Kalevala, jotta muistaisimme itsemme.
Kävin elokuvissa. Kalevala – Uusi Aika, Jari Halosen uutukainen pyörii nyt elokuvateattereissa ja tarjoilee vaihtoehtotulkinnan kansalliseepoksestamme. Se puhuu syvällisesti ihmisestä ja ihmisen osasta maailmassa.
Se muistuttaa myös korkeammasta tietoisuudesta, karmasta ja uudestisyntymisestä.
Elokuva on aivan erilainen kuin oudon karmivat ja samalla superhauskat Back to USSR – Takaisin Ryssiin (1992) ja Joulubileet (1996).
Aleksis Kivi (2002) sen sijaan oli vakava ja havahduttava kannanotto suomalaisuuden historiaan. Samaa linja jatkaa Kalevalakin, mutta uudenlaisesta näkökulmasta.
Onko Halosesta nyt tullut New Age -hörhö? Vai onko nimi “Kalevala – Uusi Aika” vain satiiria?
En tiedä, mutta elokuva on mielenkiintoinen ja siinä on hienoa kuvausta muinaiskalevalaisesta maailmasta, jota ohjaaja vertaa tiedon- ja vallanjanoiseen bisnesteknologia-aikaamme. Käy selväksi, että ihmiset ovat aina olleet samanlaisia. Meidän aikammekin etsii Sampoa, runsauden ja onnen lähdettä.
Tulkitsin elokuvan unenomaiseksi kerronnaksi ihmisen tajunnan eri kerroksista ja samalla satiiriseksi kannanotoksi nykyisistä arvoista. New Age, johon elokuvan nimi viittaa, on hankalasti määriteltävä ilmiö. Monesti sillä tarkoitetaan joukkoa länsimaisia uskonnollissävyisiä ajatussuuntauksia, joihin on sulautunut muinaista, monituhatvuotista itäistä perinnettä. Sitä on luonnehdittu myös vaihtoehtouskonnollisuudeksi.
Uusi Aika
New Age –nimitystä käyttävät tavallisesti ne, jotka eivät itse ole missään tekemisissä tällaisten tieteen ja valtauskontojen laitamille tai ulkopuolelle sijoittuvissa ajatussuuntauksissa. Termillä on jossain määrin vähättelevä ja hörhömäinen leima. Esim. Skpesis verkkosivuillaan väittää että liike on tiedevastainen ja siis huuhaata. Luterilaiselle kirkolle, tai ainakin sen äärimuodoille, New Age´lle haiskahtavat jooga tai meditaatio ovat harhaoppia, kerettiläisyyttä, koska niissä sovelletaan muinaisia, ikiaikaisia viisauksia. Samasta syystä lääketieteessä täydentävien hoitojen nähdään pohjaavan New Age –ajatteluun.
Jossain mielessä Kalevalaa voi pitää New Age –elokuvana, sillä Halonen on siinä hengellistänyt kansalliseepoksemme. Haastattelussa hän on sanonut rinnastavansa sen Raamattuun. Jos New Age´ksi katsotaan nykyisen materialistis-teknisen ajattelun ylivallan kritisointi ja ihmisen spirituaalisen ja moraalisen puolen painottaminen sekä ihmisyyden hyväksyminen kokonaisvaltaisesti kaikkine puolineen – hyvine ja pahoine piirteineen, Halosen elokuva edustaa New Age –ajattelua, jossa vanha on uutta ja uusi vanhaa.
Pyhä Kirja suomalisten muinaisesta viisaudesta
”Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iäinikuinen” on teoksessa lempeä ja viisas hahmo, hyvyyden sanansaattaja, shamanistinen henkinen johtaja. Muinaista suomalaista animistista maailmakuvaa, jossa luonto ymmärretään ”henkiseksi” ja ”jumalalliseksi” elokuvassa ei kuitenkaan selkeästi tuoda esiin. Mutta Väinämoinen vertautuu kyllä Jeesukseen.
Tuntuu siltä, että Jari Halonen on lukenut myös Pekka Ervastin kirjan Kalevalan Avain. Teosofi Ervast nimittäin väittää vuonna 1916 julkaistussa teoksessaan Kalevalaa Pyhäksi Kirjaksi. Hän perustelee asiaa sillä, että eepoksessa on runsaasti shamanistisia eli Suomen kansan muinaisen uskonnon mukaisia loitsuja sekä palvovia tunteita luontoa kohtaan. Se rinnastuu Raamattuun.
Kristinuskon johtajat Suomessa muutama vuosisata sitten alkoivat vallanhimossaan nimittää muinaisuskoa pakanuudeksi tai taikauskoksi. Näin kehitettiin syy tuhota kansanuskon symboleita, kuten uhrilehtoja ja –kiviä sekä Lapissa shamaanirumpuja.
Suomen kansa opetettiin unohtamaan oma historiansa ja mielenmaisemansa ja pakotettiin, joskus kovinkin ottein, kääntymään kristityiksi. Kalevala-eepoksessa muinainen mytologiamme vielä elää.
Viittauksia nykymenoon
Oliko se ulkoa tuleva voima, joka muutti vuosisatojen aikana kokonaisen kansakunnan perusarvoja? Meitä on hallittu niin idän kuin lännenkin suunnasta.
Halonen muistuttaa tästä viittaamalla nykymenoon, mm. rahan ja vallan himoon, ei ainoastaan bisneksessä, vaan myös yksityiselämässä.
