Benin, osa 5.
Zangbeto-seremonian pyörivä otus, jonka sisällä on puhuva ja henki.
Hyppään tsemin eli mopotaksin kyytiin ja viiletän yhdessä parin muun jovon (valkoihoisen) kanssa leppeässä iltapäivätuulessa Gbehouen kylään. Se sijaitsee vajaan puolen tunnin mopolla päristelyn päässä.
Tilaisuuden on määrä alkaa neljältä. Olemme kylän rituaalipaikalla kymmen yli. Siellä ei näy ketään.
Kanat ja lapset tulevat paikalle ensimmäisinä.
Ihmettelen, että mikähän turistinäytös tästä oikein tulee. Täällä pitäisi olla Zangbeto-seremonia. Zangbeto on eräänlainen yövartija-henki, joka suojelee pahoilta hengiltä ja vartioi kaikenlaista pahaa vastaan. Sillä on ennen ollut myös poliisin tehtäviä kylissä.
Uskottiin nimittäin, että pelottava Zangbeto rankaisi varkauksista ja muista rötöksistä. Zangbeto on Mami Watan, veden hengen tavoin yksi lukuisista Beninin voodoo-jumalista tai hengistä.
Vanhemmat seremoniamestarit neuvottelevat, mitä valkoihoisten pitää maksaa, jotta voivat osallistua Zangbeto-sessioon ja kuvata sitä.
Seremonia järjestetään muutama kuukausi sitten kuolleen voodoo-papin hengen saattamiseksi toiseen maailmaan ja sen varmistamiseksi, että se ei palaa maan päälle häiritsemään ihmisiä. Tilaisuus vaikuttaa kuitenkin enemmän hilpeältä kesäjuhlalta.
Ensin paikalle saapuvat lapset kummastelemaan jovoja. Ennen ”virallista” alkua lapset telmivät ja tanssivat.
Nuoret rytmisoittajat.
Nuoret pojat soittavat rytmisoittimia. Heillä svengaa hyvin ja luulen heitä seremonian muusikoiksi. Opas-mopokuski toteaa, että nämä vasta harjoittelevat, oikeat soittajat tulevat sitten kun ohjelma alkaa. Tällä tavalla musiikin ja tanssin perinne siirtyy luontevasti sukupolvelta toiselle.
Rytmisoittajat aloittavat seremonian polyrytmisellä voodoo-musiikilla. Siinä on voimaa ja maagista imua.
Pyörivät Zangbeto-henget.
Zangbeto-hökötykset tulevat kentälle voodoolle omistetun varastorakennuksen uumenista yksitellen kukin parin miehen saattelemana. Ne muistuttavat etäisesti suuria heinäseipäitä, mutta ovat värikkäämpiä. Kasat kiertävät kenttää ja pyörivät akselinsa ympäri.
Sarvipäinen Zangbeto muistuttaa värjättyä heinäkasaa.
Pyörii, pyörii, pyörii…
Osanottajien odotetaan ehdottomasti uskovan Zangbeton maagiseen tehoon ja henkien läsnäoloon.
Värikkäästi pukeutuneista kyläläisistä en pysty päättelemään, uskovatko he vai ovatko muuten vaan mukana yleisötapahtumassa. Väitetään, että henget saavat aikaan ”heinäkasojen” pyörimisen ja että sisällä ei ole ihmistä. Asiaan kuuluu, että näin uskotaan.
Hökötys käännetään kyljelleen – tyhjää on!
Varmistukseksi avustajat vielä kääntävät hökötyksen kyljelleen osoittamaan, että tyhjä se on. Tätä asiaa ei siis kuulu epäillä.
En epäilekään, vaikka näenkin, että kyllä siellä sisuksissa tilaa on ihmisen piilotua. Mutta enhän epäile joulupukkiakaan. Joka joulu hän on totta, jos näet sattuu ilmaantumaan lahjoineen.
Lapset katselevat Zangbeto-meininkiä innoissaan ja ihmeissään, mutta pelokkaita he eivät ole.
Sitten aikuiset alkavat tanssia. Musiikki on rytmisoitinten juhlaa. Noin kymmenen hengen muusikkoryhmä tuottaa tanssittavaa ja nautittavaa äänimaisemaa. Siinä on monta rytmiä päällekkäin ja lomittain. Erityistä melodiaa ei erotu, mikäli melodiaksi ei lueta monirytmistä ja erittäin vivahteikasta kilkutusta. Joku nakuttaa rautatankoa, toinen rumpua, kolmas lyö rytmiä kahdella kepillä ja neljäs voodoo-kelloilla jne.
Afrikkalaista tanssia.
Tanssin nautinto.
Benin on voodoon alkukoti. Tästä lisää tuonnempana.