Mitä A-studio 30.10.2018 tarkoitti?
Moni katsoja hämmentyi eilisestä A-studiosta. Teen pikakatsauksen siinä käytyyn keskusteluun.
Joku pitää päättäjien, Sari Raassinan ja Tuula Haataisen toteamuksia ja väitteitä tervetulleena ulostulona potilasturvallisuuden puolesta uskomushoitovaaroja vastaan. Joku toinen ehkä tuumii, että taas tässä Lääkäriliitto ja lääketeollisuus yhdessä valtavirtamedian kanssa vahvistavat asemiaan eli jo ennestään terveydenhuollon ideologista johtopaikkaansa ja näin edistävät lääkkeiden ja lääkintäteknologian markkinointia paikantamalla keinotekoisesti “pahan” itsensä ulkopuolelle.
Voi olla, että keskustelussa näkyi kumpaakin. En usko lääkärikunnan neutraaliuteen kysymyksessä, joka koskee ei-lääketieteellistä hoitamista, mutta en myöskään usko mihinkään salaliittoteoriaan. Pysytään nyt vain tosiasioissa.
Ohjelmatiedotteissa A-studio esiteltiin näin ”Hopeavettä lapsille ja mustaa salvaa syöpäpotilaille. Toteutuuko vaihtoehtohoitoja koskeva laki vihdoin?”
Otsikko antoi odottaa, että keskusteltaisiin siitä, millaisia vaaroja nämä aineet aiheuttavat lapsille ja syöpäpotilaille (esimerkiksi kuinka paljon uhreja on, kuinka paljon, miten ja miksi ihmiset käyttävät näitä aineita, miksi Evira ei ole kieltänyt niitä hengenvaarallisina jne). Katsoja odotti, että saa tietoa, kuinka ”vihdoin ehkä toteutuva laki” suojaa lapsia ja syöpäpotilaita ja myös millaisiin laajempiin yhteyksiin ”musta salva ja hopeavesi” liittyvät terveydenhuollossa.
Näiden sijaan keskustelijat vaativatkin ponnekkaasti potilasturvallisuuden parantamista: pitää rajoittaa hoitamisen oikeuksia lailla. Haavoittuvassa asemassa olevia potilasryhmiä, jotka eivät osaa/voi itse päättää asioistaan (kuten lapsia, syöpäpotilaita ja Sari Raassinan mukaan myös diabeetikkoja) saisivat suunnitellun lain mukaan diagnosoida ja hoitaa vain julkisen terveydenhuollon rekisterissä listatut ammattilaiset.
Tätä haastateltavat toistivat ohjelmassa useaan kertaan vetoamalla potilasturvallisuuteen ja uskomushoitojen vaaroihin. Katsoja hämmentyi ja mietti, miten musta salva ja hopeavesi liittyvät hoitajiin ja esimerkiksi diabetekseen. Ihmisethän kai ostavat niitä oma-aloitteisesti, mainosten perusteella. Voi olla, että joku suositteleekin niitä, mutta tästä ei ole mitään tietoa, ei käsittääkseni tiedetä keitä sellaiset suosittelijat ovat.
Nyt Sari Raassina ja Tuula Haatainen joko tahallaan tai (uskoisin kuitenkin että) tahtomattaan sekoittivat puurot ja vellit. He eivät vastanneet katsojan odotuksiin eivätkä vaatineet hopeaveden ja mustan salvan myynnin kieltoa tai markkinoinnin rajoituksia, vaan hieman yllättäen he vaativat rajoituksia siihen, ketkä ihmiset eli millaiset ammattiryhmät saavat yhteiskunnassamme tarjota hoitopalveluja.
Aita ja aidan seiväs
Ohjelmassa puhuttiin aidan seipäästä kun pitäisi oikeasti puhua koko aidasta. Eli puhuttiin yksittäisestä asiasta eli sote-järjestelmän ulkopuolisten tai sen laitamilla olevien KAIKKIEN hoitajien toiminnan rajoituksista. Tätä yksittäistä rajoittavaa “aidan seivästä” ei kaiken lisäksi liitetty keskustelussa mitenkään ohjelmassa ennakkoon mainostettuun aiheeseen eli musta salva-hopeavesi -vaaroihin.
