”Otanko tässä siis kantaa niin sanottujen uskomushoitojen puolesta? Kyllä, nimittäin sen kannan, että niitä ei pitäisi tuomita niin yksioikoisesti ja ymmärtämättömästi kuin esimerkiksi Kuopion yliopistossa terveyssosiologian professorina toiminut Markku Myllykangas tekee. Hänelle tuollaiset hoidot ovat huuhaata ja aikuisviihdettä. Niitä säätelemään tarvitaan ´puoskarilaki´ ja ´uskomushoitojen potilailleen suosittelevat hoitajat pitäisi savustaa ulos terveydenhuollosta´.”(Eskola 2018, 128)
Antti Eskola (1934-2018), joka toimi sosiologian ja sosiaalipsykologian professorina Tampereen yliopistossa, osallistuu postuumisti julkaistussa kirjassaan Vanhanakin voi ajatella yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kirjassa on lyhyehkö, mutta valaiseva jakso ei-lääketieteellisestä hoitamisesta.
”Puoskarilaista” puhuminen on typerää
”Typerää on myös puhua ´puoskarilaista´, jos tarkoitus on viitata potilasturvallisuutta koskeviin säädöksiin. En epäile, etteikö sellaisin säädöksiin olisi tarpeellista ohjailla niitä vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitomuotoja, joita meilläkin noin kolmannes aikuisista käyttää vakiintuneen hoidon ohella ja lisänä. Tehtävä on kuitenkin mutkikas.
Jos esimerkiksi syöpäsairaus, johon lääketieteelliset hoidot eivät ole tehonneet, on uskonnollinen ihminen, voi rukous antaa hänelle toivoa ja rohkeutta. En usko että esimerkiksi lainsäädäntöä vaatinut Päivi Räsänen haluaisi ´puoskarilakia´, joka kieltäisi sairaalapappia tulemasta potilashuoneeseen tukemaan rukoilijaa, pappi kun ei ole saanut lääketieteellistä koulutusta. Uskonnottomalle ihmiselle jokin täysin vaaraton täydentävä hoitomuoto voi toimia rukouksen kaltaisena toivon ja rohkeuden antajana. Tylyä ja hoitoetiikan vastaista olisi lainsäädännöllä sitäkään kieltää.”(Eskola 2018, 131)
Toimivat hoidot on hyväksyttävä
”Kantani siis on, että vaikka johonkin vaihtoehtoiseen hoitomuotoon liitetyt perustelut eivät pitäisikään paikkaansa, menetelmä on hyväksyttävä, jos se kaikesta huolimatta toimii eli auttaa sairasta.”(Eskola 2018, 131)
Antti Eskola painottaa, että tilanne on toinen, jos tarkoituksena on esittää sellaisia väitteitä todellisuudesta, joita tieteessä esitetään.
Pelkkä räyhääminen ”uskomushoitoja” vastaan Antti Eskolan mukaan ei auta eikä ole auttanut niiden ongelmien ratkaisemisessa, joita tuohon hoitokenttään (hän viittaa täydentäviin ja vaihtoehtoisin hoitoihin) liittyy.
Tervetuloa analyyttinen, tutkiva ote
”Analyyttinen, tutkiva ote voisi alkaa siitä, että ei puhuttaisi ennakkoluuloisesti uskomushoidoista, vaan esimerkiksi vaihtoehtoisista tai täydentävistä hoitomuodoista. Niiden skaala on todella laaja. Yhtäällä ovat sellaiset lääkehoitoa korvaamaan tai täydentämään usein suositellut muodot kuin laihduttaminen, liikunta, suolan vähentäminen tai lihan korvaaminen vihanneksilla. Täydentäviä muotoja ovat myös monenlaiset purkeissa lääkkeen tavoin myytävät ravinto- ja vitamiinilisät. Luetteloa voi jatkaa: hieronta manipulaatio hoidot akupunktio mietiskellyt hypnoosihoito reiki hoito…
Joissain kohden luetteloa tulee vastaan myös homeopatia, joka perinteineen ja teorioineen muistuttaa lääketieteellistä hoitomuotoa. Siinähän itse asiassa potilaalle annetaan lääkettä, tosin äärimmilleen laimennettuna. Kiinnostava terveyssosiologinen kysymys on, miten homeopatia on voinut saada niinkin institutionaalisen aseman kuin mikä sille esimerkiksi Saksassa ja Yhdysvalloissa on. Nimittäin tieteellinen näyttö sen tehokkuudesta sairauksien parantajana on hyvin vähäistä verrattuna laajaan näyttöön sen tehottomuudesta.
