttuurillemme ja erkaantumisellemme luonnosta. Sen voi ymmärtää myös vaihtoehtona tapauskovaisuudelle, jossa uskonnon ulkoiset muodot ylittävät tärkeydessä sen ytimen. Raamatussa Jeesus toteaa: “On kirjoitettu: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.” (Matt 4:4) Täysi vatsa ei riitäkään hyvinvointimme takaajaksi, vaan tarvitaan myös pyhyyden kokemusta.
Onko šamanismi uskonto?
Šamanismi ei ole uskonto sellaisessa nykyisessä uskontojen ymmärtämisen mielessä, että siinä olisi yksi tai useita eri jumalia. Šamanismin harjoittaminen voi kylläkin johtaa hyvin uskonnollisiin kokemuksiin. Toisaalta jo vuonna 1852 suomalainen tutkija M.A. Castren kirjoitti: ”Kaikkien altailaisten kansojen vanhinta varsinaista uskontoa on sanottu samanismiksi eli noitauskoksi. Asian käsittelyssä huomio on kohdistunut nimitykseen ja asian ulkoiseen puoleen enemmän kuin sen sisäiseen todelliseen olemukseen.” (Lainaus Pentikäiseltä 1995) Nykyšamanismin ”sisäisen todellisen olemuksen” kannalta ei ole merkityksellistä, pidetäänkö sitä uskontona vai jonakin muuna. Olennaista on, mitä se antaa harjoittajalleen.
Ymmärrän šamanismin rakkaudelliseksi tieksi, poluksi itsensä tuntemiseen. Se on matka, jolla olen koko ajan tarkoituksena tulla eheäksi. Eheys on näkemys siitä, mikä juuri sisimmälleni on kaikkein tärkeintä. Kun tämän tunnistan, pysyn aina omassa voimassani. Jos taas eheyttä ei ole, voima häviää. Eheys on myös sitä, mitä syvimmältäni uskon olevan olennaisinta itselleni ja ympäristölleni. Ei sitä, mitä muut, ulkomaailma, tiede tai uskonto pitää tärkeinä. Eheys tuo voimaa, joka luo ja avaa myötätuntoani muita kohtaan ja ohjaa sopusointuun maailman kanssa. Se on siis sovussa olemista itsensä ja ympäristönsä kanssa.
Muuntuneet tietoisuuden tilat
Muuntuneet tietoisuuden tilat kuuluvat šamanismiin, vaikka eivät olekaan välttämättömiä šamanismin harjoittamisessa. Niihin päästään šamaanimatkoilla. Matkalle lähdetään, jotta kehon tuntemusten, mielikuvien ja rummutuksen avulla päästäisiin eritasoisiin muuntuneisiin tajunnantiloihin ja näin saataisiin arkielämän ylittäviä kokemuksia, joita šamanistisessa ajattelussa pidetään todellisina, ei pelkästään mielikuvituksen tuotteina. Maailmankaikkeuden rakenne käsitetään kolmiosaiseksi, se koostuu alisesta, keskisestä ja ylisestä.
Sana ’šamaani’ tulee Siperiasta, tunguusikielen sanasta ’saman’, joka tarkoittaa näkemistä tai tietämistä. Muuntuneessa tajunnantilassa šamanistisessa rituaalissa ihminen saattaa nähdä ja oivaltaa asioita, joita muuten ei tulisi havainneeksi. Näin šamanismin harjoittaminen (kuten myös meditaatio tai rukous) auttaa ihmistä laajentamaan ja syventämään sisäistä maailmaansa. Lisäksi näkemys kaiken elollisen keskinäisestä yhteydestä johtaa kaiken elämän ja luonnon kunnioittamiseen ja pyrkimiseen itsen ja ympäristön väliseen tasapainoon.
Tässä suhteessa šamanismin harjoittaminen muistuttaa psykoterapiaa. Siinäkin autetaan ihmistä hahmottamaan paremmin elämäänsä, ajatteluaan ja tunteitaan ja näin vähentämään kärsimystä ja huonoa oloa. Se on myös kristinuskon sielunveli, sillä kehottaahan Raamattukin ihmistä olemaan täydellinen (=eheä): ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt 5:48)
Šamanistisessa perinteessä katsotaan että henki on sekä ihmisen sisällä että ulkopuolella. Se on sekä sydämessä (=tunnekehossa) että tietoisuudessa, mutta myös luonnossa ja maailmankaikkeudessa. Minä, kehoni ja mieleni ovat yhtä maailman kanssa. Olen osa luontoa. En ole erillinen, vaan koko ajan yhteydessä toisiin ihmisiin ja yleensä luontokappaleisiin, puihin, kiviin, eläimiin, aurinkoon. Kaikkeuteen.
Keho nähdään šamanistisessa ajattelussa mielen työkalupakkina, mutta myös mielen avulla vaikutetaan kehoon ja sen tuntemuksiin. Kehon viestien kuunteleminen ja tunnistaminen on tärkeää. Šamaanimatkalla keho on olennaisesti mukana ja sen kautta syntyy mahdollisuus päästä toisenlaiseen todellisuuteen, muuntuneeseen mielen- ja kehontilaan. Šamaanirummutus vaikuttaa kehoon ja mieleen tunteiden, kuuloaistin ja rummun äänen synnyttämien fyysisten värähtelyjen kautta.
Lähteitä
Ketola Kimmo (2008). Uskonnot Suomessa. Vammalan kirjapaino. Vammala.
Pentikäinen Juha (1995). Saamelaiset, Pohjoisen kansan mytologia. Karisto. Hämeenlinna.
Eliade Mircea (1989). Shamanism. Archaic techniques of ecstasy. Penguin Books. London. (First published 1964).
[1]Kotimaisten kielten keskuksen ohjeen mukaan pitäisi käyttää suhu-s:n merkkinä vain yhtä kirjainta. Näin ollen olisi oikein kirjoittaa šamaani eikä shamaani. Šamaani on alkujaan vierassana, mutta se on jo niin kotoistunut, että sekä š että s ovat mahdollisia. Tässä kirjoituksessa käytän hattu-ässää, mutta jatkossa en. Valitsin sh:n, koska hattu-ässää kirjoittaessa pitää etsiä erikoismerkeistä tuo hattu. Se on hankalaa. Shamaani-sana on kulkeutunut meille venäjänkielen kautta ja siinä käytetään suhu-s:ää (шаман). Asian kannalta on yhdentekevää kirjoitetaanko s, š vai sh.
©Liina Keskimäki