Ymmärtääkseni pitäisi puhua “koko aidasta” eli kansalaisten arkisista valinnoista ja heidän eduistaan (esimerkiksi miksi kolmannes kansalaista käyttää järjestelmän ulkopuolisia hoitomuotoja, mitä hyötyä ja haittaa he niistä saavat, miksi arvostavaa dialogia eri osapuolien välillä ei synny jne).
Kansaedustaja ja syöpälääkäri Sari Raassinan (kok) ja kansanedustaja, valtiotieteen maisteri ja sairaanhoitaja Tuula Haatainen (sd) ilmoittivat vievänsä potilasturvallisuuslakia (jota on julkisuudessa vuosien mittaan nimitetty myös puoskarilaiksi ja uskomushoitolaiksi) eteenpäin seuraavassa hallituksessa, mikäli siellä ensi keväänä istuvat.
Kansalaiset voivat vaikuttaa
Kummankin potentiaalisessa äänestäjäkunnassa on todennäköisesti vähintään kolmannes ihmisiä, jotka itse tai heidän perheenjäsenensä käyttävät jotakin ”epävirallista” hoitomuotoa. Näihin puhujat A-studiossa ilmeisesti viittasivat, vaikka käyttivät termiä “uskomushoito”.
Julkisen terveydenhuollon ulkopuolisista menetelmistä yleisimmin nykyisin maassamme käytettyjä ovat (erittelen ne vakiintuneen kansainvälisen luokittelun mukaisesti):
a) Erilaiset luontaistuotteet, ravinto- ja rohdosvalmisteet (näitä on 65 prosenttia suomalaista ja/tai heidän perheenjäsenistään käyttänyt joskus).
b) Kehomielihoidoista Suomessa yleisimmin käytettyjä ovat erilaiset hieronnat, akupunktio, kiropraktiikka (nämä ovat nimikesuojattuja ja virallisia, mutta eivät aina sv-korvattavia) ja vyöhyketerapia; näiden kaikkein hyödyistä on käytettävissä eri tieteenalojen tutkimustietoa. Haitoistakin on tutkimustietoa; näiden haitat, kun niitä antaa koulutettu ihminen, on todettu melko vähäisiksi. (Kehomiehoitoja joskus itse tai perheenjäsen on käyttänyt 49 prosenttia suomalaisista).
c) Hoitojärjestelmistä yleisimmin käytetään homeopatian ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaisia hoitomuotoja.
Luokituksista ja käytön yleisyydestä katso Vuolanto ym. 2018 sekä Aarva 2018 (tiedot alla).
A-studiokeskustelussa toimittaja yritti kerran kysyä, pitäisikö vaihtoehtohoitoja jotenkin määritellä. Siihen Sari Raassina totesi, että resurssien puutteessa(!) se ei ole tarpeen. Ensin pitää hänen mukaansa rajoittaa eri hoitajien oikeuksia ja ehkä sitten myöhemmin ”tehdä luokituksia”.
Tosiasiassa valmiit kansainväliset CAM (Complementary and Alternative Medicine)-luokitukset (yllä) ovat jo olemassa jopa suomeksi ja ne ovat viimeisen tutkimustiedon mukaisia (katso esimerkiksi Vuolanto ym 2018 ja Aarva 2018) Tosiasioiden tsekkaus ei siis vaadi suuria erityisresursseja sosiaali- ja terveysministeriössä, jolle ministeri Annika Saarikko (kesk) on antanut tehtäväksi valmistella lakiasiaa seuraavaa hallituskautta varten.
Karhu = kontio, mesikämmen ja metsän kuningas
Muinaissuomalaisessa mytologiassa karhu oli pelottava asia, josta puhuttiin vertauskuvallisesti monin peitenimin. Karhun voimaan uskottiin.
Nykyisin erilaisia “uskonsanomia” levitetään propagandan keinoin. Siinä valikoidaan esitetyt tiedot propagoitavan asian hyväksi ja nojaudutaan tyypillisesti musta-valko -ajatteluun, jolla erotellaan hyvät (oma viiteryhmä) ja pahat (ne muut). Tyypillinen propagandan muoto on käyttää kiertoilmauksia: annetaan vaihtoehtoinen nimitys jollekin asialle tai olennolle, jonka nimeä ei jostain syystä haluta tai saa sanoa.
