Lämmin tulee, jopa hiki, kun seuraa akuuttia näytelmää ihmisen hoitamisesta julkisuuden teatterissa.
Karnevaaleissa on kivaa. Sirkushuveissa kaikilla on nii-in hauskaa! Kukaan ei itke, paitsi klovni ja hänkin vain maskinsa takana.
Täydentäviä hoitoja koskevasta “asiaohjelmasta” Yle TVI 1 Akuutissa (1.2.2016) on paisunut karnevalistinen rieha. Reippaassa menossa kullakin on oma naamionsa ja ikioma ilveilymeininkinsä.
Hyvä niin. Moniäänisyys on kaunista.
Ounastelin, että joku olisi jo kumonnut viime viikon teoriani “puoskariprojektista” http://liinanblogi.com/2016/02/06/ylen-puoskariprojekti-ja-pojat/. Mutta ei. Keskustelu jatkuu.
Muuan tutkija on lähettänyt Yleisradioon kirjeen, jossa on pyytänyt vastauksia kysymykseen, miksi täydentävistä hoidoista ei tuossa parin viikon takaisessa ohjelmassa annettu todenmukaista kuvaa. Olen saanut kirjeenvaihdon tiedokseni, koska olin yksi surkuhupaisassa Akuutin ohjelmapätkässä haastatelluista henkilöistä. Seuraavassa postauksessa aiheesta lisää.
Mutta ennen sitä lienee syytä hiukan keventää.
Moniäänisyyden idea tulee Mihail Bahtinin (1895-1975) karnevalistisesta teoriasta:
»Näin me siis näemme kahden maailman välisen yhteentörmäyksen ja vuorovaikutuksen: toinen maailma on täysin julkinen, virallinen, virka-arvojen ja virkapukujen koristama ja “pääkaupunkielämän” haaveissa selkeästi ilmaistu, toinen on taas se maailma, jossa kaikki on naurettavaa eikä vakavaa, jossa vakavaa on vain Nauru.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mihail_Bahtin#cite_ref-8
Kerron nyt sadun.
TOTUUDEN HEGEMONIA
Olipa kerran ruhtinas V.V. Hän rakasti kansaansa.
– Ihmiset ansaitsevat parasta mahdollista, mannaa ja sen sellaista, sanoi V.V. ja jatkoi:
– Menkää, Pojat ja valjastakaa koko suuren maan kaikki trubaduurit ja muut viestinviejät. Kertokaa, että minä, V.V., tiedän totuuden. Muita totuuksia ei tarvita, koska ne ovat valheita.
– Laulakaa kauniisti, yksinkertaisesti, vetoavasti. Ilveilkää ja pelotelkaa. Sillä tavoin kansa oppii.
Pojat menivät ja tulosta tuli. Melkein kukaan ei enää puhunut muuta kuin V.V:n totuutta. Miksi olisikaan, kun eihän muuta ollut olemassa ja jos jossain olikin, niin ei sitä missään näkynyt.
Elämä oli järjestyksessä. Ja kansa tyytyi osaansa.
Ei enää tarvittu trubaduureja kauniine lauluineen, jotka olisivat levittäneen mitään sanomaa.
Joskus V.V:n mieleen hiipi epäilys, että jospa on ehkä muutakin…
Mutta silloin hän kutsui trubaduurit takaisin ja sanoi: “Laulakaa nyt minulle niitä lauluja, joita tilasin muille laulettavaksi.”
Niin V.V. eli onnellisena elämänsä loppuun saakka.