Benin, osa 3
Olen jovo eli vieras, erilainen, siis valkoinen. En voi kulkea Grand Popon kylän “pääkadulla” ilman että joku kyselisi tarvitseeko jovo mopotaksia tai jotakin kadun varrella myytävää tuotetta. Mopot, joihin mahtuu kuskin lisäksi kaksikin asiakasta, kuljettavat näppärästi ja edullisesti paikasta toiseen.
Tuuli, Villa Karon muusikko-stipendiatti lähdössä mopotaksilla torille.
Grand Popossa suomalaiset eli Villa Karon stipendiaatit tuntuvat muodostavan jovojen enemmistön. Ranskalaisia pistäytyy myös jonkin verran rantalomailemaan viereiseen Auberge-hotelliin. Jovot erottautuvat selkeästi katukuvasta. Tiedän ja tunnen olevani täällä ulkonäöltäni erilainen. Tältäköhän tummaihoisesta tuntuu kulkea Tampereen kaduilla?
Koulun pihalla.
Pienet koululaiset.
Osallistun muusikko, näyttelijä ja pedagogi Veera Railion ranskaksi pitämään laulu- ja leikkituntiin lähikoulussa. Keskusteltuaan hetken koulun johtajaopettajan kanssa Veera aloittaa tunnin, johon osallistuu viitisenkymmentä lasta.
Veera selittää lapsille leikin ideaa.
Aluksi hieman vierastetaan, mutta sitten Veera onnistuu karismallaan ja taidoillaan vetämään koululaiset mukaan leikkiin.
Viulu säestää leikkiä.
Leikitään ja lauletaan ranskaksi päästä, olkapäistä, polvista ja varpaista. Lapset jopa lausuvat upeasti suomeksi Hyvää Päivää!
Lauletaan ranskaksi päätä, olkapäistä ja varpaista.
Kaikki koululaiset eivät mahdu mukaan. Pienimmät ja isoimmat jäävät pihalle. Istun jonkin aikaa puun katveessa ja pelkään pikkupoikien puolesta kun nämä kiipeät ketterästi pihapuuhun.
Poika pihapuussa.
Muuan tyttö istuu viereeni ja alkoa tutkia kättäni ja sen ihoa. Muutkin uskaltautuvat pian koskettelemaan käsivarttani. On varmasti mielenkiintoista kokeilla ihan itse, miltä tuntuu iho, joka on niin erivärinen kuin oma.
Meillä ei ole yhteistä kieltä, sillä lapset puhuvat oman kielensä lisäksi hiukan ranskaa. Minä taas en sitä osaa. Mutta elekielikin on kieltä, kansainvälistä ja useimpien ymmärtämää.
Veeran musiikkitunnin jälkeen oppilaat saattelevat meidät portille.
Hei, vaan ja hyvää koulupäivän jatkoa!
Seuraavana päivänä kadulla tulee vastaan lapsia. He alkavat iloisesti laulaa päästä, olkapäistä, polvista…
Hei,
Päädyin blogiisi etsiessäni tietoa joogasta ja masennuksesta tulevia työtehtäviäni varten. Voi että, olet Grand Popossa. Vierailin siellä yhden lehtijutun merkeissä pari vuotta sitten asuessani Ghanassa. Nyt asutaan miehen kanssa Tampereella – minä tosin vieraillut jo toistamiseen Intiassa joogan merkeissä.
Kaikkea hyvää sinne aurinkoon!