Hesarissa on tänään juttua onnen filosofiasta, mutta Miska tutustuu nyt tiedon filosofiaan.
Disconnected. Irrallaan oleva. Irti kytketty. Sekava. Hajanainen. Sellainen on puhelimeni tänään. Olen näköjään niin viestintäriippuvainen, että puhelimen omituisuus vaikuttaa minuunkin.
Tätä on jatkunut jo pidemmän aikaa. Vekotin sallii lähettää ja vastaanottaa tekstareita, mutta puhelun se lopettaa lyhyeen. Kärsivällinen odotteluni asiaintilan paranemisesta ei ole johtanut mihinkään.
Sekavassa jamassa ollaan. Hyvin nukutun yön jälkeen herään kummalliseen pelon ja onnen tunteen sekoitukseen. Olen eksistentiaalisen (olemassa olon) ahdistuksen tilassa. Kärsin elämäntuskasta. Kyselen sen tarkoitusta. Mieleni harhailee.
Jos menen psykiatrille, hän haluaa auttaa minua. Todennäköisimmin varttitunnin keskustelun jälkeen oireitani lievitetään ahdistus-, masennus- ja alakulopillereillä. Ja kuukauden päästä sitten katsotaan, auttoivatko ne. Mutta minä en tahdo pillereitä.
”Miltä sinusta nyt tuntuu” –terapiapuheenkin koen riittämättömäksi. Kirkko kauniine saleineen seisoo jylhänä tuossa ihan vieressä, mutta papin pakeille en voi mennä. Pidän nykyluterilaista uskonharjoittamista liian tieteellis-teknokraattisena ja rajoittavana (kirkon piirissä ei ole tilaa esimerkiksi metsän ja puiden hengille, jotka minulle ovat tärkeitä luonnossa kulkiessani).
”Elämän tarkoitus on murheen karkoitus”. ”Tarkoitus on lisääntyä ja täyttää maa”. ”Elämän tarkoitus on elämä”. Niinpä. Mutta ei ihan riitä minulle.
Ja kappas! Aamiaispöydässä luen lehdestä, että ongelmani ratkeaa filosofian avulla. En siis olekaan mielenvikainen, vaan vailla filosofiaa.
Hesarin kirjoituksessa onnellisuustohtorista 15.1.2015 psykiatri Antti S. Mattila toteaa, että monien psykiatristen ongelmien taustalla näyttää häilyvän ratkaisematon filosofinen pulma, eksistentiaalinen kriisi.
Mattila sanoo: ”Monelle esimerkiksi masennus on filosofisten pohdintojen aikaa, jolloin elämän suuntaa mietitään uudelleen. Hoitojärjestelmässä siihen kuitenkin suhtaudutaan niin, että masennusoireet pitäisi äkkiä poistaa ja mieluiten lääkkeillä. Silloin jäävät tekemättä tärkeät muutokset, jotka elämässä pitäisi tehdä.”
Lääketieteen biologinen näkemys mielenterveydestä alkoi psykiatrista tuntua kapealta.
Hänen mielestään mielialalääkkeitä käytetään niin yleisesti juuri siitä syystä, että jos kriisin jälkeen ihmisessä ja hänen elämässään ja ajattelussaan mikään ei muutu, ei siinä oikein uskalla päästää lääkkeistäkään irti. ”Se voi olla yksi syy siihen, miksi masennus kroonistuu”, sanoo Antti S. Mattila lehtihaastattelussa.
Psykiatri perusti 15 vuotta siiten filosofin vastaanoton. Se ei ammattifilosofeilta saanut kovin myönteistä palautetta. Ehkä kyse oli ammattirajojen rikkomisesta. Voisi jopa väittää psykiatrin toimivan ”huuhaafilosofina”. Hänhän ei ole oikeasti filosofi. Tai ainakaan lehtijutusta ei käynyt ilmi, että hän olisi suorittanut filosofien ammattikunnalta vaadittavia korkeakouluopintoja.
Onko Mattila siis puoskarifilosofi? Kuka valvoo, tekeekö hän filosofin työtään eettisesti oikein?
Nämä kysymykset ehkä huvittavat, mutta jos ammatillisuutta katsotaan muiden täydentävien hoitojen näkökulmasta, kysymys tuntuu järkevältä. Pohdittavaksi jää, kuka ja miten ihmistä saa hoitaa. Joka tapauksessa filosofia hoitomuotona on täydentävää hoitoa, ei lääketieteellistä.
Minusta on hienoa, että ammatillisia rajoja ylitetään luovasti. Musiikkiterapeutit, taideterapeutit, keho-mieli-hoitajat, luontaishoitajat ja energiahoitajat tekevät myös arvokasta työtä ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta. Usein niissäkin on kysymys näkökulman vaihtamisen taidosta, johon Mattila viittaa puhuessaan kreikkalaisfilosofi Epiktetoksen stoalaisen tyyneyden opetuksista.
”Ihmistä eivät järkytä asiat, vaan heidän uskomuksensa niistä, oli Epiktetoksen kuuluisa periaate.”
Alan ymmärtää, että olen nuoresta lähtien itsehoitanut itseäni filosofisella ja muullakin kirjallisuudella, kuten runoilla. Osan kirjoista olen saanut kirjastosta, osan ostanut. Ei niistä kelakorvauksia ole tullut, mutta ei ole väliäkään, koska voinhan uusintakäyttää niitä aina tarvittaessa. Niistä hyötyvät muutkin, silla lainaan kirjojani mielelläni.
Erityisen kiitollinen olen ystävistä, joiden kanssa maailmankuva-asioita, onnellisuutta, elämän tarkoitusta ja mielenilmiöitä voi pohtia, väännellä, käännellä ja tutkiskella. Viimeksi näin kävi hypnoterapeuttien ja terapeuttisten energiaparantajien viime tiistain keskusteluillassa. Kiitos siitä kaikille mukana olleille.
Tänään päätän tehdä pienen muutoksen. Lähden ostamaan uuden, onnellisemman kännykän. Muutun ehkä itsekin.
Connected. Yhteydessä oleva. Selkeä. Ehyt.
No, ehkä tähän pääsisin ilman kännykkääkin, mutta kun olen viestintäriippuvainen….
Kirjoitus
Onnea filosofiasta. HS paperilehti 15.1.2015, C2.