Ylen mustaa ja hopeaa

Mitä A-studio 30.10.2018 tarkoitti?

Moni katsoja hämmentyi eilisestä A-studiosta.  Teen pikakatsauksen siinä käytyyn   keskusteluun.

Joku pitää päättäjien, Sari Raassinan ja Tuula Haataisen toteamuksia ja väitteitä tervetulleena ulostulona potilasturvallisuuden puolesta uskomushoitovaaroja vastaan. Joku toinen ehkä tuumii, että taas tässä Lääkäriliitto ja lääketeollisuus yhdessä valtavirtamedian kanssa vahvistavat asemiaan eli jo ennestään terveydenhuollon ideologista johtopaikkaansa ja näin edistävät  lääkkeiden ja lääkintäteknologian markkinointia paikantamalla keinotekoisesti  ”pahan” itsensä ulkopuolelle.

Voi olla, että keskustelussa  näkyi kumpaakin.  En usko lääkärikunnan neutraaliuteen kysymyksessä, joka koskee ei-lääketieteellistä hoitamista, mutta en myöskään usko mihinkään salaliittoteoriaan. Pysytään nyt vain tosiasioissa.

Ohjelmatiedotteissa A-studio esiteltiin näin ”Hopeavettä lapsille ja mustaa salvaa syöpäpotilaille. Toteutuuko vaihtoehtohoitoja koskeva laki vihdoin?”

Otsikko antoi odottaa, että keskusteltaisiin siitä, millaisia vaaroja nämä aineet aiheuttavat lapsille ja syöpäpotilaille (esimerkiksi kuinka paljon uhreja on, kuinka paljon, miten ja miksi ihmiset käyttävät näitä aineita, miksi Evira ei ole kieltänyt niitä hengenvaarallisina jne). Katsoja odotti, että saa tietoa, kuinka ”vihdoin ehkä toteutuva laki” suojaa lapsia ja syöpäpotilaita ja myös millaisiin laajempiin yhteyksiin ”musta salva ja hopeavesi” liittyvät terveydenhuollossa.

Näiden sijaan keskustelijat vaativatkin ponnekkaasti potilasturvallisuuden parantamista: pitää rajoittaa hoitamisen oikeuksia lailla.  Haavoittuvassa asemassa olevia potilasryhmiä, jotka eivät osaa/voi itse päättää asioistaan (kuten lapsia, syöpäpotilaita ja Sari Raassinan mukaan myös diabeetikkoja) saisivat suunnitellun lain mukaan diagnosoida ja hoitaa vain julkisen terveydenhuollon rekisterissä listatut ammattilaiset.

Tätä haastateltavat toistivat ohjelmassa useaan kertaan vetoamalla potilasturvallisuuteen ja uskomushoitojen vaaroihin. Katsoja hämmentyi ja mietti, miten musta salva ja hopeavesi liittyvät hoitajiin ja esimerkiksi diabetekseen. Ihmisethän kai ostavat niitä oma-aloitteisesti, mainosten perusteella. Voi olla, että joku suositteleekin niitä, mutta tästä ei ole mitään tietoa, ei käsittääkseni tiedetä keitä sellaiset suosittelijat ovat.

Nyt Sari Raassina ja Tuula Haatainen joko tahallaan tai (uskoisin kuitenkin että) tahtomattaan sekoittivat puurot ja vellit. He eivät vastanneet katsojan odotuksiin eivätkä vaatineet hopeaveden ja mustan salvan myynnin kieltoa tai markkinoinnin rajoituksia, vaan hieman yllättäen he vaativat rajoituksia siihen, ketkä ihmiset eli millaiset ammattiryhmät saavat yhteiskunnassamme tarjota hoitopalveluja.

Aita ja aidan seiväs

Ohjelmassa puhuttiin aidan seipäästä kun pitäisi oikeasti puhua koko aidasta. Eli puhuttiin yksittäisestä asiasta eli sote-järjestelmän ulkopuolisten tai sen laitamilla olevien KAIKKIEN hoitajien toiminnan rajoituksista. Tätä yksittäistä rajoittavaa ”aidan seivästä” ei kaiken lisäksi liitetty keskustelussa mitenkään ohjelmassa ennakkoon mainostettuun aiheeseen eli musta salva-hopeavesi -vaaroihin.

Ymmärtääkseni pitäisi puhua ”koko aidasta” eli  kansalaisten arkisista valinnoista ja heidän eduistaan (esimerkiksi miksi kolmannes kansalaista käyttää järjestelmän ulkopuolisia hoitomuotoja, mitä hyötyä ja haittaa he niistä saavat, miksi arvostavaa dialogia eri osapuolien välillä ei synny jne).

