Tag Archive | näyttö

Puoskarikuoro vahvistuu, mutta moniäänisyyttä näkyvissä

Aamulehti ja Maikkari yhtyivät yksiääniseen puoskarilakikuoroon. Luultavasti monet muutkin tiedotusvälineet ovat nyt äänessä. Muita sävyjä yksiäänisyyteen toi  ainoastaan Helsingin Sanomat (katso edellinen kirjoitukseni). Tässä AL 25.1.2018 Juhani Knuutin haastattelu. MTV:n juttu oli vain lyhyt siteeraus Päivi Räsäsen uskomushoitopuheista. Aamulehden Puoskarilaki-juttua en löytänyt nettilehdestä. Tässä se kännykällä valokuvattuna:

Puoskarilaki AL 25.1.2018

Aamulehti 25.1.2018 B6.

Yksiäänisyys, monotonia,  on sykähdyttävää ja kiinnostavaa. Maikkarin ja Aamulehden  kirjoituksia lukiessa tulee mieleen, että kyseessä on voimakas, uskonomainen näkemys siitä, mikä on oikeaa ja hyvää hoitamista ja mikä on turhaa, mutta samalla vaarallista.

Tässä kirjoituksessa pyrin ymmärtämään tätä hoitosinfonian monotoniaa. Tutkijana ja kansalaisena arvostan polyfoniaa, moniäänisyyttä. Siksi kirjoitankin.

Aamulehti ilmoittaa kantanaan, että Puoskarilailla on jo kiire (mielipidekirjoituksen alla ei ole kirjoittajan nimeä, joten on pääteltävä että kanta on Aamulehden oma). Se  paheksuu Lääkäriliiton ja hoitajajärjestöjen saamattomuutta puoskarien eli laitonta lääkärintointa harjoittavien ihmisten kitkemiseksi. Seuraavalla aukeamalla professori Juhani Knuuti, blogissaan huuhaahoitoja vastaan käyvä taistelija, kertoo, että ”Akupunktion hyödyt ovat pääasiassa lumetta” ja että vyöhyketerapiasta eli refleksologiasta ei voi luvata, että se hävittäisi vakavan sairauden.  Knuuti ei tutkijana käytä sanoja puoskari tai uskomushoito, vaan puhuu akupunktiosta akupunktiona ja vyöhyketerapiasta vyöhyketerapiana. Kirjoitus on – päinvastoin kuin yllä kopioitu paatos  – asiallinen.  Mikä tässä siis on mielenkiintoista?

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen ilmiötä eli epävirallista hoitamista jo kauan seuranneena ja tutkineena, puoskarinvastustuskuoron voimallinen esiinmarssi kaikissa päämedioissa herättää muutaman kysymyksen.

Miksi valistuskampanja ei pure?

Ensiksikin, kuinka voi olla mahdollista, että näin valtaisa valistuskampanja, jota on käyty jo useita vuosia ilman merkittäviä kriittisiä ääniä, ei ole johtanut siihen, että kansalaiset lopettavat muiden kuin virallisten hoitojen käytön tai edes vähentäisivät käyttöä. (Kemppainen ym 2017, Lindeman 2011).  Ymmärtääkseni ”uskomushoito”, ”puoskarointi”/laiton lääkärintoimen harjoittaminen -termit  viittaavat terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella tarjottaviin epävirallisiin hoitomuotoihin. Niitä siis halutaan kitkeä. Tosin tiedotusvälineet eivät – Knuutin Aamulehdessä ulostuloa lukuun ottamatta – juurikaan ole täsmentäneet, mitä kaikkea ne vastustavat.

Akupunktiota ja vyöhyketerapiaa ilmoitti Suomen Apteekkariliiton, Lääketietokeskus Oy:n ja Suomen Lääkäriliiton kymmenen vuotta sitten Taloustutkimus Oy:llä teettämän väestökyselyn mukaan käyttäneensä tai kokeilleensa (itse tai perheenjäsen) joskus 25 % (akupunktio) ja 21 % (vyöhyketerapia). Noin 50 %  haastatelluista ilmoitti saaneensa sekä akupunktiosta että vyöhyketerapiasta apua paljon tai erittäin paljon.  Ei lainkaan tai vain vähän apua saaneita oli oman ilmoituksensa mukaan 24 % (akupunktio) ja 29 % (vyöhyketerapia). Kyselyn tuloksia ei ole julkaistu tieteellisessä tai muussakaan lehdessä. Tuoreempia tutkimuksia (ainakaan julkisia ) ei ole. (Taloustutkimus 2008)

Onko ajateltava, että kansalaiset ovat typeriä, kun Knuutin tapaisesta valistuksesta huolimatta edelleen käyttävät näitä hoitomuotoja?  Vai vastustavatko he periaatteellisista syistä eliitin ja valtavirran terveysnäkemyksiä? Mainostetaanko epävirallisia hoitoja niin massiivisesti ja turhilla lupauksilla, että mainonnan viestit ylittävät virallisen valistuksen jollaista viime viikkoina on nähty? Vai onko niin, että asiakkaat saavat oikeasti jotakin hyötyä tällaisesta hoidosta? Jos, niin miksi?

Lääketieteen alan professorina Juhani Knuutin kuuluukin taistella sellaisia epävirallisia hoitoja vastaan, joista ei ole biolääketieteellistä tutkimusnäyttöä. Minä puolestani yhteiskuntatieteilijänä ja terveystutkijana yritän ymmärtää, miksi ihmiset niitä käyttävät ja miksi eliitti vastustaa. Kummallakin, niin Juhani Knuutilla kuin minullakin,  on haastava tehtävä. Ehkä jossain vaiheessa voimme tehdä yhteistyötä, ehkä sitten kun löytyy riittävästi yhteistä tarttumapintaa näihin ilmiöihin. Tavoite kummallakin lienee sama, eli että kansalaiset saisivat mahdollisimman hyviksi osoitettuja, käyttäjille hyödyllisiä ja taloudellisesti tehokkaita sote-palveluja. Näkökulmamme asiaan vain vaihtelevat. Ymmärrän sen rikkaudeksi, en ristiriidaksi.