Elokuvaa katsellessa häivähtävät mieleen tämän viikon uutisotsikot. Nokia on siirtynyt ulkomaille. Yritysjohtajien, mm. eläkeyhtioiden johtajien palkoista väännetään kättä. Masennus kansan keskuudessa lisääntyy.
Elokuva peilaa myös yritysten kahleita eli näennäistä, itse luotua ”mahdottomuutta” toimia kovassa kaupallisessa kilpailussa omintakeisesti, eettisesti ja omantunnon mukaan. Yksityinenkin ihminen voi luoda itselleen kahleita.
Tästä henkisestä sekamelskasta pois pääsy edellyttää heräämistä ja korkeamman tietoisuuden kehittymistä.
Halosen teesit rinnastuvat kiinnostavasti Pekka Ervastin käsityksiin:
”Ensiksi ihminen aina sisimmän olemuksensa puolesta on ollut sama; niinikään näkymätön maailma on ollut sama; ei se ole muuttunut uskontojen mukana; ei kristitty yksilönä ole sen kummemmassa asemassa jumalaan ja henkimaailmaan nähden kuin muinaissuomalainen pakana; kaikki muutokset ovat vain ulkonaista laatua tai koskevat joitakin ihmissielun kykyjä: äly terästyy, tunteet moninaistuvat jne. kulttuurin mukana, mutta ihminen itse pysyy samana.
Toiseksi oletamme, että ihminen aina on saanut apua korkeammilta olennoilta; häntä on opastattu, herätetty, opetettu. Ja niin on kaikkina aikoina ja kaikkialla ollut yksilöitä, joiden sisäinen suhde jumalaan ja henkimaailmaan on kehittynyt korkealle… Tämmöiset ihmiset ovat todellisia tietäjiä, ja heidän henkiset tietonsa ovat eksoteeristen uskonnonmuotojen sisäisenä sieluna.” (Ervast 2012)
Ervast näkee Kalevalan edustavan tällaista yleismaailmallista ja yleisinhimillistä viisautta. Koska se on suomalaisen sielun heijastamaa, se on ominta suomalaista viisauttamme. Laajemmassa mielessä Ervast ymmärtää Kalevalan kaikeksi muinaissuomalaiseksi mytologiseksi runoudeksi. Se on muistomerkki esi-isiemme osallisuudesta ikuisiin mysteereihin.
Tästähän Halosen Kalevala-elokuvakin kertoo. Kaikella on hintansa. Halonen teki elokuvaa kymmenen vuotta. Ehkä niin kauan kesti saada kiinni ydinasioista Kalevalassa.
Tarinoiden kokonaisuus
Elokuva koostuu yksittäisistä psykologisista tarinoista. Joukahaisen, Kullervon, Ainon, nykyajan yritysjohtaja Kurtin, Väinämöisen ja muiden tarinoista kehkeytyy kokonaisopetus. Nykyajan Sampo kätkeytyy mieheen, joka käy läpi vaikeaa muutosprosessia ja sisäisiä kärsimyksiä vakuuttuessaan etiikkansa oikeutuksesta kovassa bisnesmaailmassa. Myyttisellä tasolla Sampo on kultainen muna, ikiaikainen kosminen muna, jossa on kaiken alku, viisaus ja absoluutti.
Sampon äiti, Kurtin vaimo elää elokuvan nykymaailma-osiossa todeksi ”kaikki firman puolesta” –ideologiaa jopa niin vahvasti että sivuuttaa oman poikansa tunteet. Pahuuden kosketus (Kurtin pahoinpitely) ”pelastaa” hänet eli johtaa sisäiseen muutokseen. Elokuvan loppukohtauksissa hän seisoo Hyvän Väinämöisen rinnalla Kalevalassa.
Bisnesmoguli, ahneuden läpäisemä Kurt taas sulaa myrskypilvien mukana taivaan tuuliin. Hän häipyy olemattomiin. Katoaa näyttämöltä. Elokuvalla on siis myönteinen loppu. Hyvä voittaa pahan.
Ikiaikaista opetusta
Halonen ohjaa meitä ymmärtämään ikuisia totuuksia, joita Suomen kansa on tuonut ilmi Kalevalassa. Näistä samoista totuuksista on puhuttu vuosituhansien takaisissa eepoksissa eri puolilla maailmaa. Halonen yrittää auttaa meitä näkemään ihmisyyden ydintä, sen kirkkainta kohtaa, sitä sisäistä valoa, jota kutsumme jumaluudeksi, kaikkeudeksi, ikuisuudeksi tai absoluutiksi.
Raamattukin toteaa, että Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä ja meidän keskellämme (Luuk 17:21). Meissä itsessämme on Sampo, jos vain tahdomme tunnistaa sen.
Kalevala on yhtä monitulkintainen kirja kuin Raamattu. Siitä löytyvät aivan kaikki ihmisen puolet – suomalaisittain esitettyinä.
Halos-Kalevala on Pyhä Kirja. Voi tämä tietysti olla vain minun tulkintani. Jokainen kun näkee elokuvan omasta odotushorisontistaan, oman maailmansa kautta.
Halonen taitaa olla yksi kansakuntamme Opettajista. Hän kirkastaa meille sekä ihmisyyden ydintä että suomalaisuuden historiaamme, jota me jokainen kannamme. Hän muistuttaa meitä itsestämme.
Uusia opetuksia odotellessa toivotan Jari Haloselle menestystä elokuvien teossa.
Elokuva
Jari Halonen. Kalevala – Uusi Aika. 2013.
Kirja
Pekka Ervast. Kalevalan Avain. Karisto. Hämeenlinna 2006. Alkuperäispainos vuodelta 1916.