Sielun mystinen paluu

Punataivas kattojen yllä

Hesarin Tiede-palstalla puhutaan tänään sielusta ja mystisestä kokemuksesta. Jani Kaaro ottaa rohkeasti esille erittäin arkoja asioita: huume- ja päihderiippuvuuden, psykedeelit sekä sielun ja mystisen kokemuksen kirjoituksessaan Viimeinen trippi pelasti elämän.

Ihmettelen, jos kirjoituksesta ei nouse älämölöä kirkonmiesten ja terveydenhuollon taholta.

Mikä Kaaron jutussa on erikoista? Se, että kirjoitus ylittää virallisesti hyväksytyn, tavanomaisen riippuvuuksien hoitonäkemyksen. Uutta on, että hän nostaa mystisen kokemuksen terapeuttiseksi asiaksi. Biolääketieteellisesti ja materialistisesti suuntautuneelle terveydenhuollolle tämä on vallankumouksellinen ajatus.

Että sielu ja mystiikka palaisivat terveydenhuoltoon!

Ajaudutaanko tässä nyt pimeälle keskiajalle? Silloin sairauksia hoidettiin kirkon saarnastuolista pahoja henkiä karkottamalla ja anomalla taivaasta pyhää henkeä kärsivän avuksi.

Ei ajauduta. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että terveydenhuollon ihmis- ja hoitonäkemys kaipaavat nyt aika kovaa ravistelua. On jääty teknokraattisen terveyssysteemin vangeiksi. Vallitsevassa hoitoideologiassa auttamistoimenpiteet on tiukasti raamitettu biomedisiiniseen numeerisesti mitattavaan muottiin, josta poikkeaminen katsotaan epätieteelliseksi, pahimmassa tapauksessa puoskaroinniksi.

Tällaiseen asennoitumiseen sielu ei oikein sovi. Julkisuudessa kuuluu puhua vain hoitojonoista, rahasta ja sote-uudistuksesta, mutta ei siitä, millaisista uusista hoitotavoista ihmiset oikeasti voisivat saada apua, myös virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella. Nyt Jani Kaaro puhuu. Hän kertoo, että psykedeelien eli tajuntaan vaikuttavien aineiden seurauksena Annin, Akin, Tarun ja Sinin sielu heräsi henkiin ja he kokivat parantavaa mystisyyyttä. Mitä oikein tapahtui?

Sata vuotta sitten tehtiin ”tutkimus” sielusta, jossa sille mitattiin paino. Tutkimuksen teorian mukaan ihmisen kuollessa sielu pois lähtiessään vähentää ruumiin painoa. Tulokseksi tuli, että sielu painaa 21 grammaa. Myöhemmin huomattiin, että se olikin vesi, joka haihtuessaan vei ruumiista nuo grammat. Sielu jäi siis edelleenkin arvoitukseksi tieteelle.  Samalla tavoin mystinen kokemuskin jää tavoittamattomiin hienostuneimmiltakin mittalaitteilta.

Anni, Aki, Taru ja Sini kuvaavat, kuinka he psykedeeleillä aikaan saadun hoitotrippinsä aikana olivat ”tunteneet sielunsa”, ”kokenet laiminlyödyn rakkauden itseään kohtaan” ja aistineet ”olevansa kaikessa läsnä olevaa energiaa”. Nämä ja muut kummalliset kokemukset muuttivat näkökulmaa ja johtivat vapauteen riippuvuuksista.

Kaaro muistuttaa, että juuri tällaiset mystiset kokemukset voivat olla terapeuttisia. Tämä on huomattavasti kiinnostavampi näkemys kuin pyrkimys mittailla sielun painoa grammoissa tai taistella tieteessä sen puolesta, että mystiset ja yliluonnolliset kokemukset voitaisiin osoittaa hölynpölyksi,  koska niille ei löydy materiaalista painoa tai muuta mittaa.

Itselääkintää psykedeeleillä Kaaro ei kannata. Olisi hyvä, jos hoito voitaisiin tehdä turvallisessa ympäristössä, jossa asiantunteva lääkäri on läsnä.

Tähän taitaa kulua vielä vuosia tai vuosikymmeniä.