Vaikea hyväksyä erilaisuutta

Toinen kiinnostava kysymys on, missä ovat muut terveystutkijat, sosiologit  ja tutkivat journalistit, jotka edes yrittäisivät selvittää tätä peruskysymystä eli  miksi kansalaiset kokevat saavansa hyötyä hoidoista, jotka eliitti tyrmää ja miksi eliitti tyrmää?

Yksi selitys tyrmäykselle saattaa ehkä olla se, että maailmankuvamme eli käsityksemme todellisuuden luonteesta on melko puhtaasti luonnontieteellinen. Sen selitysmalli ihmisestä ja hänen terveydestään on niin vallitseva erityisesti lääketieteessä, että se on ottanut paikkansa muuallakin, kuten journalismissa, hoitotieteessä ja muissakin terveystietreissä sekä sote-politiikassa. Kun vallitseva ajattelumalli ulottaa vaikutusvaltansa lähes kaikkialle, se muuttuu ehdottomaksi. Se muuttuu dogmiksi, jonka perusteista ei sovi edes keskustella. Silloin kaikenlaista siitä poikkeamista oudoksutaan. Vallitsevaa näkemystä ei siten voi kyseenalaistaa leimautumatta omituiseksi ja saamatta stigmaa otsansa. (No, keskustelenhan  minä tässä.)

Tästä on esimerkkejä satojen vuosien takaa. Käsitykset ihmisestä ja parantamisesta vaihtelevat aikojen saatossa. Keskiajalla sairautta pidettiin jumalan tuomiona ja sairauksia saivat hoitaa vain papit kirkon piirissä. Muilta parantaminen oli kiellettyä. No, kuitenkin tuonakin aikana oli lääkäreitä, jotka hoitivat kansalaisia maallisesti – salaa.

Valistus aina 1600-luvun lopulta lähtien johti nykyiseen käsityksen ihmisestä eli siihen että ihminen on pääasiassa biologinen olento ja jos hänellä jonkinlainen henkinen ulottuvuus onkin, niin se jätetään kirkon vaikutusvaltaan. Fyysinen keho on ikään kuin biolääketieteen ”omaisuutta”, sitä kuuluu hoitaa vain ja ainoastaan biolääketieteellisesti.

Tämä on nähdäkseni yleisesti  hyväksytty käsitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös koulutusjärjestelmä tukee tätä. Viime aikojen uskomushoitokeskustelukin viittaa siihen, että eliitti median tukemana pitää luonnontieteellistä materialistista maailmankuvaa ainoana mahdollisena (myös uskovainen Päivi Räsänen). Se olettaa (hieman yksinkertaistetusti ilmaistuna), että tietoisuus juontuu vain  ja ainoastaan fyysisestä kehosta.  Jos hoitaminen jostain syystä vaikuttaakin tunteiden, mielen ja kokemuksen kautta, niin sitä pidetään vähäpätöisempänä ja plasebona/lumeena verrattuna oikeaan kemiallis-fysiologis-biologiseen hoitoon. Mielen, ajatusten ja tietoisuuden tässä vallitsevassa ideologiassa ajatellaan emergoituvan eli kehkeytyvän fyysisestä materiasta,  ihmisen tapauksessa biologisesta kehosta. Kuitenkin se (mieli) jätetään vähän kuin hoitamisen ulkopuolella. Mukana se on mielenterveysasioissa, mutta ei niinkään puhuttaessa fyysisistä sairauksista.

Samaan aikaan luterilainen kirkko opettaa uskoa Jumalaan ja pyhään henkeen, joilla puolestaan ei ole fyysistä olemusta. Nämä kaksi institutionaalista todellisuuskäsitystä eli biologinen ruumis, jota edustaa lääketiede ja jumalallinen henki, jota edustaa luterilainen kirkkomme, ovat suomalaisessa yhteiskunnassa kaksi tärkeintä todellisuuden tulkintatapaa.

Näiden välinen jännite aiheuttaa epävarmuuden tunteita puolin ja toisin.  Uskomushoitokeskustelu ja Päivi Räsäsen rooli siinä kuvaat hyvin tätä ilmiötä. Ei oikein tiedetä – ja siksi ei kerrota ääneen, mitä vastustetaan ja miksi. Psykiatrian hoitokäytännöissä ja mielenterveyspalveluissa on myös nähtävissä hämmennystä siitä, miten ihmisten ongelmiin pitäisi vastata. Paljon kyllä keskustellaan.

Nämä kaksi instituutiota ovat statukseltaan hyvin vahvoja ja näiden ohjaamat tulkintamallit todellisuudesta  ikään kuin oikeuttavat, legitimoivat hyväksymään tai halveksimaan muita  sosiaalisen järjestyksen osia. Tutkijat  Kaarina Koski ja Juuso Järvenpää puhuvat aiheesta  artikkelissaan Kummien kokemusten tulkinta  Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken toimittamassa kirjassa Mielen rajoilla (2017) toteamalla, että Suomessa tieteellisellä maailmankuvalla ja luterilaisella kirkolla on kummallakin vakaa auktoriteettiasema todellisuuden ja sen outojenkin ulottuvuuksien selittämisessä. Tällainen tieteellinen tutkimus, jota nimitän materialistisen reduktionismin hengessä toteutetuksi tutkimukseksi, on nykyisin ehkä merkittävin todellisuutta legitimoiva tulkintakehys sille, mitä pidetään tosiasioina hoitamisessa, parantumisessa ja terveyden edistämisessä.

Sairauden ja terveyden yhteydessä lääketiede ymmärretäänkin useimmiten lähinnä kemiaan ja fysiikkaan nojaavaksi ihmisbiologiaksi, mikä tulee ilmi Juhani Knuutinkin kommentista ”Eihän meridiaanikanaviakaan ole olemassa.” Jos niitä ei biologian, fysiikan ja kemian avulla näy, niin tämän logiikan mukaan niitä ei voi olla olemassa. Niitä ei todellakaan voi todistaa biolääketieteen keinoin. Jännite piilee siinä, että tästä huolimatta ihmiset saavat parannusta ja apua perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä, joka soveltaa muun ohella meridiaaniajattelua – joskaan ei länsimaisen lääketieteen teorian pohjalta. Perinteistä kiinalaista lääketiedettä on tutkittu ja tutkitaan koko ajan hyvin paljon.

