Kultajärven mysteeri piilee sammalmättäässä

Kultajärvi - Altyn-köl -  Teletskoje.

Kultajärvi – Altyn-köl – Teletskoje.

Hämäläismetsän märkä pohja ja havunneulasista tippuvat pisarat nostavat mieleen Kultajärven mysteerin. Palasin noin kuukausi sitten Altailta, mutta vasta nyt kirjoitan asiasta, joka oli oikeastaan tärkeintä koko syyskuun Siperian matkallani.

Lokakuun harmaa iltapäivä palauttaa asioita paikalleen.

Sinine Altyn Köl - Kultajärvi Altailla.

Sininen Altyn-köl Altailla.

Olin odottanut Kultajärvelle pääsyä monta vuotta. Kummallisesti eräänä aamuna herättyäni pirteänä, mutta vielä sängyssä maaten kuulin miesäänen kajauttavan kovalla äänellä ”Kultajärvi”. Ääni tuli jostain. Ehkä tajunnastani. En kuitenkaan ollut unessa.

Päätin lähteä etsimään tuota järveä. Ensimmäinen kohteeni oli Suomessa, Ilomantsissa. Siitä  kirjoitinkin jo viime vuonna.

Vene lähdössä Kultajärvelle.

Vene lähdössä Kultajärvelle.

Altain matkan päätteeksi ryhmämme ajaa veneellä Kultajärven poikki sen pituussuunnassa etelästä pohjoiseen, kaikkiaan noin 80 km. Järvi on altaiksi Altyn-köl ja venäjäksi Telétskoje. Istun ja välillä seison pienessä ja aika äänekkäässä paatissa pää koko ajan veneen ulkopuolella syystuulessa. Vauhti on niin kova, että tuntemukset eivät oikein pysy paikallaan. Kun pysähdymme vesiputouksen luona, siellä alan aistia tämän paikan luonnetta.

Kultajärvi putous1

Mieleen muistuu myyttinen kertomus järven synnystä.

Altyn-köl sai nimensä tarinan mukaan siten, että eräänä päivänä muuan rikas mies vaelsi seudulla ja tuli järven kupeessa olevaan kylään. Oli nälänhätä. Miehen eväät loppuivat, mutta ei huolta, sillä hänellä oli repussaan iso kimpale kultaa. Niinpä hän tarjosi sitä kyläläisille maksuksi ruuasta. Hän oli niin nälkäinen, että olisi vaihtanut koko kallisarvoisen aarteensa leipäpalaseen.

Kyläläiset katsoivat häntä kummeksuen ja vastasivat: ”Mitä me sinun kullallasi teemme? Emme voi syödä sitä. Meillä on hyvin vähän leipää ja sen me tarvitsemme ruokkiaksemme omaa heimoamme. Emme voi vaihtaa leipäkannikkaakaan kultaan.”

Mies lähti tyhjin suin jatkamaan matkaansa. Hän oli niin suruissaan ja pettynyt, että kiipesi korkealle, jyrkälle vuorelle järven rannalla ja heitti kullan veteen. Siitä ei ollut enää mitään hyötyä. Näin hänen kuormansa keveni. Kultakimpale painui syvälle pohjaan, jossa sen kerrotaan olevan edelleenkin. Tästä järvi sai nimensä, samoin kuin Kultavuorikin, jolta mies kimpaleen heitti.

Matka jatkuu moottoriveneellä.

Matka jatkuu moottoriveneellä. Kuljettajan apuri väistää, jotta saan kuvan. Kiitos.

Otan kuvia vauhdilla etenevästä moottoriveneestä. Pidän kameraa tiukasti käsissä, ettei se tipahda järveen. Sää on hiukan sumuinen. Ei sada, mutta taivas on pilviverhon peitossa.

Ylettömässä kuvausinnostuksessani unohdan olla läsnä, vain istua ja katsella. Alan suorittaa Kultajärveä. Analysoin rinteitä, metsiä, vettä ja järven muinaisuutta. Napsin koko ajan kuvia.

Kultajärvi metsä

Järkeni ja tarkkaileva havaintokykyni toimivat erinomaisesi, mutta aistini, tunteeni ja tuntemukseni nukahtavat, uinahtavat arvioinnin ja valokuvaamisen taakse. Yritän saada ”myyttisestä järvestäni” niin paljon kokemuksia kuin vain mahdollista tällä lyhyellä venematkalla.

Mutta kun oikein kovasti pyrin kokemaan, niin kokemukset väistämättä jäävätkin vajavaisiksi.

