Tag Archive | jäsenkorjaus

Jäsenkorjauksesta eduskunnassa

Perinnehoitojen tutkimusta käsittelevä seminaari pidetiin Pikkuparlamentissa Kalevalan päivänä 28.2.2018. Tilaisuuden järjesti Tutkas eli kansanedustajien ja tutkijoiden seura, joka toimii keskustelufoorumina eduskunnassa. Puheenjohtajana toimi kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk). Hän kirjoitti siitä blogissaan.

Avausesitelmässään kansanedustaja, syöpätautien erikoislääkäri Sari Raassina (kok), avasi perinnehoitojen merkitystä terveydenhoidossa.

– Kansanperinteestä on ollut hyötyä modernin lääketieteen kehittymisessä. Esimerkiksi marjakuusen nilan on jo muinoin tiedetty tuhoavan soluja. Tänä päivänä meillä on käytössä marjakuusen nilasta valmistettua syöpälääkettä, hän sanoi.

Sari Raassina esitti huolensa mediassa esiintyvistä vaikeasti tulkittavista terveystiedoista.

– Ihmiset ovat mediamaailman ja verkkojulkaisujen ympäröimänä tiedon tarjonnan suhteen ristiriitaisen tiedon varassa. Tutkimustiedon laatu ja luotettavuus eivät avaudu ihan helposti maallikolle. Tutkimustietoon perustuvaa näyttöä saatetaan korvata yksittäisillä esimerkkitapauksilla tai epäasiallisella tutkimustiedolla.

– Onkin tärkeää, että kansanlääkintään ja perinnehoitoihin liittyvässä tutkimuksessa käytetään niitä tutkimusmetodeja, jotka ovat tiedeyhteisön yhteisesti hyväksymiä. Tiedän, että tämä on haasteellista johtuen heterogeenisesta potilasaineistosta ja siitä, että potilasmäärät saattavat jäädä pieniksi. Silti toivoin, että asiaan sitoutuneet tutkijat jatkavat työtä, josta tässäkin seminaarissa on esimerkkejä.

Puhuja toi esiin tarpeen keskustelun ja vuorovaikutuksen parantamiseen asiakkaiden ja hoitajien sekä  erilaisten hoitotahojen välillä. Hänen mielestään on ilmeistä, että kaikki, jotka toimivat terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä tehtävissä, haluavat aidosti ihmisten parasta.

– Kyse on siis näkökulmista. Kyse on siitä, että me emme kykene riittävään vuorovaikutukseen. On arvioitu, että koululääketieteen ongelma onkin  puuttuva vuorovaikutus. On valitettu sitä, että lääkärit eivät kuuntele potilasta. Monta kertaa vaihtoehtohoitoihin hakeutuneet ilmoittavat, että he ovat kokeneet tulleensa kuulluiksi. Jokainen ymmärtää, että ihminen joka tulee kuulluksi, rakentaa nopeasti luottamuksen siihen tahoon, joka häntä kuuntelee.

– Siksi on tärkeää lisätä vuorovaikutusta paitsi koululääketieteen sisällä ja eri erikoisalojen kesken, myös terveydehuollon yhteisön ja kansanlääkintää ja parantamista harjoittavien tahojen kesken, kunhan  keskustelu pysyy järkevyyden rajoissa. Ennen muuta on tärkeää lisätä asiallista keskustelua ja vuorovaikutusta potilaiden ja kansalaisten kanssa. Luottamukseen perustuu myös tieteellinen tutkimus, Sari Raassina totesi.

Terveyden hoidon tukipilareita

Kansanedustaja, professori Pekka Puska (kesk) valaisi videoesityksessään tieteellisesti tutkittujen perinnehoitojen merkitystä. Hän viittasi terveydenhoidon neljään tukipilariin.

– Ensiksikin, itse hoito, omahoito on merkittävää, sillä ihmiset hoitavat hyvin paljon terveyttään ja vaivojaan oma-aloitteisesti. Toiseksi, omaisten hoito esimerkiksi  vanhusten hoidossa on hyvin tärkeää ja yleistä. Kolmantena tulee julkinen terveydenhuoltojärjestelmämme ja neljäntenä on kansanlääkintä, perinteinen lääketiede ja perinnehoidot.

– Aihe on meillä ja maailmanlaajuisesti tärkeitä. Sadat miljoonat ihmiset maailmassa käyttävät erilaista traditionaalista lääketiedettä. Mutta myöskin julkinen mielenkiinto on kovasti viime vuosina kasvanut. Se johtuu monesta seikasta. Kroonisten tautien, erityisesti tuki- ja liikuntaelinten sairauksien yleistyminen on tähän vaikuttanut, koska niihinhän ei ole nopeaa paranemista. Myöskin yleinen kinostus luonnonmukaisuuteen on lisääntynyt.

Miksi ihmiset käyttävät näitä hoitomuotoja?

Pekka Puskan mukaan perinnehoitojen käyttöön – maailmanlaajuisesti –  on ainakin kolme syytä:

1)      Hyvin monessa osassa maapalloa ei ole muuta terveydenhuoltoa käytettävissä. (kuten kehitysmaissa).

2)      Hoidot ovat usein osa paikallista kulttuuria.

3)      Perinteinen lääketiede, kansanlääkintä täydentää julkista terveydenhuoltoa (kuten läntisissä maissa).

– Näin ollen on ymmärrettävää, että Maailman terveysjärjestö WHO on kiinnittänyt asiaan paljon huomiota. WHO:n yleiskokouksissa on annettu useita kannanottoja alkaen vuodesta 1997 ja viimeinen vuonna 2014.  WHO on laatinut traditionaalista lääketiedettä koskevan globaalin strategian vuosille 2014-2023. WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023

Tässä strategiassa  ja WHO:n kannanotossa jäsenmaita nimenomaan kehotetaan laatimaan kansallisen traditionaalisen lääketieteen strategian niin, että traditionaaliset hoidot nivelletään julkiseen terveydenhuoltoon, hyvin paljon juuri perusterveydenhuoltoon.