Ihmiset hyötyvät myös plasebosta

Kolmas pohdituttava asia on plasebo eli lume. Se tarkoittaa, että periaatteessa eli ennakko-odotusten mukaisesti vaikuttamaton aine tai muu interventio vaikuttaakin.

Selitykseksi vyöhyketerapiasta tai akupunktiosta potilaiden saamaan hyötyyn ei riitä tavanomainen biolääketieteellisen katsannon mukainen vastaus: ”Vaikutus on pelkkä lumetta, plaseboa”. Nimittäin jos näin on, niin silloin on selvitettävä, kuinka tätä lääkkeetöntä, luontoa suojelevaa ja asiakkaalle haitatonta  auttamismenetelmää voidaan hyödyntää nykyistä paremmin ja taloudellisemmin. Plasebon  tiedetään vaikuttavan oikeasti. Siinä on siis todellista ja mitattavaa vaikutusta.

Kuvaava esimerkki tähän liittyen tuli esiin plasebotutkijoiden kongressissaa Hollannissa viime keväänä. Kongressin  avausesitelmässä ”Things Not Usually Said: Unorthodox Views about Placebo” (Asioita, joista ei yleensä puhuta: epäortodoksisia näkemyksiä plasebosta) professori Ted Kaptchuk Harvardin yliopistosta muistutti, että plasebon eli lumeen fysiologista vaikutusmekanismia ei tunneta.

Joissakin tapauksissa – erityisesti kivunlievityksessä – plasebo on osoittautunut varsin tehokkaaksi. Syytä tähän ei kuitenkaan tiedetä. Kaptchuk tähdensi toivon ja potilaskeskeisen hoidon tärkeyttä kaikessa parannustyössä. Hänen mielestään toivon merkitystä käytännön hoitamisessa ei pidä vähätellä tieteeseen vedoten, vaikka kyse olisikin plasebovaikutuksesta.

Kun vielä tiedetään, että jopa avoin plasebo (potilaalle kerrotaan, että hän saa nyt plaseboa) voi vaikuttaa myönteisesti, koko vaikuttamisen ajatus saa uudenlaisen hahmon. Tutkija Claudia Carvalho Lissabonin yliopistosta on ryhmineen julkaissut ensimmäisen satunnaistetun kliinisen koetutkimuksen, joka osoittaa avoimen plasebon mahdolliset kliinisesti merkittävät hyödyt alaselkäkipujen hoidossa. Olen kirjoittanut Sosiaalilääketieteelliseen Aikakauslehteen (6/2017) raportin plasebotutkijoiden kongressista.LamppuNeljänneksi esiin nousee kysymys, onko epävirallisessa hoitamisessa (esimerkiksi vyöhyketerapiassa ja akupunktiohoidossa) ehkä jotakin sellaista, joka tuottaa plasebovaikutusta ja auttaa sitä kautta potilaita. Entäpä jos kysymys onkin jostakin aivan muusta vaikuttavasta hoidosta kuin mekaanisesta jalkapohjan painelemisesta sormella tai neulan pistämisestä ihon läpi?  Jos kyse on plasebon tuottamisesta, niin mitä asioita siihen liittyy?  Tutkijoiden on kyllä mahdollista (ja tätä on jonkin verran kansainvälisessä tutkimuksessa tehtykin) tutkia ja arvioida KOKO HOITOPROSESSIA ja hoitamisen vaikutuksia ihmiseen hänen todellisessa  hoito- ja elinympäristössään, jossa on ”mukana elämän maku” – kokemukset, tunteet, hoitosuhde auttajaan jne. Tämä on tärkeää, jotta ymmärrettäisiin,  miksi potilaat kokevat saavansa epävirallisista, eliitin tyrmäämistä hoidoista apua vaivoihinsa.

Samaa tutkimusmallia voidaan soveltaa myös virallisen järjestelmän hoitamisen tutkimukseen, erityisesti perusterveydenhuollossa.

Kaikki hyvä, jonka hyödyistä ja avusta ihmisille on näyttöä oli se plaseboa tai ei, kannattaa tutkimuksen näkökulmasta hyväksyä. Miksi hyödyllistä pitäisi vastustaa? Uskoisin, että terveyspoliittisille päättäjillekin on tärkeää löytää edullisia ja vaarattomia avun muotoja täydentämään lääke- ja leikkaushoitoja. Täydentävät hoitomuodot, kuten lukuisissa tutkimuksissa ympäri maailmaa, myös Suomessa, on osoitettu, eivät näet yleensä ole vaihtoehto lääkärin tai ylipäänsä virallisen järjestelmän hoidolle. Niitä käytetään enimmäkseen lisänä tavanomaiselle hoidolle tai terveyden edistämiseksi tai kuntoutumisen tehostamiseksi.

Aamulehti ei vastaa yllä kopioimassani jutussa,  kenen muun kuin Päivi Räsäsen mielestä täydentävien  ja vaihtoehtoisten hoitajien (joihin lehti ymmärtääkseni viittaa puhuessaan puoskareista eli laittoman lääkärintoimen harjoittajista, vaikka ei sitä avoimesti kerro) toiminnan rajoittaminen lailla on kiireellistä? Kuka sellaista lakia ajaa? Ovatko kansalaiset, hoitojen käyttäjät tätä mieltä?  Kymmenen vuotta sitten tehdyn selvityksen mukaan eivät olleet. Pitäisikö nyt asia tutkia uudestaan?  Muutoinhan ei ole mitään faktapohjaa lainsäädännölle.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Hienoa olla mukana seuraamassa, mikä muuttuu tiedemaailmassa ja mikä käytännön arjessa. Ja journalismissa. Ja mihin suuntaan.