Henkinen lääketiede

Maailmalla tosin tapahtuu kaikenlaista. Täydennyksenä viralliselle länsimaiselle materialistispohjaiselle lääketieteelle on kehitetty suuntaus, jota kutsutaan sielunlääketieteeksi tai henkiseksi lääketieteeksi. Suomeenkin ajattelu on jo levinnyt, mutta ei lääkärien keskuuteen.

Erimerkiksi Katrina Bergin tuore kirja Sielu matkalla vapauteen kuvaa, kuinka parantamisessa biologisen kehon ohella vaikuttavat myös hengen voimat. Yhdysvalloissa on useita alan lääkärikeskuksia, tutkimuksia julkaistaan tieteellisissä lehdissä ja kirjoja levitetään yleisön saataville.

Norman Shealy ja Davson Church kertovat kirjassaan Soul Medicine, että tietoisuutta pidetään hyvin olennaisena hoitoprosessissa riippumatta siitä, sovelletaanko parannustyössä tavanomaista lääketiedettä vai täydentäviä hoitomenetelmiä.

Terveystieteellinen tutkimus on lähes tyystin sivuuttanut sellaiset parantavat tekijät kuin tietoisuuden tilat, mystiset kokemukset, usko, hiljentyminen ja rukous. Henkinen lääketiede palauttaa nämä parannusmuodot niille kuuluville paikoilleen. Norman Shealy on lääketieteen tohtori ja neurokirurgi, joka siirtyi sielunlääketieteen pariin huomattuaan, että tavanomaisin lääketieteellisin keinoin kipupotilaita on hyvin vaikea auttaa. Dawson Church on tutkinut erityisesti energiapsykologiaa.

Henkinen lääketiede ei kiellä tavanomaisen lääketieteen merkitystä, mutta pitää sitä mekanistisuutensa vuoksi rajoittuneena ja katsoo, että tarvitaan uudenlaista näkemystä. Monet sairaudet juontuvat elämän henkisen luonteen ja sen tarkoituksen kieltämisestä tai epäilystä ja siitä syntyvästä eksistentiaalisesta kriisistä, kirjoittajat toteavat.

Jani Kaaro kertoo joskus aikaisemmin kirjoittaneensa, että ”addiktiot ovat hengen köyhyyttä”. En tiedä, mitä hän sillä tarkoittaa. Nykykielessä hengen köyhyys näet viittaa lähinnä tyhmyyteen ja typeryyteen. Ehkä hän tarkoittaa jotakin muuta, jotakin syvempää.

Jos ihminen hyväksyy hengen ja sielun olemassa olon ja omaksuu pyhyyden elämäänsä, silloin maailma ja fyysinen kehokin tajutaan myös sielulliseksi ilmentymäksi. Juuri tietoisuus ja sen yhteys sieluun ja tätä kautta luonnossa, ihmissuhteissa ja ihmisen sisäisessä kokemuksessa ilmenevään pyhyyteen tekee mahdolliseksi tuoda pyhää materiaaliseen maailmaan.

Riippuvuudet voivat tällaisen katsannon mukaan olla seurausta siitä, että tietoisuus ei heijasta eikä välitä sielun hyviä ominaisuuksia ja voimia, joten syntyy sielun ja tietoisuuden riitasointua, epäharmoniaa.

Nykylääketiede alkoi unohtaa sielun ja pyhyyden jo satoja vuosia sitten. Niistä ajoista lähtien sielu on ollut jäissä, järjen varjossa ja kadoksissa. Nykyinen lääkintätaito ei pidä millään tavoin tärkeänä kytköstä paranemisen, hengen ja transsendenssin välillä.

Henkinen lääketiede haastaa tämän ja täydentää tavanomaisia hoitomenetelmiä uudenlaisilla otteilla, joissa sielun ulottuvuus otetaan huomioon hoidossa.

Kyse ei ole dogmaattisesti uskonnollisesta hoitamisesta, erimerkiksi luterilaisesta tai katolisesta lääkinnästä, vaan laajemmasta näkemyksestä. Siinä spirituaalisuus ymmärretään yhdeksi ihmisen perusominaisuudeksi, joka tulisi hyväksyä osaksi ihmisyyden ja terveyden kokonaisuutta.