– Näissä kannanotoissa WHO:n sihteeristöä Genevessä kehotetaan tukemaan jäsenmaita tässä asiassa ja seuraamaan kehitystä, Pekka Puska sanoi.

WHO:n tietojen mukaan tällainen strategia on jo 70 maassa ja joka kolmannessa maassa maapallolla on alan yliopistollista opetusta.

– Mistä näissä hoidoissa on kysymys? Hyvin monenlaisista hoidoista, kuten akupunktiosta, jäsenkorjauksesta, yrttikasveista jne., Puska sanoi.  Tällaiset hoitomuodot ovat yleisiä eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Kiinassa. Sveitsissä on tutkimusta, että jopa puolet ihmisistä on käyttänyt näitä. Joissakin maissa myös sairausvakuutus korvaa soveltuvia hoitoja, Puska totesi. (Katso myös  Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu)

WHO kiinnittää tässä asiassa huomiota ensinäkin tutkimuksilla osoitettuihin vaikutuksiin, hoitojen turvallisuuteen, taloudellisuuteen, koulutuksen ja tutkimuksen lisäämiseen sekä yhteistyöhön terveydenhuollon kanssa.

Entä sitten Suomi?

Pekka Puska totesi, että perinnehoidoilla, kansanlääkinnällä on maassamme pitkä ja kunniakas tausta.

–  Tutkimusta on tehty. Esimerkiksi professori Tuula Vaskilampi Itä-Suomen yliopistosta on tutkinut aihetta paljon. Tällaisten hoitomuotojen käyttö on todettu varsin yleiseksi.

– Tutkimus ja vakava suhtautuminen on lisääntynyt, mm. Kalevalainen kansanparannussäätiö ja Perinnehoitojen neuvottelukunta tekevät hyvää työtä, Puska sanoi.

– Kalevalaista jäsenkorjausta on tutkittu jo 1980-luvulta alkaen ja tutkimustietoa on kertynyt. Kroonisille  selkäkipupotilaille siitä on ollut tutkitusti hyötyä. Tuloksia on julkaistu useissa kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä. Tutkimustietoa kansanlääkinnästä, perinnehoidoista on kertynyt hyvin paljon.

Sote ja perinnehoitostrategia  

Pekka Puskan mielestä olisi hyödyllistä, että Suomessakin laadittaisiin kansanlääkinnän ja perinnehoitojen strategia ja nimenomaan niin, että se pohjautuu WHO:n globaaliin strategiaan. Olisi myös tärkeää, että sote-uudistuksen yhteydessä pohdittaisiin WHO:n suosituksia ja sitä, kuinka soveltuvia kansanparannuksen muotoja voitaisiin liittää sote-uudistukseen nimenomaan peruspalvelujen osalta.

– Tähän tarjonnee mallin se, että sote-uudistuksessa suunnitellaan asiakasseteliä niin, että maakunta voisi tiettyjen auktorisoitujen tuottajien kanssa sopia asiasta, jotta tällä asiakassetelillä myös tällaisia palveluja voitaisiin käyttää, Pekka Puska totesi.

Perinnehoidoilla on merkitystä nykyisinkin

Tämän seminaarin perusteella kalevalainen jäsenkorjaus näyttää nyt olevan jonkinasteisessa poliittisessa suojeluksessa. Jää nähtäväksi, onko sillä vaikutusta jatkossa terveydenhuollon palvelurakennetta uudistettaessa ja erilaisten hoitomuotojen  arvonlisäverojärjestelyissä. Koulutetut jäsenkorjaajat saattavat joutua  maksamaan 24 % alv:tä tarjoamistaan palveluista (jolleivat tarjoa niitä jonkin muun hankkimansa, Valviran hyväksymän ammattinimikkeen, alla). Monille muille hoitoalan ammattilaisille alv on 0%.

Tämän seminaarin ja tieteellisten tutkimusten (esimerkkejä alla) perusteella yliopiston lääketieteellisille tiedekunnille voisi suositella lääkärikoulutuksen tehostamista tässä asiassa. Lääkäriliiton selvityksen mukaan nimittäin noin kolmannes lääkäreistä on sitä mieltä, että jäsenkorjaus on ”Sairaiden ihmisten pettämistä, pitäisi kieltää”. Neljännes ei  osaa ottaa asiaan kantaa (Ruskoaho ja Vuorenkosti 2016). Lääkäriliittokin varmaan voisi vaikutta tutkimustiedon lisäämiseksi jäsenkunnassaan.

Kuva: Kalevalaisen jäsenkorjaushoidon tehon arviointi asiakaskyselyn avulla. Eri hoitomuotojen tehon arviointi (asteikolla –1-+10) – yli 500 palautettua lomaketta. Kuopion yliopiston tutkimus 2003-2005. (Zaproudina 2006)

Aineetonta perintöä

Vuoden 2017 lopulla perinnehoidot kirjattiin Museoviraston aineettoman perinnön luetteloon ja Euroopan unionissa vuosi 2018 on nimetty Kulttuuriperinnön eurooppalaiseksi teemavuodeksi. Elävää kulttuuriperintöämme tallennetaan osana Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimusta. Hankkeesta vastaa Museovirasto. https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/

Lähteet:

Tieteellisesti tutkitut perinnehoidot -seminaarin esitelmät. Pikkuparlamentti 28.2.2018.

Hemmilä HM. Bone setting for prolonged neck pain: a randomized clinical trial. J Manipulative Physiol Ther 2005;28:508-15.

Ruskoaho J, Vuorenkoski L 2016. Lääkärit suhtautuvat kriittisesti uskomushoitoihin. Suomen Lääkärilehti 9/2016 vsk 71, s. 2446 – 2448.

Vertanen P, Hänninen O, Piippo S, ym. Perinnehoitojen verhottu tieto. Kalevalainen kansanparannus –säätiö; 2017.

Zaproudina N. Jäsenkorjaajien työmenetelmien ja annetun hoidon tuloksellisuuden selvittäminen. Tutkimusraportti 4.5.2006. Kuopion yliopisto.

Zaproudina N, Hänninen O, Airaksinen O. Effectiveness of traditional bone setting in chronic neck pain: Randomized clinical trial. J Manipulat Physiol Therap 2007;30:432-437.