Kansaedustaja ja syöpälääkäri Sari Raassinan (kok) ja kansanedustaja, valtiotieteen maisteri ja sairaanhoitaja Tuula Haatainen (sd) ilmoittivat vievänsä potilasturvallisuuslakia (jota on julkisuudessa vuosien mittaan nimitetty myös puoskarilaiksi ja uskomushoitolaiksi) eteenpäin seuraavassa hallituksessa, mikäli siellä ensi keväänä istuvat.

Kansalaiset voivat vaikuttaa

Kummankin potentiaalisessa äänestäjäkunnassa on todennäköisesti vähintään kolmannes ihmisiä, jotka itse tai heidän perheenjäsenensä käyttävät jotakin ”epävirallista” hoitomuotoa. Näihin puhujat A-studiossa ilmeisesti  viittasivat, vaikka käyttivät termiä ”uskomushoito”.

Julkisen terveydenhuollon ulkopuolisista menetelmistä yleisimmin nykyisin maassamme  käytettyjä ovat (erittelen ne vakiintuneen kansainvälisen luokittelun mukaisesti):

a) Erilaiset luontaistuotteet, ravinto- ja rohdosvalmisteet (näitä on 65 prosenttia suomalaista ja/tai heidän perheenjäsenistään käyttänyt joskus).

b) Kehomielihoidoista Suomessa yleisimmin käytettyjä ovat erilaiset hieronnat, akupunktio, kiropraktiikka (nämä ovat nimikesuojattuja ja virallisia, mutta eivät aina sv-korvattavia) ja vyöhyketerapia; näiden kaikkein hyödyistä on käytettävissä eri tieteenalojen tutkimustietoa. Haitoistakin on tutkimustietoa; näiden haitat, kun niitä antaa koulutettu ihminen,  on todettu melko vähäisiksi. (Kehomiehoitoja joskus itse tai perheenjäsen on käyttänyt 49 prosenttia suomalaisista).

c) Hoitojärjestelmistä yleisimmin käytetään homeopatian ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaisia hoitomuotoja.

Luokituksista ja käytön yleisyydestä katso Vuolanto ym. 2018 sekä Aarva 2018 (tiedot alla).

A-studiokeskustelussa toimittaja yritti kerran kysyä, pitäisikö vaihtoehtohoitoja jotenkin määritellä. Siihen Sari Raassina totesi, että resurssien puutteessa(!) se ei ole tarpeen. Ensin pitää hänen mukaansa rajoittaa eri hoitajien oikeuksia ja ehkä sitten myöhemmin ”tehdä luokituksia”.

Tosiasiassa valmiit kansainväliset  CAM (Complementary and Alternative Medicine)-luokitukset (yllä) ovat jo olemassa jopa suomeksi ja ne ovat viimeisen tutkimustiedon mukaisia (katso esimerkiksi Vuolanto ym 2018 ja Aarva 2018) Tosiasioiden tsekkaus ei siis vaadi suuria erityisresursseja sosiaali- ja terveysministeriössä, jolle ministeri Annika Saarikko (kesk) on antanut tehtäväksi valmistella lakiasiaa seuraavaa hallituskautta varten.

Karhu = kontio, mesikämmen ja metsän kuningas

Muinaissuomalaisessa mytologiassa karhu oli pelottava asia, josta puhuttiin vertauskuvallisesti monin peitenimin. Karhun voimaan uskottiin.

Nykyisin erilaisia ”uskonsanomia” levitetään propagandan keinoin. Siinä valikoidaan esitetyt tiedot propagoitavan asian hyväksi ja nojaudutaan tyypillisesti musta-valko -ajatteluun, jolla erotellaan hyvät (oma viiteryhmä) ja pahat (ne muut).  Tyypillinen propagandan muoto on käyttää kiertoilmauksia:  annetaan vaihtoehtoinen nimitys jollekin asialle tai olennolle, jonka nimeä ei jostain syystä haluta tai saa sanoa.

Sari Raassina, Tuula Haatainen, Juhani Knuuti, Lääkäriliitto, Duodecim-seura, Yle, Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimitus, Turun Sanomat, Aamulehti ja ylipäänsä koko valtavirtamedia kaikki puhuvat yhteen ääneen uskomushoidoista. Nämä arvostetut tahot eivät käytä kansainvälisen tiedeyhteisön, Maailman terveysjärjestön ja monien muiden kansainvälisten organisaatioiden asiallista termiä täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot. Katso aiheesta esimerkiksi HS:n pääkirjoitus ja sitä koskeva kommentti, joita käsittelin edellisessä blogikirjoituksessani Tieteessä ei tunneta termiä uskomushoito.

