Arvostavaa dialogia tarvitaan täydentävistä hoidoista

Keskustelun laatua voidaan parantaa

Nyt on jo mahdollista nostaa täydentäviä hoitomuotoja koskevan julkisen, ammatillisen ja terveyspoliittisen keskustelun laatua ja tasoa. Se ei valitettavasti vielä oikein toteudu.

Eilen oli Uusi Suomi asialla ja otsikoi juttunsa  Valinnanvapaudesta puoskarilakiin. Tänään Yle kirjoittaa hieman Uutta Suomea neutraalimmin, mutta polarisaatiota vahvistaen otsikolla Tutkija: Pelko saa lääkärit vaikenemaan “vaihtoehtohoitojen” käytöstä – “Se on sellaista maan alla olemista”.  Ylen luupin alla ovat tänään lääkärit.

Ymmärrän, että lukijoiden houkuttelemiseksi tarvitaan raflaavia, huomiota herättäviä otsikoita ja tekstejä. Kuitenkin asiassa, joka koskettaa kovin monia ihmisiä, olisi hyödyllisintä pysyä totuudessa ja selvittää ihmisille perusasiat: Mistä erilaisista seikoista tässä täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen kiistassa  on kysymys? Mitä nämä hoidot oikein ovat, joita Yle ja Uusi Suomi kuvaavat  jutuissa  uskomushoidoiksi, puoskaroinniksi ja sopimattomiksi lääkärin työhön, “koska niiden teho ei perustu tutkimusnäyttöön, vaan potilaan uskoon”.

Julkisuudessa ei kerrota, mitä pitäisi välttää, paitsi hopeavettä ja mustaa salvaa. Näidenkö vuoksi käydään kädenvääntöä. Näidenkö vuoksi sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) aloitellaan lainvalmistelua, joka kuitenkaan, jos edetään 10 vuoden takaisen lakiluonnoksen kehittelemiseksi edelleen, ei edes liity mustaan salvaan ja hopeaveteen. Ne eivät ole sote-hoitohenkilökuntaa, jota STM:n lakiluonnos vuodelta 2009 koski. Se koski hoitoammattilaisten toiminnan rajoituksia.

Kun totuudellista tietoa ei jaeta sen kummemmin itse hoitomuodoista kuin lakiluonnoksestakaan, syntyy ennakkoluuloja, vahvoja asenteita puoleen ja toiseen ja kyvyttömyyttä keskustella asiallisesti.

Auttamista, hoitamista ja parantamista olisi kansalaisen kannalta edullisinta tarkastella “Ihminen keskellä” -perspektiivistä, josta näkyy  potilaan/asiakkaan paikka  selkeämmin kuin “lääketiede keskellä” -perspektiivistä.

Mitä oikeasti tapahtuu?

Ihmiset hakevat apua erilaisiin kärsimyksiin, vaivoihin ja ongelmiinsa erilaisista avun muodoista. Kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan hoitaa lääketieteellisesti.

Ihminen parantujana ja terveyttään vaalivana toimijana. 

Kuviossa havainnollistan, millä eri tavoilla ihmiset auttavat itseään ja läheisiään. Terveydenhuoltojärjestelmä tunnetusti vaikuttaa melko vähän kansanterveyteen kokonaisuudessaan. Silti terveydenhuolto on äärimmäisen tärkeää.

A. Julkisen terveydenhuollon palvelut ovat korvaamattomia, kun sairastumme vakavasti. Lääkärin puoleen käännymme myös aina, kun muut konstit eivät riitä tai kun haluamme saada asiantuntijan näkemyksen ongelmastamme.

B. Itsehoitotaitoja opimme jo lapsuuskodissa, koulussa ja myöhemmin erilaisilla kursseilla sekä sosiaali­ ja terveyden­ huollon tarjoamassa terveysneuvonnassa. Pikku vaivoista parannumme lähes aina joko ilman erityisiä hoitotoimenpi­teitä tai omin keinoin.

C. Yhteisö eli kanssakulkijamme ovat tärkeitä auttajiamme. Perhettä laajempaan yhteisöön voi kuulua sukulaisia, tuttavia tai harrastuskavereita, yhdistysaktiiveja tai nettiyhteisöjä. Näissä yhteisöissä vastaanotamme ja annamme hoitamisen ja terveyden edistämisen vertaistukea.

D. Terveellisillä elintavoilla ja valinnoilla voimme vaikuttaa sairauksia ehkäisevästi, mutta ne edistävät myös parantu­mista ja yleistä hyvinvointia. Jokainen suomalainen tietää ravitsemuksen, liikunnan, tupakoinnin välttämisen, alkoholinkäytön kohtuullisuuden ja tasapainoisten ihmissuhteiden suuren merkityksen terveydelle.

E. Täydentävät hoidot nimensä mukaisesti yleensä täydentä­vät terveydenhuollon palveluja ja itsehoitovalikoimaa joko muuta hoitoa tukien tai siten, että niitä käytetään terveyden edistämiseksi esimerkiksi rentoutushoidoissa. Juuri tästä ryhmästä kiistellään. On monia erilaisia, varsin vahvojakin  näkemyksiä termeistä, joilla tämän ryhmän menetelmiä kuvataan.

Aihepiiristä tarkemmin katso Aarva, Kortejärvi,Sarvela (toim.) 2018.