Tuore meta-analyysi: Manipulaatiohoidoista apua alaselkäkipuihin

  1. siperialainen ikkunaTuoreen meta-analyysin (Coulter et al 2018) mukaan on saatu kohtuullisen hyvänlaatuista näyttöä sille, että manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot todennäköisesti vähentävät alaselkäkivuista kärsivien potilaiden kipuja ja parantavat toimintakykyä tehokkaammin kuin muut terapiat.

Coulter et al 2018 Kuvio 3. Kivun lievittyminen.

Kiropraktiikka pain 2018 muok.jpg

Manipulaatio vaikuttaisi tuottavan suurempia vaikutuksia kuin mobilisaatio. Molemmat osoittautuivat turvallisiksi. Monihoito-ohjelmat saattavat olla lupaava vaihtoehto alaselkäkipujen hoitoon.

Juttelin tästä meta-analyysista Australiassa kiripraktikoksi kouluttautuneen Juho Hynnisen kanssa.

– Kiropraktiikka on konservatiiviseen tuki- ja liikuntaelinhoitoon- ja kuntoutukseen suuntautunut tieteen ala, jossa käytetään eri tilanteissa eri työkaluja, kuten manipulaatiota, pehmytkudosterapioita, tuki- ja liikuntaelinkuntoutusta, ergonomisista neuvontaa ja kipuun liittyvää biopsykososiaalista koulutusta, Juho Hynninen sanoo.

– Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa kiropraktikon hoitoa. Kiropraktikolla on monivuotinen korkeakoulututkinto. Siinä tieteeseen perustuva peruskoulutus on sama kuin lääkäreillä. Esimerkiksi Tanskassa kolme viidestä kiropraktikon opintovuodesta opiskellaan lääketieteen linjalla. Zurichin yliopistossa neljä kuudesta vuodesta opiskellaan yhdessä lääkäreiksi valmistuvien kanssa. Kiropraktiikassa painopiste on manuaalisissa, käsillä tehtävissä lääketieteeseen nojaavissa hoitotavoissa, joihin erikoistutaan perusopintojen jälkeen, Hynninen mainitsee.

Eikö Suomessa tunneta kiropraktiikan toimintatapoja? Vai mistä mahtaa johtua, että  Lääkäriliitto edelleen sijoittaa kiropraktiikan omissa lääkärien asennetutkimuksissaan uskomushoidoksi. Koulutuksen perusteella näyttäisi siltä, että kiropraktikoilla on peruslääkäreitä paremmat tiedot tuki- ja liikuntaelimistön toiminnasta ja taidot hoitaa lääkkeettömästi näitä vaivoja.

Lääkärilehden mukaan ”Uskomushoidoilla tarkoitetaan sellaisia hoitomuotoja, joilla ei ole yleisesti tunnustettua asemaa lääketieteessä. Niitä kutsutaan myös täydentäviksi hoidoiksi ja vaihtoehtohoidoiksi vähän näkökulmasta ja hoidosta riippuen.” (Ruskoaho ym. 2016) Lääkäri Päivi Räsäsen ja Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäen mukaan uskomushoito on hoito, jonka tehosta ja turvallisuudesta ei ole tutkimusnäyttöä. (Ks. Uskomaton uskomushoitolaki).

Kiropraktiikalla on tunnustettu asema suomalaisessa terveydenhuollossa. Kiropraktikko  on Valviran hyväksymä ammattinimike (kuten ovat myös osteopaatti ja naprapaatti). Useissa kehittyneissä maissa kiropraktikot luokitellaan Primary Care Provider -tason terveydenhuoltohenkilöiksi, eli heillä on lääkäreiden tavoin diagnoosivalmius sekä läheteoikeudet eri jatkotutkimuksiin. Silti Lääkärilehti julkaisi kaksi vuotta sitten  lääkärikyselyyn liittyvän kuvion:

Kuviosta 1  näkyy, että valtaosa haastatelluista (vihreän ja oranssin palkin yhteismäärä) lääkäreistä hyväksyy kiropraktiikan tai voisi harkita itsekin sitä käyttävänsä. Sama pätee myös akupunktioon, lymfahierontaan, naprapatiaan ja osteopatiaan. Jäsenkorjauksen hyödyistä on olemassa suomalaista tutkimusnäyttöä (ei meta-analyysejä, koska tutkimuksia on niin vähän) (Vertanen ym. 2017). Suomalaistutkimuksissa osoitettiin perinteinen suomalainen jäsenkorjaus kliinisissä kokeissa (Hemmilä 2005, Zaproudina ym. 2007) ja potilaita haastattelemalla ja havainnoimalla (Hernesniemi 1992, Hänninen ym. 2004) tehokkaaksi ja toimivaksi hoitomuodoksi kroonisten niskakipujen lievittäjänä. Silti neljännes vastanneista lääkäreistä katsoi vuonna 2016, että jäsenkorjaus ptäisi kieltää. Vyöhyketerapiaan lähes puolet vastaajista suhtautui myönteisesti. (Reiki, homeopatia ja henkiparannus -mitä se lieneekään-herättävät eniten vastustavia mielipiteitä. Joogasta ja meditaatiosta ei kysytty mitään, vaikka ne ovat melko laajasti kansalaisten käyttämiä, eikä ”niillä ole yleisesti tunnustettua asemaa lääketieteessä”.)

Herää kysymys, kuinka on mahdollista, että lääkäreiden ammattiliiton lehti pitää uskomushoitajina Valviran hyväksymiä ja rekisteröimiä ammattilaisia ja hoitomuotoja, joiden hyödyistä on tutkimusnäyttöä ? Tai kääntäen: Mitä on pääteltävä Suomen valvontaviranomaisten suhteesta terveydenhuollon ammattiyhdistyksiin?

No, ehkä tällainen ”uskomushoitotutkimus” jää viimeiseksi laatuaan; asialliset perustelut kun uskomushoito-termin käyttöön tällaisissa mielipidemittauksissa  puuttuvat.  Käsitesekaannus näyttää aika isolta. Koulutustarve on ilmeinen.

