Yhdistävä lääketiede – tuleva megatrendi

Biotieteitä ja bioteknologiaa voidaan pitää nykyajan megatrendinä. Tulevaisuususkon vartijoina ne kehystävät yhteiskunnan eri sektoreilla työtä hyvän elämän puolesta.

Huipputeknistyneen biolääketieteen rinnalle on länsimaissa nousemassa yhdistävää eli  integratiivista lääketiedettä (integrative medicine).  Tästä keskustellaan tiistaina 27.11. 2018 klo 17.00 – 18.30 Tampereen yliopistossa tilaisuudessa Mitä on yhdistävä lääketiede?  https://liinanblogi.com/mita-on-yhdistava-laaketiede/.

Biolääketiede terveysteknologian avustamana on näyttänyt kyntensä akuuteissa fyysisissä sairaustiloissa ja tapaturmissa. Elimiä siirretään, geenejä parannellaan, vaikeita sairauksia hoidetaan tehokkailla lääkkeillä, tekoniveliä asennetaan ja vakavia vammoja korjataan kirurgisesti.

Upeaa!

Mutta se on paljon tehottomampi auttamaan vaivoissa ja ongelmissa, jotka ilmenevät samanaikaisesti fyysisinä ja psyykkisinä oireina tai jos niihin liittyy vielä sosiaalista ja spirituaalistakin kipua.

Kärsivän ihmisen tilanne voi äärimmillään olla tämä: Kehossa tuntuu särkyjä, kolotuksia ja uupumusta. Mieli on maassa, ahdistaa ja masentaa. Köyhyys, turvattomuus ja yksinäisyys painavat. Mitään vikaa elimistöstä ei kuitenkaan lääketieteellisissä tutkimuksissa löydy.

Tällaisten vaikeasti diagnosoitavia vaivoja potevien ihmisten, moniongelmaisten henkilöiden tai  kroonisten sairauksien kanssa elävien auttamisessa nykyterveydenhuollolla  on paljon haasteita. Näitä tapauksia (potilaita), jotka istuvat hankalasti biolääketieteelliseen parannusmalliin, on perusterveydenhuollossa paljon.

Viime kesänä The Lancet ­lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Isossa­Britanniassa ja Yhdysvalloissa joka neljäs ihminen on monisairas eli potee useita samanaikaisia sairauksia. Yli 65-­vuotiaista monisairaita on jo kaksi kolmesta. (Salisbury ym. 2018). Monisairastavuus, toiminnalliset häiriöt ja ei-tarttuvat pitkäaikaissairaudet ovat terveydenhuollon haaste Suomessakin.

Jos lääkkeet eivät tehoa?

 Jos lääkkeitä, leikkauksia tai muita näyttölääketieteen hoitomuotoja ei jostain syystä voida käyttää, syntyy hämmennystä. Pahimmassa tapauksessa potilas voi jäädä ongelmiensa kanssa yksin, mikäli hoitoajattelu ei laajene biolääketieteen teorioita ja käytäntöjä  avarammaksi.  

Ihminen on näet perustavanlaatuisesti  biologisten piirteidensä ohella  myös psyykkinen, sosiaalinen ja henkinen olento. Nämä puolet jäävät tavanomaisessa nykyisessä biolääketieteen viitekehyksessä vähälle huomille. 

Tähän katvealueeseen tuovat valoa ja uusia  mahdollisuuksia yhdistävän lääketieteen ajattelu- ja toimintatavat. Kurottaessaan myös materiaalisen, luonnontieteellisen kehon tuolle puolen, sosiaaliseen ympäristöön ja psyykkiseen ja henkiseen puoleen ne voivat  tavoittaa niitä varjoon jääviä ihmisyyden piirteitä, jotka kuitenkin vaikuttavat olennaisesti terveyteen ja sairauteen.

Yhdistävän lääketieteen käyttöä jahyötyjä on tutkittu 1980-luvulta lähtien. Lähtölaukaus yhdistävän lääketieteen tutkimukselle oli Eisenbergin ja tutkimusryhmän (1993) tutkimus, jossatodettiin että epätavanomaisia  (unconventional) lähestymistapoja käytetään yleensä tavanomaisenbiolääketieteellisen hoidon lisänä ja enimmäkseen vaivoissa ja sairauksissa,jotka eivät olleet hengenvaarallisia.

Yhdistävän lääketieteen hoitonäkemys liittää tarvittaessa biolääketieteelliseen hoitoon myös muita kuin luonnontieteelliseen tausta­ajatteluun nojaavia parannusmenetelmiä. Näin pyritään vastaamaan kroonisten ja elintapasairauksien lisääntymisen sekä terveyden eriarvoisuuden tuomiin globaaleihin haasteisiin.

Myös lääkejätteet (Lääkejäte löytää yhä liian harvoin oikeaan paikkaan AL 13.11.2018) ja lääkeresistenssi (mikrobin kyky vastustaa mikrobilääkkeen vaikutusta) ovat kasvava ongelma (Bakteerit ovat entistä vastustuskykyisempiä HS 10.11.2018), joihin etsitään globaalisti sekä lääkkeellisiä että lääkkeettömiä ratkaisuja. Jälkimmäiset ovat  osa yhdistävän lääketieteen ajattelua.