Ihmisen näköistä musiikkia

Selventääkseen ajatteluaan Shealy & Church antavat pianomusiikki-vertauksen. Pianon mekaniikan tutkiminen auttaa vain vähän itse musiikin ymmärtämisessä. Samalla tavoin fyysisen kehon tutkiminen ei kerro mitään ihmisen sielun luonteesta. Pianon korjaaja korjaa pianon, mutta musiikki tulee soittajasta. Lääkkeet ja leikkaukset voivat korjata ihmiskehon, mutta kokeva ja tunteva ihminen eheytyy vain inhimillisessä kontaktissa parantaviin voimiin.

Tällaisia voimia voi saada rauhan ja pyhyyden kokemuksista, metsästä ja luonnosta yleensä tai muista hoitavista mentaalisista tiloista. Ne voivat olla uskonnollisia tilojakin. Myös muut ihmiset, ystävät sekä terveysalan ammattilaiset voivat tukea tällaisten tilojen luomisessa. Parantumisen ajatus on seuraava: Kun inhimillinen tietoisuus pyrkii olemaan yhtä jumalallisen, mystisen tai pyhän tietoisuuden kanssa ja sallii sen vaikuttaa itseensä, siitä avautuu valtavia sisäisiä sielullisia mahdollisuuksia, jolloin myös kehollinen parantuminen tulee mahdollisiksi.

Sielun kuva todellisuudesta muuttuu tavallaan myös kehon todellisuudeksi.

Henkisen lääketieteen kannattajien mielestä sen hoitomenetelmät ovat lempeitä, turvallisia, haitattomia ja sivuvaikutuksettomia, joten niitä pitäisi suosia aina hoidettaessa lievähköjä sairauksia ja epämääräisiä, vaikeasti diagnosoitavia vaivoja. Nykykäytännön mukaan potilas, jolla on epämääräisiä oireita ja kipuja, saa oireenmukaista lääkitystä samaan aikaan kun käynnistetään laboratorio- ym. tutkimukset oikean diagnoosin tekoa varten. Sen perusteella sitten on tarkoitus käynnistää sairauden varsinainen hoito. Henkisen lääketieteen periaatteen mukaan ihmistä pitäisi ensisijaisesti hoitaa ei-lääkkeellisesti aina kun se vain on mahdollista.

Shealy ja Church myöntävät, että tästä hoitamisen alueesta pitäisi saada kunnollista tieteellistä näyttöä ja pätevät selitykset vaikutuksille. Tarvitaan parempia kokeellisia menetelmiä ja tuoretta teoreettista ajattelua. Ihmeparantumistakaan ei ole syytä kieltää sillä perusteella, että tiede ei ole löytänyt sitä selittävää mekanismia.

Annin, Akin, Tarun ja Sinin paranemisen voi nähdä ihmeenä, mutta myös ”normaalina” aivokemiallisena prosessina, jonka psykedeelit tuottivat. Vaikutusmekanismia vain ei vielä tunneta, kun ei ole tutkittu.

Parantavia, mystisiä kokemuksia voi toki saada muutoinkin kuin psykedeeleillä.

Metsän syvyydessä saappaat sammalikossa kun avaa aistit, niin mystisyys suorastaan valuu kehoon ja mieleen. Jo muinaiset shamaanit tunsivat tämän hoitomuodon.

Nykytiede on jo osoittanut, että muutokset tietoisuuden tiloissa, tunteissa ja jopa ajatuksissa näkyvät aivojen tilojen muutoksina. Kukapa tietää vaikka joskus vielä lääkäriltä saisi lääke-, liikunta- ja ravitsemusreseptin ohella mystiikka-reseptinkin.

Lähteet

Berg Katrina. 2014. Sielu matkalla vapauteen. Parantamisesta, ihmisen ongelmista ja harhailevista hengistä. Basam Books. Helsinki.

Kaaro Jani. Viimeinen trippi pelasti elämän. HS-Tiede. 19.11.2014

Shealy, N. & Church, D. 2009. Soul Medicine: awakening your inner blueprint for abundant health and energy. Bang Printing. Santa Rosa.

One thought on “Sielun mystinen paluu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s