Tutkimuksia seitsemän vuoden ajalta

Alussa viittaamaani manipulaatiohoitojen systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen ja meta-analyysiin haettiin tutkimuksia sähköisistä tietokannoista vuosien 2000 (tammikuu) ja 2017 (maaliskuu) väliseltä ajalta. Tarkoituksena oli selvittää erilaisten manipulaatio- ja mobilisaatiohoitojen turvallisuus, teho ja vaikuttavuus kroonisen alaselkäkivun hoidossa.

Vertailtavat tulosmuuttujat olivat itse arvioitu kipu, toimintakyky, terveyteen liittyvä elämänlaatu ja haittavaikutukset. Tutkimuksen rahoitti Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin täydentävänä integroivan terveyden kansallinen keskus.

Alaselkäkivut ovat hyvin yleisiä. Valtaosa ihmisistä kärsii niistä joskus elämänsä aikana. Yhdysvalloissa kroonisesta alaselkäkivusta arvioidaan kärsivän noin 23 % väestöstä ja sen arvioidaan aiheuttavan toimintakyvyn vähenemistä 11-12 %:lle väestöstä.

Lääkkeettömiä hoitoja

Kivun hoitoon suhtaudutaan eri terveydenhuollon aloilla hyvin eri tavoin. Monet lääkärit luottavat tulehduskipulääkeisiin, opioideihin, muihin lääkkeisiin ja leikkaukseen tärkeimpinä hoitomenetelmiä. Koska näissä kaikissa on potentiaalisia riskejä, lääkkeettömien lähestymistapojen on ajateltu tuottavan vähemmän haittavaikutuksia, ja niitä käytetäänkin paljon.

Kipuja voidaan hoitaa esimerkiksi selkärangan manipulaatiolla, käyttäytymisterapialla, liikunnalla, transkutaanisella hermostsimulaatiolla, laserterapialla ja joogalla. Muita terapioita ovat mm. akupunktio, pinnallinen lämpöhoito esimerkiksi lämpökääreet, kuumavesipullot, kuumat pyyhkeet ja sähköiset lämpölaput. Manuaalisia terapioita tarjoavat fysioterapeutit, hierojat, kiropraktikot ja osteopaatit (Suomessa myös jäsenkorjaajat). Nämä voivat sisältää selkärangan manipulaatiota ja mobilisaatiota ja näitä käytetään usein joko yhdessä tai erikseen alaselkäkipua hoidettaessa.

Systemaattisia katsauksia on tehty: tulokset vaihdelleet

Aikaisemmat systemaattiset katsaukset eivät ole viitanneet siihen, että selkärangan manipulaatiohoidot olisivat parempia kuin tavanomainen hoito kroonisessa alaselkäkivun hoidossa. Uudemmat katsaukset ovat kuitenkin osoittavat, että manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot ovat käyttökelpoisia vaihtoehtoja kivun lievityksessä. Kuitenkin niiden teho vaihtelee sen mukaan, miten pitkään oireet ovat kestäneet, miten hoitoa on annettu, esimerkiksi onko se yhdistetty liikuntaan tai johonkin yleislääkärin hoitoon, millaisin annoksin on hoidettu, millaiset ovat seurantajaksot olleet ja mitä on käytetty vertailtavina tulosmuuttujina (eli mihin manipulaatiohoitoa on verrattu).

Vaikka nämä arvioinnin eri tekijät ja sen mukaan arviointitulokset ovat vaihdelleet eri analyyseissä suuresti, niin kokonaisuudessaan manipulaatio- ja mobilisaatiohoitojen on todettu yksittäisissä tutkimuksissa olevan tehokkaita verrattuna muihin terapiamuotoihin.

Tuoreen systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin mukaan multimodaaliset (monihoitoiset) ohjelmat osoittautuivat lupaaviksi. Tämä tarkoittaa sitä, että,  sen lisäksi että potilas käyttää jotakin manipulaatio- tai mobilisaatiohoitoa, tulokset voivat parantua kun siihen yhdistetään myös jokin muu avun muoto, esimerkiksi (yksilöllisesti kiputapauksen mukaan) liikunta potilaan kunnon mukaan ja sen mukaan minkälaista liikuntaa hän on ennestään tottunut harjoittamaan ja mitä hänen on reaalisesti mahdollista arkielämässään harjoittaa (liikunnan pitää olla suhteellisen helposti toteutettavissa).

”Puhdas” yhden hoidon vaikutus yhteen vaivaan  on ongelmallinen tutkittaessa hoitoyhdistelmiä reaalielämässä

Manipulaatiohoidot samoin kuin monet muutkin hoitokokonaisuudet, jossa on mukana monta erityyppistä (fysiologista, psykologista, terveyskäyttäytymiseen liittyvää) hoitavaa osaa/komponenttia, ovat kuvaava esimerkki siitä, kuinka ns. ”puhdas” satunnaistettu lääketieteellinen kliininen koe (RCT-tutkimus), jolla pyritään arvioimaan erilaisten hoitojen tehoa kontrolloidusti ja luonnontieteelle tyypillisin tutkimusmenetelmin poistamalla subjektiivisten asioiden kokemista ja muita väliin tulevia muuttujia, on riittämätön metodi. Kyse ei ole RCT-metodin puutteista, vaan siitä, että multimodaalisten hoitomuotojen vaikuttavuuden arviointiin puhdas RCT- tutkimusideologia on riittämätön.

Alaselkäkivun syyt esimerkiksi voivat joissakin tapauksissa olla alun perin muita kuin biologisia, jolloin näihin syihin (ympäristöön, psykologiaan, käyttäytymiseen, asennoitumiseen, palvelujen käyttöön jne.) vaikuttamalla vaikutetaan myös itse kipuongelmaan (mahdollisesti myös fysiologisen mekanismin avulla).

Alaselkäkipujen hoitotutkimukset ovat olleet hyvin heterogeenisiä ja ne ovat siis poikenneet toisistaan esimerkiksi potilasaineiston suhteen juuri siksi, että alaselkäkivut ovat niin yleisiä ja ne koskettavat hyvin erilaisia potilasryhmiä. Potilailla voi myös olla monia muita sairauksia, jotka vaikuttavat kokonaishoitoon. Mitä useampia kipuun vaikuttavia tekijöitä on, sitä enemmän niillä on vaikutusta myös valittuihin tulosmuuttujiin, vertailuryhmiin ja kaiken kaikkiaan tutkimuksen designiin.