 ”Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä…?” (Ultra Bra)

Miksi Sari Raassina, Tuula Haatainen ja muut turvautuvat ”uskomushoito”-kiertoilmaukseen, jota ei ole missään järkevällä ja tieteellisesti tai edes käytännöllisesti perustellulla tavalla   määritelty niin, että se kuvaisi ilmiötä, jota sen olisi tarkoitus kuvata? Miksi termi ”täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot” ei kelpaa? Miksi ”vaihtoehtohoitoja ei ole syytä määritellä ja luokitella ennen rajoittavan lain säätämistä”, kuten Sari Raassina toteaa A-studiossa?

Näitä sopii pohtia tarkkaan.

Ollaanko ehkä valmistelemassa lakia,  joka ei määrittele, millaisilta vaaroilta sen on tarkoitus suojata ihmisiä? Vaikuttaa epärationaaliselta. Jopa hölmölän puuhilta.  Ei nimittäin ole tietoa, mitä termin ”uskomushoito” alaan kuuluu (paitsi tuossa A-studiossa luetellut, voimakkaasti negatiivisesti julkisuudessa sävyttyneet hopeavesi, musta salva, kaukohoidot ja enkelihoidot?) Nämäkö siis olisivat uuden lain pääkohde, kun hoitajien toimintaa rajoitetaan? Vaikuttaa erikoiselta.

Todellisuudessa hoitomuotoja on satoja ja osa niistä on tutkimuksin osoitettu hyödyllisiksi. Mukana joukossa on huuhaatakin. On siis haitallista, mutta on myös hyödyllistä.

Tavallisen ihmisen logiikan mukaan päättäjien on pyrittävä erottamaan nämä toisistaan kansalaisten ja äänestäjien parhaaksi. On erotettava jyvät akanoista. Se tarkoittaa, että ilman ennakkoluuloja  perehdytään laajaan kansainväliseen tutkimukseen, eri maiden käytäntöihin ja eri  hoitofilosofioiden historialliseen kehitykseen. On otettava huomioon myös terveyspalvelujen käyttäjien omat arvot ja prioriteetit.

Toimittaja-parka lobbauksesta

Minun kävi sääliksi toimittajaa, joka innokkaana penäsi, että onko Raassinaa ja Haataista yritetty lobata.  Vaikutti siltä, että toimittaja olisi tiedostamattaan halunnut siirtää itsensä ulkopuolelle tuon ”pahan lobbauksen”, jonka – onnistuneen lobbauksen – kohde todellisuudessa hän itse ja  taustatoimitus näyttävät olleen.  Ohjelmassahan ei annettu puheenvuoroa yhdellekään keskustelijalle, joka olisi asettanut kyseenalaiseksi Lääkäriliiton voimakkaasti lobbaamaan lain, joka toteutuessaan lisäisi jo vanhastaan suuria lääkärin valtuuksia.

Propagandaa, joka on niin syvästi  sisäistetty, että sitä ei edes huomata eikä tajuta propagandaksi, kutsutaan indoktrinaatioksi.  Siitä tässä A-studiossa mielestäni oli kysymys.

Symbolisesti ilmaisten kyse on suuresta silmien kiinni pitämisestä. Silmät eivät ole kiinni pahuudesta tai vallantavoittelusta johtuen, vaan siksi, että pitkä, systemaattinen, monikymmenvuotinen ”mediavaikuttaminen” on johtanut uskomushoito-uskoon, jolloin termi on ”lukittu”. Siitä on tullut ikään kuin kiveen hakattu, muuttumaton ja itsestään selvä, jota kukaan ei voi eikä uskallakaan julkisuudessa kyseenalaistaa (joutuu muutoin pahisten joukkoon).

TV-uutisetkin puhuu jo uskomushoidoista itsestään selvänä asiana. Näin on syntynyt tilanne, että ”uskomushoito” on merkitykseltään aina ”sopiva” omassa viiteryhmässä (”hyvien” joukossa), koska se poikkeuksetta viittaa erikseen määrittelemättömiin ”noihin muihin” (”pahoihin”).

M.O.T. Eikä pidä oleman muita termejä (”jumalia”)!