Viitteitä
Aarva P 2017. Plaseboa tutkitaan monitieteisesti – plasebotutkijoiden konferenssi Leidenissa 2.–4.4.2017. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2017: 54: 365–36. https://journal.fi/sla/article/view/67768

Koski K ja Järvenpää 2017. J Kumma, tulkinnat ja sosiaaliset liikkeet. Kirjassa Mielen rajoilla. Arjen kummat kokemukset. Toim. Honkasalo M-L ja Koski K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017, 271-318

Lindeman M 2011.Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382.

Kemppainen ym. 2017. Use of complementary and alternative medicine in Europe: Health-related and sociodemographic determinants. Scandinavian Journal of Public
Health. DOI: 10.1177/1403494817733869

Taloustutkimus 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

Täydentävien hoitomuotojen (CAM) hyödyistä on tutkimusnäyttöä

pyynikin-talvimetsaTäydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen (CAM) hyödyistä on olemassa julkaistua tieteellistä tutkimusta. Se osoittaa, että monista hoidoista on hyödyllisiä vaikutuksista niiden käyttäjille.

Edellinen kirjoitukseni Pseudoskeptikot ja näennäistiede on herättänyt monenlaisia, myös asiallisia ja hyviä kommentteja. Kiitos niistä Pauli, Eero, Juhani, Matti ja Virtanen. Kommenteissa on noussut esiin erityisesti neljä teemaa:

1)    näytön puute CAM (Complementary and Alternative Medicine) -hoitojen hyödyistä.

2)    plasebo ja sen käyttö tutkimuksessa ja hoidossa

3)    RCT (randomized controlled trial) tutkimusmenetelmänä, meta-analyysit ja yleensä tiede

4)    skeptikkoliike ja sen suhde tieteeseen, pseudotieteeseen ja CAM-hoitoihin.

Koska eri kommentoijat ovat vaihtelevasti ottaneet esille näihin teemoihin liittyviä asioita, vastaan kuhunkin teemakokonaisuuteen erillisellä blogikirjoituksella. Aloitan ensimmäisestä.

Käytän jatkossa lyhyyden vuoksi termiä CAM. Kerron CAMin hyötyjen/vaikutusten tieteellisestä tutkimuksesta esimerkkejä ja siitä, mitä tutkimusten perusteellä voidaan sanoa näytöstä. Kirjoitus on vastaus skeptikoille (kuten edellisen kirjoitukseni kommentaattorit Lauri ja Juhani), joiden mukaan näyttöä ei muka ole. Juhani kirjoittaa minuun, Keski-Pohjanmaan kansanopistoon ja huuhapalkintoon viitaten: ”Kun syytät Skepsis ry:tä pseudoskeptisyydestä, et ota lainkaan huomioon sitä että palkinnon saajan tarjoamat hoidot on jo todettu hyödyttömiksi aikoja sitten muiden toimesta.” Hän muisuttaa myös, että ”se että jostakin asiasta on olemassa tutkimuksia, ei tarkoita että se olisi mitenkään pätevä. Aidot skeptikot ovat tarkastelleet vaihtoehtohoitoihin liittyvät molemmat puolet ja todenneet ettei hoitoja tukevaa todistusaineistoa ole. Tällöin ihan aito skeptikkokin saa sanoa sen ääneen.”

Osoitan tässä kirjoituksessa, että CAM-hoitojen hyödyllisyyttä tukevaa tutkimusnäyttöä on. Toinen kysymys on sitten se, millainen ja minkä tieteenalan tutkimusnäyttö katsotaan kenenkin mielestä päteväksi. Tähän palaan yllä esittämäni teemalistan kohtia 2 ja 3 käsitellessäni (tulevissa kirjoituksissa).

Tämä kirjoitus ei ole tieteellinen katsaus kaikkeen CAM-tutkimukseen, eikä mitenkään voikaan olla aihepiirin laajuuden vuoksi. Kirjoitus ei myöskään ole CAM-hoitojen puolustus. Se, mitä puolustan, on avoin tiede ja asiallinen, tutkimuksiin nojaava keskustelu hoitomuodoista, joita Suomessa käyttää noin kolmannes väestöstä. (Wahlström 2009, Lindemann 2011). Taloustutkimuksen (2008) selvityksen mukaan akupunktiota, kiropraktiikkaa ja refleksologiaa ilmoittaa käyttäneensä joskus elämänsä aikana kutakin reilut 20 prosenttia väestöstä.

CAM-hoidot ovat laaja joukko hyvin erilaisia hoitamisen ja terveyden edistämisen muotoja, jotka sijoittuvat yleensä  virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelle. Niitä käytetään yleensä tavanomaisten (virallisten) terveyspalvelujen täydennyksenä ja lisänä. Eri maissa on erilainen lainsäädäntö virallisuuden ja epävirallisuuden osalta. Sen perusteella, kuinka kansalaiset näitä hoitomuotoja Suomessa käyttävät, osuvin termi on juuri täydentävät hoidot.

cam-kolmijako

cam-termeja-2

Puhutaan myös luontaishoidoista, joilla viitataan luonnonmukaisuuteen. Pieni piiri suomalaisia täydentävien hoitojen vastustajia puhuu uskomushoidoista. ”Uskomusääkintä-sanalla on voimakkaasti negatiivinen sävy. Sille on vaikea nähdä muuta käyttöä kuin vallitsevan terveydenhoitojärjestelmän ulkopuolisten hoitojen väheksyminen. Sellainen kuitenkin tukahduttaa mielekkään keskustelun ja hidastaa eräiden lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tehokkuuden arviointia. (ks. tarkemmin Hemilä 2016) Louhiala ja Hemilä (2014) osoittavat, että CAM ja näyttöön perustuva lääketiede (evidence based medicine) eivät ”luonnostaan”, automaattisesti ole toistensa vastakohtia.

CAM-hoitoja käytetään erityisesti erilaisten kroonisten tai hankalasti virallisessa järjestelmässä autettavien vaivojen ja oireiden lievittämiseen (mm. selkävaivat, masennus, univaikeudet, päänsärky, migreeni, vatsa ja suolistovaivat, stressioireet), sairauksien ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen. (Danell 2015)

Mitä on tieteellinen  CAM-tutkimus?  