Kontrolloidussa satunnaistetussa kliinisessä RCT-kokeessa tutkimusta sekoittavia tekijöitä (kuten subjektiivisia tunteita ja muita yksilöllisisä tekijöitä) pyritään kontrolloimaan eli rajoittamaan, että ne eivät sotkisi alkuperäistä  tutkimusasetelmaa (yleensä tutkimusta yhden  yksittäisen hoitomuodon vaikutuksesta yhteen sairauteen). Kuitenkin nämä sekoittavat tekijät ovat alaselkäkipupotilaan elämän todellisuutta. Ne ovat arkea. Tämä selittyy juuri sillä, että krooninen alaselkäkipu on todellisuudessa hyvin monitekijäinen tila, joka liittyy sekä spesifeihin että ei-spesifeihin lääketieteellisiin vaivoihin ja sairauksiin.

Epäspesifi, määrittelemätön krooninen alaselkäkipu on kenelle tahansa ammattilaiselle hankalasti ”objektiivisin”, ulkoisin mittarein arvioitava vaiva, ja kivun luonne ja sen taustalla oleva patofysiologia ymmärretään kaiken kaikkiaan melko huonosti. Sen vuoksi krooninen epäspesifi alaselkäkipu itse määritelmältään on jo heterogeeninen.

Asiallinen kivun arviointi ja potilaalle hyväksyttävien menetelmien käyttö on kuitenkin  tärkeä ennakkoehto sille, että voidaan tehdä onnistunut kivun hoitosuunnitelma ja vastaavasti myöskin hoitoa ja sen vaikuttavuutta koskeva tutkimus. Manipulaatio- ja mobilisaatiohoitojen tyyli, tekniikat, annostukset ja kestot vaihtelevat huomattavasti kunkin potilaan mukaan. Se, mikä voi toimia jollekin voi olla tehotonta jollekin toiselle. Ihmiset kun ovat yleisistä yhtäläisyyksistään huolimatta hyvin erilaisia psykofysiologiansa, elämänhistoriansa ja -tilanteensa mukaan.

Näin ollen on tärkeää tehdä myös sellaista tutkimusta, jossa kaikki potilaan vointiin vaikuttavat asiat pyritään ottamaan huomioon, ei sulkeistamaan mahdollisimman täydellisesti pois tutkimusasetelmasta.

Kyse ei tässäkään ole joko-tai -asetelmasta eli että tutkimusmenetelmäksi on valittava joko tiukka satunnaistettu plasebokontrolloitu kliininen koe tai ihmisen kokonaiselämän huomioon ottava tutkimusasetelma. Molemmat ovat tärkeitä. Kumpaakin on syytä soveltaa – tilanteen mukaan. Rinnakkain.

Kipu on kokemus

Arvelen, että joku kriittinen tarkkailija on jo esittänyt mielessään kysymyksen: ”Kuinka sitten tuollaista kokonaisvaltaista tutkimusta voi tehdä, kun mitään konkreettisesti mitattavaa ja arvioitavaa on vaikea määritellä suuren väliin tulevien muuttujien määrän vuoksi? Epärealistista?”

Vastaan tähän: ”Kysymys on tutkimuksen taustaoletusten (ihmiskuvan ja terveyskäsityksen) erilaisuudesta verrattuna puhdaslinjaisen RCT:n tärkeimpään oletukseen: ”yksi annos hoitoa vaikuttaa yhteen oireeseen/vaivaan/sairauteen”. RCT:tä sovelletaan toki laajemmissakin yhteyksissä, sehän on epidemiologiseen ja tilastotieteelliseen tutkimusajatteluun nojaava tutkimusmenetelmä.

Laajennetussa RCT- katsannossa oletetaan ihmisen ja hänen terveysongelmiensa monimuotoisuus lähtötilanteeksi. Tästä alkuoletuksesta lähtien aletaan miettimään, millä metodeilla tutkitaan potilaan kannalta tärkeintä asiaa: saako ihminen apua, mistä hän kokee sitä saavansa  ja missä määrin. Esimerkkitapauksessamme alaselkäkipuun. Tämä on siis hoitotutkimuksen toteuttamiseen liittyvä teoreettinen ja metodologinen kysymys, jonka viisas ratkaisu voi vaikuttaa olennaisesti käytäntöönkin eli potilaiden kivun lievitykseen.

Tällaisessa tutkimusotteessa mittareina voidaan käyttää potilaiden kokemusten (kivun määrän, useuden, kiputilanteiden jne) ja fysiologisten mittareiden lisäksi ja ohella esimerkiksi terveyspalvelujen käyttöä ja tarpeen muutoksia (kuten lääkäri- ja muiden hoitokäyntien, lääkkeiden käytön, leikkauksien määrän muutoksia)  sekä työpoissaolojen määrää pidemmällä aikavälillä. Muuttujat on suunniteltava tutkimuskysymyksen mukaan.

Joka tapauksessa potilaat ja heidän kokemuksensa on tärkeää ottaa entistä laajemmin mukaan tutkimustoimintaan, jotta pystytään fokusoitumaan siihen, mistä voisi olla kaikkein eniten hyötyä kivuista kärsiville. Potilaan kokemusta ei voi mitenkään sivuuttaa. Kipu on kokemus.

Yksi hoito – yksi parannus vai monihoitoinen apu?

Yleisessä RCT-tutkimuskäytännössä on haasteena se, että ”yhden kiropraktiikan” vaikutusta ei sinänsä ole olemassa. Kiropraktiikka on tieteen ala – ei tekniikka, sanoo Juho Hynninen.

– Tämä unohdetaan usein, kun lähdetään tutkimaan kiropraktiikan vaikutuksia. Yhden terapian tutkimuksissa saadaan harvoin selkeää yhden hoidon vaikutusta yhteen vaivaan, mutta terapiamuotojen yhdistäminen ja yhteistyö näyttää tuovan selkeästi suuremmat hyödyt kun mikään terapia yksinään.