Sari Raassina, Tuula Haatainen, Juhani Knuuti, Lääkäriliitto, Duodecim-seura, Yle, Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimitus, Turun Sanomat, Aamulehti ja ylipäänsä koko valtavirtamedia kaikki puhuvat yhteen ääneen uskomushoidoista. Nämä arvostetut tahot eivät käytä kansainvälisen tiedeyhteisön, Maailman terveysjärjestön ja monien muiden kansainvälisten organisaatioiden asiallista termiä täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot. Katso aiheesta esimerkiksi HS:n pääkirjoitus ja sitä koskeva kommentti, joita käsittelin edellisessä blogikirjoituksessani Tieteessä ei tunneta termiä uskomushoito.
“Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä…?” (Ultra Bra)
Miksi Sari Raassina, Tuula Haatainen ja muut turvautuvat ”uskomushoito”-kiertoilmaukseen, jota ei ole missään järkevällä ja tieteellisesti tai edes käytännöllisesti perustellulla tavalla määritelty niin, että se kuvaisi ilmiötä, jota sen olisi tarkoitus kuvata? Miksi termi “täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot” ei kelpaa? Miksi “vaihtoehtohoitoja ei ole syytä määritellä ja luokitella ennen rajoittavan lain säätämistä”, kuten Sari Raassina toteaa A-studiossa?
Näitä sopii pohtia tarkkaan.
Ollaanko ehkä valmistelemassa lakia, joka ei määrittele, millaisilta vaaroilta sen on tarkoitus suojata ihmisiä? Vaikuttaa epärationaaliselta. Jopa hölmölän puuhilta. Ei nimittäin ole tietoa, mitä termin “uskomushoito” alaan kuuluu (paitsi tuossa A-studiossa luetellut, voimakkaasti negatiivisesti julkisuudessa sävyttyneet hopeavesi, musta salva, kaukohoidot ja enkelihoidot?) Nämäkö siis olisivat uuden lain pääkohde, kun hoitajien toimintaa rajoitetaan? Vaikuttaa erikoiselta.
Todellisuudessa hoitomuotoja on satoja ja osa niistä on tutkimuksin osoitettu hyödyllisiksi. Mukana joukossa on huuhaatakin. On siis haitallista, mutta on myös hyödyllistä.
Tavallisen ihmisen logiikan mukaan päättäjien on pyrittävä erottamaan nämä toisistaan kansalaisten ja äänestäjien parhaaksi. On erotettava jyvät akanoista. Se tarkoittaa, että ilman ennakkoluuloja perehdytään laajaan kansainväliseen tutkimukseen, eri maiden käytäntöihin ja eri hoitofilosofioiden historialliseen kehitykseen. On otettava huomioon myös terveyspalvelujen käyttäjien omat arvot ja prioriteetit.
Toimittaja-parka lobbauksesta
Minun kävi sääliksi toimittajaa, joka innokkaana penäsi, että onko Raassinaa ja Haataista yritetty lobata. Vaikutti siltä, että toimittaja olisi tiedostamattaan halunnut siirtää itsensä ulkopuolelle tuon ”pahan lobbauksen”, jonka – onnistuneen lobbauksen – kohde todellisuudessa hän itse ja taustatoimitus näyttävät olleen. Ohjelmassahan ei annettu puheenvuoroa yhdellekään keskustelijalle, joka olisi asettanut kyseenalaiseksi Lääkäriliiton voimakkaasti lobbaamaan lain, joka toteutuessaan lisäisi jo vanhastaan suuria lääkärin valtuuksia.
Propagandaa, joka on niin syvästi sisäistetty, että sitä ei edes huomata eikä tajuta propagandaksi, kutsutaan indoktrinaatioksi. Siitä tässä A-studiossa mielestäni oli kysymys.
Symbolisesti ilmaisten kyse on suuresta silmien kiinni pitämisestä. Silmät eivät ole kiinni pahuudesta tai vallantavoittelusta johtuen, vaan siksi, että pitkä, systemaattinen, monikymmenvuotinen ”mediavaikuttaminen” on johtanut uskomushoito-uskoon, jolloin termi on “lukittu”. Siitä on tullut ikään kuin kiveen hakattu, muuttumaton ja itsestään selvä, jota kukaan ei voi eikä uskallakaan julkisuudessa kyseenalaistaa (joutuu muutoin pahisten joukkoon).