Se on tieteellisyyden kriteerit täyttävillä tutkimuksilla osoitettu näyttö jonkun CAM hoidon tai hoitokokonaisuuden hyödyllisyydestä käyttäjälle/asiakkaalle/potilaalle. Se ei tarkoita ainoastaan sellaista  näyttöä, joka on tuotettu biolääketieteen tutkimusmenetelmin. RCT:tä käsittelen myöhemmin. ”Tutkimusnäyttö” ei ole synonyymi RCT:lle tai meta-analyysille.  Näyttöä on monenlaista ja monitasoista. CAM-tutkimus on monitieteistä,  biolääketieteen viitekehys on yksi tulokulma tutkimukseen, mutta ei ainoa. CAM-hoitoja koskevien tiedekiistojen ydin (onko näyttöä vai ei) saattaakin olla juuri tässä. Kiistan kanssa voidaan elää välttämällä lukkiutumista kunkin tieteenalan omiin  ”tutkimuspoteroihin”, ja lisäämällä asiallista keskustelua ja monitieteistä yhteistyötä.

CAM-tutkimusta on vähän verrattuna lääketutkimuksiin tai yleensäkään lääketieteelliseen tutkimukseen. Sitä kuitenkin on ja se on koko ajan lisääntymässä.  CAM-tutkimus on vilkastunut kansainvälisesti niin alan erikoislehdissä kuin lääke- ja muissa tieteellisissä tutkimusjulkaisuissa  (Brodin Danell & Danell 2009). Esimerkiksi Evidence-Based Complementary and Alternative Medicine -lehti julkaisi vuonna 2013 kaikkiaan yli 1000 tieteellistä artikkelia.[i] Tutkimus on myös monimuotoistunut. Lääketieteellisen viitekehyksen lisäksi tutkimusta tehdään mm. sosiologian, hoitotieteen, psykologian, antropologian, kansanperinteen ja taloustieteen aloilla.

Monissa maissa on perustettu erillisiä CAM-tutkimuskeskuksia. Niitä on mm. USAssa, Ruotsissa,  Norjassa ja Tanskassa. Suomen sosiaali- terveysministeriön työryhmä ehdotti vuonna 2009 CAM-hoitojen tutkimuksen lisäämistä Suomessa ja tutkimuksen tietopankin perustamista.[ii]  Myös WHO suosittelee jäsenmaitaan tutkimaan CAM-hoitojen käyttöä, niiden vaikutuksia ja turvallisuutta.  Maailman terveysjärjestön mukaan CAM-tutkimuskeskuksia on yli 70 eri maassa.[iii] CAM-hoitoja myös opetetaan monien maiden yliopistoissa. Hoitomuotoja käytetään tukihoitoina yli puolessa Norjan sairaaloista. (Jakobsen ym 2015)

Milten näyttöä CAM-hoitojen hyödyistä saadaan?

Hoitamisen ja terveyden edistämisen vaikutusten tutkiminen jaetaan tavallisesti kahteen päätyyppiin:  1) teho/vaikuttavuus (efficacy) = vaikutus keinotekoisesti luodussa kliinisessä tilanteessa – vastaa kysymykseen, voiko hoitomuoto toimia jonkin valitun teorian mukaisesti ja 2) toimivuus/vaikuttavuus (effectiveness) = vaikutus tavanomaisessa käytännössä – vastaa kysymykseen, mitä tapahtuu reaalielämässä

Tehoa arvioidaan lääketieteessä usein juuri RCT-menetelmää soveltaen käyttäen erilaisia mittareita.  Terveyden edistämisessä interventioiden tehoa voidaan arvioida  esimerkiksi käyttäen mittarina rahaa eli laskemalla kustannuksia tai  arvioimalla, voiko jotakin interventiota ylipäänsä toteuttaa käytännössä. (esim. feasibility study). Toimivuutta arvioidaan tutkimalla käytännön elämässä potilaiden tai ihmisryhmien saamia hyötyjä tutkitusta hoidosta/ interventiosta.

Niitä voidaan arvioida mittaamalla  kemiallisia ja fysiologisia muutoksia, jolloin ei oteta huomioon ihmisen kokemusta sekä  mittaamalla koettua oireiden lievenemistä, kuntoutumista, olon kohentumista ja muita tutkittavien tilojen muutoksia tai kuvaamalla esimerkiksi jotakin hoidon tai terveyden edistämisen prosessia  Menetelmäkirjo on runsas RCT:stä kvalitatiivisiin tutkimuksiin.

Näyttö voidaan siis saada muun muassa RCT-menetelmän avulla, tekemällä systemaattisia katsauksia ja meta-analyysejä, muilla ei-satunnaistetuilla kliinisillä tutkimuksilla, kvantitatiivisilla väestötutkimuksilla ja kvalitatiivisilla tutkimuksilla.

Mitä evidenssiä täydentävien hoitojen hyödyistä  on?

Tutkimusnäytön kokonaisuus voidaan jaotella seuraaviin tutkimuksen luonteen mukaan jaoteltuihin ryhmiin. Kuvioon olen tiivistänyt, millaista näyttöä tutkimusjulkaisuissa esiintyy.

cam-tutkimukset

Kuvio vastaa todellisuutta (näitä asioita on luettavissa tutkimusjulkaisuista), mutta se ei ole kattava siksi, että aihepiiri on hyvin laaja ja tutkimuksia on julkaistu erittäin paljon. Tässä on tarkoitus antaa esimerkkejä tutkimuksista. Niillä osoitan, että CAM-hoitojen hyödyistä on olemassa julkaistua tieteellistä näyttöä. Näitä hoitomuotoja ei siis ole ”todettu hyödyttömiksi aikoja sitten”, kuten Pauli väittää.

