Huuhaa, magia, uskomushoidot, taikausko, pseudotiede… Sanoilla ja retoriikalla ihmiset ja instituutiot pyrkivät määrittelemään hyvän – pahan, kunnioitettavan – väheksyttävän, meidät – nuo muut.
Täydentävät hoidot ovat pitkään kuuluneet sanaparien kakkoskategoriaan.
Nyt tuntuu, että ollaan astumassa avaramielisempään aikaan.
Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että oma yliopistoni, josta olen aikanaan valmistunut, osoittautuu rohkeaksi ja avoimeksi tiedeinstituutioksi. Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikkö järjestää tapahtuman, joka on ainutlaatuinen. Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen tieteellistä tutkimusta käsitellään Suomen historiassa ensimmäisen kerran akateemisessa – ja muillekin kuin tutkijoille avoimessa – seminaarissa marraskuussa 2015.
Asiasta kertoo yliopiston Tiedeuutiset-lehti. Jutussa pohditaan myös taikauskon pelkoa. Taikauskon pelko leimaa vaihtoehtohoidot.