Itse olen vuosikymmeniä sitten uteliaisuuttani kokeillut joitakin tällaisia hoitoja. Akupunktio poisti kyllä kiusallisen säryn, mutta kun seuraavalla viikolla tulin yhtenä iltana jossain seurassa tempaisseeksi kunnon humalan, hoidon vaikutus häipyi ja särky palasi. Kerran kävin kollegan suosituksesta lääkärillä, jolla oli teoria, että ruumiissa olevat arpikudokset estävät energiavirtojen kulkua, mutta este poistuu kun kudos puudutetaan. Mies tiiraili nielurisojani, arveli niissä olevan tuollaista estävää tavaraa ja puudutti ne. Hoidon täydennykseksi hän suositteli homeopaattisia tippoja, joita sai vain Helsingistä Meilahden apteekista. Tätä lääkäriä en kyllä kokemukseeni perusteella suosittelisi kenellekään.” (Eskola 2018, 127-129)
Oma isä oli kansanparantaja
Antti Eskola kertoo myös isästään, joka oli kansanparantajan maineessa ja oli myös verenseisauttaja. Hänen mainitsee, että näissä kansanparannusmetodeissa syntyi kyllä todellista parantumista jossain määrin edistävää hoitovaikutusta. Ja yhtenä sen edellytyksenä oli juuri se, että kansa uskoi niin verenseisauttamiseen kuin hänen isänsä voimaankin.
Hyvät kokemusvaikutukset
Kirjoittaa pohdiskelee, että koska hoitovaikutus ei ole kuviteltua, vaan todellista, sitä olisi harhaanjohtavaa kutsua lumevaikutukseksi. (Eskola 2018, 130)
Tämä näkemys on järkevä, sillä lume- eli plasebovaikutuksen ”todellisuuden” on nykytutkimus jo osoittanut muutoinkin kuin potilaskokemuksia tutkimalla, esimerkiksi aivokuvantamisella.
Nykyisenä psykoneuroimmunologian kulta-aikana, kun mielen monimuotoiset vaikutukset kehon toimintoihin (vaikutusta on myös toiseen suuntaan kehosta mieleen) aletaan entistä syvemmin ymmärtää, hoito- ja parantamisajattelukin pikku hiljaa kääntyy kokonaisvaltaisempaan (holistisempaan) suuntaan. Lääketieteilijätkin (ainakin pieni osa heistä) käyttävät jo termiä ”kehomieli” viittaamaan ihmiseen kokonaisuutena, ei vain erillisenä kehona ja erillisenä mielenä.
Lisäksi kokemuksen luonne ja sen suuri merkitys yhtenä hoidon osana ymmärretään nykyisin aika hyvin. Useat tutkijat ovat esittäneet, että koko termi lume- eli plasebovaikutus on hylättävä. Osuvampaa on puhua kokemusvaikutuksesta. Katso tarkemmin Aarva ja Kortejärvi 2018.
Tieteen ja kokemuksen liitto
Yliopistomies Antti Eskola arvosti (tietenkin) tiedettä. Samalla hän kuitenkin kohtuullistaa tiedeuskoa mainitsemalla, että menetelmät, jotka nykyään on hyväksytty ”tieteellisiksi”, ovat ihmisten lukuisten menetelmien joukossa uusia tulokkaita. Jo paljon ennenkin näitä niin sanotusti ”tieteellisiä” menetelmiä ihmiset ovat osanneet rakentaa pyramideja, parantaa tauteja ja purjehtia.
Kirjoittaja pitää tieteellisiä metodeja erinomaisina tiedon hankinnassa. Hän on kirjoittanut itsekin tutkimusmetodologian oppikirjoja. Elämää ja tiedettä laajasti nähneenä Antti Eskola ymmärsi, että tieteellisen metodin lisäksi on runsaasti muitakin mahdollisuuksia saada luotettavaa tietoa todellisuudesta.
Ajattelen niin, että kokemuksen merkitystä joskus vähätellään aivan turhaan. Sen arvellaan olevan epäluotettava tiedon lähde, mutta se voi myös olla hyvin toimivaa ja eri tavalla luotettavaa kuin tutkimustulos, jolle esimerkiksi voidaan laskea matemaattisesti tilastollinen merkitsevyys ja luottamusväli. Yksityiselle, kollektiiviselle tai historialliselle kokemukselle ei voi laskea p-arvoa (tilastollista merkitsevyyttä). Silti yksilöllinen kokemus on totta.
Kirjoittaja kertoo koonneensa paljon kokemustietoa elämänsä varrelta ja oppineensa elämänsä aikana tekemään asioita monella tavalla. Tätä, kokemustietoa, ei hänen mielestään pidä mitenkään väheksyä.
”Esimerkiksi lääketieteellinen tieto voi olla evidenssiin perustuvaa eli hankittu laadukkain kokeellisin menetelmin. Siitä huolimatta se on yleistä ja yleistävää tietoa, jota kuitenkin sovelletaan johonkin erityiseen potilaaseen.