Tieteellinen näyttö CAMin hyödyistä on verrattomasti vähäisempää kuin lääketieteeseen nojaavien hoitomuotojen näyttö. Edzar Ernstin, yhden aktiivisimman täydentävien hoitojen kriitikon selvitysten mukaan hänen analysoimasta 678 täydentävästä hoitomuodosta 7,4 prosenttia perustui RCT-tutkimusnäyttöön.[iv]

Vertailun vuoksi esitän, mitä BMJ:n tutkijaryhmä on selvittänyt virallisen terveydenhuollon käytössä olevien hoitomuotojen näytöstä. Vain 11 prosentilla tutkituista 3000 hoitomuodosta oli vankka näyttö toimivuudesta, 24 prosentilla oli todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia; 7 prosentilla hoidoista haitan ja hyödyn suhde oli epävarma ja 5 prosenttia analysoiduista hoidoista todennäköisesti eivät ole hyödyllisiä. Tehottomiksi tai haitallisiksi todettiin 3 prosenttia hoitomuodoista. Teholtaan tuntemattomien hoitojen joukossa on paljon sellaisia, joita on vaikea sovittaa RCT:n muottiin.  Selvityksen luvut eivät kerro, kuinka paljon analysoituja hoitoja terveydenhuollossa käytetään, vaan ainoastaan sen, kuinka monen yksittäisistä hoitomuodoista voidaan todeta näyttöön perustuviksi.[v]

Esimerkkejä  CAM-hoitoja koskevista tutkimuksista

Keskityn tässä kehomielihoitojen  ryhmään. Suurimman osan alla olevista esimerkeistä olen raportoinut runsas vuosi sitten julkaistussa kirjassani, josta  löytyvät viitteiden täydelliset julkaisutiedot, katso lähdeluettelo.

Useimpien kehomieli-hoitojen fysiologisia vaikutusmekanismeja ei tunneta. Hoidettavat kokevat kyllä myönteisiä vaikutuksia ja terveydentilansa paranemista, mutta ei tiedetä miten, millä mekanismilla vaikutukset syntyvät. Tätä lääkärinkin työssä esiintyvää ilmiötä (että ei tunneta aina käytettävien hoitojen vaikutusmekanismia) käsittelee kiinnostavasti edellisen kirjoitukseni kommentissa Matti. Myös esim. SSRI-lääkkeiksi kutsuttujen masennuslääkkeiden fysiologinen vaikutusmekanismi on epäselvä. [vi]

Muutamista CAM-hoidoista on olemassa Cochrane-katsauksissa osoitettua näyttöä. Akupunktiosta on tehty kymmeniä katsauksia, joissa on selvitetty sen vaikutuksista eri sairauksiin ja vaivoihin. Akupunktion on todettu auttavan plaseboa enemmän sekä akuutin migreenikohtauksen hoidossa että migreenin ehkäisyssä. Se on vähintään yhtä tehokas tai mahdollisesti tehokkaampi kuin ennalta ehkäisevä lääkehoito, ja sillä on vähemmän haittavaikutuksia. Myös jännityspäänsärkyyn, fibromyalgiakipuihin ja jäykkyyteen sekä kuukautis- ja synnytyskipuihin akupunktiosta on tutkimusnäyttöä.[vii] Myös akupainannan vaikutuksia kivun lievitykseen on tutkittu. Viittätoista satunnaistettua  kliinistä koetta koskevan katsauksen laatijat päättelivät akupainannan sopivan hyvin muun kivun hoidon tueksi. [viii]

Hypnoosi saattaa Cochranen mukaan auttaa synnytyskivuissa ja kiropraktikon hoito alaselän kivuissa. [ix]  Joogaa on tutkittu paljon ja sen vaikutuksista on julkaistu runsaasti tieteellisiä artikkeleita. On tehty useita systemaattisia katsauksia. Alkoholista, huumeista ja tupakasta vieroittumisessa siitä on ollut jonkin verran hyötyä, mutta tutkimusnäyttö ei vielä ole riittävä. Myös verenpaineen hoidossa joogasta on saatu rohkaiseva kokemuksia. Astmapotilaille sitä voi suositella lisänä ja vaihtoehtona hengitysharjoituksille. Myös kipujen lievitykseen ja aivoinfarktin jälkeiseen kuntoutukseen joogasta on ollut apua.[x]   Meta-analyysi 16:sta joogaa koskevasta satunnaistetusta kontrolloidusta kliinisestä kokeesta, joissa selvitettiin minkä tahansa joogamuodon vaikutuksia psykiatrisiin häiriöihin (masennus, ahdistus, skitsofrenia, muisti, huomio, tiedon käsittely) osoitti, että siitä on hyötyä masennuksen, skitsofrenian hoidon (lääkkeiden tukena), lasten ADHD:n ja unihäiriöiden hoidossa.  Katsauksen laatijat suosittelevat tehtäväksi joogan pitkäaikaisvaikutuksia selvittäviä sekä biomarkkereita ja neurokuvantamista soveltavia tutkimuksia, jotta nykyinen näyttö hyödyistä voitaisiin vielä varmentaa.[xi]

Monet joogaa, meditaatiota ja hengitystekniikoita koskevat tutkimukset ovat osoittaneet niiden positiiviset vaikutukset stressi- ja muiden oireiden lievittäjänä ja toimintakyvyn parantajana esim. rintasyöpäpotilailla. Samoin ohjattujen mielikuvaharjoitusten on todettu olevan hyödyllisiä masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Tutkijat suosittelevatkin joogaa stressin ja ahdistuksen hoitoon täydentäväksi menetelmäksi. Hyödyistä on kiistatonta näyttöä, vaikka satunnaistetuin kontrolloiduin kokein ei ole osoitettu suoraa tilastollista yhteyttä joogakäytäntöjen ja stressi- ja ahdistusoireiden vähenemisen välillä.  [xii]  [xiii]

Parantavan, terapeuttisen kosketuksen myönteisistä vaikutuksista on raportoitu tutkimuksissa [xiv] Sillä on myös fysiologisia vaikutuksia, terapeuttisen kosketuksen on todettu alentavan kortisolitasoa ja lisäävän tappajasolujen määrää.[xv]

