Meditaatio yleistyy

Meditaatiota ja itämaisia mielen ja kehon hallinnan tapoja on näihin päiviin saakka vierastettu terveydenhuollossamme. Niitä on pidetty jotenkin vanhanaikaisina, muinaisina jäännöksinä, hyödyttöminä vaihtoehtohoitoina. Länsimainen lääketiede ja terveysteknologia  kun ovat levittäneet saataville entistä parempia ja tieteellisesti tehokkaaksi osoitettuja hoitoja.

Nyt nuo turhiksi arvellut idästä tänne jalkautuneet hiljentymistavat kasvattavat suosiotaan ja erilaisia meditaatiokeskuksia syntyy varsinkin suurimpiin kaupunkeihimme.  Jooga, zen-buddhalaiset seremoniat, energiahoidot, shamaanimatkat ja Amerikasta Suomeen kymmenisen vuotta sitten rantautunut mindfullness-meditaatio ovat kysyttyjä yritysvalmennuksessa, psykoterapian tukena ja rentotutumisessa.

Nyt myös Suomen suurin terveyslehti, joka tunnustautuu tutkimustietoon pohjaavaksi ja mainostaa itseään luotettavana, koska sitä julkaistaan yhdessä Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin kanssa, julkaisee myönteisiä kirjoituksia muinaiseen itämaiseen ajatteluun nojaavista harjoituksista.  Vuoden 2012 ensimmäisessä numerossaan Hyvä Terveys –lehti kertoo puhdistavan energian virtaamisesta ja hiljentymisen hyvää tekevästä vaikutuksesta viitaten tässä yhteydessä buddhalaiseen perinteeseen. Samassa numerossa uupunut fysioterapeutti kertoo päätymisestään itämaisten rentoutushoitojen pariin.

Asiat näköjään etenevät hitaasti. Meditaation terveyshyödyt on nimittäin tiedetty jo hyvin kauan.  Myönteisistä vaikutuksista niin mielen kuin kehonkin terveyteen on olemassa runsaasti  kansainvälistä tutkimustietoa.  Suomessa professori Lauri Rauhala on puhunut meditaation hyödyistä jo 1980-luvulla ja jopa ehdottanut, että sitä olisi hyvä opettaa kouluissakin.

Rauhala on kritisoinut mielen medikalisointia toteamalla, että raskaat elämänkokemukset ja -tilanteet saattavat valaa ihmisen maailmankuvaan sellaisia synkkiä ja negatiivisia piirteitä, että ilman mitään aivojen sairautta syntyy pelkoa, huolta, katkeruutta, tuskaa ja ahdistusta. Sitten tuota maailmakuvan epäsuotuisuutta aletaan kutsua medikalisoivasti mielen sairaudeksi, jonka hallitsemiseksi syödään lääkkeitä silloinkin, kun ei-lääkkeellinen hoito riittäisi ja voisi olla tehokkaampaa.

Rauhala on kirjoittanut paljon myös ihmisen kokonaisvaltaisuudesta eli kehollisuudesta, tajunnallisuudesta ja situationaalisuudesta (tilanteissa elämisestä).  Nämä olemismuodot ovat yhtä ensisijaisia, yhtä välttämättömiä ja läsnä olevia. Kuitenkaan tällä ei tarkoiteta sitä, että ihminen olisi tasalaatuinen ilmiö. Ihminen on kuin sävel. Sillä on tietty korkeus, kesto ja soinnin voimakkuus. Kukaan ei vaadi, että korkeus pitää pelkistää kestoon.

Meditaation edulliset keholliset vaikutukset esimerkiksi stressioireisiin on tutkimuksin todistettu. Sen on esimerkiksi kontrolloidussa kokeessa todettu pienentävän veren stressihormonien, adrenaliinin ja kortisolin tasoja. Myös itsetuntemus, luovuus, muisti ja oppimiskyky paranevat, mistä voi olla hyviä seurauksia tunneilmaisuissa ja sosiaalisissa suhteissa. Meditaatiota on kuitenkin harjoitettava säännöllisesti. Mikään pikakurssi terveyteen se ei ole, kuten Philp Kapleau zen-buddhalaisuutta kuvaavassa kirjassaan Three Pillars of Zen toteaa.  Perusasia on harjoitus, harjoitus ja harjoitus. Hiljentymistä pitää harjoittaa säännöllisesti joka päivä, jotta siitä olisi hyötyä.

Geenit, ympäristö ja mieli

Meditaation suosion kasvu osoittaa, että vanhat opit pätevät edelleen. Toisaalta tuore neurobiologinen stressitutkimus näyttä että uutta ja vanhaa, biologista ja psykologista voi yhdistää.  Tällainen ajattelu johdattaa uusiin tapoihin ymmärtää terveyden monimuotoisuutta ja geenien, ympäristön ja mielen linkittymistä toisiinsa.  Stressiä tutkiva neurobiologi Daniela Kaufer tutkimusryhmineen Kalifornian yliopistosta uskoo tämän alan tutkimuksen vaikuttavan ihmistutkimuksen uudistumiseen.  Väittely siitä, onko ihmisen muuttumaton biologinen perusluonne vai ympäristön vaikutus ihmiseen tärkeämpää, on itse asiassa epäolennaista. Olennaista on pyrkiä ymmärtämään niitä mekanismeja, joilla geenit ja ympäristö ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja koko ajan sidoksissa toisiinsa. Näin siis dualistisesta ajattelusta ja dikotomioista biologia-psykologia, keho-mieli, perimä-ympäristö on siirryttävä käsitykseen, että ne kaikki ovat yhteydessä toisiinsa.

