Varhaisaamu Urunhaikan kylässä Itä-Kazakstanissa.
Lautasantenni talon seinustalla.
Urunhaikan kylässä tuntuu kuin siirryttäisiin sata vuotta ajassa taaksepäin. Rähjäisiä taloja koristavat kuitenkin lautasantennit, joten nykyajassa me olemme.
Itä-Kazakstanissa vierailemme Urunhaikan vuoristokylässä, jossa tapaan Zojan hänen kotiportillaan.
Muistelen syyskuun hetkeä, jolloin tapasin Zojan. Kukko kiekuu taustalla. Lapset kirmailevat kylätiellä ja ajavat polkupyörällä. Alkuillan syysaurinko lämmittää mukavasti. Istun entisistä sähkötolpista kootulla penkintapaisella alustalla keskellä kylää. Katselen Marakol-järvelle, jonka takana kohoavat upeat vuoret. Edessä presidentti Nazarbajevin kuva komeilee plakaatissa.
Nuoret kylänraitilla. Julisteessa Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbaev.
Tapasin Zojan hänen kotiportillaan jo aamupäivällä. Nyt hän astelee reippaasti kylätiellä. Täällä ei ole muita turisteja, joten hän muistaa kohtaamisemme portilla ja istuutuu viereeni. Alamme jutella.
-Olen syntynyt näillä seuduilla vuonna 1941, ja tulen täällä kuolemaankin. Viime uutena vuonna meiltä paloi talo. Keskellä yötä heräsimme ja piti lähteä ilman vaatteita pakoon.
-Yhdeltä liikemieheltä saimme sitten velaksi rahaa ja asunnon vuokralle.
Zojan neljä tytärtä ja kaksi poikaa ovat aikuisia ja asuvat muualla. Tonja-tytär käy silloin tällöin auttamassa ja tuomassa ruokatarvikkeita.
– Täällä kaikki käyvät kalassa ja keräävät marjoja ja sieniä metsästä. Näin saadaan perheille ruokaa. Kalastaa voi tietysti talvellakin. Elämä on kovaa ja köyhää, mutta sinnittelemme.
Jumala on
– Puhuvat, että Jumalaa ei muka ole. Kyllä on, hän on meitäkin auttanut, kun on ollut vaikeaa. Minulla on kazakstanilainen usko eli islam. Elämme kuitenkin sulassa sovussa ortodoksien kanssa. Esimerkiksi me käymme toistemme hautajaisissa sekä islamilaisissa että ortodoksisissa. Ja kaikella tavalla autamme toinen toisiamme. Ei täällä muuten pärjättäisi.
– Venäläisillä on tapana muistaa vainajaa 9 päivän kuluttua kuolemasta. Kazakit islamilaisen uskon mukaan viettävät muistopäivää 7 vuorokauden kuluttua. Käytännössä muistopäivää vietetään samaan aikaan, koska ortodoksit laskevat päiviä siitä kun vainaja on kuollut ja me taas hautajaisista. Osallistumme toistemme muistajaisiin.
– Toivottavasti meillä Kazakstanissa ei tule samoja ongelmia kuin Ukrainassa nyt on. Me elämme täällä venäläisten kanssa sulassa sovussa.
Karjan ruokinta-aika.
Zojalla on kaksi vasikkaa, jotka tietävät iltaisin tulla siinä kuuden kieppeillä syömään kotipihaan. Muutoin ne käyskentelevät kylän liepeillä niityllä ja Marakol-järven rannalla. Kissa ja koira ovat myös Zojan ja hänen miehensä seurana.
Neuvostoaikana Zoja oli paikallisen kulttuurikeskuksen johtaja. Hän järjesti nuorisolle toimintaa, veti kulttuurikerhoa ja organisoi tapahtumia. Nyt hän saa noin 120 euron eläkettä, josta suurin osa menee asunnon vuokraan. Zoja kertoo, että ei pysty miehensä kanssa maksaman joka kuukausi vaadittavaa summaa, vaan vuokravelka lisääntyy koko ajan. Hän on siis vuokravankeudessa. Mutta silti ei valita. Toivoo vain parasta.
Pieni, siisti Urunhaikan kyläkoulu toivottaa lapset tervetulleiksi.
– Neuvostoaikana elimme paremmin. Emme olleet näin köyhiä. Nykyään nuoriso vetelehtii raitilla, ennen he osallistuivat kulttuuritalon toimintaan. Terveydenhuolto on kylässä puutteellista. Lähimpään kaupunkiin on huonokuntoista vuoristotietä pitkin 2-3 tunnin ajomatka.
– Nursultan Nazarbajev ei valitettavasti pysty meitä auttamaan. Hän kyllä puhuu kauniisti ja me arvostamme häntä paljon, mutta ei hänkään voi asioita muuttaa. Hinnat nousevat koko ajan, mutta eläkkeet eivät.
Nazarbajev on ollut vallassa jo pari vuosikymmentä. Kazakstanissa ei käydä keskustelua seuraajasta. Myös oppaamme ja kuljettajat vain kohauttelivat olkapäitään kysymykselle “Mitä Nazarbajevin jälkeen?” Hesari julkaisi syyskuussa pääkirjoituksen Nazarbajevin Kazakstanista.
Kieli unohtunut
– Harmittaa, kun en kunnolla enää osaa kazakin kieltä, koska lapsena koulussa koko ajan puhuttiin venäjää. Aikuisenakin puhuin vain venäjää, myös kotona lasteni kanssa. Nyt nuoret alkavat onneksi opetella omaa äidinkieltään.
Köyhyydestä ja toimeentulon epävarmuudesta huolimatta paljon kokenut nainen suhtautuu elämään myönteisesti. Ei odota kovin paljon, mutta uskoo, että he miehensä kanssa kyllä pärjäävät. Onhan heillä tukenaan tytär, joka käy säännöllisesti tervehtimässä ja hoitamassa asioita.
Pohdimme maailman muuttumista ja toivotamme toisillemme mukavaa iltaa. Lähden majapaikkaan ja Zoja omiensa luokse. Olipa lämmin kohtaaminen.
Zojan kanat.
Marakol-järvi illansuussa.
Nainen hakee karjaa kotiin Marakol-järven rannalta.
Kylän lampaat tietävät, minkä talon piha-aitaukseen tulla iltaisin. Viiden lampaan ryhmää ei kukaan paimentanut. Itsekseen ne kotiin löysivät!
Lepäävä lehmä seurailee lampaiden marssia kotiaitaukseen.