-Tule-hoidoissa tämä on olennaista. Kaikki yksittäiset hoitomuodot jäävät yhdistelmähoitojen jalkoihin. RCT:t eivät näytä koko kuvaa, koska muuttujia on pakko kontrolloida. Kliiniset ”tosielämän” tutkimukset taas paljastavat suurempia hyötyjä. Mm. tutkimuksissa ei ole yleensä tarkennettu mitä manipulaatioterapialla (SMT, spinal manipulative therapy) on tarkoitettu tai minkälaista manipulaatioterapiaa koehenkilöille on annettu. Toinen tutkimusten ongelma on myös se, että ns. ”subgroup” analyysejä ei ole tehty ja kaikki selkäkipu niputetaan samaan ryhmään. Analogiana käy se, että kaikkea vatsakipua hoidettaisiin aina happosalpaajilla tai kaikkea päänsärkyä parasetamolilla tutkimatta, mikä ongelman oikeasti aiheuttaa, Hynninen sanoo.

Kirjallisuusviitteet

Ian D. Coulter, Cindy Crawford, Eric L. Hurwitz, Howard Vernon, Raheleh Khorsan, Marika Suttorp Booth, Patricia M. Herman, Manipulation and mobilization for treating chronic low back pain: a systematic review and meta-analysis, The Spine Journal (2018).

http://www.thespinejournalonline.com/article/S1529-9430(18)30016-0/fulltext Katsottu 31.1.2018

Hemmilä HM. Bone setting for prolonged neck pain: a randomized clinical trial. J Manipulative Physiol Ther 2005;28:508-15.

Hernesniemi A. Meneillään olevaa tutkimusta: jäsenkorjaaja tutkimassa ja hoitamassa potilasta. Sosiaalilääk Aikak 1992;29:181-187.

Hänninen O, Räsänen V, Zaproudina N, ym. Tuki- ja Liikuntaelinkipujen perinnehoito vanhan kirjallisuuden ja tämän päivän havaintojen valossa. Hippokrates Suomen lääketieteen historian seuran vuosikirja 2004;21:13-26.

Juho Ruskoaho VTM, tutkija, Suomen lääkäriliitto ja Lauri Vuorenkoski LT, Terveyspoliittinen asiantuntija, Suomen Lääkäriliitto. 2016. Lääkärit suhtautuvat kriittisesti uskomushoitoihin. Suomen Lääkärilehti 9/2016 vsk 71, s. 2446 – 2448.

Vertanen P, Hänninen O, Piippo S, ym. Perinnehoitojen verhottu tieto. Kalevalainen kansanparannus –säätiö; 2017.

Zaproudina N, Hänninen O, Airaksinen O. Effectiveness of traditional bone setting in chronic neck pain: Randomized clinical trial. J Manipulat Physiol Therap 2007;30:432-437.

Muut

Keskustelu kiropraktikko Juho Hynnisen kanssa 28.-31.1.2018. http://kampinkiropraktiikka.fi/kiropraktikko-fysioterapia/ Katsottu 31.1.2018

Akuutin selkäkivun hoitotutkimuksista katso World Federation of Chiropractic -sivut: http://www.wfcsuggestedreadinglist.com/acute-low-back-pain.html Katsottu 31.1.2018

 

 

Pseudoskeptikkojen näennäistiede

 

nanopallotSuomessa toimii Skepsis ry -niminen yhdistys. Se väittää olevansa tieteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kriittistä ajattelua sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta. Yhdistys on vastikään osoittanut kritiikkinsä Keski-Pohjanmaan kansanopistolle näennäistieteellisten terveyskurssien sisällyttämisestä koulutusvalikoimaansa. Skepsis halventaa opistoa julkistamalla sen huuhapalkinnon saajaksi.

Opistossa tarjotaan kursseja muun muassa suomalaisista perinnehoidoista, kuten kalevalaisesta jäsenkorjauksesta, kiinalaisesta lääketieteestä ja homeopatiasta. Kaikkien näiden hyödyistä terveyden edistämisessä ja sairauksista toipumisessa on olemassa tieteellisesti osoitettua näyttöä.

Vuonna 1996 yhdistys kritisoi pseudotieteellisyydestä Anja Rautajoen kirjaa Parantava kosketus. Kirjassa kuvataan kosketushoitoja. Niiden hyödyistä on myöskin kertynyt – varsinkin kymmenen viime vuoden aikana –  runsaasti tutkimusnäyttöä. Kosketuksella on sekä psyykkisesti että myös fysiologisesti vaikuttavaa parantavaa tehoa.

touch

Ylen nettisivuillaan julkaiseman uutisjutun mukaan ”Skepsis korostaa palkintoperusteluissaan, ettei erityisesti julkisella rahalla tuettavien oppilaitosten tulisi antaa minkäänlaista sijaa näennäistieteen levittämiselle.”  Jutussa ei tosin kerrota, miten Skepsiksen huuhaaksi nimittämät hoidon ja terveyden edistämisen muodot ovat näennäis- eli pseudotiedettä.

Skepsis on siis huolissaan pseudotieteen leviämisestä ja siksi tiedottaa julkisuuteen huuhaapalkintonsa välityksellä mielipiteensä.

Mistä tällainen toiminta kertoo?

Se kertoo ennen muuta yhdistyksen pseudoskeptisyydestä. Näennäisskeptisyys on sitä, että esitetään mukatiedekritiikkiä. Todellisuudessa kritiikki ei kuitenkaan millään tavalla liity tieteeseen eikä sitä perustella julkisesti ja avoimesti saatavilla olevilla tieteellisillä tutkimuksilla, vaan ns. tiedeauktoriteettien näkemyksillä, joita niitäkään ei esitetä julkisesti arvioitaviksi. Ne esitetään itsestäänselvyyksinä. Pseudoskeptisyys viittaakin joko tietämättömyyteen tai älylliseen epärehellisyyteen. Kumpikin on tieteen näkökulmasta vaarallista.

