La Palma 5
Satumaisen violetti ja oranssi auringon nousu saattelee lähtöä ylös La Palman muinaisten tulivuorten rinteille. Siellä hengittelen avaraa vuoristoilmaa – huvikseni ja terveydekseni.
Mutta en voi jäädä oleskelemaan pää pilvissä. On laskeuduttava alas ennen kuin päivä tummenee illaksi.
Pienen saaren ranta ei ole hetkeäkään rauhallinen. Aallot vellovat lahdelmissa ja kovertavat vulkaanista kallioperää sitkeästi vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen.
Massiivinen Atlantti murskaa aaltonsa huokoiseen mustanpuhuvaan rantatöyrääseen. Syntyy kummallisia vastavirtauksia, kun penkereelle kätkeytyneet aallot purskahtavat vedenalaisista onkaloista takaisin ulapan suuntaan.
La Palman pääkaupungin, Santa Cruzin rantojen ominaispiirre, mustat hiekkarannat ja mustanpuhuvat kalliot näyttäytyvät jotenkin karun jylhinä pohjoismaisen ihmisen silmään. Karuus katoaa mitä ylemmäksi vuorille mennään. Siellä vihertää.
Suomessa on totuttu, että puusto pienenee mitä ylemmäksi mennään, mutta täällä vehrein alue onkin ylhäällä. Vankin puusto kasvaa noin kilometrin korkeudella meren pinnasta.
Alhaalla sen sijaan aaltojen musiikki pauhaa. Vihreänä välkehtivä meri osoittaa jokaisella tyrskyllään voimansa.
Meri pysyy samana vuoden ja vuorokauden ajasta riippumatta ja kuitenkin jokainen aalto, virtaus ja pinnan väreily poikkeavat toisistaan. Meren rytmi vaihtelee. Joskus voima on tyyntä ja rauhaisaa, toisinaan myrskyä ja pauhua.
La Palman reissusta jäivät vaikuttavimmiksi muistoiksi Caldera Taburienten maisemat, tulivuoret, sademetsän tuoksut ja meri.
Saari soveltuu mainiosti luontoretkeilijöille. Vuoristossa tarvitaan hyvät kengät ja jonkin verran kuntoa. Tuhannen kilometrin luontopolkuverkosto tarjoaa kyllä mahdollisuuksia kaikenlaisille patikoijille. Paikallinen väestö kaupoissa, takseissa ja busseissa ei yleensä osaa englantia, mutta käsimerkeillä ja muutamalla espanjan sanalla tulee hyvin toimeen.
Nyt etelän tyrskyt jäävät taa. Pohjoisen pakkasmetsät odottavat.