Satunnaistetussa kontrolloidussa kokeessa vertailtiin terapeuttisen kosketuksen ja ystävällisten vierailujen vaikutusta laitoksissa tai yhteisöasunnossa asuvien vanhusten polvinivelrikosta aiheutuneeseen kipuun ja toimintarajoituksiin. Hoito toi merkittäviä parannuksia yhdeksään kahdestatoista erilaisesta tulosmuuttujasta, kun taas mitään merkittävää parannusta näissä ei tapahtunut vierailuryhmässä. Masentuneisuuden sekä nivelkipujen väheneminen ja nivelten toimintakyvyn paraneminen viittaavat siihen, että hoito on käyttökelpoinen lisähoito helpottamaan vanhusten nivelvaivoja.[xvi]  Toisessa kokeessa tutkittiin terveitä aikuisia ennen ja jälkeen hoidon, jossa hoitaja kosketti kevyesti henkilön jalkoja, käsivarsia ja käsiä. Vertailuryhmässä hoitaja ei tehnyt mitään, vaan oli lukevinaan kirjaa potilaan maatessa hoitopöydällä. Kosketushoito hidasti sydämen sykettä ja laski verenpainetta ja vähensi koehenkilöiden itse arvioitua stressiä ja lisäsi rentoutuneisuutta ja rauhoittuneisuutta.[xvii]

Katsauksessa Reikin, terapeuttisen kosketuksen ja hoitavan kosketuksen vaikutuksia syöpäpotilaiden hoidossa tutkijat ottivat analyysinsa mukaan muitakin tutkimuksia kuin satunnaistettuja kontrolloituja kokeita, koska halusivat arvioida hoidon tuloksia myös potilaiden omien kokemusten ja tuntemusten näkökulmasta. Katsauksessa oli mukana sekä koeasetelmin että haastatteluin tehtyjä tutkimuksia. Tulosten mukaan stressihormonitasot pienentyivät, verenpaine laski, syke rauhoittui, tappajasolujen määrä lisääntyi ja hoidettavat kokivat hyvinvointinsa lisääntyneen. On mahdollista, että reikissä ja kosketushoidoissa hoidettava laskeutuu syvään rentoutumisen tilaan, joka vahvistaa ihmistä henkisesti ja virittää kehon omia biologisia parantamismekanismeja toimintaan.[xviii]

Erilaisia meditaatiotekniikoita, joista Suomessa nykyään suosituin lienee joogan ohella ”mindfulness based stress reduction” -menetelmä eli tietoisen läsnäolon meditaatio, käytetään työkaluna rentoutumiseen. Niillä hiljennetään ja rauhoitetaan liian kovilla kierroksilla kulkeva keho ja vaelteleva mieli. Meditatiivinen tila on pohjimmiltaan fysiologinen tila, jolla pyritään psyykkiseen tasapainoon ja emotionaaliseen vakauteen. Kiinnostus meditaation käyttöön terapeuttisena välineenä kasvaa koko ajan ja sen vaikutusmekanismeja tutkitaan nykyisin paljon.

Tutkimusten mukaan stressi lievittyy, mieli tyyntyy ja kiputilat helpottuvat. Menetelmä toimii riippumatta osallistujien uskonnollisesta suuntautuneisuudesta.[xix]  Meditaatio vaikuttaa ihmiseen siis myös fysiologisesti. Se nostaa monoamiinitasoa, lisää parasympaattista aktiivisuutta, vähentää oksidatiivista stressiä, parantaa endogeenisten antioksidanttien määrää ja antioksidantti-entsyymien aktiivisuutta. Tutkimusten rajoituksia ovat olleet niiden pieni otoskoko. [xx]

Aromaterapian on todettu lievittävän masennusta, vähentävän stressiä ja ahdistusta ja sillä on havaittu olevan myönteisiä fysiologisia vaikutuksia väsymykseen, verenpaineeseen, pulssiin ja uneen. Terapialla todettiin lievä myönteinen vaikutus uneen. Katsauksen mukaan se oli pienempi kuin sen vaikutus ahdistuksen, masennuksen ja stressin lievittäjänä, mutta suurempi kuin kivun lievitysvaikutus. Aromaterapia vaikutti vähemmän kuin musiikkiterapia, mutta enemmän kuin liikunta.[xxi]

Reiki-hoidon käytön hyödyistä potilaille syöpähoitojen yhteydessä on tutkimusnäyttöä. Rintasyöpäpotilaiden hoitokokemukset voivat olla hyvin raskaita ja ne vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin. Eräässä pilottitutkimuksessa tarkasteltiin Reiki-hoidon ja toisen ihmisen läsnäolon vaikutuksia sytostaattihoitoja saavien rintasyöpäpotilaiden elämänlaatuun, mielialaan ja oireisiin. Sekä Reiki että toisen ihmisen läsnäolo paransivat potilaiden mielestä heidän mielialaansa ja elämänlaatuaan verrattuna tavanomaiseen hoitoon. Reiki osoittautui potilaiden hyväksymäksi hoitomuodoksi, jolla ei ole mitään haittavaikutuksia, mutta joka auttaa parantamaan hyvinvointia. Toisaalta kiinnostavaa on, että ennakko-oletusten vastaisesti ryhmä, joka sai läsnä olevan ihmisen ”hoitoa” raportoi enemmän myönteisiä vaikutuksia kuin Reiki-ryhmä. Toisessa pienessä pilottitutkimuksessa saatiin tulokseksi, että reiki voi auttaa sairaanhoitajia työstressin purkamisessa.[xxii]

Kehomieli-hoidot näyttävät tutkimusten mukaan auttavan erilaisissa ahdistustiloissa. Esimerkiksi raskauden aikaisen ahdistuksen vähentämiseen niistä voi olla apua.[xxiii]

Syöpäpotilaat käyttävät olotilansa kohentamiseen enenevässä määrin täydentäviä hoitoja, esimerkiksi erilaisia energiahoitoja. Niissä he kokevat rentoutuvansa, rauhoittuvansa ja tyyntyvänsä. Näin ne lievittävät ahdistusta, parantavat unen laatua ja lievittävät kipuja.[xxiv]