Tieteessä on näet kyse epävarmuuden kartoittamisessa. Se pyrkii kuvaamaan ja ymmärtämään maailman ilmiöitä, joita ei vielä tunneta tai ymmärretä. Mitään lopullista varmuutta tiede ei tuo, ja yleensä tieteelliset löydökset esitetään joko empiirisen aineiston perusteella todennäköisyyksinä tai loogiseen päättelyyn tuloksena (kuten matematiikassa).

Jotta Keski-Pohjanmaan kansaopiston kansansivistystyötä voisi nimittää pseudotieteelliseksi, pitäisi tutkimusnäyttöön perustuen osoittaa, mikä nimenomainen seikka Skepsiksen huuhaaksi määritellyissä kursseissa on pseudotiedettä. Tätä Skepsis ei osoita eikä se sitä mitenkään pystykään osoittamaan, koska monista virallisen terveydenhuoltojärjestelmämme ulkopuolisista hoitomuodoista (kuten kiinalaisesta lääketieteestä, homeopatiasta ja jäsenkorjauksesta) on olemassa tutkimusnäyttöä, kahdesta ensiksi mainitusta jopa runsaasti.

Kiinalaisen lääketieteen näytöistä ei edes juuri kiistellä. Homeopatiatutkimuksista sen sijaan käydään kansainvälisestikin tiedekiistoja, mutta sen toimivuudesta on tutkimusnäyttöä. Sitä löytyy muun muassa PubMedistä.

Homeopatia ja Sveitsi, huuhaa ja USA

Skepsiksen logiikalla yhdistyksen pitäisi myöntää huuhaapalkinto myös Sveitsin, Saksan ja Iso-Britannian hallituksille, joiden päätöksin homeopaattiset hoidot korvataan sairausvakuutuksesta. Why alternative therapies are covered by health insurance.  Loogisuuden nimessa Skepsis joutuisi lähettämään huuhaapalkintonsa  yli puolelle Yhdysvaltain ja Norjan sairaaloista, sillä niissä käytetään täydentäviä hoitomuotoja, joiden tausta-ajatus ei nojaa moderniin biolääketieteeseen, mutta joiden on osoitettu  auttavan potilaita heidän toipumisessaan. Tutkimuksia löytyy esimerkiksi BioMed Centralista

Huuhaapokaali menisi myös Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin tutkimusyksikölle  National Center for Complementary and Integrative Health. Keskus tutkii ei-biolääketieteellisten hoito- ja terveyden edistämisen muotojen toimivuutta. Samaan palkinnonsaajien joukkoon kuuluisivat lähes kaikki Suomen työväenopistot. Niissä nimittäin opetetaan joogaa ja mindfulness-meditaatiota.

Skepsiksen katsannossahan nämä ovat pseudotieteellisiä, sillä niiden hyvinvointia lisäävän vaikutuksen ajatus ei nojaa modernin länsimaisen lääketieteen dogmiin. Mindfulnessin hyödyt on silti – vihdoinkin – myönnetty suomalaisessakin lääketiedeyhteisössä, vaikka käytännön terveydenhuollossa sitä käytetäänkin hyvin vähän.

Se, että näiden hoitosuuntausten tausta-ajattelu ei perustu biolääketieteen fysikaalis-kemialliseen ihmiskuvaan, ei tee niistä tietenkään väheksyttäviä tai pseudotieteellisiä. Väärinkäsityksen välttämiseksi ilmoitan, että en aja erityisesti homeapatian tai kiinalaisen tai minkään mukaan yksittäisen hoitonäkemyksen asiaa, vaan ajan järkevyyden, tieteellisyyden, monimuotoisuuden ja avoimuuden periaatteiden toteutumista niin terveystieteissä, käytännön terveydenhuollossa kuin kansansivistystyössäkin.  Katson, että tästä hyötyvät kansalaiset. He ansaitsevat parasta mahdollista hoitoa  – niin biolääketieteellistä kuin muidenkin tieteenalojen tutkimusnäyttöön perustuvaa hoitoa. Ristiriitaa lääketieteellisen ja muun tieteellisen tutkimuksen välillä ei tarvita. Tarvitaan yhteistyötä.

Yle Radio Suomi teki äskettäin aiheesta asiallisen keskusteluohjelman sekä sen perusteella nettijutun otsikolla Lääketieteen ja täydentävien hoitojen vastakkainasettelu ei auta potilasta.

Turhia ristiriitoja

Pseudoskeptikot sekoittavat tieteen ja käytännön joko tietämättömyyttään tai tahallaan pyrkimällä rakentamaan turhia ristiriitoja. Tieteestä ja pseudotieteestä puhuttaessa on hyvä pitää mielessä, että nykyinen julkisesti rahoitettava terveydenhuoltojärjestelmämme nojaa vain osittain tieteellisten tutkimusten antamiin tuloksiin. Se ottaa soveltuvin osin käyttöönsä tutkimusten tuloksia, mutta suurelta osin hoitoa koskevat päätökset ja ratkaisut nojaavat muihin seikkoihin kuin tieteeseen. Taustalla ovat raha, valta, politiikka, ammattiyhdistystoiminta, maailmakuvat, ajatustottumukset jne.

Terveydenhuollossa nykyisin käytössä olevista hoitomuodoista on BMJ:n tekemän selvityksen mukaan reilusti alle puolella tukenaan kliinisin kokein osoitettu tutkimusnäyttö. What conclusions has Clinical Evidence drawn about what works, what doesn’t based on randomised controlled trial evidence?

Tähän tieteellisen näytön muotoon (RCT = randomized contolled trial) pseudoskeptikot ilmeisesti viittaavat tieteestä puhuessaan, vaikka eivät sitä avoimesti sanokaan. RCT on kuitenkin vain yksi hoitamisen hyödyllisyyttä, vaikuttavuutta, tehoa ja toimivuutta osoittava tieteellinen metodi. Pelkän metodin ei pitäisi koskaan ohjata tieteellistä ajattelua.