Euroopan yhdistävän lääketieteen yhdistys on laatinut konsensuslausuman, Berliinin sopimuksen. Sen mukaan tavoitteena on suunnata hoitoa, koulutusta, tutkimusta ja ter­veyspolitiikkaa tukemaan sellaista terveydenhuollon mallia, joka nojaa niin biolääketieteeseen kuin täydentäviin ja perinteisiin terveysnäkemyksiinkin ja joka arvostaa moniäänisyyden rikkautta niin käytännön terveyden edistämisessä ja hoidossa kuin tieteellisessä tutkimuksessakin.

Berliinin sopimuksessa todetaan,että hoitamisessa on vahvistettava potilaiden mukaan ottamista, moniammatillistatoimintaa ja tiimityötä sekä perinnelääketieteen arvostamista terveydenhuoltoaglobaalisti kehitettäessä,tieteellistä  näyttöä jajärjestelmätason tutkimusta (Whole Systems Research).

Sillanrakentajat luovat yhteisyyttä

Sopimuksen mukaan siltojen rakentaminen kliinisen työn, prevention (ehkäisyn) sekä yhteisöllisyyttä edistävän toiminnan ja ylipäänsä kansanterveystyön kanssa on tärkeää, koska lääketieteelliset toimenpiteet kattavat arvioiden mukaan vain noin 10–20 prosenttia väestön terveyteen vaikuttavista tekijöistä.

Yhdistävä lääketiede yleistyy eri puolilla maailmaa. Täydentäviä menetelmiä tarjotaan potilaille jo monissa sairaaloissakin. Norjassa niitä tarjoavia sairaaloita oli puolet kaikista sairaaloista vuonna 2008 ja 64 prosenttia vuonna  2013.  Myös suomalaisissa Käypä hoito -­suosituksissa on yhdistävää lääketiedettä. Ensimmäisten joukossa suosituksiin tuli hieron­ ta joidenkin kiputilojenhoidossa. Sittemmin unettomuuden ja erinäisten kiputilojen Käypä hoito -­suosituksiin on tuotu hyp­noosia, meditaatiota, mielikuvaharjoituksia ja erilaisia rentoutumismenetelmiä. Akupunktio mainitaan yhtenä mahdollisena kroonisen kivun hoitomuotona. Kansainvälisesti eri maiden hoitosuosituksissa akupunktiota esitetään auttamismenetelmäksi kivun lisäksi kymmeniin eri sairaustiloihin. (Lähdeviitteet kirjassa Aarva, Kortejärvi, Sarvela 2018)

Kuva: Definition of Integrative Medicine and Health.The Academic Consortium for Integrative Medicine & Health. https://imconsortium.org/about/introduction/

Sitä mukaa kun tutkimus ja tieto lisääntyvät, terveydenhuoltomme alkaa vähitellen omaksua integroivaa hoitamista. Monissa kunnissa käytetään jo muun muassa tanssi-, kuvataide- ja musiikkiterapioita, joogaa, mindfulness-harjoituksia ja muita täydentäviä menetelmiä osana terveyskeskuksen tai yksityisten lääkäriasemien toimintaa. Tiedon lisääminen vähentää ennakkoluuloja ja turhia vastakkainasetteluja biolääketieteellisen ja muun hoitamisen välillä ja auttaa löytämään tapoja kommunikoida erilaisia näkemyksiä edustavien hoitoalan ammattilaisten kanssa.

Ihmiset joka tapauksessa näyttävät oma­-aloitteisesti  yhdistävän erilaisia kokemuksellisia ja täydentäviä menetelmiä tavanomaiseen lääketieteelliseen hoitoonsa, vaikka eivät aina siitä kerrokaan lääkärilleen. Tämä viittaa vahvasti muutoksen tarpeeseen virallisissakin sosiaali-­ja terveydenhuollon käytännöissä.

Luonto on periaatteessa ilmaista ”lääkettä”. Myös  ravitsemus, musiikki, kuvataiteet ja muut taiteenlajit, myötätuntoinen, kunnioittava kosketus, lukuisat kehomielimenetelmät ja kokemukselliset hoitomuodot tekevät vahvasti tuloaan osana yhdistävää lääketiedettä nykymegatrendin, biolääketieteellisen teknologian rinnalle. Kumpaakin  näkemystä tarvitaan. 

Kun nämä pääsevät hedelmälliseen kanssakäymiseen, niiden keskinäisestä lomittumisesta, sekoittumisesta ja yhteentörmäyksistä syntyy  luova käänne. Hyppäys tuntemattomaan virittää aivan uudenlaisia ideoita ja sitä kautta asiakaskeskeistä ja ammattien rajat ylittävää  hoitamista.Siitä hyötyvät kaikki. Potilaat parantuneiden palvelujen kautta ja sote-ammattilaiset oman työhyvinvointinsa lisääntymisenä, koska auttamisvälineiden rajallisuudesta johtuva turhautuminen vähenee. 

Aiheesta tarkemmin kirjassa Aarva P, Kortejärvi H, Sarvela K (toim.) Inhimillisyyden vallankumous. Iloa ja toivoaterveydenhoitoon. Basam Books 2018, 320s.

Muita viitteitä

Eisenberg DM, Kessler RC, Foster C, et al. Unconventional medicine in theUnited States. Prevalence, costs and patterns of use. The New England Journal of Medicine 1993;328:246–252.

Salisbury C., Man M­S., Bower P. Management  of  multimorbidity using a patient­centred care model: a pragmatic cluster­randomised trial of the 3D approach. The Lancet 393; 10141, 41–50. 7 July 2018 http://dx.doi.org/10.1016/S0140­6736(18)31308­4.