Tänään Hesarissa julkaistiin juttu elokuvasta, joka kertoi valegurusta. Ohjaaja tekeytyi henkiseksi neuvonantajaksi ja teki kokemuksestaan elokuvan. Lopuksi hän paljasti seuraajilleen huijanneensa. En ole elokuvaa nähnyt.
Matti Rämö kirjoitti siitä: ”Docpoint-festivaalilla esitettävästä Kumaré-dokumentista päätelleen eksoottiseen henkisen neuvonantajan paikan voi ottaa kuka vain, kunhan pokka pitää. Gandhinkaan ei tarvinnut juuri vakuutella seuraajiaan.” “Jos laitat pystyyn kyltin, jossa lukee guru, luoksesi tulevat ihmiset ovat asennoituneita tapaamaan sellaisen. Kun on päättänyt saada voimakkaan kokemuksen, se tulee helposti”, Suomessa vieraileva ohjaaja sanoi Rämön mukaan.
Muutama kuukausi sitten Suomessa kuohutti valelääkärijupakka, kun eri puolilta maata tupsahteli tietoja lääkärinä työskentelevistä, joilla ei ollutkaan vaadittua koulutusta. Guru-esimerkin tavoin lääkärillekin mennään yleensä asennoituneena avun saamiseen.
Dokumentin ohjaaja totesi Hesarin 27.1.2012 mukaan: “Jopa ihmiset, jotka olivat pettyneet minun paljastaessani itseni, sanoivat, että tuntevat yhä oman sisäisen gurunsa.”
Näyttää siltä, että ohjaajassa kuitenkin oli aineksia guruksi. Ehkä hän osasi kuunnella ja ymmärtää ihmisiä jota etsivät apua pyrkimyksissään muuttaa elämäänsä kiireettömämmäksi ja mukavammaksi. Eivät kai nämä muutoin olisi olleet tekemisissä ”gurunsa” kanssa huijauksen paljastuttuakin. Tämä osoittaa vain sen, että läsnäolemispalveluille on tarvetta.
Sairaskin hakeutuu yhä uudelleen lääkäriin, vaikka ei saisikaan tältä ensi käynnillä apua. Potilas saattaa vaihtaakin lääkäriä paremman palvelun toivossa. Ja jos lääkäriltä ei apua heru, niin vaihtoehtohoitajiin käännytään Suomessakin hyvin usein. Tutkimusten (joita on hyvin vähän) mukaan käyttäjät ovat enimmäkseen olleet tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Johtunee juuri siitä, että tällaisesta tunnin hoitosessiosta odotetaankin eri asioita kuin 15 minuutin lääkärivisiitistä.
Universaali onnellisuuden ja hyvinvoinnin kaipuu luo houkuttelevan pohjan erilaiselle henkisyys-, liikunta- ja terveysbisnekselle. Liiketoiminnassa ei olekaan mitään vikaa niin kauan kuin ihmiset tietävät mitä ostavat eikä palvelu/tuote ole vaarallinen.
Valelääkrien ja –gurujen lisäksi on myös valetutkijoita, jotka maineen toivossa vääristelevät tutkimustuloksiaan niitä julkaistessaan. Valekauppiaat myyvät tavaraa joka ei vastaa markkinointiväitteitä. Valeystävistä on varmana monella kokemusta. Valevanhemmat ovat olevinaan vanhempia, vaikka ovatkin isoja lapsia. Mutta voiko olla valetaitelijoita? Jos ostan mielestäni kauniin taulun, jonka on maalannut joku muu kuin taiteilijapiireihin kuuluva, olenko silloin valetaiteen uhri?
Entäs kun vedän ystävilleni ja tuttavilleni shamaanimatkoja, vaikka en ole oikea shamaani? Perinteiden mukaan kun itseään ei voi julistaa shamaaniksi. Ennen vanhaan siihen rooliin kasvatettiin ja valmennettiin joku sopiva yhteisön jäsen. Olenko siis valeshamaani?
Isompi rumpuni valmistui vuonna 2011.
©Liina Keskimäki