Tanskassa tutkittiin energiahoitojen vaikutusta perä- ja paksusuolisyöpäpotilaiden elämän laatuun, masennusoireisiin, mielialaan ja unen laatuun kokeellisessa kenttätutkimuksessa. 247 potilasta satunnaistettiin hoito- ja vertailuryhmään ja lisäksi mukana oli ryhmä, joka sai itse valita hoitajansa sekä tämän vertailuryhmä. Hoidoilla oli yhteyttä tutkittuihin hyvinvointitekijöihin ainoastaan niiden potilaiden kohdalla, joilla oli positiivinen asenne CAM-hoitoja kohtaan ja jotka pitivät elämänlaatua ja hyvää mielialaa tärkeinä hoidon tuloksina ja jotka uskoivat spirituaaliseen voimaan hoidoissa. Nämä ihmiset toivoivat ja odottivat hoidoista jotakin hyvää – ja saivat odottamaansa.[xxv] Tämä tutkimus osoittaa hoitoon kohdistuvien odotusten suuren merkityksen.

Refleksologisen hoidon vaikutuksista ohitusleikkausta seuraavan ahdistuksen lievittämisessä tutkittiin 80 potilaalle tehdyssä satunnaistetussa kontrolloidussa kokeessa. Ahdistus lievittyi merkittävästi refleksologihoitoa saaneessa ryhmässä, mikä viittaa siihen että se voisi olla käyttökelpoinen lääkkeetön hoitomuoto leikkauksen jälkeisen ahdistuksen vähentämisessä.[xxvi]

Tutkittu lähinnä yksittäisiä hoitoja

Näyttö CAMin hyödyistä näyttäisi tämän yleisluontoisen tarkastelun pohjalta koostuvan suurelta osin yksittäisten hoitomuotojen tutkimuksesta.  Tilanteista, joissa hoitoja käytetään integratiivisesti eli terveydenhuollon tarjoaman tavanomaisen hoidon osana esimerkiksi sairaaloissa ja perusterveydenhuollossa, on vielä hyvin vähän.  Lääketieteen kliinisen kokeen standardimalli ei sellaisenaan sovellu hoitokokonaisuuksien tutkimiseen. Metodologiaa on tältä osin kehitettävä.

Tässä kirjoituksessa esitetyt perustelut ja lähdeviitteet osoittavat, että väite CAM-hoitojen tutkitusta hyödyttömyydestä on perusteeton.

Kiinalaisesta lääketieteestä, jota en ole kirjoituksessa käsitellyt (luukuun ottamatta akupunktiota, joka on osa kiinalaista lääketiedettä), julkaistaan kymmeniä tieteellisiä lehtiä. Tässä esimerkiksi Tampereen yliopiston kirjaston valikoimassa olevat kahdeksan lehteä: The American journal of Chinese medicine, (1979) Peer-Reviewed), Chinese Herbal Medicines Peer-Reviewed, Chinese Journal of Integrative Medicine Peer-Reviewed, Chinese Journal of Natural Medicines, Chinese medicine Peer-Reviewed, Global Journal of Integrated Chinese Medicine and Western Medicine, World Journal of Traditional Chinese Medicine Peer-Reviewed, World Science and Technology – Modernization of Traditional Chinese Medicine and Materia Medica.

Homeopatiasta kirjaston sähköisessä luettelossa on kaksi lehteä: Homeopathy Peer-Reviewed ja International Journal of Advanced Ayurveda, Yoga, Unani, Siddha and Homeopathy

LÄHDELUETTELO

Danell J-A. From disappointment to holistic ideals: a qualitative study on motives and experiences of using complementary and alternative medicine in Sweden. Journal of Public Health Research 2015; 4:538

Brodin Danell J-A, Danell R. Publication activity in complementary and alternative medicine. Scientometrics 2009; 80(2):539-551

Hemilä H. Uskomuslääkintä on harhaanjohtava termi. Duodecim 2016;132:1389-90

Jacobsen R, Fønnebø VM, Foss N, Kristoffersen AE Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine (2015) 15:275

Lindeman M Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382.

Louhiala, P. & Hemilä, H. (2014) Can CAM treatments be evidence-based? Focus on Alternative and Complementary Therapies, 19(2)84–89.

Taloustutkimus. 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

Wahlström, M., Sihvo, S., Haukkala, A., Kiviruusu, O., Pirkola, S. & Isometsä, E. 2008. Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand, 118(1):73–80.

VIITTEET

Täydet viitetiedot kirjassa Aarva P. Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. 2015 http://www.adlibris.com/fi/kirja/parantavat-energiat-9789522604491

[i] Louhiala P, Hemilä H 2014

[ii] Sosiaali- ja terveysministeriö. Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti. 2009:17. Helsinki.

[iii] WHO. WHO traditional medicine strategy: 2014–2023. 2013. http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf (luettu 25.4.2016)

[iv] Ernst 2011.

[v] BMJ 2014.

[vi] (Davies 2013. Ks. myös Götzche 2014).

[vii] Cochrane 2015.

[viii] Chen & Wang 2014.

[ix] Cochrane 2015.

[x] Posadzki ym. 2014 a, b;  Cramer ym 2014; Pozadski 2011; Garret ym. 2011; Sherman ym. 2011.

[xi] Balasubramaniam ym. 2013.

[xii] Henneghan & Harrison 2015.

[xiii]  Hewett 2011; Smith ym. 2011; Javnbakht ym. 2009; Sharma & Heider 2013; Li & Goldsmith 2012.

[xiv] Svennevig 2003.

[xv] Coacley & Duffy 2010.

[xvi] Lu ym. 2013.

[xvii] Shaltout ym. 2012.

[xviii] Coacley ja Barron 2012.

[xix] Kabat-Zinn 2013; Greeson 2015; Guy ym. 2015.

[xx] Kasala ym. 2014.

[xxi] Hwang & Shin 2015.

[xxii] Orsak ym. 2015; Cuneo ym. 2011.

[xxiii] Cochrane 2015.

[xxiv] Coacley & Barron 2012.

[xxv] Pedersen ym. 2014.

[xxvi] Bagheri-Nesami ym. 2014.