Tavalliset ihmiset ovatkin aina intuitiivisesti ymmärtäneet, että ihminen on kokonaisuus sekä sosiaalisesti, tunnetasolla että fyysisestä näkökulmasta katsottuna. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuten sanotaan.

Tieteellisessä tutkimuksessa taas pyritään tarkkaan käsitteiden määrittelyyn ja tämän perusteella tehtäviin tarkkoihin mittauksiin. Tämä koskee kaikkea kvantitatiivista tutkimusta, kuten ihmisen biologian ja fysiologian tutkimusta. Tiedeyhteisö ei voikaan toimia ilman yhteisesti jaettuja ja määriteltyjä käsitteitä ja uskomuksia.  Kullakin tieteenalalla on kuitenkin omat kapeat ja aika rajoittuneet käsitekokonaisuutensa.

Tieteellistä toimintaa ja ajattelua tutkinut Thomas Kuhn aikanaan totesi, että tiede ikään kuin pakottaa luonnon sellaisiin käsitteellisiin kokonaisuuksiin jotka määritellään ammatillisessa tutkijakoulutuksessa. Yksi syy dualistiseen ajatteluun on sen selkeys ja helppous: on vain kaksi vastakkaista tai toisensa kanssa vastavuoroisuudessa olevaa voimaa.  Yksinkertaistaminen on mukavaa, mutta kun ollaan tekemisissä monimutkaisten järjestelmien kanssa, sellaisen kuin on ihminen, mukaan tulee väkisinkin lukuisia käsitteitä samanaikaisesti.

Stressitutkimuksen poikkitieteellisinä uudistajina Daniela Kaufer ja Darlene Francis kertovat uskovansa ajan tulleen vapautumiseen piintyneestä käsitevankilasta.  Kuhniin viitaten he näkevät, että uudet paradigmat vaativat edeltäneiden oletusten uudelleen muotoilua ja aikaisemmin tosiksi julistettujen asioiden uudelleen arvioimista. Kaufer ja Francis pitävät harhaanjohtavana määritellä stressi ainoastaan psykologiseksi traumaksi tai fysiologiseksi ilmiöksi. Nämä kun ovat kiinteästi toisiinsa sidoksissa.

Poikkitieteellinen tutkimus onkin osoittanut, että syvä mielen ja kehon rentoutuminen on ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle tärkeää. Se hoitaa ihmistä tasapainottamalla sekä kehoa että mieltä.

Tätä juuri tarjoavat yksilöllinen meditaatio sekä erilaiset meditatiiviset ryhmäharjoitukset (esimerkiksi shamaanimatkat), joissa luonteenomaista on kiireetön ympäristö ja rauhallisessa ryhmässä keskittyminen sekä omassa sisimmässään lepääminen. Jos kyseessä on yksilöllinen hoito, tyypillistä on, että hoitaja keskittyy koko kehollaan, mielellään ja tunteillaan asiakkaaseen, joka saa hänen jakamattoman huomionsa, myötätuntonsa ja hoitotavasta riippuen joskus myös kunnioittavan ja lämpimän kosketuksenkin, jolla niin ikään on hyviä vaikutuksia.

Ihmiset ovat käytännössä huomanneet tällaisten hoitojen ja harjoitusten hyödyt ja turvautuvat niihin tietäen että ne eivät seuraa tieteellisen tutkimuksen valtavirtaa. Silti niistä näyttää olevan apua ja hyötyä käyttäjille. Eiväthän he muuten tällaisia palveluja käyttäisi, kun virallistakin terveydenhuoltoa on tarjolla.

Lähteitä

Balakrishnan Vandana,Kannan Vaidyanathan, Lakshmiy Ammal Saraswathy, Karimassery Ramaiyer Sundaram, and Harish Kumar (2011).  Impact of Integrated Amrita Meditation Technique on Adrenaline and Cortisol Levels in Healthy Volunteers. Evid  Based Complement Alternat Med. 2011; 2011: 379645. Published online 2011 January 20. doi: 10.1155/2011/379645

Kapleau Roshi Philip (1985). The three pillars of Zen: teaching, practice, and enlightenment. London.

Kaufer Daniela & Francis Darlene (2011). Nurtute, nature and the stress that is life. Kirjassa Brockman Max (ed) Future Science. Essays from the cutting edge. New York.

Rauhala Lauri (1986). Meditaatio. Otava.

Rauhala, Lauri (1990). Humanistinen psykologia. Helsinki.Yliopistopaino.

Schaub Richard (2011). Clinical Meditation Teacher: A new Role for Health Professionals.Journal of Evidence-Based Complementary & Alternative Medicine 2011:16:145

©Liina Keskimäki