Tiede ei ole arvovapaata. Kaikkialla maailmassa siihen vaikuttavat raha, politiikka ja valta kuten terveydenhuoltojärjestelmien kehittämiseen. Pitkällä aikavälillä, kunnes kertyy riittävästi vallitsevaa tiedeparadigmaa haastavia, empiiriä havaintoja, tiedekin uudistuu ja ottaa tutkittavakseen asioita, jotka sotivat vallitsevaa tiedekäsitystä vastaan. Tämä prosessi on hidas. Kyse on tiedeparadigman muutoksesta. Suomessa terveystieteissä tällä hetkellä vallitsee materialistis-reduktionistinen biolääketieteen paradigma. Tiede edistyy, kun uudet teoriat maailmasta (esimerkiksi ihmisestä ja hänen hoitamisestaan) havaitaan edeltäjiään totuudenkaltaisemmiksi.

Historiallisesti skeptikot ovat vaikuttaneet tieteellisen ajattelun uudistumiseen esittämällä sellaisia kysymyksiä kuin ”Miten voimme tietää jotakin ja millä tämän tiedon voi perustella”.  He ovat kyseenalaistaneet totuttuja ajattelutapoja tieteessä. Tieteellinen maailmankuva on ajattelutapa, joka ei lukitse ennakkoon oikeaksi tai vääräksi jotakin tiettyä teoriaa, metodia tai taustafilosofiaa.

Pseudoskeptikoille suosittelen tuoretta tietokirjaa Skeptisismi Epäilyn ja etsimisen filosofia. Siinä (s. 382) todetaan muun muassa. että ”on tieteen pelisääntöjen vastaista pohjata ajattelu sokeasti luotettuihin auktoriteetteihin tai omiin pinttyneisiin ennakkoluuloihin, joita ei ole asetettu kriittisen harkinnan kohteiksi”. 

Pseudoskeptinen ajattelu sisältää runsaasti piirteitä kriittisen ajattelun puutteesta. Se pyrkii suojelemaan kansaa joltakin muka pseudotieteelliseltä pahalta, jota se ei kuitenkaan millään tavalla yksilöi eikä perustele.

Kysynkin, mikä kiinalaisessa lääketieteessä, homeopatiassa ja kalevalaisessa jäsenkorjauksessa on pseudoskeptikkojen mielestä haitallista tai kielteistä niiden käyttäjille? Millaisin argumentein he perustelevat vaatimustaan,  että julkisilla varoilla ei saisi opettaa kansanopistossa kiinalaista lääketiedettä? Kenelle ehkäisevään terveydenhoitoon voimakkaasti suuntautunut kiinalainen lääketiede on epäedullista? Samat kysymykset esitän homeopatiasta ja jäsenkorjauksesta.

Avoin ja asiallinen keskustelu olisi paikallaan.

Pseudoskeptikoiden yhdistys kritisoi vapaata kansansivistystyötä tekevää Keski-Pohjanmaan kansanopistoa näennäistieteellisten terveyskurssien sisällyttämisestä koulutusvalikoimaan. Tätä kummallista väitettä he perustelevat oletuksella, että olisi muka olemassa yksi ja ainoa lääketiede ja sekin vain tietynlainen. Tätä tietynlaisuutta skeptikot eivät kuitenkaan tuo teksteissään julki, mutta se näkyy selkeästi heidän perusteluissaan. Se näyttää olevan materialistiseen reduktionismiin, kemiaan ja fysiikkaan nojaava biologinen teoria ihmisestä  ja RCT-näyttö. Tässä tiedemallissa ei ole sijaa tietoisuudelle, mielelle ja tunteille.

Sitä paitsi kansanopisto ei väitäkään kurssejaan koululääketieteellisiksi (moderni biolääketiede). Kurssien rinnastus koululääketieteeseen, kuten skeptikot huuhaaperusteluissaan tekevät,  on siis harhaanjohtava ja virheellinen ja rakentaa turhaa ja kansalaisten kannalta haitallista ristiriitaa. Kenen etu tällaisen ristiriidan rakentaminen on?  Ei ainakaan kansalaisten, sillä hehän käyttävät tutkimusten mukaan sekä koululääketieteen että muita terveys- ja hyvinvointipalveluja rinnakkain, ei vaihtoehtoina toisilleen. Ks. tarkemmin Aarva 2015.

Hammaslääkäri ja hypnoterapeutti Kati Sarvela esittää Skepsiksen toiminnasta kommentin facebook-sivuillaan:  ”Minusta Skepsis voisi antaa seuraavan palkinnon länsimaiselle kirurgialle; nykytietämys vahvistaa, että vuosikymmenien aikana on tehty valtava määrä turhia leikkauksia, joiden hoitotulokset eivät poikkea lumeesta. Nykyinen plasebotutkimus on alkanut valaisemaan yhä enemmän sitä kiehtovaa tosiasiaa, että potilaan paranemisessa lume, eli kokemusvaikutus, on paljon, paljon luultua suurempi. Voimme sanoillamme ja rituaaleilla edistää paranemista tai heikentää sitä. Ihminen ei ole biologinen kone, vaan sosiaalinen ja tunteva kehomieli.”

Lisäisin tähän, että muuttuakseen uskonnonomaisesti vain yhteen terveystielliseen näkemykseen nojautuvasta  pseudoskeptisyydestä todellisen skeptisyyden edustajiksi, Skepsis ry:n jäsenten kannattaisi lisätä kriittistä ajatteluaan. Perehtyminen esimerkiksi tuoreimpaan kansainväliseen tutkimukseen masennus- ja psykoosilääkkeiden käytöstä ja vaikutuksista (aihepiiri koskee puolta miljoonaa suomalaista) sekä  kansainväliseen plasebotutkimukseen auttaisi Skepsistä tieteeseen ja järkeen perustuvan maailmakuvan kehittämisessä.  Tieteellinen skeptisyys on todella tärkeä asia.

Liityn heti Skepsiksen jäseneksi, kunhan tieteellisen skeptisyyden kriteerit täyttyvät yhdistyksen toiminnassa: epädogmaattisuus,  tieteen ehdottoman avoimuuden ja julkisuuden puolustaminen, tiedevilppien  ja tieteen väärinkäytösten paljastaminen, auktoriteettiuskosta luopuminen eli kriittinen suhtautuminen tiedeauktoriteettien julistamiin tieteellisiin ”totuuksiin”.