TV-uutisetkin puhuu jo uskomushoidoista itsestään selvänä asiana. Näin on syntynyt tilanne, että “uskomushoito” on merkitykseltään aina “sopiva” omassa viiteryhmässä (“hyvien” joukossa), koska se poikkeuksetta viittaa erikseen määrittelemättömiin “noihin muihin” (“pahoihin”).
M.O.T. Eikä pidä oleman muita termejä (”jumalia”)!
Mutta tällä hetkellä asiat eivät kuitenkaan ole millään tavoin väärin. Tilanne on se mikä on. Jokainen katsoo maailmaa omasta maailmankuvastaan. Ja maailma joka tapauksessa muuttuu. Se mikä joskus on “lukittu”, kyllä avautuu aikanaan.
Asiallinen ja monipuolinen keskustelu erilaisista hoitamisen ajattelutavoista näyttää tosin olevan jumissa. Ei synny minkäänlaista dialogia eri osapuolien välillä, koska “uskomushoito”-uskoa kyseenalaistavien ääni ei (vielä) kuulu valtavirtamediassa ollenkaan. Hesarille sanottakoon kuitenkin tässä julkisesti kiitos mielipidekirjoituksemme julkaisusta (katso edellinen postaus).
Avartuva ilmapiiri
Uskon(!) että tulevaisuudessa ilmapiiri avautuu ja julkinen keskustelu saa monivivahteisempia sävyjä. Siihen antaa viitteitä se, että terveydenhuoltohenkilöstö itse on jo alkanut hahmottaa tarpeen kokonaisvaltaisempaan hoitamiseen. Moni hoitoalan ammattilainen on avannut silmät sille, mistä Tuula Haatainen puhui eli myötätunnon ja ihmisen kohtaamisen vaikutuksille ja apua hakevan omille kokemuksille, joita ei voida eikä useimmiten edes kannata tutkia biolääketieteellisin mittarein.
“Tässä meillä olisi jotakin oppimista”, Tuula Haatainen totesi. Ehkä hän viittasi täydentäviin kehomielihoitoihin (ei kylläkään sanonut sitä ääneen), joissa läheisyys, kuuntelu ja kohtaaminen ovat tärkeä hoitamiseen kuuluva elementti.
Ehkä keskustelun avaamiseen, avartumiseen ja muutokseen tarvitaan potilaiden ja kansalaisten vallankumousta.
Avoin keskustelu tutkimuksesta ja kansalaisten omista näkemyksistä ja kokemuksista koskien CAM-hoitoja on demokraattisessa yhteiskunnassa tärkeää. Asiallinen ja faktoihin nojaava keskustelu eri hoito- ja terveydenedistämistapojen hyödyistä ja haitoista on paras tie kehittää sellaista valtiollista hoitamisen ja hoitajien sääntelyä, joka toimii käytännössä ja josta kansalaiset hyötyvät.
Keskustelun virittämiseksi nyt tarvittaisiin lääkärikunnalle, toimittajille, lääketieteen opiskelijoille, CAM-alalle ja sosiaali- ja terveysministeriöön (STM) sekä eduskuntaan vankka peruspaketti asiatietoa ja työkaluja käydä hyödyllistä keskustelua.
Tietopaketin tuottaminen on STM:n tehtävä. Lääkäreiden ammattiliitto ymmärrettävästi vetää köyttä omaan suuntaansa kuten ammattiyhdistysten kuuluukin tehdä. Lääketieteen opiskelijat taas ovat opiskelijoita, ei heillä ole muuta tietoa kuin lääkäriopettajien ja ammattiyhdistyksen tarjoama. CAM-hoitajien omat edunvalvontayhdistykset samalla tavoin vetävät köyttä omaan suuntaansa.
Nyt tarvitaan puolueeton, asioita objektiiviesti tavallisen kansalaisen näkökulmasta tarkasteleva instanssi. STM tai joku yliopiston monitieteinen tutkijaryhmä on lähin mieleeni tuleva vaihtoehto. Pelkkä lääketiede ei tässä ole riittävä tieteen ala, koska monet CAM-hoidot eivät ole lääketieteellisiä. Niinpä niiden tutkimuksenkin on oltava muuntieteellistä (vrt. muunsukupuolinen).