Mutta tällä hetkellä asiat eivät kuitenkaan ole millään tavoin väärin. Tilanne on se mikä on. Jokainen katsoo maailmaa omasta maailmankuvastaan. Ja maailma joka tapauksessa muuttuu.  Se mikä joskus on ”lukittu”, kyllä avautuu aikanaan.

Asiallinen ja monipuolinen keskustelu erilaisista hoitamisen ajattelutavoista  näyttää tosin olevan jumissa. Ei synny minkäänlaista dialogia eri osapuolien välillä, koska ”uskomushoito”-uskoa kyseenalaistavien ääni ei (vielä) kuulu valtavirtamediassa ollenkaan.  Hesarille sanottakoon kuitenkin tässä julkisesti kiitos  mielipidekirjoituksemme julkaisusta (katso edellinen postaus).

Avartuva ilmapiiri

Uskon(!) että tulevaisuudessa ilmapiiri avautuu ja julkinen keskustelu saa  monivivahteisempia sävyjä. Siihen antaa viitteitä se, että terveydenhuoltohenkilöstö itse on jo alkanut hahmottaa tarpeen kokonaisvaltaisempaan hoitamiseen. Moni hoitoalan ammattilainen on avannut silmät sille, mistä Tuula Haatainen puhui eli myötätunnon ja ihmisen kohtaamisen vaikutuksille ja apua hakevan omille kokemuksille, joita ei voida eikä useimmiten edes kannata tutkia biolääketieteellisin mittarein.

”Tässä meillä olisi jotakin oppimista”, Tuula Haatainen totesi. Ehkä hän viittasi täydentäviin kehomielihoitoihin (ei kylläkään sanonut sitä ääneen), joissa läheisyys, kuuntelu ja kohtaaminen ovat tärkeä hoitamiseen kuuluva elementti.

Ehkä keskustelun avaamiseen, avartumiseen ja muutokseen  tarvitaan potilaiden ja kansalaisten vallankumousta.

Avoin keskustelu tutkimuksesta ja kansalaisten omista näkemyksistä ja kokemuksista koskien CAM-hoitoja on demokraattisessa yhteiskunnassa tärkeää. Asiallinen ja faktoihin nojaava keskustelu eri hoito- ja terveydenedistämistapojen  hyödyistä ja haitoista on paras tie kehittää sellaista valtiollista hoitamisen ja hoitajien sääntelyä, joka toimii käytännössä ja josta kansalaiset hyötyvät.

Keskustelun virittämiseksi nyt tarvittaisiin lääkärikunnalle, toimittajille, lääketieteen opiskelijoille, CAM-alalle ja sosiaali- ja terveysministeriöön (STM) sekä eduskuntaan vankka peruspaketti asiatietoa ja työkaluja käydä hyödyllistä keskustelua.

Tietopaketin tuottaminen on STM:n tehtävä. Lääkäreiden ammattiliitto ymmärrettävästi vetää köyttä omaan suuntaansa kuten ammattiyhdistysten kuuluukin tehdä. Lääketieteen opiskelijat taas ovat opiskelijoita, ei heillä ole muuta tietoa kuin lääkäriopettajien ja ammattiyhdistyksen tarjoama. CAM-hoitajien omat edunvalvontayhdistykset samalla tavoin vetävät köyttä omaan suuntaansa.

Nyt tarvitaan puolueeton, asioita objektiiviesti tavallisen kansalaisen näkökulmasta tarkasteleva instanssi.  STM tai joku yliopiston monitieteinen tutkijaryhmä on lähin mieleeni tuleva  vaihtoehto.  Pelkkä lääketiede ei tässä ole riittävä tieteen ala, koska monet CAM-hoidot eivät ole lääketieteellisiä. Niinpä niiden tutkimuksenkin on oltava muuntieteellistä (vrt. muunsukupuolinen).

Yleisöluento Tampereen yliopistossa

CAM-hoitojen tutkimuksesta  kiinnostuneille tiedoksi Tampereen yliopistossa järjestettävä englanninkielinen  Studia Generalia -luento 27.11. 2018 klo 14.15-15.45.

Lisälukemista

Aarva P. Miksi täydentäviä terveysnäkemyksiä tarvitaan? Kirjassa (Aarva P, Kortejärvi H, Sarvela K. toim.) Inhimillisyyden vallankumous – Iloa ja toivoa terveydenhoitoon. Basam Books. Helsinki 2018, s. 33-36.

Vuolanto P, Sorsa M, Aarva P Helin K. Katsaus suomalaiseen CAM-tutkimukseen. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2018:55: 240–256. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 55(3). https://doi.org/10.23990/sa.74424

Artikkelikuva: Kati Sarvela