Ja kun sitten saavumme pohjoisrantaan, Artybashin kylään, olen niin täynnä yritystä, että en oikein tiedä, mitä olen kokenut.

Sauna lämpiää Artubashissa.

Sauna lämpiää Artybashissa.

Järviseikkailusta muodostuikin tutkimusmatka omaan itseeni. Kun lähdettiin etelärannalta, olin halkeamaisillani innostuksesta. Veneen irrottua rantakivistä, aloin tuntea jonkinlaista vapautta ja vauhdin hurmaa. Nähdessäni järveä ympäröivät vuoret ja tajutessani veden syvyyden alkoi hiukan pelottaakin.

J.C. Granö tutki 1900-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä Altain aluetta ja kävi tutkimusmatkoillaan useita kertoja järvellä, myös Artybashissa.  Granö vietti osan lapsuuttaan perheensä kanssa Siperiassa ja ehkä siksi aikuisenakin halusi tehdä maantieteellistä tutkimustyötä siellä. Hänen kirjansa Altai – Vaellusvuosina nähtyä ja elettyä on sekä mukaansa tempaava tietopaketti Altain historiasta että upeasti kirjoitettu matkakuvaus. Hän kertoo mm Telétskoje järven tenhovoimasta ja ympäröivien jyrkänteiden lumosta sekä lukuisista Altain pikku kylistä. Myös siitä, että Altyn-köl on tuulisella säällä arvaamattoman vaarallinen.

Järviristeilyä seuraavan yön nukuin Artybashin kylässä. Aamulla kuulostelin, mitä tämä kauan odottamani järvi halusi minulle kertoa. Aamu-usvassa se näytti jotenkin ystävällisemmältä ja pehmeämmältä kuin eilisen vauhdin hurmassa.

Näkymä Kultajärvelle johtavaan solaan Artybashista.

Näkymä Artybashista Kultajärvelle johtavaan solaan.

Kaiken kaikkiaan ajattelin järvestä, että se on jylhä, upea, juhlallinen ja syvä. Altyn-köl on Beluha-vuoren ohella Altain tasavallan sydän.

Mitään syvempää mysteerin tai ”valaistuksen” (Tämä on juuri se, mitä olen etsinyt!) kokemusta  järvestä ei syntynyt. Kaunis, mutta hiukkasen halju tunnelma vain. Kotiin lähtiessä jäin miettimään tätä.

Vasta nyt kun kävelen sateisessa sammalmetsässä, alan tajuta, mitä Kultajärven tarina oikeastaan merkitsee. Märkää tummanvihreää mätästä tuijottaessani käsitän, että mysteeri on kokemuksessa, ei paikassa tai esineessä. Se toimii järkeilyn tuolla puolen, mielikuulona (”Kultajärvi!”) aamuisessa tajunnassani.

Merkitys on siinä, että se herätti muistamaan itseni.

Se veti minut lähelle omaa kulttuurista historiaani eli Siperiaan, sinne mistä on löytynyt monituhatvuotisia suomalais-ugrilaisten heimojen kantakieliä puhuvien kansojen asuinsijoja. Altaita pidettiinkin yhteen aikaan suomalaisten alkukotina, mutta tästä alkukotiteoriasta on luovuttu jo useita kymmeniä vuosia sitten.

Uralilaisesta filosofiasta kiinnostavan kirjan kirjoittanut unkarilainen György Kádár kertoo teoriasta, jonka mukaan suomalais-ugrilaisten kansojen ”entinen” kieli oli noin 20 000 vuotta sitten yksi silloisista ”kansainvälisistä” kielistä. Tämä kieli on peräisin Siperiasta. Kaksi muuta olivat teorian mukaan baskilainen ja indoeurooppalainen kieli (Kádár 2010, s. 42-43).

Sammalmetsässä tapahtunut oivallus mysteeristä viittaa siihen, että taidan kokea itseni jotenkin ”alkuperäiskieliseksi”, myyttisesti siperialaiseksi.

Kultajärvi vei minut näille henkisille juurilleni. Siitä olen järvelle kiitollinen. On mahdollista, että palaan sinne ja muuallekin Siperiaan vielä uudelleen. Aika näyttää.

Kirjat

Granö J.C. 1993. Altai. Vaellusvuosina nähtyä ja elettyä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tampere 1993. Julkaistu ensi kerran kaksiosaisena vuosina 1919 ja 1921.

Kádár G. 2010. Johdatus uralilaiseen filosofiaan. Juvenes Print. Tampere 2010.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s