Yleisöluento Tampereen yliopistossa
CAM-hoitojen tutkimuksesta kiinnostuneille tiedoksi Tampereen yliopistossa järjestettävä englanninkielinen Studia Generalia -luento 27.11. 2018 klo 14.15-15.45.
Lisälukemista
Aarva P. Miksi täydentäviä terveysnäkemyksiä tarvitaan? Kirjassa (Aarva P, Kortejärvi H, Sarvela K. toim.) Inhimillisyyden vallankumous – Iloa ja toivoa terveydenhoitoon. Basam Books. Helsinki 2018, s. 33-36.
Vuolanto P, Sorsa M, Aarva P Helin K. Katsaus suomalaiseen CAM-tutkimukseen. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2018:55: 240–256. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 55(3). https://doi.org/10.23990/sa.74424
Artikkelikuva: Kati Sarvela
Suomella on pitkät perinteet luontaishoidoissa. Itse olen tutustunut Theo Snellmannin ja Are Waerlandin kirjoihin. Täällä oli takavuosina paastopaikkojakin, – en tiedä onko enää. Tiedän, että Saksassa ja muualla Euroopassa esim. Ruotsissa Virossa ja Espanjassakin on. Saksassa on sivuspesialiteetti lääkäreille, Arzt fuer Naturheilverfahren, joka siis kuuluu lääkäreiden CV:hen. Se on aika tärkeä, koska synteettisten lääkkeiden katsotaan edustavan kemiallista teollisuutta ja luontaislääkkeet esim. Fytoterapeutikat siis kasvislääkkeet, ovat niin kysyttyjä, että mainittu subspesialiteetti katsotaan tarpeelliseksi. Satun tietämään tämän omakohtaisesti varsin hyvin. Mielestäni uskomushoito on kelju ilmaisu, tulee mieleen vanha margariini/voijupakka. Margariini olisi pitänyt olla vihreätä ja nimenä tekoihra. Ehkä tämä olisikin ollut hyvä ratkaisu. Nykyäänhän voi on saanut takaisin arvonsa. Oli hiljattain joku uutinen maanviljelijältä: ” Pitäisi syvällisesti ymmärtää, mistä ruoka tulee ja mihin paskat menee niin olisi tämä maailma paljon parempi “. Että tällaisia jorinoita.
Tietää muuten joku, että mihin paastopaikat katosivat, miksi? Niitähän on ollut useita käsittääkseni..
Koen turhauttavaksi keskustelun, pitäisikö vaihtoehtohoidot sallia vai ei. Mieluummin keskustelisin siitä, miksi vaihtoehtohoitojen suosio kasvaa. Onko syynä se, että ihmiset eivät koe tulevansa kohdatuiksi nykyisessä lääketieteellisen hoidon itselleen omimassa terveydenhuoltojärjestelmässä ja kokevat, etteivät saa apua? Onko Lääkäriliiton voimakkaasti ajamassa asiassa ensisijaisesti kyse pelosta oman auktoriteettiasieman menettämisessä, kun kyse on ihmisten hoitamisessa?
Tarkkaan ottaen kaikki lääketieteellinenkin hoito on pohjimmiltaan uskomushoitoa. Uskomme, että nykyiset tutkimukset edustavat totuutta. Lääketieteellinenkin tutkimus kuitenkin jatkuu koko ajan. Tulee uutta tietoa ja jotkin vanhat uskomukset oikeasta lääketieteellisestä hoidosta kumotaan väärinä ja korvataan uudella. Mihin rajan voi vetää?
Kiitokset Pauliina tosi väkevästä kirjoituksesta. Toivottavasti ehdotusiisi tartutaan.
[…] Sen on ajateltu suojaavan haavoittuvassa asemassa olevia kansalaisia tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustumattomien hoitojen aiheuttamilta vaaroilta. Esimerkkinä tällaisista vaarallisista ”hoidoista” on julkisuudessa käytetty hopeavettä ja mustaa salvaa. (https://liinanblogi.com/2018/10/31/ylen-mustaa-ja-hopeaa/ ) […]