Potilaan erityisyyksistäkin saadaan tietoa juuri häneen kohdistuvin tieteellisin keinoin kuten laboratoriokokeilla. Niiden tulkinnassa ja hoitopäätösten teossa voi kuitenkin myös potilaan aikaisemmalla kokemuksella ja tuntemuksilla, samoin kuin lääkärin työssään saamalla kokemuksella olla arvokas osuus. Hätäpaikan tullen ei mitään keinoa kannata hylätä pelkästään sillä perusteella, että se ei ole ´tieteellinen´.” (Eskola 2018, 128)
Lähteet
Eskola A. Vanhanakin voi ajatella. Mielikuvista ja niiden voimasta. Vastapaino. 2018. https://www.adlibris.com/fi/haku?q=Antti+Eskola
Aarva P, Kortejärvi H. Usko, toivo plasebo. Kirjassa Inhimillisyyden vallankumous. Iloa ja toivoa terveydenhoitoon (toim. Aarva P, Kortejärvi H, Sarvela K) Basam Books 2018, 181-195. https://www.adlibris.com/fi/haku?q=Inhimillisyyden++vallankumous 0
Olipas taas hieno kirjoitus.
Tein joskus viime vuosisadan puolella Tampereen yliopistossa psykologian oppilaana opinnäytetyön, jossa oli aiheena ”hyvä opetus”. Haastattelin muutamia kymmeniä yhteiskunnallisen tiedekunnan opiskelijoita ja kysyin mm. siitä, kuka opettajista oli innostavin. Antti Eskola oli ylivoimainen ykkönen. Ehkä se oli tuo Liinan kuvaama kokemusviisaus, jonka opiskelijat hänestä aistivat. Sitä tietty toivoisi myös niille päättäjille, jotka terveydenhoitoon liittyviä lakeja trimmailevat.
Mielestäni kokemuksiin luottamisesta puhuessa pitäisi ottaa huomioon myös kognitiiviset vinoumat sekä virheelliset syy-seuraussuhteiden tulkinnat. Sivuutetaanko nämä täysin, kun puhutaan kokemuksista? Vai missä mielessä, missä määrin kokemuksiin sitten voi luottaa?
En usko, että Räsänen haluaa kieltää sairaalapapit. He tuskin velottavat käynnistään tai väittävät parantavansa sairauden. Eli heistä tuskin on mitään haittaa.
Antti, kiitos kommentista. Ei kaimasikaan (Eskola) usko, että Räsänen haluaa kieltää sairaalapapit. Kun puhut velottamisesta, niin huomaat varmaan, että sairaalapapit, lääkärit ja sairaanhoitajat kyllä velottavat työstään, sillä heille maksetaan palkkaa. Miksi mielestäsi esimerkiksi koulutetun osteopaatin, refleksologin tai akupunktiohoitajan (nämä ovat esimerkkejä täydentävistä hoitajista, joista Antti Eskola kirjassan puhuu) pitäisi hoitaa veloituksetta sairaalassa olevaa potilasta, joka ilmoittaa, että tällaiset hoidot lievittävät hänen kipujaan ja helpottavat oloa? Väitätkö sinä, että terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella (Suomessa nykyisin) toimivat hoitajat väittävät parantavansa sairauden? Tutkimukset eivät tällaista väitettä tue. Täydentäviä hoitoja (joista Antti Eskola kirjassaan puhuu) käytetään lähes aina joko tavanomaisen hoidon tukena, lisänä tai hyvinvoinnin edistämiseksi. Monissa maissa täydentävät hoidot kuuluvat myös sairaaloiden hoitovalikoimaan. Norjassa yli 60 % sairaaloista tarjoaa niitä. Lisää faktatietoa saat kirjasta Inhimillisyyden vallankumous https://www.adlibris.com/fi/kirja/inhimillisyyden-vallankumous-9789527240342
Kukahan tekisi tälle kirjalle faktantarkistuksen?
Sinulla on kiinnostava näkemys kokemuksista ja kognitiivisesta vinoumasta. Kokemuksethan (niin asiakkaan kuin hoitajankin) ovat joka tapauksessa olennainen, erottamaton osa hoitamista ja samalla myös hoitamisen (kokemus)vaikutuksia. Niitä ei useimmiten voi irrottaa (paitsi jos potilas on tajuton ja lääkäri/hoitaja ”täysin tunteeton robotti”)toisistan. Näin ollen kognitiiviset ”vinoumat”- kuten tätä tietoisuuden ilmiöitä nimität – ovat koko ajan läsnä. Ne ovat läsnä myös tieteellistä tutkimusta tekevien maailmassa, jossa niiden vaikutusta tuloksiin pyritään tietysti eri menetelmin pienentämään. Silti ne vaikuttavat esimerkiksi tutkimusaiheiden valinnassa, metodien valinnassa ja raportointitavassa. Ehkä sinua kiinnostaa syvempikin pohdinta kokemuksen luonteesta tieteessä, olen kirjoittanut aiheesta mm.
https://liinanblogi.com/2018/02/24/kokemuksen-paikka-tieteessa/
https://liinanblogi.com/2018/05/13/aitonaturalismi-on-tietoisen-kokemuksen-hyvaksymisesta-todeksi/
Syy-seuraus -suhteen problematiikka ja virheelliset syiden ja seurausten tulkinnat eivät niinkään liity kokemusvaikutuksiin sinänsä (kuten plasebo- ja nosebovaikutukset), vaan tieteenfilosofisiin taustaoletuksiin tutkittavasta kohteesta, ja ennen muuta tutkimusasetelmiin.