Arktikumissa

Juna lähestyy Rovaniemeä torstaiaamuna. Aurinko ei ole vielä noussut. Makuuvaunu kolkkaa. Kohta ollaan perillä.

Herään. Kuulen kovalla äänellä lausutun äänen: ”Palvo.” Kavahdan.

En ymmärrä, mitä tämä tarkoittaa. Jokunen vuosi sitten tapahtui saman tyyppinen juttu. Kuulin äänen ”Kultajärvi”. Viime syyskuussa sitten matkustin Kultajärvelle, Venäjän Altaille. Matkasta kirjoitin pari kuukautta sitten.

Mutta nyt kuulen: PALVO! Rovaniemen junassa. Mitä tässä pitäisi palvoa. Tuntuu oudolta ja kummalliselta.

P1020206

Vastaus tulee pikemmin kuin kuvittelenkaan.

Professori Mihály Hoppál, Unkarin tiedeakatemian Etnologian instituutin johtaja, kansainvälisesti tunnettu shamanismin tutkija aloittaa esitelmänsä siperialaisista kalliomaalauksista: ”Muinaisissa shamanistisissa kulttuureissa eläimet olivat olennainen osaa niin arkea kuin hengen elämääkin.”

Shamanism, Sybolism and Culture –seminaari tiede- ja kulttuurikeskus Arktikumissa alkaa. Kaksi päivää kuunnellaan esityksiä ja keskustellaan.

Ihmishahmoja kalliokaiverruksissa Altailla, Siperiassa.

Ihmishahmoja kalliokaiverruksissa Altailla, Siperiassa.

-Eläinhahmot ovat siperialaisissa kalliomaalauksissa enemmistönä.  Ihmisiä ja muita symboleita on yhteensä suunnilleen saman verran kuin eläinhahmoja, Hoppál toteaa.  .

Joku kuulija kysyi, miksi shamaanit olivat niin kiintyneitä eläimiin. Nehän ovat ihmistä tyhmempiä. Mitä ne voivat antaa?

Hoppál vastasi, että muinoin ei ajateltu niin, vaan eläimillä katsottiin olevan myyttistä voimaa.

-Siperian alkuperäiskansat elivät luonnon sisällä, osana sitä, pyhien puiden, metsien ja eläinten keskellä. Karhut, lumileopardit, sudet, hirvet ja hevoset olivat ihmisen ”elämää”, ne tarjosivat suojaa, ruokaa ja lämpöä. Ne saattoivat olla myös vaarallisia. Siksi niitä kunnioitettiin.

Symbolien välityksellä kalliomaalauksissa tiedotettiin yhteisön arvoista, tavoista ja ajattelusta. Kiven pintaan vuosituhansia sitten hakatut symbolikuvat välittävät meille muinaista kulttuuria, jota arkeologit ja antropologit tutkivat.

Mennyt ja nykyisyys eivät ole vastakohtia, vaan ne elävät rinnakkain. Nykyisinkin karhu herättää meissä kunnioitusta ja alitajuista ihailua. Muinaisessa shamanistisessa ajattelussa karhu oli arvokas, myyttinen eläin. Se oli voiman, hedelmällisyyden ja hengen symboli. Karhu oli metsän hallitsija, kuningas. Suomessakin sitä pidettiin niin arvokkaana ja vahvana, että se sai useita nimiä, kuten otso, kontio ja mesikämmen.

Muinaisissa kallioihin kaiverretuissa symbolikuvissa saattoi eläimen ruumiissa olla ihmisen pää tai päinvastoin. Eläinpäiset ihmiset tai ihmispäiset eläimet viestittävät ihmisten ja eläinten liitosta. Tämä oli osoitus siitä, että ihminen arvosti elimiä.

Hoppál muistutti, että shamaaneilla oli voimaeläimensä tai auttajahenkensä, jotka voivat saada eläimen hahmon.  Hoppálilla itsellä näkyi roikkuvan kotkariipus kaulassa. Hän kertoikin kotkan olevan hänen voimaeläimensä.

Eiliset esitykset muinaisshamanismista olivat antoisia. Päivän aikana selvisi myös, että meidän ihmisten kuuluu nykyisinkin kunnioittaa eläimiä, puita, kiviä, järviä ja kaikkea luonnossa. Olemme osa sitä. Luontoa palvomalla palvelemme itseämme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s