Sinä ja minä ja Hentun Liisa, Puntun Paavo ja Juortanan Jussi… Kaikkihan me siellä olimme.
Shamaanikurssilla Kangasalla aluksi tunnustellaan, kuulostellaan, katsellaan. Kaunis vanha talo ja vielä vanhempi saunarakennus pihalla toivottavat tervetulleiksi.
Salissa on vain rumpuja ja patjoja eikä yhtään pöytää. Mihin asiakirjat pannaan? Ei mihinkään. Tarvitaan vain oma keho, mieli ja asenne.
Tulimme tänne etsimään jotakin, mutta löydämme ihan jotakin muuta. Tajuamme, että juuri se muu on tarpeen tänään. Nyt. Juuri tällä hetkellä.
Me katselemme matkaa
Kaikki aistit avoinna koemme, tunnemme, näemme, kuulemme, haistamme ja maistamme. Jokainen shamaanimatka on erilainen. Jokaisessa on oma ilmiökenttänsä, värimaailmansa tai juonensa. Ennakkoon sen sisältöä ei voi määritellä tai ohjata. Se kulkee kuten kulkee, oman logiikkansa mukaisesti ja rummun tarjoilemien äänielementtien viitoittamana, mielen vihjeet ohjenuoranaan.
Alhaalla alisessa odottavat voimaeläimet, ylisessä muut ihmeellisyydet. Jokainen kohtaa matkallaan omaan sielunmaisemaansa sillä hetkellä sopivia asioita.
Sillä hetki on tärkeä.
Kaikki muuttuu ja virtaa koko ajan. Solumme, tunteemme ja ajatuksemme uudistuvat alinomaa. Ne eivät pysy samoina. Kuten Milosh Forman, tsekkiläinen, Yhdysvaltoihin emigroitunut elokuvaohjaaja on taannoin todennut, elämässä ei oikeastaan ole mitään kehitystä, on vain liikettä ympyrän kehällä. Moni muukin jo häntä ennen on ajatellut näin.
Yletön kehitysusko ja luottamus talouskasvun ihmeitä tekevään voimaan taitavat olla suurta harhaa. Silti ei ole syytä pessimismiin. Jokaisella ihmisellä sekä koko ihmiskunnalla ja maapallolla on toivoa paremmasta, liikkeestä ihmisen ja luonnon hyväksi.
Elämä on syklistä, kehämäistä, uudistuvaa kuten luonnon kiertokulku. Aamu sarastaa, ilta laskeutuu, vuodenajat vaihtelevat, ihminen syntyy, kuolee, synnyttää, muuttuu elinvoimaksi muille, syntyy uudestaan, luo uutta.
Koemme onnea, tuskaa, rauhaa, ahdistusta, sekavuutta ja tyyneyttä. Suoritamme, yritämme, lepäämme ja vain olemme. Kaikkea aikanaan.
Perusta eli ihmisen ydin pysyy ja on pysynyt vuosituhansia samana. Ei sitä ”evolutiivinen” teknis-taloudellinen kehitys ole mihinkään jalostanut.
Se on ollut jalo aina.
Unohtuneen minän muisto
Olemme vain unohtaneet tai joutuneet unohtamaan osan itsestämme. Olemme unohtaneet ytimemme eli sen sisäisen valon, joka meissä kaikissa on, kun vain annamme sen loistaa. Siitä valosta heijastuvat kauneus, syvyys, ykseys ja rauha.
Voi kuulostaa paatokselliselta, mutta jos tarkemmin ajattelet, niin saatat olla samaa mieltä. Ja jos olet tuntenut ja kokenut häivähdyksen tuosta unohtuneesta, tiedät että se on totta. Ulkoisilla mittalaitteilla ydintä ei voi todentaa. Se on koettava.
Sinun, Hentun Liisan, Puntun Paavon ja Juortanan Jussin kanssa yritimme muistaa unohtunutta. Muistimmekin.
Viime viikonloppu jää syvälle ravitsevien kokemusteni maailmaan. Kiitos, Kangasalan kurssin osallistujat, ohjaaja Kari ja Lepokodin enkelit.