Elimiä siirretään, geenejä muunnellaan

Biolääketieteen huimat saavutukset ovat osoittautuneet ylivoimaisiksi monien sairauksien ja tilojen hoidossa. Elimiä siirretään, vakavia sairauksia lääkitään, pahoja infektioita hallitaan ja pian ehkä geenejäkin muunnellaan.  Kiistattomasta voittokulustaan huolimatta useissa terveysongelmissa biolääketieteellinen hoito ei ole riittävää, eikä menestystarinasta voi tehdä päätelmää, että muita hoitamisen tapoja ei tarvittaisi.

Monipuolista, moninäkökulmaista hoitoa ja tukea tarvitaan erityisesti moni- ja pitkäaikaissairaiden auttamisessa ja useimmissa mielenterveyden ongelmissa ja tuki-ja liikuntaelinten vaivoissa sekä tiloissa, joille ei löydy lääketieteellistä diagnoosia. Näitä on perusterveydenhuollossa erittäin paljon.

Kaikkia auttamisen muotoja A – E  tarvitaan myös siksi, että kansalaiset eivät tutkitusti koe saavansa riittävästi apua biolääketieteestä, mistä voi seurata  luottamuksen horjuminen vakiintunutta terveydenhuoltoa kohtaan.

Luottamus on välttämätöntä. Tätä varten on uudistettava ajattelua ja suhtautumista hoitamiseen ja sen tutkimukseen: On otettava käyttöön terveyttä, sairautta ja paranemista  tutkivien eri tieteenalojen tuottamaa tietoa, nojattava sivistyksen perusarvoihin, vahvistettava tutkivaa terveysjournalisma ja käytettävä  –  silloinkin, kun ollaan eri mieltä – mahdollisimman tasapuolista ja neutraalia kieltä, joka on arvostavaa, eikä halvenna ketään.

Näin, dialogia rakentamalla,  voidaan parhaiten löytää ratkaisuja kiistanalaisiin kysymyksiin.

On olemassa runsaasti tutkimustietoa ei-lääketieteellisten hoitomuotojen hyödyistä, joita parhaillaan aloitettu STM:n sääntelyhanke sekä terveydenhuollon valinnanvapauslaki koskevat.  Näitä tutkimuksia Suomessa tunnetaan heikosti,  koska meillä  on niin kovin vähän alan tutkijoita, tutkimusta ei juuri rahoiteta eikä toimittajilla ole aikaa, ehkä ei kiinnostustakaan,  perehtyä kunnolla alan tutkimukseen ja sellaisiin hoitamisen maailmankuviin, jotka eivät nojaa puhtaasti  luonnontieteellis-tekniseen näkemykseen ihmisestä.

Vaiettua viisautta

Ylen ja Uuden Suomen jutuissa ikään kuin viitataan koko täydentävien hoitojen kenttään. Silti esille, maininnan arvoisiksi, tuntuvat  pääsevän kummalliset sensaatioerikoisuudet hopeavesi ja musta salva, joita on vaikea mieltää millään tavoin terveydenhuollon haastajiksi.

Tarvitaan vakavaa keskustelua  ja konkreettisia toimia, jotta kaikkien ihmiselle vaarallisten aineiden myyntiä ja markkinointia rajoitetaan ja valvotaan lainsäädännöllä.

Samoin on varmistettava kansalaisille aito  mahdollisuus valita kaikista ihmiselle hyödyllisistä ja turvallisista  hoitomuodoista itselleen sopiva niin, että laki ei hyödyllisten käyttöä hankaloita. Hyödyllisistä hoidoista Uusi Suomi ja Yle jutuissaan vaikenevat. Ikään kuin niitä ei olisi olemassa. Tutkimusten mukaan niitä on. (Katso tarkemmin esim. Aarva 2018, jossa on paljon lähdeviitteitä)

Suuri osa kansalaisista (vähintään noin kolmannes) raportoi käyttävänsä  täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoidon ja terveyden edistämisen muotoja. Lisäksi suuri osa käyttäjistä ilmoittaa saneensa niistä enemmän tai vähemmän apua. (Katso tarkemmin Aarva 2018)

Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot on termi, jolla kansainvälinen tiedeyhteisö sekä länsimaiden hallintoviranomaiset puhuvat virallisen, vakiintuneen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolisista hoitomuodoista.

Hyökkäyksestä ja puolustuksesta arvostavaan argumentointiin

Parikymmentä vuotta käyty erikoislaatuinen juupas -eipäs -puoskari-uskomushoito-vaihtoehtohoito-keskustelu olisi hyvä korvata keskustelulla, jossa kiistojen osapuolien ei tarvitsisi niin voimakkaasti hyökätä ja puolustaa kuin nykyisin tehdään.

Hoitamisen vaikutuksia, hyötyä, tehoa ja kustannusvaikuttavuutta voidaan tutkia monilla eri menetelmillä. Näyttöä on monenlaista. Näytön luonteesta, näyttölääketieteestä ja kokemusvaikutuksista katso tarkemmin artikkelista Aarva ja Kortejärvi 2018.

Viitteet
Aarva P, Kortejärvi H. Näyttölääketiede ja kokemusvaikutukset. Kirjassa Inhimillisyyden vallankumous -Iloa ja toivoa terveydenhoitoon. Basam Books 2018, s. 157-180.

Aarva P. Miksi täydentäviä terveysnäkemyksiä tarvitaan. Kirjassa Kirjassa Inhimillisyyden vallankumous -Iloa ja toivoa terveydenhoitoon. Basam Books 2018, s. 7 – 44.

Artikkelikuva: Pekka ja Teija Isorättyän upeasta teoksesta Kiasmassa tammikuussa 2018.